Taiteilija Rositsa Tancheva on maalannut taulun Isoviha Kalajoella. Maalauksen koko on 60x81 cm.
Raakaa väkeä
Syksyllä 1714 Kalajoelle tulleet venäläiset olivat erityisen raakaa väkeä, ennen muita puolivillit kasakat. He olivat oppineet julmia sodankäyntitapoja taisteluissaan tataareja vastaan. Venäläisten mukaan lienee ollut myös kalmukkien paimentolaiskansaan kuuluneita ratsumiehiä, joiden otteet olivat yhtä raaat kuin kasakoidenkin.
`
Kalajoen
asukkaat kertoivat sodan jälkeen kirjoittamassaan valituksessa,
kuinka venäläiset olivat saapuessaan surmanneet, polttaneet tai
rääkänneet satoja kalajokelaisia sekää ottaneet myös vankeja.
Joidenkin uhrien nimetkin ovatkin säilyneet, useimpien
eivät.
Etelänkylässä venäläiset surmasivat Naatuksen
isännän Jaakko
Nikunpojan ja
Rautiossa ammuttiin 1714 Sipilän isäntä Martti
Erkinpoika.
Vuonna 1719 laaditun venäläisen veroluettelon mukaan Taluskylässä
oli surmattu Taluksen talojen koko väki, samoin Koutosen ja toisen
Tolosen.
Rahjassa
riistettiin henki Humalistossa asuneelta merenkulkija Sukka-Matilta
eli Matti
Rahjalta,
koska hän ei suostunut paljastamaan rahakätkönsä paikkaa.
Alavieskan
Marketan kauhea kohtalo
Pahoinpitelyt, kidutukset ja raiskaukset olivat yleisiä. Ehkä kammottavin tapaus tiedetään Alavieskasta joulukuulta 1714. Kasakat tunkeutuivat yöllä Aniaksen taloon ja ottivat vuoteesta Matti Matinpoika Aniaksen nuoren ja kauniin vaimon Marketta Pekantyttären. Kasakan hevosen selkään temmattu nainen katsoi pimeään yöhön, eikä hänestä sen jälkeen saatu varmaa tietoa. Sievistä kuitenkin kerrottiin, että kalmukeilla oli ollut siellä seuraavina päivinä mukanaan nainen, jonka he olivat lopuksi surmanneet ja silponeet.
Suur-Kalajoen
pitäjässä oli ennen venäläisten tuloa noin 3000 lehmää, joista
vain kymmneisen prosenttia jäi ryöstämättä. Suurin piirtein
samassa suhteessa kävi hevosten. Venäläiset asettivat myös
paloveron, joka tarkoitti sitä, että talot ja muut rakennukset
poltettiin, ellei kylä maksanut raskasta veroa. Pelastaakseen
kylänsä Käännän lautamies Juho
Yrjönpoika Niskala antoi
viholliselle lisäksi yhdeksän luodin painoisen hopeapikarin ja sen
jälkeen vielä toisen, mikä painoi viisi luotia. Kylä säästyi
tuholta ja sodan jälkeen muut asukkaat korvasivat uhrauksen
mahdollisuuksiensa mukaan.
Eritysiesti
vuonna 1714 tapahtunut ryöstely ja hävitys merkitsivaät Kalajoelle
taloudellista perikatoa ja kahdeksan vuotta myöhemmin tehdyssä
valituksessa kerrotaankin, että ihmiset olivat joutuneet syömään
jäkälää, nahkoja, olkea ja pettua sekä itsestään kuolleiden
eläinten raatoja. Eräiden isäntien mainitaan kuolleen nälkään.
Näin kolkosti kävi esimerkiksi Pohjankylän Mikko
Mikonpoika Marttilalle.
90
prosenttia taloista autiona
Vuonna
1719 telänkylän tiloista oli 90 prosenttia autioina ja Rahjassa
jopa 92 prosenttia. Pohjankylässä vastaava luku oli 86, Tyngällä
73 ja Pitkäsenkylällä 72 prosenttia. Kääntä ja Rautio, jotka
olivat tuottaneet ennen sotaa Kalajoen parhaat sadot, selviytyivät
muita paremmin, mutta niissäkin oli 50-60 prosenttia taloista
autiona.
Isonvihan aikana venäläiset veivät mukanaan tuhansia ihmisiä Suomesta Venäjälle, eniten Pohjanmaalta. Suurin osa oli alle 15-vuotiaita lapsia. Papit kirjasivat isonvihan jälkeen siepattujen nimet ja iät (Kalajoella 16.12.1721 Petrus Calamnius). Pohjanmaan maaherra Reinhold Wilhelm von Essen lähetti 24.7.1722 kootut tiedot kuningas Fredrik I:lle.
Kalajoen suurpitäjä menetti noin 12 % väestöstä. Ylivieskan kylä kärsi eniten (49), seuraavina olivat Alavieska (40), Tynkä (26), Sievi (20) ja Rautio (20). Nuorimmat riistetyt olivat 2½-vuotiaita (Hindrich Hindrichsson ja Per Persson Raudaskoski) ja vanhimmat yli 30-vuotiaita (Walborg Johansdr. Vihelä 30, Sara Persdr. Apuli 36, Anders Ersson Lapinoja 58). Kaikista viedyistä ikä ei ole näkyvissä.
Isonvihan
aikana Alavieskasta siepattuja lapsia ja nuoria
http://www.kolumbus.fi/annsan/isoviha.htm