perjantai 4. joulukuuta 2015

Kalajoen suojeluskuntatalo – Suoja


Leo Takalo on tehnyt pienoismallin Kalajoen suojeluskuntatalosta – Suojasta.

Kalajoen suojeluskuntatalon Suojan portailla kesällä 1933 vasemmalla edessä rovasti Arvi Metsovaara ja Vihtori Kosola.

Arkkitehtuuriltaan selkein identiteetti muotui suojeluskuntataloille. Niitä rakennettiin 1920-luvulta lähtien ympäri Suomea, ja suunnitelijoiden joukossa oli nimekkäitä suomalaisarkkitehtejä, kuten Alvar Aalto.

Kalajoella on säilynyt alueen ainoa suojeluskuntataloksi pystytetty rakennus. Rakennuksen lahjoitti Santaholma Oy, ja sen runko tuotiin Kalajoelle Merijärven Männistöstä, jossa se oli ollut Santaholman metsänhoitajan asuinrakennuksena. Talosta tehtin ajan ihanteiden mukaisesti 1920-luvun klassismin mukainen rakennus, johon tehtiin päätykolmiolla varustettu avokuisti ja alkuperäisiin ikkunoihin korkeuttaan leveämpi ruutujaottelu. Talo valmistui vuonna 1932 ja sai voimaa ja puolustahtoa korostavan nimen Suoja. Suojeluskunnalla oli Kalajoella vahva kannatus, jo sen toimintaa on luonnehdittu innokkaaksi. Urheilu ja varsinkin ammunta nousi Kalajoella suureen suosiin. Harjoituspaikka oli nykyinen hiihtomajan maasta Keihäsojalla. Ampujina kunnostautuivat mm. Kaarran veljekset. Talosta tehtiin sotien jälkeen terveystalo ja nykysin se palvelee nuorisotalona.

Kalajoen suojeluskunta ja Lotta Svärd

Suojeluskunnilla suuri rooli sotien välisessä urheilussa

Martti Kaarta on kilpaillut yhdeksällä vuosikymmenellä

Lauri Kaarta seitsemän MM-mitalia sotilaskiväärillä

Johan Jalmari Aukusti Pahikkala

Taistelu työväentalosta

Talonpoikaismarssi – Lapuan liikkeen huippuhetki

Presidentti K.J.Ståhlbergin kyyditys

Minä muilutetun tytär

Jäähyväiset suojeluskunnille

Kalajoen rakennettu kulttuuriympäristö

tiistai 4. elokuuta 2015

Kalajoki-näyttely Raution Uutelassa

Sain tänään 04.08.2015 valmiiksi Kalajoki-näyttelyn Raution Uutelaan. Taiteilija Markku Hakolan teki erittäin hyvän suunnitelman ja toteutuksen. Näyttely on avoinna sopimuksen mukaan. Näyttelymaksu on 5 euroa / henkilö. Maksuun sisältyy näyttelyn muotokuvahenkilöiden ja rakennusten esittely sekä pienoismallien esittely. Näyttelymaksulla katetaan näyttelytilan vuokrakuluja. Näyttelyesittelyn voi tilata numerosta 044-3025948.

Kalajoki-näyttelyssä on taitelija Markku Hakolan, taiteilija Tanja Luukkosen, taiteilija Olga Markova-Orellin ja taiteilija Heikki Myllylahden töitä sekä rakennusten pienoismalleja, jotka ovat vertaansa vailla olevia mestaritöitä. Ne on rakentajanut Leo Takalo ja Ivan Georgiev.

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Pääministeri Juha Sipilän muotokuva


Taiteilija Markku Hakola on maalannut pääministeri Juha Sipilän muotokuvan ja hänen Rautiossa olevan mummolansa. Muotokuva on todella hyvä ja on osa Erkki Ahon Kalajoki-näyttelyä.

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Rautiolaisia tohtoreita

Keijo Nivala
Arto Haveri
Heikki Niskakangas
Päivi Rohkimainen
Esa Väliverronen
Pekka Verronen

maanantai 4. toukokuuta 2015

Tukkijoella - Teuvo Pakkala

Taiteilija Heimo Sovan maalaus - Tukkijoella
Kirjailija Teuvo Pakkala

Tukkjoella – Siiponjoella

Kirjailija Teuvo Pakkala tuli aikanaan Friisin Konepajalle Kalajoelle konttoristina.
Katso Juhani Pohjanpalo

Tukkijoella - elokuva

Kansankomedia kahdet kasvot - menestys ja maineen menetys

Mykkä valo: Tukkijoella

Tukkijoella 1928

Tukkijoella 1937

Tukkijoella 1951