keskiviikko 11. elokuuta 2021

Maarit Verronen -karikatyyrimaalaus

 




Maarit Verronen
(s. 20. elokuuta 1965 Kalajoki) on suomalainen kirjailija. Verronen valmistui filosofian kandidaatiksi Oulun yliopistosta vuonna 1989 pääaineenaan tähtitiede. Filosofian lisensiaatin tutkinnon hän suoritti 1991. Verronen on työskennellyt Oulun yliopiston tähtitieteen laitoksella opetus- ja tutkimustehtävissä ja opiskellut myös aate- ja oppihistoriaa. Päätoiminen kirjailija hän on ollut vuodesta 1994 lähtien. Verronen asuu Helsingissä.

Verronen on ollut kahdesti Finlandia-ehdokkaana ja saanut useita kirjallisuuspalkintoja. Verronen kuvaa teoksissaan usein ohikulkijoita ja tarkkailijoita, matkaajia tai ulkopuolelle jääneitä. Monet hänen teoksistaan sisältävät joitakin fantasia-aineksia, hänen teoksiaan voidaan kuvailla käsitteillä reaalifantasia tai maaginen realismi.


Elämäkertatietoa


vanhemmat: insinööri Harri Verronen ja Kaija o.s. Hemmilä
Asunut Oulussa vuosina 1984–1995, nykyään Helsingissä.
Työskennellyt opetus- ja tutkimustehtävissä Oulun yliopistossa vuosina 1987-1993, päätoiminen kirjailija vuoden 1994 alusta lähtien
ylioppilaaksi 1984 (Kalajoen lukio), FK 1989 (Oulun yliopisto; pääaineena tähtitiede) FL 1991 (Oulun yliopisto; pääineena tähtitiede)


Sijoituksia ja kunniamainintoja Suomen Tieteiskirjoittajien novellikilpailussa (1985) ja Tampereen Science Fiction Seuran novellikilpailuissa 1987-1991, Kalevi Jäntin palkinto 1993, Finlandia-palkintoehdokkuudet romaaneilla Yksinäinen vuori ja Pimeästä maasta, Nuoren taiteen Suomi-palkinto 1994, Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinto 1996, Sokeain kuunnelmapalkinto 1997 ja Nuori Aleksis -palkinto 2005

Harrastukset: vrt. jäsenyydet seuraavissa
Amnesty International
PEN
Suomen kirjailijaliitto
Suomen muinaistaideseura
Talviuimarienkerho



Maarit Verronen (s.1965) on elämäntapakirjoittaja, joka ei edes halua erottaa työ- ja vapaa-aikaa toisistaan. Hän on ollut päätoiminen kirjailija vuodesta 1994 lähtien. Aiemmin hän on työskennellyt Oulun yliopiston tähtitieteen laitoksella opetus- ja tutkimustehtävissä. Kirjoittamisen lomassa hän harrastaa avantouintia sekä omatoimireppuselkämatkailua pääkaupunkiseudulle ja Euroopan reunoille. Hän syntynyt Kalajoella mutta asuu nykyisin Helsingissä.

Maarit Verronen on saavuttanut vakiintuneen aseman suomalaisessa kaunokirjallisuudessa. Persoonallisesti kirjoittavana proosan eri lajien taitajana hän puhuttelee niin tieteisfantasian ystäviä kuin perinteisen proosan lukijoita. Verronen on ollut kahdesti Finlandia-ehdokkaana sekä voittanut useita kirjallisuuspalkintoja.


Kirjailijan omat sanat

KIRJOITTAMISESTA

Me kaikki kerromme jatkuvasti itsellemme ja muille sekä tietoisesti että huomaamattamme tarinoita siitä, millaisia me olemme ja miksi meistä on sellaisia tullut; mitä meistä vielä voi tulla ja miten. Nämä tarinat voivat olla sopusoinnussa todellisuuden kanssa, mutta ne voivat myös olla epärealistisia: liian naiiveja tai liian kyynisiä; liian toiveikkaita tai liian pessimistisiä. Joskus ympäröivä maailma muuttuu niin, että vanhat tarinat eivät enää pidä paikkaansa. Joskus ihminen itse muuttuu: ikääntyy, saa uusia kokemuksia. Kirjailija heijastaa omia tarinoitaan kuvitteellisiin teksteihin, joita hän kirjoittaa. Tämä tapahtuu väistämättä ja usein tiedostamatta. Kun omat tarinansa näin joutuu asettamaan uuteen ympäristöön, näkee usein aiempaa helpommin, jos tarinoissa on jotakin vikaa. Fiktiivinen teksti nimittäin ei lähde toimimaan, ellei sen pohjalla oleva näkemys todellisuudesta ole realistinen ja sisäisesti johdonmukainen. Kirjoitettavaa tarinaa ei voi eikä pidä pakottaa taipumaan kirjoittajan itsepetoksen mukaan vaan kirjoittajan on luovuttava omista epärealistisista tarinoistaan. Kirjoittaminen voi muuttaa kirjoittajaa. Lukijan ei tätä vuorovaikutusta kirjoitetun tarinan ja kirjailijan omien tarinoiden välillä lainkaan tarvitse nähdä eikä ottaa huomioon. Lukemistapahtumassa tärkeitä ovat vain kirjoitettu tarina ja lukijan omat tarinat. Lukeminen saattaa muuttaa lukijaa.


HELSINGISTÄ

Olen syntynyt maaseudulla; asunut ensin yhdeksäntoista vuotta yhdeksäntuhannen asukkaan paikkakunnalla ja sitten yksitoista vuotta vajaan sadantuhannen asukkaan kaupungissa. Vasta sen jälkeen muutin pääkaupunkiin. Muutin, koska halusin asua juuri täällä; koska tämä on oikea kaupunki, sopivan kokoinen, ja minulla on täällä ystäviä. En luopunut mistään, kun tulin tänne; tämä kaupunki ei vaatinut minulta uhrauksia. Monta kertaa olen havahtunut talvisen iltapäivän hämärässä jonkin vilkasliikenteisen kadun keskikorokkeella vihreää valoa odotellessani ajattelemaan, että tämä on minun kotikaupunkini, ja täällä haluan elää. Olen löytänyt täältä muun muassa aarniometsän ja ihmisiä, jotka asuvat keskellä kaupunkia omakotitalossa meren rannalla. Pidän pienistä saarista, joita täällä on paljon, ja maailman lyhimmästä luontopolusta, joka eräänä kesänä ilmestyi tiheään kaislikkoon kahdensadan metrin päähän keskusrautatieasemasta. Ja ihmisistä, satunnaisista vastaantulijoista. Ystävällinen pultsari halusi kerran Sörnäisten metroaseman edustalla auttaa minua saamaan polkupyörän lampun toimimaan. Yritys ei tuottanut tulosta, koska ongelmana olivat loppuun kuluneet paristot - mutta ajatus oli kaunis. Toisella kerralla tuntematon nainen olisi halunnut, että tulen hänen kanssaan panttilainaamoon ja todistan siellä oman henkilöllisyyteni ja sen, että hän on se joka sanoo olevansa. Hänen henkilöllisyystodistuksensa oli unohtunut kotiin - tietysti hyvämaineiseen ja varakkaaseen kaupunginosaan - eikä hän enää ehtinyt käydä sitä hakemassa ennen sulkemisaikaa. Hyvä yritys, virkistävän naiivi ja omaperäinen. Ja mistä tietää, vaikka hän olisi puhunut totta? Minä vain olin niin kyynisen epäluuloinen, että en lähtenyt hänen mukaansa. Sitten oli vielä se vähän rähjäisen näköinen mies, joka kysyi kelloa bussissa. Kun vastasin "puoli neljä", hän halusi tarkennuksen: "Iltapäivälläkö?" Ennen luulin, ettei tuollaisia ihmisiä oikeasti ole olemassa. Mutta on heitä. Työhuoneeni ikkunasta näkyy puisto, hiljainen kuja ja muutamia kauniita taloja. Pikkuvarpuset hyppivät orapihlaja-aidan juurella ja penkovat kuivuneita lehtiä. Aina silloin tällöin matkustan täältä kauas muutamaksi viikoksi näkemään ja kokemaan jotakin aivan muuta. Mutta sitten kun taas rauhoitun työskentelemään kotona, haluan nähdä ikkunasta juuri tuollaisen maiseman.


Novellikokoelmat



Romaanit


Muut


Palkinnot



Ehdokkuudet


  • Finlandia-ehdokkuus 1993 (Yksinäinen vuori).

  • Finlandia-ehdokkuus 1995 (Pimeästä maasta).

  • Runeberg-palkintoehdokkuus 2009 (Normaalia elämää).

Novelleja

  • Saari ja lentäjä”. Antologiassa Jäinen vaeltaja, Ursa 1986.

  • Teloitus”. Aikakone 3/1989.

  • Desierto.bas”. Portti 4/1989 ja antologiassa Keskiyön mato Ikaalisissa, Ursa, 1989

  • Freyrin maa, Ingolfin maa”. Aikakone 1/1992.

  • Uhrituoksujen viesti”. Antologiassa Kultainen naamio, 1993.

  • Pitkä, hyytävä kesä”. Mytago 4, 1993.

  • Pahanilmanlintu”. Image 1994.

  • Kellonvalajan suku”. Portti 2/1996.

  • Pikkuvanha petunjärsijä”. Virke 1997.

  • Varjomaa”. Äidinkielen opettajain liiton vuosikirja 44, 2000.

  • The Dedalus Book of Finnish Fantasy (2006, toimittanut Johanna Sinisalo), käännökset novelleista ”Musta juna” sekä ”Kellarimies ja vaimo”


Kuunnelmat

  • Mustahiuksinen nainen”, 1996

  • Kellarimies ja vaimo”, 1997

  • Ruhtinas Ardian”, 1999

  • Tuntematon eteläinen maa”, 2001


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti