perjantai 10. syyskuuta 2021

Anna-Liisa Tilus

 

Anna-Liisa Tilus


Taidenäyttelyni seuraava muotokuva on maalattu tiedottaja Anna-Liisa Tiluksesta. Muotokuva valmistunee kuukauden kuluessa.


Anna-Liisa Tilus-Väisänen (s. 17. joulukuuta 1964 Himanka on suomalainen entinen missi, nykyinen tiedottaja ja Ylen televisiokuuluttaja.

Hän voitti Miss Suomi -kilpailun vuonna 1984 19-vuotiaana ja oli silloin 173 senttimetriä pitkä ja painoi 53 kiloa. Tilus oli kilpailussa myös kuvauksellisin missi ja lehdistön ihannetyttö. Perintöprinsessoiksi valittiin Tiina Laine ja Tiina Hyvärinen. Miss Maailma -kilpailussa Tilus pääsi finaaliin.

Anna-Liisa Tilus on TV1-televisiokanavan kuuluttaja ja TV1:n vakituinen kanavaemäntä. Hän on opiskellut tiedottajaksi ja toiminut muun muassa Seinäjoen Tangomarkkinoiden juontajana.

Anna-Liisa Tilus oli naimisissa tuottaja Antti Väisäsen kanssa vuodesta 1988, mutta pari erosi lokakuussa 2013. Kaksi heidän kolmesta lapsestaan on jalkapalloilijoita, nuorempi Leo Väisänen sekä isoveli Sauli Väisänen.


Ex-missi Anna-Liisa Tiluksen pojat Sauli ja Leo Väisänen tekevät urheiluhistoriaa – äiti kannustaa katsomossa!

https://www.seiska.fi/Uutiset/Ex-missi-Anna-Liisa-Tiluksen-pojat-Sauli-ja-Leo-Vaisanen-tekevat-urheiluhistoriaa-aiti


Kotiliesi: Anna-Liisa Tilus kannustaa tarttumaan uusiin haasteisiin: ”Kun on astunut omalta hiekkalaatikoltaan epämukavuusalueelle, se on kerta kerralta vähän helpompaa”

https://seura.fi/viihde/julkkikset/anna-liisa-tilus-kun-on-monta-kertaa-astunut-omalta-hiekkalaatikoltaan-epamukavuusalueelle-se-on-kerta-kerralta-vahan-helpompaa/


Anna-Liisa Tilus ja idolimyytti

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/12/04/anna-liisa-tilus-ja-idolimyytti


Futisäiti Anna-Liisa Tiluksen jännät paikat – molemmat pojat Huuhkajissa: ”Ihan mieletön fiilis”

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/aeea20e3-f20c-4ea6-b7f0-33518c806148


Maalaistyttö Anna-Liisa Tiluksesta tehtiin paperinukke: "Mietin että nyt olen urani huipulla"

https://www.apu.fi/artikkelit/maalaistytto-anna-liisa-tiluksesta-tehtiin-paperinukke-mietin-etta-nyt-olen-urani-huipulla


Anna-Liisa Tiluksen molemmat pojat mukana historiaa tehneissä Huuhkajissa – äiti jännitti paikan päällä: ”Ihan huikea härdelli”

https://www.is.fi/viihde/art-2000006312680.html


KUVAT: Anna-Liisa Tilus 50 vuotta – tyrmäävänä missiajoista tähän päivään

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kuvat-anna-liisa-tilus-50-vuotta-tyrmaavana-missiajoista-tahan-paivaan/4620380#gs.b21sd8


KUVA: Missitrio 30 vuoden takaa juhli Tiluksen viisikymppisiä – tunnistatko?

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kuva-missitrio-30-vuoden-takaa-juhli-tiluksen-viisikymppisia-tunnistatko/4622558#gs.b21tjw


YLE TV1 Anna-Liisa Tilus kuuluttaa Meripojan Elämää 2004

https://www.youtube.com/watch?v=5X5rv79qyks


Yle TV1: Kuulutus 14.10.2011

https://www.youtube.com/watch?v=zK-lcCTN7X0


Miss Suomi 1984 - 2/2

https://www.youtube.com/watch?v=-5FRO_N3ApU


Menestyneitten naisten vierailut jatkuvat

https://www.verkkoviestin.fi/lionshkipasila/kausi_2018-2019/menestyneitten_naisten_vierailut_jatkuvat/


Aikakone/Anna-Liisa Tilus

https://www.elka.fi/aikakone/index.php/tag/anna-liisa-tilus/


Video: suomalainen kertoja Anna-Liisa Tilus ilahdutti virolaisia ​​katsojia

https://menu.err.ee/647171/video-soome-diktor-anna-liisa-tilus-roomustas-eesti-televaatajaid

keskiviikko 11. elokuuta 2021

Maarit Verronen -karikatyyrimaalaus

 




Maarit Verronen
(s. 20. elokuuta 1965 Kalajoki) on suomalainen kirjailija. Verronen valmistui filosofian kandidaatiksi Oulun yliopistosta vuonna 1989 pääaineenaan tähtitiede. Filosofian lisensiaatin tutkinnon hän suoritti 1991. Verronen on työskennellyt Oulun yliopiston tähtitieteen laitoksella opetus- ja tutkimustehtävissä ja opiskellut myös aate- ja oppihistoriaa. Päätoiminen kirjailija hän on ollut vuodesta 1994 lähtien. Verronen asuu Helsingissä.

Verronen on ollut kahdesti Finlandia-ehdokkaana ja saanut useita kirjallisuuspalkintoja. Verronen kuvaa teoksissaan usein ohikulkijoita ja tarkkailijoita, matkaajia tai ulkopuolelle jääneitä. Monet hänen teoksistaan sisältävät joitakin fantasia-aineksia, hänen teoksiaan voidaan kuvailla käsitteillä reaalifantasia tai maaginen realismi.


Elämäkertatietoa


vanhemmat: insinööri Harri Verronen ja Kaija o.s. Hemmilä
Asunut Oulussa vuosina 1984–1995, nykyään Helsingissä.
Työskennellyt opetus- ja tutkimustehtävissä Oulun yliopistossa vuosina 1987-1993, päätoiminen kirjailija vuoden 1994 alusta lähtien
ylioppilaaksi 1984 (Kalajoen lukio), FK 1989 (Oulun yliopisto; pääaineena tähtitiede) FL 1991 (Oulun yliopisto; pääineena tähtitiede)


Sijoituksia ja kunniamainintoja Suomen Tieteiskirjoittajien novellikilpailussa (1985) ja Tampereen Science Fiction Seuran novellikilpailuissa 1987-1991, Kalevi Jäntin palkinto 1993, Finlandia-palkintoehdokkuudet romaaneilla Yksinäinen vuori ja Pimeästä maasta, Nuoren taiteen Suomi-palkinto 1994, Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinto 1996, Sokeain kuunnelmapalkinto 1997 ja Nuori Aleksis -palkinto 2005

Harrastukset: vrt. jäsenyydet seuraavissa
Amnesty International
PEN
Suomen kirjailijaliitto
Suomen muinaistaideseura
Talviuimarienkerho



Maarit Verronen (s.1965) on elämäntapakirjoittaja, joka ei edes halua erottaa työ- ja vapaa-aikaa toisistaan. Hän on ollut päätoiminen kirjailija vuodesta 1994 lähtien. Aiemmin hän on työskennellyt Oulun yliopiston tähtitieteen laitoksella opetus- ja tutkimustehtävissä. Kirjoittamisen lomassa hän harrastaa avantouintia sekä omatoimireppuselkämatkailua pääkaupunkiseudulle ja Euroopan reunoille. Hän syntynyt Kalajoella mutta asuu nykyisin Helsingissä.

Maarit Verronen on saavuttanut vakiintuneen aseman suomalaisessa kaunokirjallisuudessa. Persoonallisesti kirjoittavana proosan eri lajien taitajana hän puhuttelee niin tieteisfantasian ystäviä kuin perinteisen proosan lukijoita. Verronen on ollut kahdesti Finlandia-ehdokkaana sekä voittanut useita kirjallisuuspalkintoja.


Kirjailijan omat sanat

KIRJOITTAMISESTA

Me kaikki kerromme jatkuvasti itsellemme ja muille sekä tietoisesti että huomaamattamme tarinoita siitä, millaisia me olemme ja miksi meistä on sellaisia tullut; mitä meistä vielä voi tulla ja miten. Nämä tarinat voivat olla sopusoinnussa todellisuuden kanssa, mutta ne voivat myös olla epärealistisia: liian naiiveja tai liian kyynisiä; liian toiveikkaita tai liian pessimistisiä. Joskus ympäröivä maailma muuttuu niin, että vanhat tarinat eivät enää pidä paikkaansa. Joskus ihminen itse muuttuu: ikääntyy, saa uusia kokemuksia. Kirjailija heijastaa omia tarinoitaan kuvitteellisiin teksteihin, joita hän kirjoittaa. Tämä tapahtuu väistämättä ja usein tiedostamatta. Kun omat tarinansa näin joutuu asettamaan uuteen ympäristöön, näkee usein aiempaa helpommin, jos tarinoissa on jotakin vikaa. Fiktiivinen teksti nimittäin ei lähde toimimaan, ellei sen pohjalla oleva näkemys todellisuudesta ole realistinen ja sisäisesti johdonmukainen. Kirjoitettavaa tarinaa ei voi eikä pidä pakottaa taipumaan kirjoittajan itsepetoksen mukaan vaan kirjoittajan on luovuttava omista epärealistisista tarinoistaan. Kirjoittaminen voi muuttaa kirjoittajaa. Lukijan ei tätä vuorovaikutusta kirjoitetun tarinan ja kirjailijan omien tarinoiden välillä lainkaan tarvitse nähdä eikä ottaa huomioon. Lukemistapahtumassa tärkeitä ovat vain kirjoitettu tarina ja lukijan omat tarinat. Lukeminen saattaa muuttaa lukijaa.


HELSINGISTÄ

Olen syntynyt maaseudulla; asunut ensin yhdeksäntoista vuotta yhdeksäntuhannen asukkaan paikkakunnalla ja sitten yksitoista vuotta vajaan sadantuhannen asukkaan kaupungissa. Vasta sen jälkeen muutin pääkaupunkiin. Muutin, koska halusin asua juuri täällä; koska tämä on oikea kaupunki, sopivan kokoinen, ja minulla on täällä ystäviä. En luopunut mistään, kun tulin tänne; tämä kaupunki ei vaatinut minulta uhrauksia. Monta kertaa olen havahtunut talvisen iltapäivän hämärässä jonkin vilkasliikenteisen kadun keskikorokkeella vihreää valoa odotellessani ajattelemaan, että tämä on minun kotikaupunkini, ja täällä haluan elää. Olen löytänyt täältä muun muassa aarniometsän ja ihmisiä, jotka asuvat keskellä kaupunkia omakotitalossa meren rannalla. Pidän pienistä saarista, joita täällä on paljon, ja maailman lyhimmästä luontopolusta, joka eräänä kesänä ilmestyi tiheään kaislikkoon kahdensadan metrin päähän keskusrautatieasemasta. Ja ihmisistä, satunnaisista vastaantulijoista. Ystävällinen pultsari halusi kerran Sörnäisten metroaseman edustalla auttaa minua saamaan polkupyörän lampun toimimaan. Yritys ei tuottanut tulosta, koska ongelmana olivat loppuun kuluneet paristot - mutta ajatus oli kaunis. Toisella kerralla tuntematon nainen olisi halunnut, että tulen hänen kanssaan panttilainaamoon ja todistan siellä oman henkilöllisyyteni ja sen, että hän on se joka sanoo olevansa. Hänen henkilöllisyystodistuksensa oli unohtunut kotiin - tietysti hyvämaineiseen ja varakkaaseen kaupunginosaan - eikä hän enää ehtinyt käydä sitä hakemassa ennen sulkemisaikaa. Hyvä yritys, virkistävän naiivi ja omaperäinen. Ja mistä tietää, vaikka hän olisi puhunut totta? Minä vain olin niin kyynisen epäluuloinen, että en lähtenyt hänen mukaansa. Sitten oli vielä se vähän rähjäisen näköinen mies, joka kysyi kelloa bussissa. Kun vastasin "puoli neljä", hän halusi tarkennuksen: "Iltapäivälläkö?" Ennen luulin, ettei tuollaisia ihmisiä oikeasti ole olemassa. Mutta on heitä. Työhuoneeni ikkunasta näkyy puisto, hiljainen kuja ja muutamia kauniita taloja. Pikkuvarpuset hyppivät orapihlaja-aidan juurella ja penkovat kuivuneita lehtiä. Aina silloin tällöin matkustan täältä kauas muutamaksi viikoksi näkemään ja kokemaan jotakin aivan muuta. Mutta sitten kun taas rauhoitun työskentelemään kotona, haluan nähdä ikkunasta juuri tuollaisen maiseman.


Novellikokoelmat



Romaanit


Muut


Palkinnot



Ehdokkuudet


  • Finlandia-ehdokkuus 1993 (Yksinäinen vuori).

  • Finlandia-ehdokkuus 1995 (Pimeästä maasta).

  • Runeberg-palkintoehdokkuus 2009 (Normaalia elämää).

Novelleja

  • Saari ja lentäjä”. Antologiassa Jäinen vaeltaja, Ursa 1986.

  • Teloitus”. Aikakone 3/1989.

  • Desierto.bas”. Portti 4/1989 ja antologiassa Keskiyön mato Ikaalisissa, Ursa, 1989

  • Freyrin maa, Ingolfin maa”. Aikakone 1/1992.

  • Uhrituoksujen viesti”. Antologiassa Kultainen naamio, 1993.

  • Pitkä, hyytävä kesä”. Mytago 4, 1993.

  • Pahanilmanlintu”. Image 1994.

  • Kellonvalajan suku”. Portti 2/1996.

  • Pikkuvanha petunjärsijä”. Virke 1997.

  • Varjomaa”. Äidinkielen opettajain liiton vuosikirja 44, 2000.

  • The Dedalus Book of Finnish Fantasy (2006, toimittanut Johanna Sinisalo), käännökset novelleista ”Musta juna” sekä ”Kellarimies ja vaimo”


Kuunnelmat

  • Mustahiuksinen nainen”, 1996

  • Kellarimies ja vaimo”, 1997

  • Ruhtinas Ardian”, 1999

  • Tuntematon eteläinen maa”, 2001


tiistai 3. elokuuta 2021

Taidennäyttelyyn maalaus Bulgariasta

 


Taidenäyttelyyni maalaus Bulgariasta

Olen muuttanut Kalajoen historiaa käsittelevän taidenäyttelyni nimen Erkki Ahon taidenäyttelyksi. Kun pyysin Kalajoen kaupungilta tukea Kalajoki-näyttelyyni, niin sain sivistystoimenjohtajalta tiedokseni Kalajoen kaupungin vastauksen. Sen mukaan Kalajoen kaupunki ei tue eurollakaan Kalajoki-näyttelyä, koska se ei ole tilannut Kalajoki-näyttelyä.

Taidenäyttely on osa 26 vuotista Suomen viranomaisten suorittamaa tällä hetkellä 26 vuotta kestänyttä  kidutustani. Olen joutunut pakenemaan Suomesta viranomaisrikollisuutta ja olen joutunut hakemaan poliittista turvapaikkaa Euroopan Unionilta ja Bulgarian valtiolta.

Pyydän poliittista turvapaikkaa Bulgarian valtiolta

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2019/11/from-erkki-aho-sent-fridayoctober-18.html

Taidenäyttelyni täydentyy maalauksella Bulgariasta. Maalauksessa on kolme kansallispukuista bulgarialaista naista. Tämä maalaus muistuttaa minua ja Suomen viranomaisia Suomen virkamafian toiminnasta. Minun oli lähdettävä maanpakoon Bulgariaan, koska lentoliput olivat halvat ja sain eräältä tuntemattomalta henkilöltä matkalippurahat lahjana ja avustuksena oikeustaistelussani.

lauantai 17. heinäkuuta 2021

Veiikko Nikolai Puskala

Veikko Nikolai Puskala

Veikko Nikolai Puskala (9. maaliskuuta 1911 Kalajoki 6. lokakuuta 1989 Kokkola) oli suomalainen antikommunistinen tiedustelija ja toimitusjohtaja, joka toimi Suomen sosialidemokraattisen puolueen järjestösihteerinä 1946–1955. Hän loi puolueelle tiedusteluorganisaation kommunistien toiminnan vakoiluun. Tämä niin sanottu Puskalan toimisto eli Puskalan putiikki alkoi sittemmin elää omaa elämäänsä.


1950-luvun lopulta 1970-luvulle Puskala oli alan itsenäinen yrittäjä, ja hän keräsi ja toimitti tietoa Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) toiminnasta monelle eri taholle. Yhdysvallat tuki Puskalan toimintaa ainakin 1950-luvulla.

Tiedustelutoiminnassa hän käytti salanimeä Bror Eriksson.


Veikko Puskalan vanhemmat olivat talollinen, kalastaja ja maallikkosaarnaaja Erkki Puskala sekä Ida Johanna Nikodemuksentytär Isoniemelä. Puskala päätyi jo vauvana kunnan hoiviin ja sitä kautta huutolaislapseksi.


Puskala aloitti kommunistien vastaisen tiedustelutoiminnan 1940 perustetussa Suomen Aseveljien Työjärjestössä (SAT) sekä jatkosodan aikana toimineessa Vapaus, Isänmaa, Aseveljeys -järjestössä (VIA). Hän oli sotavuosina Metalliliiton toimitsija ja vuonna 1946 hänet valittiin SDP:n järjestösihteeriksi. Puskala oli myös SDP:n vt. puoluesihteerinä 1952–1953. Puskala luopui järjestösihteerin tehtävistä hävittyään 1955 puoluesihteerivaalissa Väinö Leskiselle


Puskalalla oli toimivat suhteet muun muassa 1952 perustettuun Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki (SYT) -säätiöön, jonka taustalla olleet teollisuuspiirit tukivat häntä. Puskala lähetti säätiölle tiedusteluraportteja, joita hän keräsi rakentamansa verkoston kautta. Puskalalla oli myös yhteyksiä suojelupoliisiin, armeijan tiedusteluun Kalle Lehmuksen kautta, Arvo Tuomiseen ja Urho Kekkoseen. SYT:n kautta hänen raporttejaan välitettiin edelleen eräille luotettavina pidetyille poliitikoille sekä työmarkkinajärjestöjen johtajille.


1950-luvun lopulla, kun ristiriidat skogilaisten ja leskisläisten välillä johtivat SDP:n hajaannukseen, Puskala siirtyi aluksi skogilaisten leiriin. Hän irtaantui kuitenkin pian näistä ja ryhtyi 1959 itsenäiseksi tiedustelualan yrittäjäksi käyttäen hyväkseen SDP:n tiedustelutoiminnan aikana vuodesta 1953 lähtien keräämiään kortistoja. Puskala lähetti edelleen raporttejaan SYT:lle, jonka kautta ne levisivät edelleen luotettavina pidetyille tahoille, kuten suojelupoliisille ja Kustaa Vilkunan kautta presidentti Kekkoselle. Puskala sai puolestaan rahaa työnantajilta SYT:n kautta ja myöhemmin Taloudellisen Tiedotustoimiston kautta.


Puskalan organisaatiolla oli Jarkko Vesikansan arvion mukaan 5–10 tiedottajaa SKP:n ja SKDL:n sisällä. Heistä tunnetaan ainakin ay-toimitsija ja SKP:n keskuskomitean jäsen Veikko Hauhia sekä SKDL:n kunnallisasiain sihteeri Jalo Lepola. Hauhian motiivina on arveltu olleen henkilökohtaiset taloudelliset vaikeudet sekä Stalinin terrorin paljastumisen aiheuttama katkeruus. Lepola puolestaan ei hallinnut alkoholinkäyttöään vaan saattoi kertoa humalassa ollessaan puolueen asioista avoimesti sivullisille. 1960-luvun alussa Puskala oli myös järjestämässä yhdessä SYT:n kanssa rahoitusta Jarno Pennasen toimittamalle Tilanne-lehdelle, millä pyrittiin hajottamaan SKP:tä. Lehden merkitys jäi vähäiseksi, mutta myöhemminkin SYT ja Puskala rahoittivat muita toimia, joilla pyrittiin saamaan aikaan hajaannusta SKP:n sisällä.


Työnantajajohto harkitsi 1970-luvun alussa, kannattaako Puskalan tiedustelutoiminnan rahoitusta jatkaa edelleen. Työnantajia edustaneet Pentti Somerto ja Leif Fast ottivat tämän vuoksi 1971 yhteyttä sosialidemokraattien johtoon. Silloinen SDP:n puoluesihteeri Kalevi Sorsa kertoi luottavansa edelleen Puskalan raporttien sisällön todenmukaisuuteen, ja hän suositteli Puskalan toiminnan rahoituksen jatkamista.


Puskala julkaisi 1974 Kauko Kareen Alea-kirjan kustantamana salanimellä Toveri X kirjasen Beljakov, Sinisalo ja Suomi: raportti kulissien takaa, jossa hän paljasti Neuvostoliiton entisen suurlähettilään Aleksei Beljakovin vuonna 1970 käymiä keskusteluja SKP:n johtajien kanssa. Teoksen tietoja pidettiin epäluotettavina. Puskala itse jäi eläkkeelle 1978, ja myös hänen merkittävin tiedottajansa Veikko Hauhia jäi eläkkeelle 1976. Puskalan organisaatio jatkoi vielä raporttien lähettämistä 1980-luvun alkuun saakka. Puskala itse muutti eläkkeelle siirryttyään Kalajoen Vasankariin ja asui siellä loppuvuotensa.




Veikko Puskala keskellä

Lähde Wikipedia




Risto Reuna kertoo kirjassaan Puskalan putiikki – vakoilija Veikko Purkalan kaksoiselämä seuraavaa Veikko Puskalan nuoruudesta:


Etelänkylässä asuivat Untiset, Amerikassa rikastunut äveriäs merenkävijän perhe, joka oli lunastanut velkaisen talonsa ja viereisen vararikkoisen torpan. Perhe, aikamiespojat ja kouluikäiset tytöt asuttivat päätaloa, alitalossa asuivat kunnalta huudossa hoitoon otetut Turkin sodan veteraani sekä pellavapäinen pikkupoika, Tämä oli katsottu leikkitoveriksi merenkävijän sairaaloiselle tyttärelle. Poikaa oli onnistanut, sillä vastaavaa yhtä virikkeellistä sijoituskotia löytyi tuskin seudulta.


Elettiin ensimmäisen maailmansodan loppuvuosi. Pikkumies sai vapaasti pyöriä tuvassa, höntä ei lähetetty töihin, hän ei punonut tai selvitellyt verkkoja, joita oli teetetty huutolaislapsilla, vaan hänen työnään oli tyttären seuranpito. Poika oppi kuitenkin, ettei hän ollut isäntäväkeä. Aina, kun tyttärelle sattui jotain pahaa, takapuolta kirvelsi. Untisen merimiesaikojen nurja puoli näyttäytyi perheessä muutenkin isännän kiivastuessa, jolloin hän nuiji nyrkein poikiaan. Aika Amerikan Untisilla jäi lyhyeksi, ja muutaman vuoden päästä pojan olless toisessa kasvattajakodissa hän näki, kuinka talo ränsistyi ja metsistä tuli raiskoita isännän jäätyä yksin tyttärensä kanssa.


Poika oppi lukemaan varhain, minkä ansioista hän suoritti ennenaikaisesti riipikoulun ja saattoi suorittaa hautomansa suunnitelman Kalajoelta karkaamisesta. Uskoneuroissa lukutaito syveni, kun hän kasvattikodissa luki ääneen raamatunhistoriaa ja teki kinkeriläksynsä. Normaaliin viikkolukemiseen sisältyi tuvan pöydäl auki ollut Raamatun teksti, joka aina sunnuntaisin aamupäivällä kuulusteltiin, minkä lisäksi piti lukea sunnuntaina Lars Levi Lestadiuksen huonepostillasta päivän epistola.


Ottopoika oli Kalajoen halveksittuja Puskaloita, joiden sukujuuret juonsivat isonvihan jälkeisiltä vuosilta sisämaasta rannikolle. Väkeä muutti uolloin perhekunnittain rannikolle jokia hyödyntäen. Merestä ammennettiin kyläkunnittain jokapäiväinen elanto ja lisäravinto. Niin Puskaloillakin, joista kalastaja-talollinen Erkki Puskala herätti maanlaajuista huommiota 1900-luvun alussa rysäänsä eksyneellä valkovalaalla, jota näytettiin maksua vastaan.


Erkki Puskala oli 1830-luvun puolimailla syntyneitä lautakuntamiehiä. Vaikuttajaisännän ensimmäinen avioliitto oli päättynyt vaimon kuolemaan 1890, ja lapset olivat hajaantuneet maailmalle , osa matkustanut uudelle manterelle asti. Kalajoki oli tuolloin lestadiolaisherätyksen puskurikunta uskontoriitojen keskellä. Sisämaasta levinnyt rukoilevaisuus pysähtyi korttiläisyyteen kunnan rajamaille Nivalaan. Vuonna 1911 syntyneen Veikko Nikolai Puskalan lapsuus kietotui kohtalokkaalla tavalla uskonliikkeiden sisäiseen vatakamppailuun. Isä-Erkki oli ollut ensipolven lestadiolaisherättäjä, jonka uuslestadiolaiset karkoittivat seuroista. Eristämisen seurauksena perhe menetti talonsa ja isäntä toisen avioliittonsa viiden alaikäisen lapsensa kanssa otettiin kunnan huollettavaksi. Veikosta sisaruksineen tuli huutolaisia.


Vasankarin Jumalan terve, maallikkosaarnaaja Erkki Puskala karkotettiin seksuaalisista syistä uskonseuroista. Hänet tuomittiin haureuden harjoittamisesta nuoren emäntäpiikansa Ida Iso-Niemelän kanssa, joka oli hänen toinen vaimonsa. Kuopukselle annettu nimi Veikko Nikolai viittaa epäsuosiolle olleen muitakin syitä. Nikolailla ei ollut suosittu kaiku, sellaisen ristimänimen antoi vain Venäjän kruunulle uskollinen isänt'. Kalajoellakin marraskuun 1905 suurlakko oli päästänyt itsenäistymistunnot irti, ja jokisuun markkina- ja satamapaikalla väki juhli lakkoa kansallishengen vallassa punaisiin rusettieihin ja tunnuksiin sonnustautuneina- Perustettu työväenyhdistys toimitti siellä avoimen kuntafoorumin tehtävää. Lastoo- ja ulkotyöväki ryhtyi rakentamaan jokisuulle toista kuntakeskusta työväentalosta, joka valmistuessaan 1912 oli hulppea näky ja veti koollaan vertoja kirkkorakennukselle. Erkki Puskalaa uskonjulistajana kansanvallan nousu ei vetänyt puoleensa.


Varsinaisena työväenaatteen levittäjän Kalajoelle toimi herätyspuhuja toimittaja J.A. (Jukka) Lankila, Hän oli yksi Kalajoen monista isättömistä, merille karannut ja kruununkyydillä palautettu maalarintyontekijä, joka agitoi sosialismia. Lankilasta tuli toimittaja ja kansanedustaja, jonka tie vei pois Kalajoelta, ja vuoden 1918 oikeudenkäynneissä hänelle langetettiin kuolemantuomio. Puskaloista ei hänen yhteydessään tiedetä muuta kuin, että markkinapaikka Plassin ”jumalattomien” työntrkijöiden villtijänä häntä vastustettiin kiivaasti rukoilevaisten seuroissa. Veikko tuskin edes kuuli Lankilasta ennen kuin Helsingissä.


Isä oli Veikon syntyessä 75-vuotias ja kykenemätön isännäksi, jolloin talo siityi pois häneltä. Isän uskonseuroista kakostetun maine seurasi sissarusparvea tummana varjona. Veikko muisti ikänsä huudot raitilla perässään: ”Kunnan elätti, kunnan elätti”. Kovan onnen sisarusparvessa yhden tyttäristä elätysisäntä hakkasi lehmänkettingillä vammaiseksi.


Sukulaistalossa renkilä työskennellyt Esko-veli kävi työväentalolla. Kun häntä ei päätetty nuorisoseuran talon iltamiin, veli puukotti hengiltä järjestymiehenä olleen talollisen pojan. Seurasi matka käräjille ja passitus kärsimään tuomio Vaasan vankilassa.


Elätekoti vaihtui usean kerran. Viattomien lasten päivänä poika käytettiin jälleen kouluikäisenä näytillä kunnantalolla, josta hänet huudettiin 15 kilomterin päähän pohjoiseen Metsäkylään Jylkkien Junnuntaloon. Isäntä oli hänkin Amerikan-kävijöitä. Muiden ilkeänä pitämä Tilda-emäntä suojeli Veikkoa kuin omaa lastaan ja jätti viemättä hänet kouluun. Poika välttyi siten kiusaamiselta ja naapuririidoilta. Uusi oppivelvollisuuslaki edellytti kaikkien ilmoittamista kouluun, joten Veikko suoritti kaksi luokkaa kevätlukukaudella,


Jotkin asiat tässä Risto Reunan kirjassa ja tekstissä vaativat tarkistuksia. Selvitän ja tarkennan ne tämän kesän aikana. Kokonaisuutena Risto Reunan kirja on erittäin hyvä kertomus Veikko Puskalan toiminnasta ja Suomen historiasta. Kalajoella Veikko Puskalan toiminta on ollut varjeltu salaisuus. Hankin tämän kirjan historiakirjastooni.