Jukka
Uunila
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jukka_Uunila
Ahti
Juhani ”Jukka” Uunila (s.
4.
kesäkuuta
1923
Oulu)on
suomalainen urheiluvaikuttaja, jota vaikutusvaltansa ja uransa keston
vuoksi on kutsuttu myös ”urheilun
Kekkoseksi”.
Näkyvimmissä tehtävissä hän oli Suomen
Valtakunnan Urheiluliiton
(SVUL)
puheenjohtajana 1982–1993 (varapuheenjohtaja 1961–1981), Suomen
Olympiakomitean
puheenjohtajana
1969–1984 (varapuheenjohtaja 1965–1968), Suomen
Urheiluliiton
(SUL)
puheenjohtajana 1965–1974[sekä
Veikkauksen
toimitusjohtajana
1973–1990.
Nuoruus
Ensimmäiset
vuotensa Jukka Uunila asui Himangalla.
Hänen isänsä Kalle toimi suojeluskunnan aluepäällikkönä ja
äitinsä Sally kansakoulunopettajana. Jukalla oli kaksi veljeä.
Perhe harjoitti myös maanviljelyä.
Kun
perhe muutti Kokkolaan,
Jukka meni mukaan KPV:n
jalkapallotoimintaan.
Hänen lopulliseksi lajikseen tuli kuitenkin yleisurheilu,
päälajina 400
metrin aitajuoksu kansallisella
tasolla. Ura jäi lyhyeksi, kun hän ryhtyi valtakunnallisiin
valmennus- ja järjestötehtäviin.
Ura
Uunila
lähti kesällä 1941 suoraan lukiosta jatkosotaan.
Sodan
päätyttyä hän opiskeli Suomen
urheiluopistossaVierumäellä
liikuntaneuvojaksi
ja
palkattiin Suomen Urheiluliiton aluevalmentajaksi 1946–1949
Uunila
toimi Kuortaneen
urheiluopiston ensimmäisenä
johtajana 1949–1960, sen jälkeen Ilkka Oy:n toimitusjohtajana
Seinäjoella 1960–1962 ja sitten Helsingissä Veikkauksen omistaman
kirjapaino Kvartto Oy:n toimitusjohtajana 1962–1973 ja huipensi
uransa Veikkauksen toimitusjohtajana.
Uunila
oli karismaattinen johtaja, monen mielestä kenraali- tai
ministeriainesta. Hän suunnittelikin koulupoikana upseerin uraa,
mutta sota muutti suunnitelmat. Hän oli erinomainen puhuja ja
esiintyjä, jolla oli urheilusta valtava tietomäärä ja
laaja-alainen kokemus seuratasolta valtakunnallisiin järjestöihin.
Häntä houkuteltiin politiikkaan, mutta hän ei koskaan suostunut
minkään puolueen ehdokkaaksi vaaleissa.
Uunilan
heikko puoli oli kielitaidon puute. Sen takia hän ei koskaan päässyt
kansainvälisiin johtotehtäviin.
Uunila
sai kauppaneuvoksen
arvon
1976. Veikkauksen ja urheilujärjestöjen johtamisen ohessa hän oli
muun muassa Union Öljy Oy:n hallintoneuvoston jäsen ja
Tapiola-yhtiöiden hallintoneuvoston pitkäaikainen
varapuheenjohtaja.
Uunilalle
myönnettiin ansioistaan Suomen urheilun hyväksi Suomen
urheilun suuri ansioristi vuonna
1983.Vuonna 2008 Uunila palkittiin Suomen
urheilugaalassa Elämänurapalkinnolla
työstään urheilun parissa. Hän on Suomen Urheiluliiton
kunniapuheenjohtaja. Jyväskylän
yliopistossa hän
sai 1982 liikuntatieteiden kunniatohtorin arvon.
SUL
Uunila
valittiin yleisurheilun lajiliiton Suomen Urheiluliiton johtokuntaan
27-vuotiaana 1951, nuorempana kuin kukaan sitä ennen tai sen
jälkeenkään.[8]
Hän
tuli SUL:n puheenjohtajaksi 1965, kun suomalainen yleisurheilu oli
heikommalla tasolla kuin koskaan ennen, esimerkiksi vuoden 1966
EM-kilpailuista Budapestista ei saatu yhtään mitalia. Puheenjohtaja
Uunila käynnisti 1960-luvun lopussa SUL:n kehittämisohjelman, johon
liittyivät organisaation uudistaminen, taloustilanteen kohentaminen,
valmentajakoulutuksen lisääminen, yleinen johtamiskoulutus myös
piiri- ja seuratasolla sekä urheilijoiden harjoitusmahdollisuuksien
parantaminen esimerkiksi uuden stipendijärjestelmän avulla.
Puheenjohtaja Uunila hankki Suomeen maailmankuulun
kestävyysjuoksuvalmentajan Arthur
Lydiardin Uudesta
Seelannista. Lydiard sai aikaan perinteisen kestävyysjuoksun uuden
nousun, jonka tuloksena olivat Juha
Väätäisen menestykset
Helsingin EM-kisoissa 1971 sekä Lasse
Virénin ja
Pekka
Vasalan voitot
Münchenin olympiakisoissa 1972. Uunila jätti SUL:n
puheenjohtajuuden 1974, kun Suomi oli saavuttanut laajaa menestystä
EM-kilpailuissa Roomassa.
Olympiakomitea
Olympiakomitean
puheenjohtajana Uunila samalla tavalla uudisti järjestön
organisaatiota ja kohensi sen taloutta. Hän oli 1950- ja
1960-luvuilla olympiajoukkueiden johtotehtävissä (joukkueen
ylijohtaja Mexicossa 1968), ja on ollut paikalla kaikkiaan 20
olympiakisoissa.
SVUL
Urheilun
keskusjärjestön SVUL:n puheenjohtajana Uunila joutui 1990-luvun
alussa näkemään Suomen suurimman aatteellisen järjestön
taloudellisen tuhon, kun nousukauden aikana SVUL sijoitti
lainarahalla varojaan erilaisiin toimistotaloihin,
laskettelukeskuksiin ja kelomajoihin, jotka 1990-luvun alun
talouslamassa joutuivat ylivoimaisiin vaikeuksiin. Uunila oli
vuosikymmeniä puhunut ja tehnyt työtä sen eteen, että Suomeen
saataisiin yksi ja ainoa urheilun keskusjärjestö. Niitä oli
1990-luvun alussa vielä neljä: SVUL, Työväen
Urheiluliitto (TUL),
ruotsinkielisten urheilujärjestö CIF
ja
Suomen
Palloliitto,
jonka ohjelmassa tosin oli vain jalkapallo. Talouslaman takia
valtiovalta ryhtyi toimiin säästöjen aikaansaamiseksi ja 1993
perustettiin uusi keskusjärjestö Suomen
Liikunta ja Urheilu (SLU).
Uunilan johtama SVUL oli kuitenkin lähes konkurssitilassa, eikä
lähtenyt SLU:n jäseneksi. SVUL:n toiminta käytännössä loppui
1993, vaikka järjestöä ei ole koskaan virallisesti lakkautettu.
Uunilan loistavaan maineeseen tuli pieni tahra. Hän todisteli
vastustaneensa SVUL:n hallituksessa huikeimpia
investointisuunnitelmia, mutta jääneensä demokraattisessa
päätöksenteossa vähemmistöön.
Veikkaus
Veikkauksen
toimitusjohtajana Uunila oli kehittämässä perinteisen
vakioveikkauksen ja loton oheen runsaasti uusia pelimuotoja.
Veikkauksen liikevaihto ja tuotto moninkertaistuivat hänen aikanaan.
Uunila,
Jukka (1923–)
http://www.suhs.fi/uunila-jukka-1923/
Kauppaneuvos,
liikuntatieteiden kunniatohtori, Veikkauksen toimitusjohtaja,
urheilujohtaja
Jukka
Uunila voi sanoa perustellusti 1900-luvun jälkipuoliskon
merkittävimmäksi kotimaisilla areenoilla toimineeksi suomalaiseksi
urheilujohtajaksi. Hän vaikutti SUL:n, Suomen Olympiakomitean ja
SVUL:n johtotehtävissä yli 40 vuoden ajan. Uunila vaikutusvaltaa
lisäsi Oy Veikkaus Ab:n toimitusjohtajuus. Uunila on ollut ennen
kaikkea yleisurheilumies ja huippu-urheilun edunvalvoja.
Jukka
Uunila syntyi suojeluskunnan aluepäällikkönä toimineen isän ja
opettajaäidin esikoisena valkoisen kenraalin C. G. Mannerheimin
syntymäpäivänä 1923. Varhaisimmat vuotensa hän vietti
Keski-Pohjanmaan Himangalla. Yleisurheilu ja penkkiurheilu kuuluivat
Uunilan ja hänen veljiensä harrastuksiin. Oppikoululaisena
Kokkolassa toiseksi tärkeäksi lajiksi tuli jalkapallo.
Uunila
lähti suorittamaan asevelvollisuuttaan vapaaehtoisena täytettyään
18 vuotta 1941. Lyhyen koulutuksen jälkeen hänet komennettiin
alikersanttina rintamalle Kiestingin suunnalle. Uunila kävi
Reserviupseerikoulun jatkosodan aikana ja oli Jyväskylässä
kevätkesällä 1944 urheilu-upseerikoulutuksessa, joka keskeytyi
Puna-armeijan suurhyökkäyksen alettua. Uunila osallistui myös
Lapin sotaan.
Sotien
päätyttyä Uunila hakeutui koulutukseen Vierumäen urheiluopiston
liikuntaneuvojakurssille, jolta hän valmistui helmikuussa 1946. Hän
toimi aluksi lyhyen aikaa SVUL:n Keski-Pohjanmaan piirin
piirivalmentajana ja 1946─1949 SUL:n aluevalmentajana. Uunilasta
tuli 1949 juuri perustetun Kuortaneen urheiluopiston ensimmäinen
johtaja.
Nuoren
miehen tarmokkuus kiinnitti huomiota SUL:ssa. Uunila nousi SUL:n
hallituksen jäseneksi 27-vuotiaana 1951. Uunila saavutti SUL:ssa
nopeasti vahvan aseman. Helsingin olympiakisoissa hän toimi jo
Suomen yleisurheilumaajoukkueen varajohtajana. Maaottelumiehistöjä
hän johti 1951─1964 yli 50 kertaa ja olympiajoukkuetta Mexico
Cityn kisoissa 1968. Uunilasta tuli 1950-luvulla myös SUL:n
valmennusvaliokunnan puheenjohtaja.
Kuortaneen
urheiluopiston johtajan paikalta Uunila siirtyi lehtiyhtiö Ilkan
toimistojohtajaksi 1960. Kaksi vuotta myöhemmin Uunila sai kutsun Oy
Veikkauksen Ab:n tytäryhtiön Kvartton johtoon. Muutto Helsinkiin
paransi mahdollisuuksia toimia urheilujohtajana. Uunilasta oli tullut
SVUL:n varapuheenjohtaja 1961.
SUL:n
puheenjohtajaksi Uunila valittiin 1965 ja samana vuonna hänestä
tuli myös Olympiakomitean varapuheenjohtaja. Suomen yleisurheilu eli
tuolloin taantumakautta ja muun muassa Ruotsi voitti Suomen
maaottelussa 12 vuoden tauon jälkeen. Suomen joukkue jäi 1966
Budapestin EM-kisoissa mitaleitta. Uunila koki myös, että
yleisurheilu oli menettämässä asemiaan jalkapallolle ja
pesäpallolle.
Näytti
ilmeiseltä, että vanhoin keinoin ei enää voitu odottaa
menestystä. Uunila lähti reippain ottein uudistamaan sekä
valmennusta että johtamista. Tavoitteena oli parantaa huipulle
tähdänneiden urheilijoiden valmentautumisedellytyksiä.
Tilanteeseen oli mahdollista vaikuttaa sekä Uunilan johtoonsa saaman
Olympiakomitean valmennusvaliokunnan että SUL:n kautta. SUL:n
uudistamiseen hän haki vaikutteita yritysmaailmasta, josta
omaksumiaan tavoitejohtamisen oppeja hän ryhtyi soveltamaan.
Uunilan
mukaan urheilun arvostus mitataan suomalaisten silmissä nimenomaan
yleisurheilussa ja erityisesti kestävyysjuoksumenestyksellä. Hän
pestasi tunnetun uusiseelantilaisen juoksuvalmentajan Arthur
Lydiardin nostamaan suomalaisen juoksun tasoa. Uunila pohjusti asian
niin, että SUL:n luottamusmiehet hyväksyivät 1967 kallispalkkaisen
Lydiardin tulon Suomeen. Lydiardin palkkaaminen herätti kuitenkin
myös närää ja nähtiin suomalaisen valmennusosaamisen
väheksyntänä.
Lydiardin
kausi toimi Uunilan käsityksen mukaan ennen kaikkea herätteenä,
joka pohjusti sekä 1970-luvun kestävyysjuoksumenestystä että
hölkkäinnostusta. Uunilan vuoteen 1974 kestäneelle SUL:n
puheenjohtajakaudelle osuivat Juha Väätäisen EM-menestys 1971 ja
Lasse Virénin sekä Pekka Vasalan olympiavoitot 1972.
Olympiakomitean
puheenjohtajaksi Uunila nousi 1969. Hänen valintansa kohtasi
yllättävää vastustusta viime vaiheissa. Komitean väistyvä
puheenjohtaja Akseli Kaskela ja Erik von Frenckell yrittivät ajaa
paikalle Olavi J. Mattilan, vaikka Uunilalla oli komitean
jäsenliittojen vahva tuki. Uunila voitti vaalin äänin 32─22.
Olympiakomitea
muuttui Uunilan puheenjohtajakaudella olympiamatkojen
järjestelytoimistosta koko olympiadin ajan aktiivisesti toimivaksi
järjestöksi. Urheilijoiden valmentautumisen perustaksi luotiin
silloisten tiukkojen amatöörisääntöjen ehdot täyttänyt
stipendijärjestelmä. Lisäksi Urheilijoiden
Ammattienedistämissäätiö aloitti toimintansa.
Uunila
olisi halunnut keskittää valmennusta vielä enemmän lajeihin,
joissa suomalaisurheilijoiden menestysmahdollisuudet olivat parhaat.
Etusijalla olisivat siten olleet yksilölajit tai urheilumuodot,
joissa kansainvälinen kilpailu on suhteessa vähäisempää, kuten
pohjoismaiset talvilajit. Uunila ei kuitenkaan halunnut unohtaa
kiristyvästä kilpailusta huolimatta yleisurheilua ja painia, joilla
on pitkät kansalliset perinteet. Vaikutteita ajatteluun antoi Saksan
demokraattisen tasavallan mitalimäärän maksimointiin tähdännyt
urheilupolitiikka.
Oy
Veikkaus Ab:n toimitusjohtaja Uunilasta tuli 1973. Valintaa edelsi
poliittinen peli ja viime kädessä sen varmisti pääministeri
Kalevi Sorsan (sos. dem.) antama hyväksyntä nimityspaketille, jossa
SDP, Keskustapuolue ja SKDL saivat johtajanpaikat. Uunila hoiti
toimitusjohtajan tehtävää vuoteen 1990.
Vuoden
1982 alussa Uunila sai johtoonsa urheilun suurimman keskusjärjestön
SVUL:n. Urheilun keskusjärjestöt olivat tuolloin valtansa huipulla.
Vuoden 1980 alussa voimaantullut liikuntalaki takasi niille pääroolin
liikuntatoiminnan järjestäjinä ja rahoituksen vakaan kasvun.
Urheilujärjestöjen henkilökunta kasvoikin nopeasti
1970─80-luvuilla Veikkauksen 1971 markkinoille tuoman Lotto-pelin
tuoton ansiosta. Keskeisten urheilujohtajien valtaa kuvaa se, että
1980-luvulla Uunila sopi TUL:n puheenjohtajan Matti Ahteen sekä
järjestöjen pääsihteerien Mauri Oksasen ja Ossi Sjömanin kanssa
järjestömäärärahojen jaosta.
Uunilan
toimintaa urheilujohtajana voi luonnehtia käytännönläheiseksi,
menestyshakuiseksi ja urheilulähtöiseksi. Uunila varmisti omalla
panoksellaan, että SVUL ja TUL saivat aikaan
yhteistoimintasopimuksen kesällä 1966. Olympiakomiteassa hän toimi
TUL:n edustuksen lisäämiseksi. Kun keskusjärjestöjen yhdistyminen
näytti epätodennäköiseltä, niin oli järkevää toimia
ristiriitoja lieventäen. Puoluepolitiikasta Uunila pysytteli erossa.
Hän on määritellyt ainoaksi puolueekseen ”urheilupuolueen”.
Uunilan
asemaa vahvisti se, että hän osasi koota lähipiiriinsä
henkilöitä, jotka tukivat hänen päämääriään. Komitean
ensimmäiseksi valmennuspäälliköksi Uunila ajoi 1969 Kalevi
Tuomisen. Carl-Olaf Homén hoiti Olympiakomitean pääsihteerin
tehtäviä oman toimensa ohella 1969─1973. Sittemmin Homén toimi
SUL:n ja Olympiakomitean johdossa. Olympiakomitean varapuheenjohtajan
tehtävää 1973─1980 hoitaneella Pertti Paloheimolla oli hyvät
suhteet Urho Kekkoseen. Olympiakomitean ensimmäiseksi päätoimiseksi
pääsihteeriksi Uunila järjesti 1977 eteläpohjalaisen Kosti
Rasinperän. Hän oli myös SUL:n ja Olympiakomitean johdossa
toimineen Tapani Ilkan taustavoima. Uunilalle oli lisäksi hyvät
suhteet Opetusministeriöön. Kokoomuspoliitikko Harri Holkeri kuului
Uunilan lenkkiseurueeseen.
Urheilupolitiikkaa
tarkasti seuranneeseen Urho Kekkoseen Uunilalla oli etäinen suhde.
Hän antaa kuitenkin Kekkoselle tunnustusta ”ainoana
presidenttinä”, joka on tosissaan edistänyt urheiluasioita.
Uunila ei pannut pahakseen, jos häntä kutsuttiin toisinaan
julkisuudessa ”urheilun Kekkoseksi”. Uunilan on myös sanottu
olevan hyvä puhuja, mutta huono kuuntelija.
Luottamusmiehiin
ja kenttäväkeen on vedonnut Uunilan kiistaton karisma. Kookkaalla
ja johtajanoloisella miehellä on ollut kykyä pelkistää asiat
iskulauseiksi ja sitkeyttä toistaa viestinsä yhä uudelleen. Uunila
kiersi vuodesta toiseen ahkerasti kenttää. Epävirallisissa
yhteyksissä Uunila heittää urheilumiehille ominaista, toisinaan
kovaakin herjaa. Arvostusta on lisännyt se, että Uunilan
laaja-alainen lajituntemus on Suomen ehdotonta huippua. Hän on myös
kuntoliikunnan harrastaja, jolle kertyi hiihtokilometrejä
1970-luvulla talvikaudessa yli 2000. Rintamamiehenä hänellä on
ollut samat kokemukset kuin suurella osalla aikalaisistaan, mikä on
osaltaan lisännyt uskottavuutta.
Uunilalla
oli johtajana kentän vankka tuki, minkä vuoksi häntä oli vaikea
haastaa puheenjohtajavaaleissa. Tämä kävi ilmi, kun Uunilalle oli
tarkoitus löytää vastaehdokas SVUL:n liittokokouksessa 1989
Mikkelissä. Uunila torjui pääsihteeri Mauri Oksasen useiden
lajiliittojen avustuksella junaileman yrityksen SVUL:n piirien tuella
ja ottamalla esiin urheilun keskusjärjestöjen yhdentymisajatuksen.
Uunilan
Mikkelissä pitämä puhe sai urheilun yhdentymiskehityksen
liikkeelle. SVUL näytti alkuvaiheessa kykenevän määrittelemään
prosessin kulun etenkin sen jälkeen, kun Suomeen muodostettiin Esko
Ahon (kesk.) johdolla sinivihreä hallitus 1991. Uunila ja SUL:n
puheenjohtaja, työministeri Ilkka Kanerva (kok.) saivat edellisen
hallituksen pääministerin Harri Holkerin (kok.) suostumaan Valtion
liikuntaneuvoston puheenjohtajaksi. Holkerin päätehtävänä oli
viedä läpi urheilun yhdentyminen SVUL:n toivomalla tavalla.
SVUL:n
sijoitustoiminnan aiheuttamat talousvaikeudet muuttivat kuitenkin
neuvottelujen kulkua, mikä paransi TUL:n asemaa oleellisesti.
Velkojien ja valtion kanssa sovituilla järjestelyillä SVUL ja sen
omistama Vierumäen urheiluopisto pelastuivat konkurssilta. Uunilan
oli kuitenkin myönnyttävä siihen, ettei SVUL lopulta liittynyt
marraskuussa 1993 perustetun SLU:n jäseneksi, vaan lakkautti
toimintansa. SVUL:n loppuvaiheet ovat himmentäneet Uunilan kuvaa
urheilujohtajana. Hän itse on sanonut suhtautuneensa kriittisesti
SVUL:n käymiin kasinopeleihin, mutta hän ei toisaalta kuitenkaan
käyttänyt arvovaltaansa niiden torjumiseen.
Kansainvälisissä
tehtävissä Uunilan toimintaa rajoitti heikko kielitaito. Jukka
Rangell toivoi 1966 Uunilan ryhtyvän seuraajakseen Kansainvälisessä
olympiakomiteassa, mutta tämä joutui kieltäytymään heikon
englannin kielen taidon vuoksi.
Uunila
on eläkevuosinaan ottanut kantaa huippu-urheilun tilaan Suomessa.
Hänen mielestään arvokisoihin on etenkin 2000-luvulla valittu
urheilijoita liian kevein perustein. Työnsä 2010 aloittanut
Huippu-urheilun muutostyöryhmä on kuullut Uunilaa asiantuntijana.
Liiteosio
Ahti
Juhani (Jukka) Uunila S 4.6.1923 Oulu. V Aluepäällikkö Kalle
Uunila ja kansakoulunopettaja Sally Siviä Soini.
Ura. Viisi
luokkaa keskikoulua Kokkolan Suomalaisessa Yhteiskoulussa;
liikuntaneuvoja 1946; SUL:n aluevalmentaja 1946─49; Kuortaneen
Urheiluopiston johtaja 1949─60; Ilkka Oy:n toimitusjohtaja 1960─62;
Kvartto Oy:n toimitusjohtaja 1962–73; Oy Veikkaus Ab:n
toimitusjohtaja 1973─90.
Luottamustoimet. SUL:n
johtokunnan jäsen 1951─64 ja puheenjohtaja 1965─74; SVUL:n
varapuheenjohtaja 1961─82 ja puheenjohtaja 1982─93;
Olympiakomitean varapuheenjohtaja 1965─69, puheenjohtaja 1969─84;
Olympiakomitean valtuuskunnan jäsen 1959─96, puheenjohtaja
1985─96; Valtion urheilulautakunnan jäsen 1966─67; Valtion
urheiluneuvoston jäsen 1967─73; Yleisurheilun Tukisäätiön
hallituksen jäsen 1953─88; Stadion-säätiön hallituksen jäsen
1976─84; edustajiston jäsen 1963─74 ja 1984─; Urheilijoiden
Ammattienedistämissäätiön hallituksen jäsen 1972─2004,
puheenjohtaja 2004─07.
Ansiomerkit. Suomen
liikuntakulttuurin ja urheilun suuri ansioristi 1982 (kultainen
ansioristi 1973); talvisodan muistomitali; jatkosodan muistoristi;
SUL:n kultainen ansioristi; SNLL:n kultainen ansiomitali; SVUL:n
kultainen ansiomerkki 1966; SVUL:n kunniajäsen 1975; kauppaneuvos
1976; liikuntatieteiden kunniatohtori (Jyväskylä) 1982;
Olympiakomitean ja SUL:n kunniapuheenjohtaja; KOK:n Olympic Order
1982; IAAF:n kunniajäsen 1978; Elämänurapalkinto Urheilugaalassa
2008.
Tuotanto. Kansainvälinen
75-vuotias Olympia-aate / Den internationella 75-åriga Olympiska
rörelsen / The international 75 years old Olympic movement. Avery
Brundagen ja Jukka Uunilan puheet Olympia-aatteen 75-vuotisjuhlassa.
Tal av Avery Brundage och Jukka Uuni. Olympiakomitea, Helsinki 1968;
Tahkon hengessä. Ideointi ja toteutus Jukka Uunila et al. Suomen
Urheilutoimittajain Liitto, Helsinki 1981.
Toimittanut:
Pohjanmaan Urheiluopisto 1950, Kuortaneen Urheiluopisto 1970, 20
[vuotta]. Toimituskunta: Matti Lähdesmäki, Jukka Uunila ja Veli
Kaakinen. Kuortaneen Urheiluopisto, Kuortane 1970.
Urheilusaavutukset:
–
Julkiset
muotokuvat ja muistomerkit: –
Henkilön
mukaan nimetty: –
Lähteet. Nurmela
Kari A. Jukka Uunila, Urheilujohtaja. Weilin+Göös, Helsinki 1979;
Kokkonen Jouko, Pyykkönen Teijo. Suomalainen urheilujohtaja itse
asiasta kuultuna. Liikuntatieteellisen Seuran Impulssi no. 24.
Liikuntatieteellinen Seura, Helsinki 2011; Kulha Keijo K.
Urheilujärjestöjen kujanjuoksu – urheilun rakenneuudistus
1989─1993. Suomen Urheilumuseosäätiön julkaisu n:o 14. Suomen
Urheilumuseosäätiö, Helsinki 1995.
Kirjoittaja(t):
Jouko Kokkonen
Julkaistu
20.12.2017
Artikkelitekstin
pituus: 9956 merkkiä
Urheiluvaikuttajat-verkkojulkaisu
Suomen
urheiluhistoriallinen seura ry