sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Pähkinäsaaren rauhasta 700 vuotta

 


Pähkinäsaaren rauha tehtiin 700 vuotta sitten. Rautiolainen Sulevi Juhola on tutkinut Pähkinäsaaren rauhan rajaa. Pähkinäsaaren1323 raja kulki Raution kautta. Taiteilija Rositsa Tancheva on maalannut Sulevi Juholan muotokuvan sekä Pähkinäsaaren rauhan rajan ja Kukkarokiven, mikä on rauhanrajan merkki. Maalauksen koko 50 x 70 cm.


Pähkinäsaaren rauhan v.1323 raja Sulevi Juholan mukaan

https://journal.fi/ennenjanyt/article/view/108463/63471


PÄHKINÄSAAREN RAUHAN RAJA ARKEOLOGIAN JA RAJA-ALUEELLE JÄÄNEEN PAIKANNIMISTÖN VALOSSA

https://journal.fi/ennenjanyt/article/view/108463/63471

Maallikot innostuivat ikiaikaisista rajakivistä – yksi niistä haastaa löytäjänsä mukaan käsitykset kuuluisasta rauhanrajasta

https://yle.fi/a/3-9888629


Pähkinäsaaren rauha

https://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%A4hkin%C3%A4saaren_rauha



Ikuinen rauha Samu Sarviaho

http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526215563.pdf


Ajatuksia kielirajoista, niiden synnystä ja murtamisesta

file:///C:/Users/Erkki%20Aho/Downloads/95556-Artikkelin%20teksti-159175-1-10-20200609%20(5).pdf


Rauhaton raja puhuttaa

https://yle.fi/a/3-5891746


Sulevi Juhola


Näissä teoksissa olen osoittanut, että aikaisempien tutkijoiden kuten Jalmari Jaakkolan, Kustaa Vilkunan, Kyösti Julkun ym. rajateoriat, Pähkinäsaaren rauhan rajan (v.1323) pohjoisosilta, eivät kestä lähdekriittistä tarkastelua, eikä tekemieni löydösten valossa tehtyä tarkastelua. Näin ollen voin todeta, että tutkimukseni antaa vastauksen tuohon "Suomen historian suurinpaan mysteeriin", kuten muutamat aikaisemmat tutkijat ovat todenneet tuon em. rajan pohjoisosasta. Vakaan käsitykseni mukaan esittämäni rajateoria(t) tulevat kestämään pysyvästi. Tuo em. artikkeli, joka on yliopistojen ylläpitämässä Suomen merkittävimmässä historiallisessa verkkojulkaisussa, on ollut kritisoitavana 7/2016 mennessä viisi vuotta, ja sitä vastaan ei ole tehty sen yhteyteen minkäänlaista muistutusta sen oikeellisuutta vastaan.


Historioitsija: Pähkinäsaaressa ei vedetty Suomen itärajaa – silti 700-vuotias rauhan raja jakaa Suomen geneettisesti kahtia

https://yle.fi/a/74-20013073


Pähkinäsaaren rauhan rajan kulku on ollut kiistellyimpiä kysymyksiä suomalaisessa historiantutkimuksessa.

Yksimielisyys on vallinnut siitä, että rauha todellakin solmittiin vuonna 1323 ja se päätti noin sata vuotta jatkuneen sotaisan kauden Ruotsin ja Novgorodin välillä. Mutta määritettiinkö rauhassa Ruotsin ja Novgorodin välinen raja?


Mitään tiukasti vartioitua rajaa ei Laatokalta Pohjanlahden rannikolle muodostunut. Raja-alueella asuneet ihmiset tuskin edes tiesivät rajasta. Sen yli kuljettiin esteettä.

Valtioon kuuluva maa-alue-ajatus alkoi kehittyä vasta 1400-luvulla, jolloin Pähkinäsaaren rajaakin alettiin ensimmäistä kertaa hahmotella. Muistettiin, että tällainen rauha oli solmittu. Siihen alettiin liittää itselle sopivaa sisältöä. Korpelan mukaan rajaan liittyviä dokumentteja keksittiin - eli väärennettiin. Tosin väärennös-ajatuskin on anakronismi - aikalaiset tuskin olisivat kokeneet huijaavansa, Korpela sanoi esitelmässään.


Professori Jukka Korpelan mukaan Pähkinäsaaren rauhassa ei määritetty lännen ja idän rajaa. Viipurin ja Olavinlinnat eivät Korpelan mukaan olleet lännen etuvartioasemia itää vastaan, kuten kansallisromanttisesti on ajateltu. Ne olivat Ruotsin kuninkaan vallan merkkejä ja verotuksen keskuksia alueen asukkaille.

Rauhaa ei 1300-luvulla ylipäänsä käsitetty sodan vastakohtana. Kyse oli hallitsijoiden henkilökohtaisesta sopimuksesta. Pähkinäsaaressa pääasiallinen tavoite oli kaupallinen. Jatkuva sotatila oli häirinnyt Suomenlahden kaupankäyntiä ja Pähkinäsaaressa varmistettiin kauppa-alusten pääsy Suomenlahden kautta Neva-joelle ja eteenpäin syvemmälle Venäjälle. Pähkinäsaaren raja jakaa Suomen kahteen kansaan.


tiistai 3. tammikuuta 2023

Klaus Korhosen muotokuva

 


Klaus Korhosen muotokuvan on maalannut bulgarialainen taiteilija Rositsa Tancheva. Muotokuvan koko on 35 x 50 cm. Muotokuva on Erkki Ahon taidenäyttelyssä Kalajoella Erkki Ahon kodissa. Klaus Korhonen on Raution Alapään-kylän 10 tohtorin lisäksi niitä muita lukuisia merkityksellisiä henkilöitä, jotka ovat syntyneet Alapään kylään, jossa oli 1960-luvun alussa oli 205 asukasta.


Klaus Kauko Korhonen on naapurinpoika, lapsuuteni leikkikaveri ja koulukaverini. Kävimme yhdessä Raution Alapään kansakoulua ja sitten Alavieskan-Raution kunnallista keskikoulua.

Raution Alapäässä oli ”Kevarin Martan” pellolla helluntalaisten teltta ja kävin Klausin kanssa siellä helluntalaisten seuroissa. Klaus teki silloin oman ratkaisunsa, mutta minä jäin vielä miettimään omaa ratkaisuani.


Kuka Jeesus on? Klaus Korhonen 1, Lapinlahden yhteyspv:t 2018

https://www.youtube.com/watch?v=DLaB9L5zj9o&t=280s


Klaus Kauko Korhonen (s. 1947 Rautio) on suomalainen helluntailiikkeen vaikuttaja ja pastori. Hän toimi Helsingin Saalem-seurakunnan johtajana vuosina 1998−2012 ennen eläkkeelle jäämistään. Koulutukseltaan Korhonen on teologian maisteri.

Korhonen on toiminut vuodesta 1971 helluntailiikkeen työntekijänä saksankielisessä Euroopassa ja Suomessa. Hänet tunnetaan liikkeen vaikuttajana, raamatunopettajana ja konferenssitapahtumien puhujana Suomessa ja useissa Euroopan maissa. Vuosina 2005–2009 hän toimi vasta perustetun Suomen Helluntaikirkon hallituksen puheenjohtajana ja on muun muassa kirkon eettis-opillisen työryhmän jäsen.

Suomessa Korhonen on toiminut seurakunnanjohtajana Oulun helluntaiseurakunnassa (1984–1995), Kuopion helluntaiseurakunnassa (1995–1998) ja Helsingin Saalem-seurakunnassa (1998–2012), joka on Suomen suurin helluntaiseurakunta. Seurakuntatyön ohella Korhonen on toiminut vuodesta 1985 helluntaiherätyksen raamattuopiston ja Iso Kirja -opiston vierailevana tuntiopettajana. Hän on ollut yksi Suomen edustajista Euroopan helluntailaisten PEF-yhteisössä (Pentecostal European Fellowship).

Helluntailiikkeen ulkopuolella Korhonen tunnetaan yhteiskristillisten ja ekumeenisten pyrkimysten puolestapuhujana ja helluntailaisten opinkäsitysten määrittelijänä. Hän on ollut ryhmänsä puheenjohtaja evankelis-luterilaisen kirkon ja helluntaiherätyksen välisessä neuvottelukunnassa. Korhonen on toiminut useiden vuosien ajan Suomen vapaakristillisen neuvoston (SVKN) hallituksessa ja Suomen ekumeenisen neuvoston (SEN) opillisessa jaostossa. Korhosen myönteinen suhde lestadiolaiseen sukutaustaansa on tullut usein esiin hänen kannanotoissaan.

Klaus Korhonen jäi kesällä 2012 eläkkeelle Helsingin Saalem-seurakunnan johtajan tehtävistä. Hänen seuraajanaan toimii Mika Yrjölä. Eläkkeelle jäätyään Korhonen on toiminut mentorina ja opettajana Itävallan helluntaikirkossa sekä tehnyt vaimonsa kanssa vapaehtoistyötä Romanian romanilasten koulutuksen kehittämiseksi.

Klaus Korhosella on vaimonsa Satun kanssa neljä lasta ja kahdeksan lastenlasta.

Teokset

  • Veljeyttä vai veljeilyä? Helsingin Saalem-seurakunnan suhde ekumeniaan vuosina 1928-1998. Joensuun yliopisto, 2001.

  • Kuin avara meri. Aikamedia, 2007.

  • Tyypillinen hellari ja muita kirjoituksia. Aikamedia, 2010.

  • Siunausten kirja. Aikamedia, 2014.

  • Paimenen päiväkirja. Aikamedia, 2021.


Lähde Wikipedia

maanantai 19. joulukuuta 2022

Karikatyyrimaalaus verojohtaja Jukka Kauppilasta

Karikatyyrimaalauksen verojohtaja Jukka Kauppilasta on maalannut taiteilija Rositsa Tancheva. Maalauksen koko on 30 x 50 cm.
 

Jukka Kauppila on urallaan voittanut sata arvokisamitalia.

Jukka Kauppila johtaa yli 300 hengen organisaatiota Pohjois-Suomen toimiston verojohtajana.


Verojohtajalla on kymmenkunta EM- ja MM-mitalia veteraanisarjoista. Hän on siirtynyt 60-vuotiaiden sarjaan, jonka SE-tulokset odottavat rikkoutumistaan.

Suomen ennätykset ovat vaarassa monella matkalla.

– Maililta maratonille, Kauppila muotoilee ilman mitään pöyhkeyttä äänessään.

Ihmisen ruumiin rappeutuminen alkaa kolmikymppisenä. Myös juoksijan vauhti hidastuu iän myötä vääjäämättömästi, vaikka treeni olisi kuinka laadukasta tahansa.

Kauppila ei tee poikkeusta, mutta pieni fysiologinen ihme hän on, sillä miehen askeltahti hyytyy huomattavasti verrokkiryhmää hitaammin.

– Ikääntyessä nopeuden väheneminen on rajua. Se on luonnonlaki, Kauppila sanoo.

Kun mies ei enää päässyt Ouluhallissa 3 000:ta metriä kymmeneen minuuttiin, hän ihmetteli, miten ihmeessä se on mahdollista. Muut voisivat lähinnä äimistellä, miten on mahdollista, että kuusikymppinen pystyy juoksemaan 3 000 metriä kymmeneen minuuttiin.

Treenaaminen on äärimmäisen helppoa, hän toteaa.

– Pitää riittävän monipuolisesti rasvata eri ominaisuuksia ja antaa elimistölle riittävästi aikaa sopeutua eli levätä, hän kiteyttää.

Kauppila juoksee vuodessa noin 3 600 kilometriä. Arkena lenkit aloittavat ja päättävät työpäivän, lauantaina on yleensä vauhtijuoksun tai -leikittelyn aika ja sunnuntaina ohjelmassa on parin tunnin pitkä hidasvauhtinen lenkki.

– Määrät ovat selvästi pienemmät kuin monilla muilla parhailla MM- ja EM-tasolla.

Kauppilan yksi salaisuus voi olla se, ettei hän ole juossut itseään fyysisesti ja henkisesti piippuun. Vaikka Kauppila on liikkunut koko ikänsä, veteraanikilpailut hän aloitti vasta viisikymppisenä.

Valitettavasti, Kauppila vastaa. Kyllä, vero- ja työasiat pyörivät mielessä myös lenkillä.

Mutta kun mies pääsee kansainvälisten kisojen kokoontumishuoneeseen ja lähtöviivalle, verot unohtuvat.

– Kun numerolappu lyödään rintaan, homma on ihan yhtä totista kuin nuorilla. Psyyken pitää kestää, kun ihmiset ovat vahtimassa kellojen kanssa. Se on kiehtova kokemus.

Kauppilan arvokisojen saldo on vakuuttava ja huipputuloksia löytyisi pitkä lista. Nostetaan yksi esiin: maantiekymppi 55-vuotiaiden sarjassa aikaan 34.17.

– Siinä kasvavalle nuorisolle tavoitetta, hän naurahtaa.

Maratonkeräilijä mies ei ole. Yksi tulee kuitenkin lisää lauantaina, kun Kauppila juoksee Terwamaratonin talkoohengessä kolmen tunnin jäniksenä. Se on kymmenisen minuuttia hitaampaa kuin hänen huippuvauhtinsa.

– Ei se ole minulle läpihuutojuttu. Kolmen tunnin vauhdilla voisi saada MM-mitalin, hän laskee.

Miten juostaan hyvä maraton?

– Varmin tapa pilata maraton on aloittaa liian kovaa. Olen sitä mieltä, että paras tulos tulee, kun pystyy hieman kiristämään loppua kohti. Samalla kokemuksesta saa miellyttävän, Kauppila vinkkaa.

Kauppila liikkuu myös hiihtämällä ja pyöräilemällä. Hän ei halua mystifoida juoksemistaan tai korottaa sitä elämää suuremmaksi filosofiaksi. Mitaleista ja ennätyksistä huolimatta se on hänelle ennen kaikkea terveysliikuntaa.

  • Se on vain elämäntapa ja tottumus, raakaa raatamista. En tiedä mistään euforiasta. Joskus olen toki miettinyt, mitä tapahtuisi, jos en pystyisikään juoksemaan.


Yleisurheilija Jukka Kauppila palkittiin Vuoden aikuisurheilijana Keski-Pohjanmaan urheilugaalassa Kokkolassa.

Sata arvokisamitalia urallaan voittanut ja yhdeksää voimassaolevaa Suomen ennätystä hallussaan pitävä veteraaniurheilija Jukka Kauppila edustaa jälleen Kalajoen Junkkareita. Viime kesänä kaksi Euroopan mestaruutta voittanut Kauppila teki paluun Junkkareiden riveihin muutaman vuoden tauon jälkeen. Hän voitti kesällä 1500 metrin ja 5000 metrin veteraanimestaruudet ajoilla 4.47,42 ja 17.34,40 ja Pohjoismaiden mestaruuden 1500 metrillä ajalla 4.41. Lisäksi Kauppila saavutti viime keväänä maastojuoksun MM-kultaa Puolan Torunissa 60-vuotiaiden sarjassa. Kauppila on juossut 60-vuotiaiden SE:t 5000 m: 17.15,06 , 10 km maantiellä: 35.40 ja ½-maraton: 1.19.18. Viime syksynä tuli voitto Frankfurtin maratonilla M60-sarja 2.49.28.

Jukka Kauppilan aikaisempia saavutuksia

Maratonjuoksu
2005 Suomen mestaruus 24.9. Ylivieska 2.49,21
2007 Suomen mestaruus 15.9. Ylihärmä 2.45.18

Maantiejuoksu 10 km
2007 Suomen mestaruus 1.9. Lapinlahti 34,46

10 000 m
2006 SM-hopea 6.8. Kuopio 34.46,79
2007 PM-mestaruus 1.7. Århus Tanska 33.50,72
2007 Suomen mestaruus 12.8. Turku 35.51,56
2009 PM-mestaruus 28.6. Huddinge Ruotsi 36.51,98

5000 m
2006 SM-hopea 5.8. Kuopio 16.28,32
2007 PM-mestaruus 30.6. Århus Tanska 16.08,94
2007 Suomen mestaruus 11.8. Turku 17.03,63
2008 Suomen mestaruus 5.7. Vaasa 16.02,56
2008 EM-kisojen 4. 30.7. Ljubljana Slovenia 16.28,64
2009 PM-hopea 26.6. Huddinge Ruotsi 16.30,00
2009 SM-hopea 11.7 Jyväskylä 16.49,39
2009 MM-kisojen 4. 30.7. Lahti 16.25,18

3000 m ylipitkä rata
2008 Suomen mestaruus 10.2. Tampere 9.29.1
2010 Suomen mestaruus 14.2. Oulu 9.50,09

3000 m
2007 Suomen mestaruus 17.2. Kuortane 9.29,13
2008 PM-mestaruus 1.3. Reykjavik Islanti 9.28,51
2008 EM-kisojen 3. 20.3. Clermont-Ferrand Ranska 9.24,43
2009 Suomen mestaruus 15.2. Helsinki 9.24,49
2009 EM-kisojen 4. 26.3. Ancona Italia 9.25,82

1500 m ylipitkä rata
2008 Suomen mestaruus 9.2. Tampere 4.26,14

1500 m
2007 Suomen mestaruus 17.2. Kuortane 4.29,03
2007 Suomen mestaruus 12.8. Turku 4.25,18
2008 PM-mestaruus 29.2. Reykjavik 4.28,57
2008 Suomen mestaruus 6.7. Vaasa 4.25,83
2008 EM-hopea 26.7. Ljubljana 4.31,42
2009 Suomen mestaruus 14.2. Helsinki 4.21,32
2009 PM-hopea 28.6. Huddinge Ruotsi 4.21,32
2009 Suomen mestaruus 12.7. Jyväskylä 4.29,81

Tohtori Keijo Nivalan muotokuva


 Tohtori Keijo Nivalan muotokuvan on maalannut taiteilija Rositsa Tancheva. Muotokuvan koko on 30x50 cm.

Keijo Nivala aukaisi ovet ja ikkunat


  • Meidän on avattava kaikki ovet ja ikkunat auki ympäristöön ja yrityksiin, lausahti vastan valittu teknillisen koulun rehtori Keijo Nivala parikymmentä vuotta sitten. Lauseesta tuli Nivalan johtoajatus oppilaitoksen luotsaamisessa uudelle vuosituhannelle.

Keijo Nivala on luotsannut Ylivieskan ”tekun” monien muutosten läpi. Koulun nimikin on vaihtunut peräti neljä kertaa. Nivalan aloittaessa rehtorina Ahti Karivierw jälkeen vuonna 1980, oppilaitoksen virallinen nimi oli Ylivieskan teknillinen koulu.

  • Alkuvuosina sekä opettajat että opiskelijat olivat kuin yhtä perhettä. Kun oli vain yksi luokka, useimmat asiat tehtiin yhdessä ja ilmapiiri oli aivan toisenlainen kuin nyt, Nivala muistelee.

Vaikka yhden luokan koulussa olikin hyvät puolensa. Nivalan mukaan on ollut kuitenkin alusta lähtien selvää, että koulun on suunnattava voimakkaasti ulkomaailmaan.

  • Kehityksen edellytyksenä on ollut, että emme ole käpertyneet koulun sisälle, vaan yritysyhteistyötä on tehty koko ajan. Menestykseekäästä yhteistyöstä on olllut osoituksena myös se, että oppilaitos on palkittu kahdesti valtakunnallisesti. Yrityselämän kontaktien hakeminen on ollut koko ajan punaisena lankana.


Vuonna 1985 koulun nimi muuttui teknikkokoulutuksen luokituksen muututtua opistotasoiseksi teknilliseksi oppilaitokseksi. Nivalan mielestä nimenmuutoksella oli myös status-arvoa. Yksi merkittävä aluevaltaus YOL:n historiassa oli vuosi 1986, kun perustettiin Kalajokilaakson tietotekniikkakeskus. Sen myötä YOL pystyi käynnistämään kurssitoiminnan ja kurssipalveluiden tarjoamisen ulospäin.

Kurssit ja yritysyhteistyön kehittäminen toivat oppilaitokselle lisää uskottavuutta. Varsinkin lama ja työttömyyden lisääntyminen kasvattivat kurssien kysyntää ja toimintaa pystyttiin laajentamaan entisestään.


Merkittävää on myös ollut insinöörikoulutuksen aloittaminen 1990. Sen eteen tehtiin paljon työtä. Keijo Nivala oli rehtorin tehtävästä sivussa vuosina 1992-1994, jolloin hän teki väitöskirjaansa ja väitteli tohtoriksi. Vuonna 1995-1996 hän oli Lahden ja seuraavana vuonna Tampereen ammattikorkeakoulun rehtorina.


Keijon poissa ollessa oppilaitos ehti yhdistyä Ylivieskan sosiaalioppilaitoksen kanssa vuonna 1997, jolloin nimeksi tuli Ylivieskan tekniikan ja sosiaalialan oppiaitos.


  • Jos olisin ollut täällä Ylivieskassa rehtorina yhtä mittaan, olisin varmasti leipääntynyt työhön. Lisäksi halusin hankkia arvokasta kokemusta ammattikorkeakoulun rehtorin paikalta, koska täällä myös Ylivieskan tekua kehittämässä siihen suuntaa.

Ylivieskan tekun osalta suunnitelmat toteutuivat vuonna 1996, jolloin oppilaitos liittyi osaksi väliaikaisena toimivaa Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulua. Keski-Pohjanmaan AMK, vakiinnutettiin vastta 1998.

Oli valtakunnallista koulutuspolitiikkaa, että ammattikorkeakoulusta tehtiin ulospäin isolta näyttävia organisaatioita. Tämän mielekkyyttä sopii kysyä, Nivala pohtii.

Alun perin Ylivieskan suunnalta oltiin kiinnostuneita yhteistyöhän Oulun ja Raahen kanssa. Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä esitti kuitenkin pakettiin mukaan Ylivieskan sosiaalialan oppilaitosta ja Haapajärven ammatti-instituuttia.

Tekniikka olisi käynyt Oululle, mutta eivät muut alat, joten suunnitelmat kariutuivat. Tämän jälkeen yhteistyökumppaneita haettiin Kokkolan ja Pietarsaaren suunnalta. Nivalan mukaan vaihtoehtoja ei ollut, sillä Ylivieskan tekulel oli elinehto, että se pääsi mukaan ammattikorkeakoulujen joukkoon.

Ratkaisu oli pakko tehdä silläkin uhalla, ettei yhteistyö kahden läänin, kolmen maakunnan ja kahden kielialueen välillä aina ole luontevaa. Nivala tunnustaa, että suuri organisaatio tuo mukanaan tehottomuutta, autossa istumista ja palavereista toiseen kulkemista.

Seuraava askel AMK-tiellä on tutknnon tekeminen tunnetuksi ja arvostetuksi.

  • Meidän täytyy ensiksi arvostaa itse omaa työtämme eikä ajatella, että yliopistoon pyritään ja ammattikorkeakouluun joudutaan. Ämä täytyy hoitaa heti alusta lähtien kuntoon, Nivala painottaa.

  • Lisäksi on tärkeää, että AMK-tutkinnolle saadaan jatkokoulutusjärjestelmä. Tämän takan ovat kaikki AMK-rehtorit. Tutkinnon tunnetuksi tekemisessä tarvitaan Nivalan mukaan tiivistä yhteistyötä myös yrityselämän kanssa. Tulevaisuudessa opiskelijat ovat entistä enemmän mukana yritysten ja oppilaitoksen välisissä projekteissa.

  • Uskon, että Oulun eteläinen alue nousee tunnetuksi korkean teknologian tuotanto-alueeksi. Oppilaitoskaan ei voi enää kasvaa ellei alu kehity.

  • Nyt olisi nopeasti nostettava esille elämän laatuun liittyviä asioita. Ttällöin alueemme hyvät puolet tulisivat nykyistä paremmin tiedostettua ja tämä tarjoaisi uuden kasvupohjan joko alueellemme.


Kun Keijo Nivalaa pyydettiin kymmenen vuotta siteen visioimaan tätä päivää, osuivat monet ajatukset kohdalleen. Nivala ei tunnusta omaavansa ennustajan lahjoja, vaan oppilaitosta on kehitetty määrätietoisesti tavoitteiden ja tulevaisuuden näkemysten mukaan.


Tohtori Keijo Nivala on tunnettu myös musiikillista ansioistaan.

Tango-Landolan juurilla Tango-Landolan syntyyn ja perustamiseen oli keskeisinä vaikuttimina Tapani Typön soittaminen Raution työväentalolla, jossa Leo Kinnunen kävi häntä ja hänen orkestereitaan kuuntelemassa sekä opettaja Osmo Tokola, joka ohjasi aktiivisesti nuoria urheilun ja kulttuurin pariin. Osmo Tokola innosti myös Tuomo Hämäläistä osallistumaan alueelliseen koululaisten kulttuurikilpailuun. Tuomo oli todella lahjakas musiikissa ja kykeni soittamaan korvakuulolla kappaleen kuin kappaleen. Niinpä hän lahjakkaana musiikillisena nerona voitti huuliharpun soitolla alueellisessa kulttuurikilpailussa ykköspalkinnon. 1960-luvun puolivälissä Tuomo ja Leo tutustuivat Raution alapään (kirkonkylän) kansakoulussa toisiinsa. Leo kävi Tuomon kotona kuuntelemassa hänen huuliharpun ja kitaransoittoa. Siinä hän innostui sitten hyräilemään lauluja ja niin käynnistyi Tuomon ja Leon yhteistyö. Tuomo ja Leo soittelivat ja lauloivat vuorotellen kummankin kotona. Keijo Nivala oli saanut tilata Anttilan postimyynnistä pikkuhaitarin. Niinpä hän tuli pikku haitarin kanssa kokeilemaan yhteen soittamista, kun Tuomo ja Leo musisoivat Kinnusella. Vesa Kinnunen oli puolestaan innostunut kitaran soitosta ja osasikin sitä korvakuulolla jo aika hyvin. Pian Vesa kuitenkin otti kitaran rinnalle bassokitaran ja opetteli Keijon avustuksella nuotit. Rumpali oli vielä hukassa. Alavieskassa oli nuorukainen nimeltään Esko Puutio, joka oli saanut rummut ja oli innokas opettelemaan rumpalin taitoja. Leo sai Eskon mukaan ja näin uusi orkesteri oli saanut peruskokoonpanon kasaan syksyn 1966 aikana, jolloin Keijo myös sai ostaa uuden isomman haitarin. Talvella 1967 uusi orkesteri rupesi harjoittelemaan säännöllisesti ja yleensä sunnuntai-iltapäivisin Raution nuorisoseurantalolla. Orkesterin vahvistimet olivat aluksi Erkki Kiimamaan itsetekemiä, joissa käytettiin vanhojen radioiden osia. Tehoja saatiin muutama kymmenen wattia. Syksyllä 1967 paketti oli kasassa ja harjoiteltuja tanssikappaleita oli noin 80. Niinpä ensimmäiselle ”keikalle” lähdettiin Raution Kärkisen nuorisoseuran talolle sunnuntaina 17.9.1967. Orkesteri oli saanut nimekseen Tango-Landola, koska tangot olivat silloin kovassa suosiossa. Landola nimi tuli kitaran nimestä ja siihen vaikutti taasen maankuulu Dallape-orkesterin nimi, jossa nimen taustalla oli Dallapeharmonikan nimi. Näin Tango-Landolan tie Pohjois-Suomen tanssipaikoille oli avattu ja siitä alkoi orkesterin 50-vuotistaival tanssimusiikin parissa.


Historiaa rautiolaisesta tanssiorkesteriperinteestä Rautiolaisen tanssiorkesteriperinteen aloittaja ja innostaja on Tapani Typpö. Hän perusti vuonna 1962 kolmen miehen orkesterin nimeltää Trio Casotto. Orkesterin haitaria soitti Tapani itse, Heikki Typpö lauloi ja soitti kitaraa sekä Jussi Tikkala oli rummuissa. Trio Casotto soitti mm. Kiiskilän työväen talolla ja Kalajoen Teatteritalossa. Trio Casotto jäi aika lyhytikäiseksi, sillä Tapani perusti uuden orkesterin nimeltään T.Typön tangokvartetti. Siinä Tapani soitti haitaria, Mauri Reunanen Sievin asemalta oli kitarassa, Tapanin veli Asko Typpö oli rummuissa ja Unto Vierimaa Alavieskan Taluskylältä lauloi ja soitti bassoa. Orkesteri keikkaili vuosina 1962 - 63 aika paljon (mm. Someronkylä, Sievin Järvikylä, Alavieskan Viri, Sievin Lyly, Yppärin Ns). Tämän jälkeen tuli Kaikupojat. Tapani oli edelleen haitarissa, kitarassa Pekka Sorola, bassoa soitti Erkki Leppänen, rummuissa oli Heikki Lukkarila ja Seija Matilainen lauloi. Kaikupojat keikkaili paljon vuosina 1964-65 (mm Alaviirre, Järvikylä, Lestijärvi, Reisjärven Kangaskylän Ns).. Tapani Typpö teki myös omia sävellyksiä, joista nimekkäin lienee Kalajokilaakso-valssi. Se kertoo tarinaa paikallisesta elämästä ja kaipuusta sinne.


Tangoista Landolaan 1960-luvun musiikkiin vaikutti merkittävästi englantilainen The Beatles. Suomalaisessa iskelmä- ja tanssimusiikissa tämä tarkoitti siirtymistä harmonikasta kitarasoundeihin. Niinpä vuosikymmenen suosikkirytmi tango sai väistyä siirryttäessä 1970-luvulle. Tilalle tuli beat-tyyppinen perusrytmi. Samalla harmonikan rinnalle ja jopa tilalle tulivat sähköurut. Ulkomaiset käännösiskelmät nousivat suosioon, joiden esittäjät, kuten Danny, Tapani Kansa ja Markku Aro olivat isoja kotimaisia tähtiä. 1960 ja -70 luvut olivat tanssimusiikin kulta-aikaa. Tansseja pidettiin melkeinpä joka kylällä. Oli nuorisoseurantaloja ja työväentaloja, joissa tyypillisiä tanssi-iltoja olivat keskiviikko, lauantai ja sunnuntai. Tanssiorkestereille oli yltäkyllin keikkoja. Tämän seurauksena myös orkesterien palkkiot illan soitosta nousivat lyhyessä ajassa 100 markan tasolta moninkertaiseksi. Yleensä tanssit alkoivat klo 20.30 ja päättyivät klo 1. Erityisellä luvalla tanssit saattoivat jatkua klo 2 saakka. Orkesteri soitti aina 45 minuutin jakson ja sen jälkeen 15 minuuttia soitettiin levyjä. Isommissa tanssipaikoissa saattoi olla kaksikin orkesteria, jolloin levyjä ei soitettu. Yleensä yksi jakso tai vähintään yksi tanssikappale oli omistettu naisten haulle. Tangoista luopuminen pakotti Tango-Landolan muuttamaan nimensä Landolaksi; orkesteri halusi olla nimenomaan nuorisoyhtyeen maineessa. Nuoruusikä toi myös pieniä ongelmia, kun armeija kutsui nuorukaisia. Ensimmäisenä armeijaan astui orkesterin seniori Tuomo. Hän palveli suurimman osan armeija-ajastaan Raahen sotilaspiirin esikunnassa Oulaisissa. Läheinen sijainti mahdollisti aika hyvin myös orkesterissa soittamisen. Leo siirtyi harmaisiin vuonna 1969 ja hänen tilalleen solistiksi saatiin upeaääninen laulaja Alavieskan Taluskylältä – Unto Vierimaa eli Unski. Orkesterin managerina toimi tällöin Pekka Puutio, rumpali Eskon isä. Hän vastasi usein myös kuljetuksista. Tämä mahdollisti Eskon pikkuveljen Esan mukana olon tanssikeikoilla. Rohkeana laulajana Esa nousikin estradille ollessaan vasta aloittelemassa koulua. Hän sai taitelijanimen Joonas Tirkkonen alias Pikku-Danny. Hänestä tuli todellinen tanssiyleisön suosikki hänen esittäessään suosittuja iskelmiä, kuten Lunta vain, Pienenä poikana ja Kuljen taas kotiinpäin. Keijon oli koulun takia luovuttava mieluisasta harrastuksestaan lukion toisen luokan puolessa välissä eli vuosikymmenen vaihtuessa; kolme keikkaa viikossa oli lukion käyntiä ajatellen liian raskasta. Hänen tilalleen koskettimiin tuli Jussi Kiiveri Kalajoelta. Jussi soitti pari vuotta ja sen jälkeen Risto Kinnunen tuli hänen tilalleen. Tällöin Landola olikin eräänlainen Kinnusen veljesten klaani. Samoihin aikoihin Esko siirtyi orkesterista pois ja hänen paikkansa otti Heikki Hakola. Landolalla oli koko 1970- luku aktiivista keikkailuaikaa, vaikka kokoonpano vaihtelikin varsinkin vuosikymmenen loppupuolella. Leo Kinnusen bravuuri 1960-luvun lopulla oli kappale nimeltään Lapsuuden vala. Tämän tallenteeen kuvissa näkyy mm. Joonas Tirkkonen sekä Pekka Puutio. Landolan vanavedessä uusia bändejä Tango-Landola innosti rautiolaisia musiikin harrastamiseen. Niinpä vuonna 1969 rautiolaiset nuorukaiset Matti Ojala, Risto Kinnunen, Heikki Hakola ja Aila Kääntä (Hakola) perustivat uuden nuoriso-orkesterin. Heikki Hakola kertoo: ” Musiikillinen rummunpäräys osaltani kajahti joskus keväällä 1969, kun kavereiden kanssa perustettiin kokoonpano nimeltä Aila-Helinä ja Manolitos. Nimensä bändi sai silloisesta TV sarjasta, High Shapparall, jonka yksi värikäs pääosan esittäjä oli roolinimeltään Manolito! Alussa meillä ei ollut basistia, mutta tiesin kaverin Kannuksen Korvenkylältä, Pekka Santosen, jolla oli musiikillista paloa siihen hommaan, joten Pekasta leivottiin bändiin basisti.


Treenattuamme noin puolivuotta, olimme valmiita keikoille ja ensimmäinen olikin, kuinkas muuten, Raution Nuorisoseuralla syksyllä -69. Manolitoksessa soitin parisen vuotta ja sitten siirryin Landolaan Risto Kinnusen kanssa.” Vuosikymmenen vaihtuessa tapahtui siten henkilövaihdoksia Landolan ja Manolitoksen välillä. Kun Risto Kinnunen ja Heikki Hakola siirtyivät Landolaan, niin Landolasta puolestaan Esko Puutio ja Jussi Kiiveri siirtyivät Manolitosiin. Näin oli tapahtunut terveellistä verenvaihtoa bändien kesken! Manolitosin managerin tehtäviä hoiti rautiolaisen T:mi Marlonin toimitusjohtaja Antti Ojala, Matti Ojalan veli. Todettakoon, että tällöin myös rautiolainen tekstiiliteollisuus antoi nuorille soittajanaluille ansiomahdollisuuksia erilaisissa työtehtävissä tehtaassa (Rauteks Ky). Matti Ojala jatkaa muisteloja: ”Ihan alkuperäisessä kokoonpanossa Manolitos soitti n. 2-3 vuotta. Keikkoja oli lähialueilla ja tanssipaikkoina olivat mm. Raution Ns., Alavieskan Viri, Merijärjen Ns., Ylivieskan Kuulan kesäpaikka, Markkulan Ns., Nivalan Urheilutalo, Haapajärven Kaunisto, Oulaisissa ja Haapavedellä oli useita Nuorisoseuroja jne. Uuden kokoonpanon myötä keikat lisääntyivät ja kyllä me pohjoisessakin käytiin. Noita tanssipaikkoja oli siihen aikaan aika paljon ja tansseja järjestettiin myös sunnuntaisin ja keskiviikkoisin.” Elämä, musiikki ja Landola; Tuomo ja Leo Tango-Landolan syntyminen 1960-luvun puolen välin paikkeilla on Tuomo Hämäläisen ja Leo Kinnusen ansioita. Nuorukaisten yhteistyö vaikutti ratkaisevasti molempien elämään ja heistä tuli vähintäänkin puoliammattilaisia musiikin saralla. Tuomon avioiduttua Tuulikin kanssa he muuttivat Haapavedelle. Tuomon elämä ja myös ammatti onkin piirtynyt musiikin kirjaimilla. Leo puolestaan on rakentanut elämänsä Leenan kanssa toimien monitoimisena yrittäjänä Alavieskassa. Tuomo kertoo: ”Landolan aktiiviajan jälkeen olin Häijyt -orkesterissa mukana vuodesta 1977 alkaen noin vuoteen 1982. Ravintoloissa, tanssilavoilla ja -paikoilla soitettiin aika paljon. Repertuaariin kuului ravintola- ja tanssipaikoille soveltuvaa musiikkia. Keikkareissuilla on käyty ympäri Pohjois-Suomea, ulottuen lähialueilta Inariin ja Kainuun kautta Etelä-Savoon. Seuraava orkesterini muutaman vuoden oli nimeltään Reissumiehet. Orkesteri soitti rytmikästä tanssimusiikkia ja kierrettiin lähialueilla sekä Etelä-Savosta Pohjois-Suomeen. Heti Reissumiesten jälkeen alettiin keikkailla Villiruusut -orkesterin kanssa. Lähialueiden lisäksi soittoreissut ulottuivat Pohjois-Karjalasta Lappiin. Villiruusujen jälkeen aloin soittaa Täysikuu -orkesterissa vuodesta 1995 alkaen ja soitetimme enimmäkseen ravintoloissa, tanssipaikoilla ja kylpylöissä. Reissut ovat ulottuneet lähialueiden lisäksi Etelä-Suomesta Lappiin saakka. Olen keikkaillut myös Captainorkesterin kanssa 2010 -luvulta alkaen satunnaisesti. Leo eli Lexa on Tango-Landolan kasvo suurelle yleisölle. Hän aloitti heti koulun jälkeen työskentelyn Erkki Kiimamaan omistamassa sähköliikkeessä Alavieskassa. Avioiduttuaan Leenan kanssa he muuttivat Alavieskaan ja ovat toimineen siellä yrittäjinä näihin päiviin saakka. Leo on pitkään hoitanut Koneliike Leo Kinnunen – nimistä yritystä, jota nyt Leon poika Harri jatkaa. Elämä, musiikki ja Landola; Keijo, Vesa ja Esko Tango-Landola muodostui kahden vuosikymmen nuorukaisista. Leo ja Tuomo ovat 1940-luvun lopun lapsia. Keijo, Vesa ja Esko edustavat taasen 1950-luvun alkupuolta. Kun orkesteri aloitti esiintymiset vuonna 1967, orkesterin soittajien keski-ikä oli noin 16 vuotta; siis todellinen nuoriso-orkesteri.


Keijo Nivala liittyi Tuomon ja Leon musiikilliseen seuraan vuonna 1966 ja oli aktiivisesti mukana Landolassa vuoden 1969 loppuun saakka. Sen jälkeen hänen piti ratkaista tulevan elämänsä suuntaviivat. Hän päätti keskittyä kouluun ollessaan Kalajoen lukion toisen luokan puolivälissä. Koulu tuli hallitsemaan hänen elämäänsä ja elämän työtä. Hän valmistui vuonna 1976 Helsingin teknillisestä korkeakoulusta elektroniikka-alan diplomi-insinööriksi ja palasi vaimonsa Tertun kanssa kotiseudulleen Ylivieskaan työskentelemään Elektrovieska Oy nimiseen teollisuusyritykseen, jonka pääomistajana oli rautiolaislähtöinen Pekka Niska. Muutaman vuoden jälkeen hän siirtyi Ylivieskan teknillisen oppilaitoksen rehtoriksi. Hän väitteli vuonna 1994 Oulun yliopistossa tekniikan tohtoriksi ja työskenteli sen jälkeen maamme eri ammattikorkeakoulujen johtotehtävissä; hän toimi rehtorina Lahden ja Tampereen ammattikorkeakouluissa. Sen jälkeen hän palasi Ylivieskaan ja toimi Centriaammattikorkeakoulussa yksikönjohtajana, vararehtorina sekä tutkimus- ja innovaatiojohtajana. Musiikki aktivoitui uudelleen hänen elämässään 1980-luvun puolen välin jälkeen, jolloin jatkui yhteistyö myös Landolan kanssa. Vähitellen häntä rupesi kiinnostamaan sävellystyö ja pikkuhiljaa alkoi syntyä omia sävellyksiä ja sanoituksia, joista osa on vuonna 2016 julkaistulla ”Kiitos Sinulle” nimisellä CD:llä. Keijo kertoo: ”Ensimmäinen sävellykseni, josta kirjoitin nuotit, on lukioajoilta. Sen kappaleen nimi on ’Logaritmitango’. Arvostamani matematiikanopettaja Väinö Oksanen piti siitä kovasti ja muistaa sen edelleen. Olin myös 1990-luvun alussa puuhaamassa yhdessä muutaman musiikkia harrastavan ystäväni kanssa alueellista viihdeorkesteria, joka sai nimekseen viihdeorkesteri Solina. Siinä oli 25 tasokasta soittajaa useammasta alueen kunnasta. Solina piti konsertteja ja esiintyi erilaisissa tapahtumissa muutaman vuoden ajan. Olen myös toiminut pitkään Ylivieskan Mieskuoroa säestävässä orkesterissa nimeltään YMK Band. Ylivieskan Mieskuoron ja paikallisten solistien kanssa on tehty useita isohkoja musiikkiprojekteja, mm. ”Ranskalaiset korot; Erik Lindströmin elämä ja musiikki”. – Niin ja armeijavuonna 1971 aikana perustimme kajaanilaisen Tuomo Juntusen ja suonenjokelaisen Ilpo Puustjärven kanssa ’RAUKin pelimannit’ - bändin ja soittelimme monet lauantai-illat paikallisessa upseerikerhossa.” Viimeisin Keijo Nivalan johtama orkesteri on Viihdeorkesteri Selvät Sävelet, joka on pitänyt useita konsertteja paikallisten solistien kassa mm. Kulttuurikeskus Akustiikassa. Todettakoon, että Keijo vaimo Terttu soittaa em. viihdeorkesterissa mandoliinia. Terttu sai mandoliinin soiton ensiopit opettajaltaan ja suurelta musiikintekijältä Aatto Saksolalta. Vesa Kinnunen, Leon veli liittyi syntyvään orkesteriin samoihin aikoihin Keijon kanssa. Hän otti käsittelyynsä bassokitaran ja alkoi opiskella nuotteja Keijon avustamana. Perintönä saadut kädentaidot toivat Vesalle ammatin, mitä hän on tehnyt koko ikänsä ja johon sai opin vanhemmalta veljeltään Paavolta, jolla oli jo oma verhoiluliike Kemissä. Jo nuorena miehenä hän perusti oman yrityksen Oulaisiin, tapasi Annelin ja meni hänen kansaan naimisiin ja perusti perheen Oulaisiin. Musiikin ohessa hän on harjoittanut lähinnä huonekalujen verhoilua piakkoin puolen vuosisadan verran. Vesa kertoo: ” Landolan lisäksi perustettiin vuonna 1975 Uolevi Nikander group, jossa soitin bassoa vuoteen 1979. Nikanderin kanssa kävimme soittamassa Tavastialla, ja muutamat festarit muun muassa Saapasjalka rock ja Kuusrock Oulussa. Levytettiin myös kaksi sinkkua. Rautalankabändi Steelissä aloitin soittamaan vuonna 1988 bassoa, ensimmäinen jakso kesti kaksi vuotta. Vuonna 2003 palasin bändiin uudelleen laulajana ja komppikitaristina. Keikkailevan muusikon hommista jäin eläkkeelle samalla, kun lopetin Steelissä 2009. Väliin mahtuu myös lukuisia eri bändejä ja kokoonpanoja.” Alavieskan poika Esko Puutio on Tango-Landolan kuopus. Hän liittyi Tango-Landolaan rumpaliksi Leo Kinnusen pyytämänä vuonna 1966. Hän oli silloin kolmannella luokalla Alavieska-Raution kunnallisessa keskikoulussa, siis samassa koulussa Keijon kanssa. Tango-Landolan lisäksi Esko soitti ennen armeijaan menoaan myös Manolitos- ja Käpykaarti-orkestereissa. Esko kertoo: ”


Muutettuani vuonna 1972 Kokemäelle menin heti armeijaan ja sen jälkeen poliisikouluun. Työurani on ollut siis viranomaistyötä poliisina Porin alueella. Työ tietenkin rajoitti varsinkin alkuvuosina aktiivista soittamista. Avioiduin vuonna 1974 Hilkan kanssa ja perustimme perheen Poriin, jossa edelleen asumme. Soittaminen jossain muodossa on kuitenkin kulkenut kyljessäni; minulla on ollut ns. työmaabändi ja olemme soittaneet monissa poliisilaitoksen tilaisuuksissa. Perustimme 1990-luvun alussa Esa-veljeni kanssa Tanssiorkesteri Neliapilan, jonka solistina oli myöhemmin Merja Raski. Kiersimme laajasti Ruotsia myöten eri tanssitilaisuuksissa ja esiinnyimme mm. kaksi kertaa ”Huvin vuoksi” TV-ohjelmassa. 2000-luvulla olen soittanut lähinnä ravintoloissa Trio Menox-nimisessä orkesterissa. Lisäksi olen soittanut Vesa Kilpisen bändissä ravintoloissa ja myös Tallinnan laivalla sekä satunnaisesti Jalmar-nimisessä orkesterissa. Tällä hetkellä soitan eläkepäivieni ratoksi satunnaisesti poikieni Jussi-Sakarin ja Veli-Matin Mr Meno - bändin kanssa.” Esko Puutio on toiminut myös Viihdeorkesteri Selvät Sävelet rumpalina.


Veri vaihtuu Landolassa: Jussi, Hessu ja Risto 1960-luvun vaihtuessa uudeksi vuosikymmeneksi Landolan kokoonpano alkoi hieman elää. Leon armeija vuonna 1968 toi orkesteriin Unto Vierimaan uudeksi laulusolistiksi. Keijon päätti keskittyä koulunkäyntiin ja hänen tilalleen vuoden 1969 lopulla koskettimiin tuli Jussi Kiiveri Kalajoelta. Noin vuosi tämän jälkeen Esko ja Jussi siirtyivät Manolitosiin ja samalla Heikki Hakola tuli Landolaan rumpaliksi ja Risto Kinnunen (Leon ja Vesan veli) tuli koskettimiin, jotka tuohon aikaan olivat sähköurkuja. Jussi Kiiveri kertoo omasta musiikillisesta tarinastaan:” Eka keikka Landolassa oli 16.11.69 Matkanivan Nuorisoseuralla. Olin silloin15 vuotias. Muistini mukaan ensimmäinen laulamani kappale Landolassa oli nimeltään Tukholma. Olin noin vuoden silloin mukana Landolassa ja sitten siirryimme Eskon kanssa Manolitos yhtyeeseen. Sen jälkeen soitin Charlie Brown – ja Uolevi Nikander Groupnimisissä bändeissä. Levytimme muutaman singlen ja kokoelmalevyillä mukana. Sitten tuli muutaman vuoden taukoa. Aloitin tähän päivään saakka jatkuneen yritystoiminnan musiikin parissa; myyn ja viritän pianoja. Vuonna 1990 pääsin viikkolehti Seuran aurinkotyttökiertueeseen ja kiersin koko kesän Suomea bändin iskelmäsolistina. Lisäksi 90-luvulla olin mukana Select- ja Carawellnimisissä yhtyessä. Musiikillisia saavutuksiani ovat neljä älppäriä, erinäinen määrä sinkkuja, muutama TV-esiintyminen. Radiosoittoja on vielä tänäkin aikana säännöllisesti. Olen myös tehnyt biisejä, joita itseni lisäksi on levyttänyt Kirka, Kake Randelin, Kari Vepsä ja Daniela Persson. Jussin siirryttyä noin vuoden Landolassa olon jälkeen Manolitosiin Risto Kinnunen siirtyi Landolassa sähköurkujen taakse. Elämäntarinastaan Risto kertoo:” Vuoden 1960-luvun loppupuolella perustimme Manolitos- yhtyeen, jossa soittivat itseni lisäksi, Heikki Hakola ja Matti Ojala sekä laulusolistina Aila Hakola. Kuljettiin Ojalan Antin autolla satunnaisia keikkoja jopa Etelä-Pohjanmaalla saakka. Siirryin Landolaan muistaakseni 1971, tosin armeija vuosina 72-73 hieman keskeytti musisointia. Soitin Landolassa aina 80 -luvulle. Keikkoja oli siihen aikaan todella paljon. Kierisimme koko Pohjois-Suomessa sekä Keskipohjanmaalla ja säestettiin myös tunnettuja artisteja. Asuin Kokkolassa; kävin siellä kauppaopiston ja olin töissä Teknossa sekä Sokos-Marketissa. 1980-luvun loppupuolella muutettiin vaimoni Kaarinan kanssa Marinkaisiin Lohtajalle. Vuonna 1984 vuoden siirryin yksityisyrittäjäksi Himangalla, Sitä kesti kymmenisen vuotta ja siihen aikaan soitin lohtajalaisessa Lapponia yhtyeessä. 1990-luvun alkupuolella soitin Trio Tatu Honka yhtyeessä ja kierreltiin paljon ravintola keikkoja Pohjois-Suomea ja Kainuussa. Vuonna 1997 muutimme Sieviin ja olin töissä Teho-Filtterin tehtaalla koneenkäyttäjänä ja soitin Yambalaya- yhtyeessä. Jäin vuonna 2009 sairaseläkkeelle. Nykyisin olen harrastanut kuorolauluja mm. Sievin kirkkokuorossa sekä Nivalan mieskuorossa. Heikki Hakolan monimuotoinen musiikillinen elämä käynnistyi Manolitosorkesterissa 1960-luvun lopulla. Hessu kertoo elämästään seuraavaa: ”Manolitosin jälkeen Landolassa tein keikkaa neljä vuotta vuoteen 1974 saakka, jolloin minua pyydettiin Uolevi Nikander Groupin(UNG) riveihin, seuraavat neljä vuotta kuluivatkin sitten UNG:n riveissä keikkaillen jopa ihan pääkaupunkiseudulle saakka. UNG avarsi musiikillista maailmaani parin single -levyn ja festivaalikeikkojenkin muodossa. Myös studiohommat alkoivat kiinnostaa tuolloin. Tuli vuosi 1978 ja säestettiin UNG:llä Mikko Alataloa muutamia kertoja ja hän tarvitsi uuteen bändiinsä rumpalia; oli kuuleman mukaan kiinnostunut minusta. Hän tarvitsi laulavan rumpalin, joten ei muuta kuin päätös ja uusia haasteita kohti. Bändi oli loistava ja mieleenpainuvia keikkoja tehtiin myös Ruotsissa ja muutamia kertoja jopa silloisessa Neuvostoliitossakin. Pitkien keikkavälimatkojen ja perheen takia jouduin kuitenkin lopettamaan Mikon bändissä keväällä 1980. Seuraava kokoonpano oli sitten nimeltään Vanhat Saiturit; pääasiassa ravintolabändi, jossa musisoivat myös Leo Kinnunen, Timo Vesajoki, Ismo Irva. Seuraava bändi perustettiinkin sitten syksyllä 1981 Kokkolan Kaupunginteatteriesitystä varten; Laulu Tulipunaisesta Kukasta - näytöksiä oli toukokuuhun -82 saakka, jonka jälkeen lähdimme samalla kokoonpanolla, mutta nimellä Pekka Marjasen Kvartetti, tekemään keikkaa ympäri Suomen pääosin Polar Artistit Oy:n leivissä. Tällä kokoonpanolla teimme säestyskeikkaa eri artistien taustalla (esim. Kake Randelin, Matti Esko, Paula Koivuniemi, Vesa-Matti Loiri, Kisu sekä monet muut sen ajan nimekkäimmät artistit). Pekka Marjasen lopettaessa vuonna 1983 tässä kokoonpanossa, meillä oli muutamia tilapäisiä kosketinsoittajia eri puolilta maata, Jari Puhakka, Esa Katajavuori, Vesa Torppa ja viimein pysyvämpi jäsen Kari Salmela Merijärveltä. Bändin uudeksi nimeksi tulikin The Ritz Band. Tämä kokoonpano toimi 1986 vuoteen saakka omien keikkojen lisäksi mm. Paula Koivuniemen ja Lea Lavenin taustabändinä. Seuraava bändi olikin sitten Juhamatin taustalle koottu kokoonpano syksystä 1986 kevääseen 1988, jolloin lopetin keikkakiertämisen ja muutin Ouluun tekemään omaa musiikkia yritysvideoihin, mainostuotantoihin sekä studiotöitä ja mainosääntä TV - ja radiomainoksiin. Omaa musiikkia olen säveltänyt, sanoittanut, ja sovittanut kaikkien näiden vuosien aikana Teoksia löytyy Teoston listoilta toistasataa kappaletta, joista esim. Matti Esko on levyttänyt biisin nimeltä Et voinut unohtaa ja Mikko Alatalo kappaleen Pohjatuuli. Myös oma levy -Unohtumattomiin Hetkiin- ilmestyi vuonna 2001. Viimeinen oma vakituinen keikkakokoonpanoni oli Tanssiorkesteri Salama vuosina 1993 - 1995. Siirryttäessä 2000-luvulle siirryin opetustehtäviin Ylivieskan ammattiopistoon (YSO) ja tällä hetkellä olen jäähdyttelemässä; päiväni kulutan Rautiosta nauttien. Yksi asia vielä, jonka haluan mainita, on poikani Janne ja hänen osallistumisensa Tenavatähtikisaan vuonna 1992. Hänestä taisi tulla siihen aikaan jopa paikallinen TV-julkkis!” Solistikimaraa; Unski ja Joonas Tirkkonen Tango-Landola oli1960-luvulla todellinen nuoriso-orkesteri, joka rakentui upean laulusolistin Lexan eli Leo Kinnusen ympärille. Armeija kuitenkin kutsui nuortamiestä ja orkesterin oli löydettävä Lexalle tuuraaja. Sellainen löytyi Alavieskan Taluskylältä. Unto Vierimaa oli tällöin vapaana ja hänellä oli paljon kokemusta tanssiorkestereista. Tango-Landola sai nyt uuden solistin. Tupsahtipa orkesteriin vielä toinenkin solisti, nimittäin Joonas Tirkkonen, jota myös Pikku-Dannyksi tituleerattiin eli Esa Puutio. Hänet toi orkesteriin Pekka Puutio, Esan isä. Pekka toimi tällöin Tango-Landolan managerina ja huolenpitäjänä. Näin seitsenvuotiaan Joonas Tirkkosen oli turvallista olla mukana monilla keikoilla. Edesmennyt Unto Vierimaa oli 40-luvun lapsia. Hän syntyi, asui ja kasvoi Alavieskan Taluskylässä veljesyhteisössä, jossa oli paljon musiikillista lahjakkuutta. Hänen kotitaloaan kutsuttiin Tienviereksi. Kerrotaan, että hän oli nuoruusvuosinaan talon pikkukamarissa usein soitellut haitaria naapurin lapsille. Unski aloitti laulamisen alavieskalaisessa Simosen yhtyeessä ja lauloi sen jälkeen mm. Unto Jutilan orkesterissa ennen tuloaan Tango-Landolaan. Tekipä hän musiikillista yhteistyötä myös Jouko Hietalan orkesterin kanssa. Unski oli ennen kaikkea tangolaulaja. Tango-Landolassa hänen bravuurikappaleitaan olivat Hiekkaa tango, Sabina sekä 1960-luvun, mutta myös tänä päivänä puhutteleva kappale nimeltään Katu. Unskilla oli hyvin soinnillinen ääni ja hän pystyi laulamaan hyvin korkealta. Kun 60-luvun iskelmätähti Kari Kuuva kuuli Unskin laulavan, hän oli vakuuttunut, että Unskista tulee tähtiartisti Suomeen. Niinpä Kuuva järjesti Unskille koelaulutilaisuuden Helsinkiin, mutta yksinäiselle maalaiskylän pojalle tuli muita käytännön ongelmia Helsingissä ja asiat eivät edenneetkään suunnitelmien mukaisesti. Unski jatkoi Tango-Landolan jälkeen pienimuotoista laulamista ja esiintymistä oman kylän puitteissa mm. Seppo Raution ja Kosti Nahkalan kanssa. Tästä yhteistyöstä yhtenä kivana muistona on Taluskylän oma C-kasetti tallenne nimeltään ”Tälle kylälle”. Kasetilla kuullaan Lepposat-orkesterin ja usean solistin esittämänä Kosti Nahkalan kappaleita. Tältä kasetilta voisi esimerkkinä mainita valssiin Taluskylällä


Esa Puutio, Tango-Landolan rumpalin Esko Puution velipoika oli innokas laulamaan jo ennen kouluunmenoa. Niinpä isä Pekka rohkaisi häntä kokeilemaan laulua Tango-Landolan säestämänä ja sehän onnistui heti hyvin. Niinpä Pekka Tango-Landolan managerina sanoi pojalleen, että lavalle vaan. Alavieskalainen Veikko Kauppinen keksi pikkupojalle taitelijanimen ”Joonas Tirkkonen” ja sillä nimellä lähdettiin esiintymään seitsenvuotiaana. Kun kappalevalikoimaan kuului mm. Dannyn kappale Lunta vaan, niin saipa Esa poika toisenkin taitelijanimen ”Pikku-Danny”. Yleensä Joonas Tirkkonen lauloi heti alkuillasta ja meni sitten kymmenen jälkeen autoon nukkumaan. Pikkupoika tanssilavalla solistina oli todella erikoista 1960-luvun lopulla ja Joonas Tirkkosesta tuli todellinen suosikki. Hänen bravuurikappaleita olivat mm. Pienenä poikana sekä Kuljen taas kotiinpäin. Esa Puutio kertoo elämästään ja musiikistaan: ”Muutin Alavieskasta Kokemäelle v.1970. Laulu-ura jatkui vahvasti ja osallistuin kymmeniin laulukilpailuihin Satakunnan alueella; voitin ne kaikki! Vuonna 1971 sain pääosan Porin kesäteatterissa Tukkijoella näytelmästä "Pölhö Kustaan" rooliin. Saman vuoden jouluna esiinnyin televisiossa Aarre Elon ohjelmassa Joululahjavalvojaiset. Sitten vähän innostus hiipui laulamiseen, osasyynä oli äänenmurros. Tuli käytyä koulut ja ylioppilaslakki pantiin päähän 1980. Armeijan jälkeen opiskelin ravintola-alaa, jonka parissa työskentelinkin koko 80-luvun. Menin naimisiin 1989 ja asun vaimon kanssa edelleen Kokemäellä. Palasin vuonna 1990 uudestaan musiikin pariin Neliapila orkesteriin veli Eskon kanssa. Vuonna 1995 pääsin laivamuusikoksi VikingLinelle. Laivakeikkaa tein vuosina 1995-2004 myös Silja-Linellä että Eckerö-Linellä. Teen edelleen aktiivisesti keikkaa pääosin One-Man-Bändinä ympäriinsä täällä Länsi-Suomen alueella.”


Landolan esittämän musiikin tyyli Tango-Landolan musiikillinen tyyli perustui pitkälle kitaristi Tuomo Hämäläisen tapaan tulkita musiikkia hyvin kansanomaisesti. Tango-Landolan soittoa on kautta aikojen pidetty selkeänä, rytmillisenä ja hyvin tanssittavana. Lisäksi musiikki on reipasta ja iloista, mihin tunnelman on aina luonut upea laulusolisti Leo Kinnunen. Tätä musiikillista tyyliä edustaa kappale Jääkukkia orkesterin 40-vuotiskahvikonsertissa Raution Nuorisoseuralla vuonna 2007. 1960-luvulla musiikin tekeminen poikkesi tämän päivän tilanteesta oleellisesti. Nuotteja ei juurikaan ollut saatavissa. Muutamat nuotit, jotka Tango-Landola hankki, piti kirjeitse tilata Helsingistä Musiikki Fazerilta. Useimmat kappaleet tehtiin korvakuulolta. Kun Tango-Landola oli nuoriso-orkesteri, se halusi perinteellisten tangojen, valssien ja humppien ohella esittää mahdollisimman paljon myös uunituoreita kappaleita. Näitä uusia kappaleita julkaistiin tuolloin radion suositussa Lista-ohjelmassa. Menettelytapana oli se, että uusi kappale nauhoitettiin kasettinauhurilla. Sitten kuunneltiin ja kirjoitettiin sanat ylös. Tämän jälkeen Keijo ja Tuomo hakivat Tuomon tarkalla musiikkikorvalla kappaleisiin soinnut ja siitä sitten muodostui yksinkertainen sovitus kappaleeseen Landolan tulkitsemana. Menettelytapa oli nopea. Keijo muistelee:” Fredin tulkitsema kappale Pieni nukke oli uutena kappaleena radion lauantain Lista-ohjelmassa. Kappale miellytti kovasti. Se otettiin nauhalle, tehtiin soinnut ja sunnuntai-iltana tansseissa se oli jo orkesterin ohjelmistossa.”


Landolan eräänlainen uudelleen herääminen tapahtui vuonna 1987, jolloin orkesterin ensi esiintymisestä oli kulunut 20-vuotta. Keijo Nivala ja Raution kyläpäällikkö Alpo Murtoniemi ideoivat niin, että juhlan kunniaksi järjestetään Rautio-viikon iltamiin tanssit, joiden musiikista vastaa juhlakalu eli Tango-Landola tai lyhyemmin Landola. Tästä alkoi perinne, jota on nyt jatkunut 30 vuotta. Hieno näyte yhtyeen ja sen kannattajien ilakoinnista noista juhlallisuuksista on esitys, jossa kuullaan kappaleet Olen yksinäinen ja Jambalaya. Rautio tunnetaan kulttuuristaan ja aktiivisesta kylätoiminnasta. Rautio valittiin mm. vuonna 2004 Pohjois-Pohjanmaan kyläksi. Rautio-viikko on yksi perinteeksi muodostunut kesätapahtuma PohjoisPohjanmaalla. Viikon jokaiselle päivälle on ohjelmaa, josta osavastuu on Raution jokaisella neljällä kylällä. Rautio-viikon yksi kohokohta on lauantai-illan ohjelmalliset iltamat, jotka päättyvät perinteeksi muodostuneisiin lomatansseihin. Näihin tahdit on taannut vuodesta 1987 alkaen Tango-Landola. Iltamien ohjelmaan on kuulunut paikallinen näytelmä, jonka alkuvuosien käsikirjoittajana toimi edesmennyt rautiolainen taitaja Eino Takkunen. Hänen jalanjälkiään näytelmäkirjoittajana on jatkanut mm. Tapani Typpö. Varsin usein ennen näytelmää illan on käynnistänyt Landola omalla lyhyellä ohjelmanumerollaan solistina Leo Kinnunen. Näytelmän kesto on yleensä ollut noin tunti. Tämän jälkeen on salista tuolit siirretty sivuun. Samalla Landola on viritellyt soittimiaan ja näin illan tanssiohjelma on päässyt käyntiin. Yleensä aloitusvalssit on soitettu klo 21 paikkeilla ja tanssilattia on heti täyttynyt aktiivisista ja iloisista tanssijoista. 1980- luvun lopulla tanssijoita oli useita satoja, viimevuosina muutamia kymmeniä. Landolan kokoonpano on eri vuosina hieman elänyt ja aina alkuperäistä kokoonpanoa ei ole onnistuttu saamaan kasaan. Tuuraajina eri vuosina ovat olleet Risto Kinnunen, Unto Laaksonen, Martti, Simo ja Kalevi Kärkinen, Heikki Hakola, Jouko Hietala, Markus Paavilainen ja Risto Savela. Vuoden 1998 Rautio-viikon tansseissa Tango-Landolan peruskokoonpanoa vahvistivat Maarit Satomaa viulussa ja Terttu Nivala mandoliinissa. Tässä tätä hieman poikkeavaa Landolaa edustaa kappaleet Kisällit kesällä ja Suvivalssi ja jos oikein tarkasti katsot, voit tanssijoiden joukossa nähdä myös Pekka Niskan; hänhän vieraili usein näissä lomatansseissa. Kesällä 2018 Rautio-viikon iltamissa juhlittiin Tango-Landolaa. Näytelmän korvasi Tango-Landolan 50-vuotiskonsertti. Konsertti oli kaksiosainen kestäen noin 2 tuntia. Ohjelmassa esitettiin pääasiassa 1960 ja -70 luvun kappaleita. Orkesterin peruskokoonpanoa vahvistavat Heikki Hakola äänentoistossa, Timo Vesajoki koskettimissa sekä taustalaulajina naistrio Noora Östberg, Arja Löytynoja ja Leila Poutiainen. Leo Kinnusen ohella solisteina ovat myös Jussi Kiiveri, Tuomo Hämäläinen sekä Pauliina Sormunen, jonka laulama Hiekkaa-tango palautti mieliimme Unto Vierimaan muistot Landolan solistina. Landola ja ”starat” Tanssiorkesterille on aina sekä kunnia että haaste päästä säestämään todellisia iskelmätähtiä eli ”staroja”. Tämä oli erityisen haastavaa 1960-luvulla: silloin näillä kansansuosikeilla ei yleensä ollut minkäänlaisia nuotteja mukana säestävälle orkesterille. Silloin puhuttiin papereista – ”onko sinulla mitään paperia orkesterille?”. Siis ei ollut ja niinpä jouduttiin säestämään korvakuulolta eikä yleensä myöskään etukäteen harjoiteltu. Solisti sanoi vain sävellajin ja siitä mentiin. Tango-Landola selviytyi näistä haasteista hyvin, koska kitaristi Tuomo Hämäläinen kykeni soittamaan ”siitä vaan” – periaatteella. Vesa bassossa ja Keijo harmonikassa tai koskettimissa sitten seurasi Tuomon ottamia kitarasointuja ja homma hoitui ainakin kohtuullisesti. Osa kappaleista oli tietenkin tuttuja, joten niissä ei ongelmia ollut. Myöhemmin vierailevilla solisteilla oli myös nuotit mukana ja näin säestykset helpottuivat. Tango-Landolan ensimmäinen vierailevan solistin säestys oli Limingan Nuorisoseurantalolla vuonna 1969; solisti oli Päivi Paunu. Hän oli noussut pinnalle ”Oi niitä aikoja” kappaleella. Tästä ensimmäisestä säestyksestä on jäänyt mieleen kova ennakkojännitys ja sitten miellyttävä jälkifiilis, kun kaikki meni hyvin. Tämän jälkeen säestyksiä tuli vähitellen lisää. Kari Kuuvan kanssa Landola teki jonkin verran yhteistyötäkin 1960-luvun lopulla ja esiinnyttiin monilla tanssipaikoilla yhdessä. Vietettiinpä myös yhteistä vapaa-aikaa mm. Haapaveden Kylpyläsaaressa ja Kalajoen Hiekkasärkillä. Hiekkasärkiltä on jäänyt mieleen, kun lähdettiin nauttimaan rannasta ja auringosta, niin meidät yllätti uusi villitys. Rannalla oli tyttöjä, jotka olivat yläosattomissa eli ilman rintsikoita. Kyllä siinä Kari Kuuvakin meni hämilleen. Näin tapahtui siis Kalajoen hietikolla! Kari Kuuva nousi pinnalle satiirisella sanoituksellaan tangoon ”Vanha pelargonia”. Tämä tango oli todella suosittu 1960-luvulla ja Landola piti sitä myös pitkään ohjelmistossa. Keijo muistelee, että Anneli Sarin säestys Ruokolahden lavalla oli haastavaa. Ensinnäkin Landolalla oli hieman ongelmia mikrofonien liittimien kanssa ja toiseksi Anneli Sari oli hyvin vaativa ja rupesipa ohjeistamaan meitä soittajia. Hyvin kuitenkin selvittiin. Vesa ja Tuomo muistelevat, että pikkuhiljaa vierailevia solisteja alkoi olla enemmän ja enemmän. Muistinvaraisesti Landola on säestänyt edellä mainittujen solistien lisäksi ainakin seuraavia: Annikki Tähti, Erkki Junkkarinen, Esko Rahkonen, Veikko Lavi, Sammy Babitzin, Jamppa Tuominen, Irwin Goodman, Arja Sippola, Markus Allan, Veikko Tuomi, Tarja Lunnas, Arto Vilkko, Markus, Ossi Ahlapuro, Matti Heinivaho, Kari Purhonen ja Pekka Himanka. Vesa kertoo, että lämpimimmät muistot jätti Annikki Tähti, kun hän lähetti hänelle postissa syntymäpäivälahjaksi itsekutomansa villasukat. Kiitos Rautio! Tango-Landolan pitkän toimintaiän vankka tukija alusta saakka on ollut Rautio ja rautiolaiset. Tästä orkesterin jokainen jäsen antaa nöyrimmät kiitokset rautiolaisille unohtamatta kiittää koko alueen tanssiyleisöä vuosien varrelta. Raution tuki orkesterille ilmeni heti orkesterin syntyvaiheessa vuonna 1966. Tämä konkretisoitui mm. siten, että Raution nuorisoseuran talo antoi vapaasti käyttöön tilat orkesterin harjoituksiin. Niinpä Tango-Landola harjoittelikin alkuvaiheessa viikoittain seuralla, kuten silloin sanottiin. Yleensä harjoitukset olivat sunnuntaina iltapäivällä. Soittajat muistelevat, että lauantai-illan riennoista monesti herättiin sunnuntaina puolenpäivän aikoihin ja välittömästi ”aamukahvin” jälkeen mentiin seuralle harjoittelemaan. Joskus jopa jouduttiin kavereita herättelemäänkin harjoituksiin! Raution tuki orkesterille näkyi monella tavalla. Paikkakunnan ihmiset olivat innostuneita ja aina myönteisiä tälle uudelle tulokkaalle. Siitä puhuttiin ja sitä tuettiin. Tästä oivana esimerkkinä on silloisen Raution kunnan hallituksen kutsu tulla soittamaan paikkakunnan päättäjille tarkoitetussa kokouksessa. Tämä tapahtui vuonna 1968 ja pakinoitsija Kuukkeli kirjoitti alueella ilmestyvässä lehdessä Kaduilta ja kujilta -pakinassaan silloin näin: ”… Raution pikkuinen kunta aukoo uusia uria kunnallisia tilaisuuksia järjestäessään. Ensi lauantaina vietetään paikkakunnalla kunnallisten luottamusmiesten tiedotustilaisuutta, johon on hankittutavanomaisen arvokas ohjelma. Tilaisuuden aloittaa paikkakunnan oma nuorisobändi TangoLandola, en tiedä sitten, mitä pojat soittavat, soittavatko he Elsaa kohtalon lasta, Lumpeenkukkaa tai Kyllä kunnanvaalit meni aivan poskelleen. Joka tapauksessa ratkaisu on erikoinen ja sopii kokeiltavaksi varmasti muuallakin…..” Tango-Landolan vankkumaton tukija on ollut Raution kyläpäällikkö Alpo Murtoniemi. Hän on mm. vuodesta 1987 alkaen huolehtinut siitä, että Landola on soittanut Rautio-viikkojen iltamatanssit. Landola haluaa kiittää Alpoa lämpimästi tästä pysyvästä ja pyyteettömästä tuesta, jonka Alpo on yleensä kertonut myös näiden iltamien ohjelmassa niin, että ”heillä on toistaiseksi voimassa oleva esiintymissopimus Tango-Landolan kanssa". Tämä sopimus on siis voimassa tänäkin kesänä Rautiossa; konsertin jälkeen myös tanssahdellaan! Tango-Landola päätti 50-vuotistaipaileensa kahdella juhlakonsertilla, toinen Raution Nuorisoseuralla ja toinen Kulttuurikeskus Akustiikassa syksyllä 2018. Tässä linkissä Tango-Landolan viimeinen esiintyminen ja viimeinen kappale – Nuoruusmuistoja



Pääministeri Esko Aho ja SSP-sopimus

 


    Esko Aho pääministeri s. 20. toukokuuta 1954 Veteli, poliitikko. Esko Tapani Aho on suomalainen keskustalainen poliitikko. Hän toimi Suomen pääministerinä vuosina 1991–1995. Kansanedustajana Aho toimi vuosina 1983–2003 ja Keskustan puheenjohtajana vuosina 1990–2002. Aho oli Tarja Halosen vastaehdokkaana vuoden 2000 presidentinvaalien toisella kierroksella. Esko Ahon hallitus teki SSP-sopimuksen neljän ostajapankin kanssa. Markkinoilta poistettiin kymmeniä tuhansia yrityksiä. Seurauksena oli yli 10 000 yrittäjän itsemurha. Karikatyyrimaalauksen Esko Ahosta on maalannut taitelija Rositsa Tancheva.


Jätettyään politiikan Aho toimi vuodesta 2003 Sitran yliasiamiehenä ja vuodesta 2009 Nokian yhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana (Executive Vice President) sekä johtokunnan jäsenenä. Toukokuussa 2012 Aho ilmoitti jättävänsä johtokunnan. Hän siirtyi Senior Fellow -tehtävään Harvardin yliopiston Kennedy Schooliin. Sen jälkeen hän on työskennellyt East Officen puheenjohtajana ja Venäjällä eri tehtävissä, muun muassa EU:n pakotelistalla olevan Sberbankin hallituksen jäsenenä.

Aho on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri.


Aho valittiin keskustan puheenjohtajaksi vuoden 1990 puoluekokouksessa, jossa Paavo Väyrysen seuraajaksi pyrki myös Eeva Kuuskoski. Puoluesihteeriksi Seppo Kääriäisen seuraajaksi valittiin Erja Tikka. Keskusta saavutti Ahon puheenjohdolla ”veret seisauttavan vaalivoiton” kevään 1991 eduskuntavaaleissa. Voiton taustalla oli syksyllä 1990 alkanut lama. Vaalivoiton jälkeen keskusta pyrki muodostamaan vähintään kolmen suuren puolueen sateenkaarihallituksen, mutta SDP kieltäytyi vaalitappionsa vuoksi. 36-vuotiaana Ahosta tuli tuohon mennessä Suomen nuorin pääministeri. Hallituksen lamavuosina toteuttamaa tiukkaa talouspolitiikkaa ja suuria menojen leikkauksia on pidetty keskustan vaalitappion syynä vuoden 1995 vaaleissa. Ahosta käytettiin tällöin kansan keskuudessa nimeä "Pula-Aho". Hiipuvan idänkaupan näkyvänä hallitusten välisenä yhteistyöelimenä oli talouskomissio, jonka johtajana pääministeri Aho toimi Holkerin jälkeen aina Neuvostoliiton hajoamiseen eli vuoden 1991 loppuun asti.

Ahon hallituksen ulkoministeri Paavo Väyrynen oli jätätyttänyt Suomen EU-jäsenhakemuksen alivaltiosihteeri Veli Sundbäckillä. EU:ta vastustavan MTK:n ja keskustan vahvimpien puoluepiirien vastustus EU-jäsenyydelle pyrittiin hillitsemään puhumalla EU-jäsenhakemukseen liitettävistä reunaehdoista, mitä ei lopulta neuvotteluissa käsitelty pysyvien poikkeuksien saamiseksi yleisiin jäsenyysehtoihin joidenkin muiden maiden tapaan. Kun neuvottelutulos valmistui, Väyrynen ryhtyi vastustamaan EU-jäsenyyttä ja erosi hallituksesta ryhtyäkseen presidenttiehdokkaaksi vuoden 1994 vaaleissa. Ehdokkuutta tavoittelivat myös Lapin läänin maaherra ja entinen oikeusministeri Hannele Pokka sekä Kainuun Sanomien päätoimittaja, entinen alivaltiosihteeri ja ulkoasiainministeri Keijo Korhonen, joka lupasi presidentiksi päästyään estää EU-jäsenyyden. Hävitystä esivaalista huolimatta Korhonen lähti omalla listalla presidenttiehdokkaaksi.


Aho pysyi Väyrysen ja Korhosen presidenttiehdokkuuksista huolimatta EU-linjalla ja hankki EU-neuvottelujen loppuunviejäksi ja Väyrysen seuraajaksi ulkoasiainministeriksi MTK:n puheenjohtajan Heikki Haaviston, joka veikin EU-neuvottelut loppuun. Toisena vaihtoehtona olisi ollut se, että kokoomus olisi kaatanut hallituksen ja olisi muodostettu sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen hallitus, missä keskusta ei olisi voinut vaikuttaa EU-jäsenyysneuvottelun maatalousratkaisun tuloksiin. Aho oli valmis vastustamaan EMU-jäsenyyttä, mutta sekin hyväksyttiin samasta syystä.

Kevättalvella 1996 Aho esitteli Keskustan työreformia, joka korosti työehtosopimusten joustoa esittämällä paikallista sopimista. Ohjelma julkaistiin ennen vuoden 1999 eduskuntavaaleja Matti Vanhasen ja Maria Kaisa Aulan johdolla.

Aho toimi puheenjohtajana vuoteen 2002 saakka ja ilmoitti kansanedustajuudesta luovuttuaan, että julkisen viran hakeminen oli poissuljettu.

Aho toimi Suomen Hiihtoliiton puheenjohtajana vuosina 1996–2000.


Vuoden 2000 presidentinvaaleissa Aho oli Tarja Halosen vastaehdokkaana vaalien toisella kierroksella, jolla hän korosti perinteisiä perhearvoja ja keskustalaista perhepolitiikkaa. Aho sai toisella kierroksella 48,4 prosenttia äänistä. Vaalien jälkeen hän johti lokakuusta 2000 alkaen Yhdysvalloissa Harvardin yliopistossa viikoittaista opintoryhmää, jossa käsiteltiin Euroopan unionia ja sen poliittisia ja taloudellisia vaikutuksia kansainvälisiin suhteisiin. Hän palasi Suomeen kesäkuussa 2001.

Ylen vuonna 2008 teettämässä kyselyssä mieluisista ja epämieluisista presidenttiehdokkaista vuoden 2012 presidentinvaaleihin Aho nimettiin kaikkein epämieluisimmaksi ehdokkaaksi.


Aho toimi Sitran yliasiamiehenä heinäkuusta 2004 marraskuuhun 2008. Sitran hallitus oli yksimielisesti esittänyt tehtävään taloustieteilijä Bengt Holmströmiä. Hän on esitellyt rakennemuutosajatuksia muun muassa Elinkeinoelämän valtuuskunnan julkaisuissa.

Sitran jälkeen hän toimi vuoden 2009 alusta Nokian yhteistyösuhteista ja yhteiskuntavastuusta vastaavana johtajana. Samalla hänestä tuli Nokian johtokunnan jäsen Veli Sundbäckin jäädessä eläkkeelle. Hän luopui Nokian johtokunnan tehtävästä kun hänet nimitettiin Harvardin yliopiston Kennedy Schoolin Senior Fellow -tehtävään. Aho aikoi edistää tutkimusta siitä, miten valtion rooli muuttuu hyvinvoinnin ja globaalin kilpailukyvyn ylläpitämisessä.


Aho on toiminut Teknologiateollisuus ry:n hallituksessa varapuheenjohtajana. Vaasan yliopisto nimitti Ahon vuonna 2006 hallintotieteiden kunniatohtoriksi.

Toimittaja Risto Uimonen on julkaissut kirjan Pääministerin puhuva pää (WSOY 2011), jota varten hän haastatteli myös Ahoa. Kirjassa Aho sanoo, että media on "väliaine", joka on "kansan ja päättäjien välillä". Median logiikka on hänen mielestään ongelmallinen päättäjille, koska se kiinnittää huomioita seikkoihin, joilla ei Ahon mielestä ole asian kannalta ratkaisevaa merkitystä. "Alussa suosio ja positiivinen julkisuus kulkevat käsi kädessä. Kun lakipiste on saavutettu, julkisuus tuhoaa mielellään ilmiön”, Aho sanoo kirjassa.


Jorma J. Mattila ja Marko Erola kirjoittavat kirjassa Kasinokeisari: Pekka Salmen tarina (Helsinki-kirjat, 2011), että pääministeri Aho on innokas pokerin ja ruletin pelaaja. Pekka Salmen mukaan Aholla oli pääministeriaikana tarve jatkaa pelaamista vielä auringon nousun aikaan, jos hän sattui olemaan häviöllä. Hänellä oli taipumus jättää pokerivelkansa maksamatta, ja tappion tunnustaminen oli hänelle erityisen vaikeaa. Kirjassaan Keskustan valtakunta (Into, 2019) toimittajat Jyri Hänninen ja Jarno Liski väittävät, että Aho on peliriippuvainen. Seura-lehden toimittajan kysyessä Aholta peliveloista ja niiden kautta syntyneestä poliittisen painostuksen mahdollisuudesta Aho lähti kysyjää juosten karkuun.

Sipilän hallituksen aikaan 2015–2019 Aho toimi pääministeri Juha Sipilän neuvonantajana.


Aho oli suomalaisten yritysten idänkauppaa edistävän East Officen johtokunnan puheenjohtaja 2013–2019.

Aho oli myös Suomalais-Venäläisen kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja 2013–2019.

Aho valittiin Sberbankin hallintoneuvostoon vuonna 2016. Tapaus on herättänyt epäilyksiä siksi, että Sberbankilla on suora yhteys Venäjän hallitukseen ja että pankki oli asetettu EU:n ja Yhdysvaltain pakotelistalle. Pertti Salolaisen mukaan asetelma oli "erikoinen", "hieman ongelmallinen" ja se "herättää kysymyksiä". Tutkija Erkka Railo arvioi, että Ahon nimitys olisi Venäjän yritys vaikuttaa pakotteiden purkamiseen, mutta hän näki myös, että suomalaiset poliitikot ovat perinteisesti pyrkineet ylläpitämään hyviä suhteita Venäjään. Keskustalainen pääministeri Juha Sipilä ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa vaan piti sitä Ahon henkilökohtaisena ratkaisuna.

Euroopan parlamentin erityisvaliokunnan mietinnössä Aho nostettiin esimerkiksi niistä eurooppalaisista poliitikoista, jotka Venäjä oli "kaapannut" edistämään etujaan.

Kun Helsingin Sanomien toimittaja Tommi Nieminen haastatteli Ahoa Sberbankin hallituksen jäsenyydestä, Aho yritti estää jutun julkaisun.

Sberbank maksaa Aholle 10,8 miljoonaa ruplaa palkkioita vuonna 2022.Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24.2.2022, jolloin Aho ilmoitti, että hän pidättäytyy pankin hallituksen työskentelystä. Ahon mukaan hän ei halunnut prostestoida pankkia vastaan, mutta pakotteet vaikeuttavat hallitustyöskentelyä.


Aho on juontajana ja toimittajana Ylen esittämässä dokumenttisarjassa Hullu vuosi 1991. Hänen rooliaan siinä on arvosteltu ja katsottu, että journalistisesti se ei sovi, koska Aho oli osallinen sarjan käsittelemissä tapahtumissa. Suomen Kuvalehden toimittaja Pauliina Penttilä arvioi: "Ahon kaksoisrooli rikkoo räikeästi yhtä professionaalin journalismin peruspilareista, puolueettomuuden ihannetta. – – Journalistisesta näkökulmasta dokumentti on pikemminkin Esko Ahon intressejä palvelevaa poliittista viestintää kuin journalisma." Ahon rooli on herättänyt yleisempääkin keskustelua. Ilkka Kanerva viittaa tulevaan presidentinvaaliin: "Yle on ystävällisesti tarjonnut hänelle valtavan foorumin" Helsingin Sanomien Tero Kartastenpää kirjoittaa: "Lamavuodesta kertova sarja näyttää välillä Esko Ahon mainosvideolta."


Valtiopetos on tosiasia


Suomen taloudellinen lama 1990-luvun alussa














Vakaan markan politiikka

Suomi koki 1990-luvun alussa erittäin syvän taloudellisen laman johtuen vakaan markan politiikasta. Talouspolitiikan virheet moninkertaistuivat liberalisoinnin kanssa. Vahvan markan politiikasta tuli tappava myrkky. Presidentti 
Mauno Koivisto nimitti Suomen Pankin johtajan Harri Holkerin sinipunahallituksen. Hän oli sinipunahallituksen kätilö. Vahvan markan politiikka kirjattiin Holkerin hallituksen ohjelmaan kuten myös Esko Ahon hallituksen ohjelmaan. Kun vahvan markan politiikan aikana rahaa tuotiin keinottelutarkoituksiin, yhteiskunta salli sen tapahtua. Valvojat eivät valvoneet. Rahoitustarkastus laiminlöi tehtävänsä. Lamasyyllisiä löytyy pankkien ohella Suomen Pankista ja Pankkitarkastusvirastosta. Suomen 1990-luvun alun lama oli Suomen poliittisten ja talouden päättäjien aikaansaama.

Koivisto ei toiminut yksin. Hänen sisäpoliittiseen junttaansa kuuluivat Suomen johtokunnan jäsenet Rolf Kullberg, Markku Puntila, Harri Holkeri ja Kalevi Sorsa. Junttaan kuului myös sinipunahallituksen valtionvarainministeri Erkki Liikanen, jonka kardinaalimunaus oli verotuksen keventäminen noususuhdanteessa.

Vahvan markan politiikalla aiheutettiin Suomeen yli 500 000 ihmisen työttömyys. Ylivelkaantuneita oli yli 280 000. Markkinoilta poistettiin n. 60 000 elinkelpoista yritystä ja itsemurhia tehtiin Stakesin tilaston mukaan 14500. Voidaanko puhua kansanmurhasta?

Koiviston konklaavi on valtiopetos?

Tasavallan presidentti
Mauno Koivisto kutsui 06.05.1992 tasavallan presidentin linnaan oikeusjärjestelmän edustajia kokoukseen, jossa heitä ohjeistettiin antamaan pankeille suosituimmuusasema riita-asioissa ja syytesuoja niissä johtuvissa asioissa. Kokouskutsu oli Martti Mannisen allekirjoittama ja päivätty 16.04.1992.

Kokouksessa teemoina olivat
1. Tuomioistuinten yhteiskunnallinen vallankäyttö ja riippumattomuus
2. Tuomioistuimen toiminnan arvostelu

Kokouksessa johti puhetta silloinen KKO:n presidentti
Heinonen. Palveriin osallistuivat tasavallan presidentti Mauno Koivisto, rouva Tellervo Koivisto, KKO:n presidentti Olavi Heinonen, oikeusneuvos Erkki-Juhani Taipale, oikeusneuvos Per Lindholm, KHO:n hallintoneuvos Pekka Hallberg, kihlakunnantuomari Markku Arponen, ylituomari Olli Karikoski, pormestari Juha Kettunen, Itä-Suomen HO:n presidentti Esko Kilpeläinen, Vaasan HO:n presidentti Erkki Rintala, oikeusneuvos Mikko Tulokas, professori Aulis Aarnio, apulaisprofessori Jukka Kekkonen, erikoistutkija Jyrki Tala, professori Leena Kartio, professori Olli Mäenpää, dosentti Juha Pöyhönen, professori Kirsti Rissanen, professori Kaarlo Tuori, oikeustieteen lisensiaatti Veli-Pekka Viljanen, Antti Kivivuori, professori Jaakko Uotila, kansliapäällikkö Jaakko Kalela, erityisavustaja Martti Manninen ja Ratan johtaja Jorma Aranko.

Suomen perustuslain 2 §:n mukaan tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet.
KKO:n päätöksistä on todettavissa, että oikeudenkäytön linjaus muuttui Koiviston pitämän tilaisuuden jälkeen pankkeja suosivaksi.

Toukokuun tuomarineuvoston kokous ei ollut ainoa laatuaan. Professori
Kekkonen oli – Koivisto-kriittisyydestään huolimatta – erään kokouksen pääalustajana. Tuolloin käsiteltiin lähinnä talousrikoksia ja niiden tutkintaa. Presidentti ei kuitenkaan päässyt paikalle, vaan iltaa isännöi oikeusministeri Matti Louekoski. Lopulta hänellekin tuli kiire, ja emännäksi siirtyi Tarja Halonen.

Iltalehdessä 15.8.2005 Postipankin ex-pääjohtaja
Seppo Lindblom tunnustaa syyllisyytensä pankkikriisiin.
Soitin europarlamentaarikko
Anneli Jäätteenmäelle ja kysyin ns. Koiviston konklaavista. Jäätteenmäki sanoi ettei hän ole juuri tuohon palaveriin osallistunut, mutta hän on osallistunut vastaaviin palavereihin. Tästä voidaan päätellä, että pankkikriisin ja suuren laman totuuden salaaminen on poliittisesti yhteisesti sovittu salaisuus. Mukana asioiden salaamisessa on kaikki poliittiset puolueet. Oikeuslaitos on alistettu poliittisen valvonnan alaisuuteen. Tästä kirjoitti Lakimiesuutiset lehdessä 2/2002 käräjätuomari Jussi Nilsson.

Asiapaperit salaisiksi

Presidentti Mauno Koiviston presidentin linnassa 6.5.1992 järjestetyn ”tuomarineuvoston” asiakirjat on määrätty salaisiksi Koiviston pyynnöstä ja tasavallan presidentti
Tarja Halosen määräyksestä.
- Selvästihän Koivisto halusi vaikuttaa siihen, että oikeuslaitos ei tekisi pankkien kannalta hankalia ratkaisuja, muistaa professori Jukka Kekkonen vuosikymmen takaisen keskustelutilaisuuden ilmapiiristä.
Myös professori
Heikki Ylikankaan mukaan Linnan tilaisuuden tarkoituksena oli koolle kutsuttujen arvovallalla painostaa Korkein Oikeus tekemään Koivistolle mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa. Koiviston palaverissa linjattiin pankkikriisiin liittyvä oikeuskäytäntö pankkeja suosivaksi ja velallisia tainnuttavaksi. Terveetkin pienyritykset olivat pankeille lainsuojatonta riistaa. Luotot pantiin kerralla maksuun, vakuudet rosvottiin laillisesti pankeille, jotka realisoivat ne päivän hintaan ja kirjasivat voitot hyväkseen.

Jos Koiviston seminaari kestäisi päivänvalon niin miksi asiakirjat on pitänyt julistaa salaisiksi.

Salaiseksi julistettu SSP-Sopimus

Suomen Säästöpankki-SSP Oy:n pilkkomissopimus solmittiin 22.10.1993 Suomen valtion ja neljän ns. ostajapankin (SYP, KOP, Osuuspankit ja Postipankki) välillä. Tässä salaiseksi julistetussa sopimuksessa sovittiin toimialakohtaiset listaukset yrityksistä, jotka tullaan viemään konkurssiin, sekä määriteltiin kaatamisperusteet luottomäärien ja asiakkuuksien pohjalta. Jos asiakas toimi joillakin seuraavista toimialoista, niin pankeille annettiin vapaus poistaa yritys markkinoilta ja laittaa saatavansa valtion avoimeen pankkitukipiikkiin: kiinteistösijoittaminen ja kiinteistösijoittamiseen verrattava kiinteistötoiminta, muu sijoittaminen, rakentaminen, vähittäiskauppa, hotelli- ja ravintolatoiminta, vapaa-aikatoiminta. SSP-sopimus solmittiin pääministeri
Esko Ahon hallituksen toimesta. Valtionvarainministerinä toimi Iiro Viinanen ja sisäministerinä Mauri Pekkarinen. Nämä kolme ministeriä muodostivat valtioneuvoston ”sisäpiirin”. Suomen 1990-luvun pankkikriisissä ja suuren lamassa toteutettiin Suomen historian suurin omaisuuden ryöstö. Liituraitojen jäljiltä jäi kitumaan 280 000 elinkautista lumevelkavankia, joista 14 500 valitsi lopullisimman ratkaisun. Katkeraa kansaa kasvaa jo kahdessa sukupolvessa.

”Tyhminkin pankinjohtaja tajusi Esko Ahon luvanneen ilmaista rahaa”

Keski-Pohjanmaan Säästöpankin johtaja
Korpela sanoi Seuralehden haastattelussa 15.11.2002, että ”katkaisimme rahoitusneuvottelut kaikkien vaikeuksissa olleiden yritysten kanssa. Tajusimme, että turha on keskustella ongelma-asiakkaan kanssa, koska valtio maksaa pankin luottotappiot”.

MOT-ohjelmassa 29.11.1999 saman pankin isännistöä 15 vuotta johtanut toimitusjohtaja
Antti Ojala sanoo näin: ”Suoraan voin sanoa, että Suomen Säästöpankki ajoi yrityksiä nurin saadakseen omaan käyttöönsä, omien vakuuksien, oman varallisuutensa paikkaamiseksi pankkitukea avatusta valtion piikistä. Voidaan vetää suora johtopäätös, että ongelma-asiakkaat oli pankille riski, mutta tässä poistu kerralla riski ja oma vakavaraisuus parani”.

Pankit puhdistivat mahdolliset ja epävarmat saatavansa pankkituen avulla ja samalla poistettiin markkinoilta 60 000 elinkelpoista yritystä, jotka olisi voitu pelastaa kohdistamalla pankkituki suoraan yrityksille. Samalla aiheutettiin puolen miljoonan työttömän armada Suomeen. Suomen valtio oli pankeille varmempi maksaja kuin talousvaikeuksissa ollut yrittäjä. Siksi terveitäkin yrityksiä kaadettiin surutta. Konkursseissa kärsivät eniten yritysten omistajat, joilta katosi tällä tavalla heidän elämäntyönsä, ihmisarvonsa ja omaisuutensa. Luonnollisesti menettelystä kärsivät heidän läheisensä, sukulaisensa, tuttavansa, takaajansa, yrityksen työntekijät, toiset yritykset, tavarantoimittajat, yhteistyökumppanit sekä kunnat, jotka menettivät verotuloja. Kerrannaisvaikutukset olivat valtavat.

Kera Oy:n ruumiinpesuryhmä

Kera Oy:ssä perustettiin Helsingin Sanomien mukaan ns. ruumiinpesuryhmä, jonka tehtävänä oli pelastaa ns. Kera Oy:n rahoittamat ongelmayritykset ja muuten minimoida tappiot. Tappioiden minimointiin liittyi kilpailevien yritysten markkinoilta poistaminen yhdessä pankkien kanssa. Kera Oy:n ruumiinpesuryhmä toimi varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuudessa ja sitä johti kehityspäällikkö Veikko Anttonen. On syytä epäillä, että asiasta olivat tietoisia KTM:n yrityskehitysosasto, johtaja
Olavi Änkö ja hallitusneuvos Sakari Arkio sekä KTM:n kansliapäällikkö Matti Wuoria.

Talonrakennusalalla kysyntä romahti vuoden 1989 14 000 talopaketista vuoden1995 2900 talopakettiin. Ylikapasiteettia muodostui rajusti. Vuoden 1992 tilinpäätöksien mukaan Suomen Taloteollisuuden tulos oli 80 miljoonaa markkaa miinuksella ja vierasta pääomaa oli 214 miljoonaa markkaa, Honkarakenne Oy oli miinuksella 30 miljoonaa ja vierasta pääomaa oli 242 miljoonaa markkaa, Pyhännän Rakennustuote Oy oli miinuksella 20 miljoonaa markkaa ja vierasta pääomaa oli 100 miljoonaa markkaa. Alavieskan Puurakenne Oy oli Suomen kolmanneksi suurin talotehdas, jonka tappio oli vuonna 1992 vain miljoona markkaa tappiolla ja vierasta pääomaa oli 36 miljoonaa markkaa.

Kera Oy:ssä päätettiin poistaa markkinoilta Alavieskan Puurakenne Oy, koska sillä oli vähiten velkaa eikä sillä ollut vahvoja taustavoimia, koska se oli vasemmistotaustainen perheyritys. Alavieskan Puurakenne Oy joutui velkasaneeraukseen ja velkasaneeraus keskeytettiin vastoin tehtyjä sopimuksia.

Velkasaneerausmiehet asianajajat
Juhani Tuomaala ja Lauri Ylipukki rahastivat muutaman kuukauden työstä reilusti yli miljoona markkaa. Sellaista rahastusta ei kestä hyvänkään talouden omaava yritys.
Alavieskan Puurakenne Oy piti Vaasan käräjäoikeuden velkasaneerauksen keskeyttämispäätöstä vääränä. Käräjäoikeus oli jättänyt täysin huomioimatta kassavirtalaskelmat pidemmällä tähtäyksellä sekä kaiken yrityksen saneerauksen eteen tehdyn työn. Tulopuolta ja ennusteita käräjäoikeus ei huomioinut.

Alavieskan Puurakenne Oy:n velkasaneerauksen pohjaksi oli hyväksytty rahoituslaskelma, jonka olivat hyväksyneet sekä selvitysmiehet että Kera Oy ja Säästöpankki- SSP Oy:n edustajat. Tätä taustaa vasten tuntuu käsittämättömältä, että velkasaneeraus keskeytettiin. Velkasaneerausmiehet olivat estäneet myymästä Alavieskan Puurakenne Oy:tä sen omistamia Suomen Betonikattotilli Oy:n osakkeita. Kauppa olisi syntynyt 370 000 markan hinnalla. Sen sijaan velkasaneerausmiehet lisäsivät kaikin keinoin yrityksen kuluja jotta yritys saataisiin mahdollisimman nopeasti konkurssiin. Alavieskan Puurakenne Oy:n entinen toimitusjohtaja Tapani Kääntä arvelee, että velkasaneerausmiehet estivät 100 talokaupan syntymisen. Tästä kaupasta olisi ollut mahdollisuus saada kaksi miljoonaa markkaa etumaksua. Alavieskan Puurakenne Oy piti saada konkurssiin Kera Oy:n ja Arsenal Oy:n tahdosta. Alavieskan Puurakenne Oy oli Keski-Pohjanmaan Säästöpankin asiakas. SSP-sopimuksessa ko. säästöpankin saatavat siirtyivät Arsenal Oy:lle.



Koiviston konklaavi – salatut sopimukset
















Vakaan markan politiikka johti Suomen taloudelliseen katastrofiin. Tasavallan presidentti
Mauno Koivisto kutsui 6.5.1992 oikeusjärjestelmän edustajia presidentinlinnaan kokoukseen, jossa heitä ohjeistettiin antamaan pankeille suosituimmuusasema riita-asioissa ja syytesuoja niistä johtuvissa rikosasioissa. Kokouksessa puhetta johti silloinen Korkeimman oikeuden presidentti Olavi Heinonen.

Pyysin tasavallan presidentti
Tarja Haloselta tuon kokouksen pöytäkirjoja todistusaineistoksi oikeuskäsittelyyn. Vetosin EY:n tuomioistuimen päätökseen niin sanotussa Fortum asiassa 15.7.2003. Tasavallan Presidentti Tarja Halonen julisti asiakirjat salaisiksi minulle 24.10.2005 lähettämässään kirjeessä. Perusteluna oli presidentti Mauno Koiviston pyyntö.

Säästöpankkisopimus

Pankkikriisin varjossa Suomessa suoritettiin vallankaappaus, jossa pankeille annettiin valtuudet jakaa kansalaisten varallisuus haluamallaan tavalla. Poliittisen siunauksen ohjeistus sai
Esko Ahon hallituksen ministerivaliokunnalta, johon kuului pääministerin lisäksi valtionvarainministeri Iiro Viinanen, ministerit Mauri Pekkarinen Keskusta, Jan-Erik Enestam Ruotsalainen kansanpuolue ja Toimi Kankaanniemi Kristilliset. Menettelyn osana solmittiin 14.10.1993 SSP:n pilkkomissopimus, mikä valtion puolesta allekirjoitettiin 22.10.1993. Sopimukseen sisältyi nimetyillä aloilla toimivien yritysten vapaa realisointioikeus. Tuomioistuinten tehtäväksi jäi tuomita pankkien vaatimusten mukaan. Laillisuusvalvojat ja valtakunnansyyttäjä varmistivat lainrikkojen syytesuojan. Säästöpankkisopimus julistettiin salaiseksi. Käräjätuomari Jussi Nilsson kirjoitti Lakimiesuutiset lehdessä n:o 2 vuonna 2002, että tuomarikunta on organisoitu poliittisten valtaelinten alaisuuteen.

Tyhminkin pankinjohtaja tajusi Esko Ahon luvanneen ilmaista rahaa

KEP:n Säästöpankin johtaja
Korpela sanoi Seuralehden haastattelussa 15.11.2002 väliotsikossa mainitut sanat. Korpela jatkaa, että ”katkaisimme rahoitusneuvottelut kaikkien vaikeuksissa olleiden yritysten kanssa. Tajusimme, että turha on keskustella ongelma-asiakkaiden kanssa, koska valtio maksaa pankin luottotappiot”.

MOT-ohjelmassa 29.11.1999 saman pankin isännistöä 15 vuotta johtanut toimitusjohtaja
Antti Ojala sanoi näin ” Suoraan voin sanoa, että Suomen Säästöpankki ajoi yrityksiä nurin saadakseen omaan käyttöönsä, omien vakuuksien, oman varallisuutensa paikkaamiseksi pankkitukea avatusta valtion piikistä. Voidaan vetää suora johtopäätös, että ongelma-asiakkaat olivat pankille riski, mutta tässä poistui kerralla riski ja oma vakavaraisuus parani”.

Jälkien peittely

Säästöpankkien pilkkomissopimusta tehtäessä 22.10.1993 perustettiin ongelmaluottoja varten omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Oy. Perustamisvaiheessa yhtiöön siirrettiin n. 3600 lainaa ja kesäkuuhun 1994 mennessä n. 34 000 lisää. Kaikkiaan Arsenaliin siirrettiin lähes 80 000 ongelmaluottoa, joista luottotappiot korvattiin siirtäjäpankeille m. 50 miljardin pankkituella eli kansalaisten maksamilla verovaroilla. Arsenal sai salaiseksi valtiontalouden tarkastusviraston raportin sillä perusteella, että sille voi koitua vahinkoa raportin julkistamisesta. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan Arsenalin on syytä varautua noin 500 miljoonan korvauksiin 13 yksityiselle ihmiselle tai yritykselle. On todennäköistä, että raportissa oli vain jäävuoren huippu. Raportin salaamisesta vastasi ministeri ja silloinen Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi Anne Siimes.

Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 ministeri
Suvi Anne Siimeksen allekirjoittamalla kauppakirjalla Arsenal omaisuudenhoitoyhtiöiden 12,2 miljardin markan saatavat 5 %:lla todellisesta arvosta eli 600 miljoonalla markalla. Ongelmaluottoja oli n. 60 000 kappaletta.
Nyt näitä saatavia ulkomainen perintäyhtiö perii täydestä arvosta korkealla korolla suomalaisilta kansalaisen kuolemaan saakka ja eduskunnan päätöksellä vielä senkin jälkeen eli kuolinpesältä.
Erikoista kauppakirjassa on se, että ministeri myi nämä ongelmaluotot vaikka Arsenal Oy:llä oli oma toimiva johto. Kauppasopimukseen sisältyy vielä ns. korvausklausuuli, jonka mukaan jos sopimus puretaan niin koko kauppasumma laukeaa maksettavaksi. Tämä korvausklausuuli on perustuslain vastainen.

Velallisille ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta selvitä veloistaan tuolla 5 %:n summalla. Helsingin Sanomien 1.4.2000 uutisen mukaan osa lainoista oli jo maksettu ja siis perintäkelvottomia. Perintäkelvottoman velan luovuttamisesta perittäväksi on säädetty rikoslain 35 luvun 1-3 %:ssä (petos). Jo maksettujen lainojen perimisestä on raportoitu Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa v. 2000. Siinä todetaan, että n. 1000 tarkastetusta reklamaatiosta n. 100 todettiin aiheellisiksi. Lainaa ei ollut olemassa. Lisäksi noihin myytyihin saataviin liittyi valtava määrä yrittäjien velkoja, mikä merkitsee sitä, että nuo yrittäjät ovat lopun elämäänsä velkahirressä ja Suomessa on yrittäjäpula.

Keskipohjan Aluesäästöpankin johtaja
Veikko Korpela on antamassaan haastattelussa myöntänyt pankkien perineen velkoja kahteen kertaan. Samaan perintäongelmaan on kiinnitetty huomiota myös Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa vuodelta 2000 ja oikeusturva-asian neuvottelukunnan kertomuksessa vuosilta 2000-2001. Postipankin entinen pääjohtaja Seppo Lindblom tunnustaa syyllisyytensä Iltalehden haastattelussa 15.8.2005. Kristillisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi myöntää, että pankit toimivat rikollisesti. Pankit saattoivat vapaasti lähes ilman kontrollia laittaa ongelma-asiakkaidensa luottoja tuohon roskapankin (Arsenalin) piikkiin ja saada valtiolta täysimääräisen korvauksen noista ongelmaluotoista, jotka se laittoi tuohon roskapankin piikkiin. Lisäksi pankki tuhosi näiden ongelmaluottoja ottaneiden yrittäjien yritykset ja omaisuuden sekä takaajien omaisuuden. Roskapankin piikki oli auki ja rahalla ei ollut mitään takarajaa, sanoo kansanedustaja Kankaanniemi. Nyt on päästy lamasta ulos, pankit ovat rikkaita, mutta laman todelliset uhrit ovat hoitamatta, jatkaa Kankaanniemi. Se on Lipposen kahden hallituksen häpeä.

Johtopäätökset

Suomessa pankkikriisi kosketti noin miljoonaa ihmistä, jotka joutuivat kärsimään Suomen talouden ja poliittisten päättäjien virhearvioinneista. Hinta on monen osalta äärettömän korkea. Pankkikriisi jätettiin selvittämättä. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että asiasta on poliittinen sopimus suurimpien puolueiden sekä Kristillisten, Vasemmistoliiton sekä Ruotsalaisen kansanpuolueen kesken. Menettely on törkeä kansalaisten perusoikeuksien ja oikeusturvan loukkaus. Se on ihmisoikeussopimusten vastainen menettely.

Pankkikriisin peitellyt paperit

























Antti-Pekka Pietilä on kirjoittanut kirjan Pankkikriisin peitellyt paperit.

Kirjan mukaan kansantaloustieteilijät
Seppo Honkapohja ja Erkki Koskela ovat painokkaasti sitä mieltä, että huonon talous- ja rahapolitiikan seurauksena suomalaisen menestyksen kupla paisui kuin ilmapallo. Kun se lopulta puhkesi, markka devalvoitiin, valuutta pakeni maasta, valuuttaluottojen ottajat kaatuivat konkurssiin ja kansalaiset ajautuivat jättimäiseen työttömyyteen. Huonosta talouspolitiikasta kehittyi ensin valuuttakriisi ja sen jälkeen pankkikriisi.

Iiro Viinanen oli yksi päätoimijoista

"Hätä ei lukenut lakia, eikä kuolemanpelossa kaihdettu keinoja", sanoo 
Iiro Viinanen, joka oli valtionvarainministerinä suuren laman ja pankkikriisin aikana 1990-luvun alussa. Hän oli purkamassa pommia, joka oli viritetty vuosina 1986-1991 eli ennen hänen ministerikauttaan. Valuuttaluottojen vyöry kulki läpi kansantalouden ja yrityskentän. Halvaksi rahaksi luullut valuuttaluotot muuttuivat vääräksi rahaksi, kun markan arvo romahti ja velkapommi räjähti. Valuuttaveloista kehkeytyi Suomen taloushistorian suurin yksittäinen katastrofi, josta kehkeytyi pankkikriisi.

Pankkikriisin sumeisiin kohtiin kuuluu valuuttavelallisten taloudellinen ja oikeudellinen kohtalo. Sitä ei ole juurikaan selvitetty, koska devalvaatioista hyötyjien määrä on ollut lukumääräisesti paljon suurempi kuin tappioista kärsineiden määrä. Vähemmistöön jäävän kansanosan asema on aina kurja. Syrjäytyneet elävät hyvinvoinnin ja hyväksynnän marginaalissa. He ovat eläneet velkahelvetissä.

Valtionvarainministeriön, valtion vakuusrahaston ja Suomen Pankin virkamiehet sekä Esko Ahon hallituksen ministerit myöntävät yksityisissä keskusteluissa, ettei pankkien pelastaminen ja valuuttavelallisten kohtelu mennyt lain mukaisesti.

Björn Wahlroos pääkonna?

SYP kauppasi 1990-luvun vaihteessa asiakkailleen miljardeittain valuuttakoriluottoja. Valuuttaa tungettiin markkinoille. Samaan aikaan pankki kaatoi suurilla operaatioilla markkaa kohti devalvaatiota, jonka pankki tiesi aiheuttavan valuuttaluottoja ottaneille asiakkailleen kasapäin konkursseja.

Pankki itse suojasi oman valuutta-asemansa, koska ennusti markan taipuvan jossain vaiheessa. Sen sijaan asiakkailleen SYP:n johtajat vakuuttivat, että lainojen taustalla oleva valuuttakori antaa riittävän suojan.

Pankille itselleen devalvaatiosta ja asiakkaiden valuuttaluotoista ei siis tullut tappiota, vaan suuria voittoja. Asiakkaiden konkursseista tappioita tuli sitten sitäkin enemmän. Kun ongelmat muuttuivat kriisiksi juuri
Björn Wahlroos perusteli arvovaltaisille päättäjille, miksi pankit pitäisi pelastaa. Presidentti Mauno Koivisto järjesti talousseminaarin presidentinlinnassa 2.3.1992. Mukana olivat Postipankin pääjohtaja Seppo Lindblom, SYP:n emopankin Unitaksen johtaja Vesa Vainio ja KOP:n pääjohtaja Pertti Voutilainen. Tilaisuudessa Bjorn Wahlroos avasi pankkikriisin syvimmän olemuksen arvovaltaiselle päättäjäjoukolle. Wahlroosilla oli ratkaiseva rooli, kun pankinjohtajista koostuvat ryhmä päätti, miten valtio pelastaisi pankit niiden itsensä aiheuttamista ongelmista.

Näin siis markan kaatumiseen keskeisesti vaikuttaneista miehistä tuli maan hallituksen tärkeitä neuvonantajia, kun piti korjata markan kaatumisen aiheuttamat tuhot. Wahlroosin perustelut hyväksyttiin laajasti ja nopeasti. Pääministeri Ahon hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätyi samaan lopputulokseen kuin Wahlroosin analyysi.

Eikä tässä vielä kaikki. Valtiovarainministeriössä heräsi ajatus, että valtion antama pankkituki voitaisiin vaihtaa osakkeiksi. Silloin SYP alkoi kiireellä suunnitella konsernirakenteen myllertämistä niin, että valtio ei pääsisi käsiksi yhtiön omaisuuteen. Tämän projektin vetäjä oli kirjan mukaan Wahlroos.

SYP pelastautui rukkaamalla rakennettaan, hinnoittelemalla uudelleen omaisuutensa ja muuttamalla nimensä niin taidokkaasti, että asiakkaat eivät sitä huomanneet. Suomen Yhdyspankin rakenneuudistus toteutettiin siten, että käyttöön otettiin pankin vanha nimi Pohjoismaiden Yhdyspankki. Sille siirrettiin Suomen Yhdyspankin koko pankkitoiminta. Tämän seurauksena Pohjoismaiden Yhdyspankista tuli Suomen Yhdyspankin tytäryhtiö ja emoyhtiönä toimineen Suomen yhdyspankin nimi vapautui ja Pohjoismaiden Yhdyspankki voitiin muuttaa takaisin Suomen Yhdyspankiksi. Voitot pantiin toiseen taskuun ja tappiot toiseen. Järjestelyn jälkeen pankkitoimintaa voitiin jatkaa perinteisenä Suomen Yhdyspankkina. Emoyhtiö Unitaksen palvelukseen jäi vain parikymmentä henkilöä hoitamaan konsernihallintoa ja arvokkaita omaisuusmassoja. Tytäryhtiönä toimiva Suomen Yhdyspankki harjoitti varsinaista pankkitoimintaa. Valtionvarainministeriössä jäi vahingossa tai tahallaan huomaamatta, että vaihtoon olisivat tulleet SYP:n eivätkä Unitaksen pörssissä noteeratut osakkeet.

SYP teki vekseleistä väkisin velkakirjoja. Rata hyväksyi SYP:n toimet. SYP oli lain yläpuolella. Suurpankki velkoi asiakkailtaan 8 miljardia markkaa kyseenalaisin perustein.

Kymmenen miljardia tukea vahingossa

A-P Pietilän kirja antaa raadollisen kuvan siitä, miten poliitikot, pankkivalvojat ja oikeuslaitoskin olivat pankkien juoksutettavissa pankkikriisin aikaan. Uskomaton esimerkki tästä on pankkien saama anteeksianto maksamattomista veroista. Verottajan mukaan pankit olivat jättäneet maksamatta leimaverot liikkeelle laskemistaan sijoitustodistuksista.

Tuolloinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen sai 4.2.1993 Verohallituksen laskelmat, että kymmeneltä vuodelta maksamatta jääneiden leimaverojen yhteissumma oli jopa 10 miljardia markkaa eli yli 1,5 miljardia euroa.

Viinanen ymmärsi, että pelkästään tieto tuosta voisi kaataa suurissa vaikeuksissa olevia pankkeja ja aiheuttaa hätätilan. Yksikään pankki ei olisi pystynyt maksamaan laiminlyöntejään.

Viinanen ja valtiovarainministeriön valtiosihteeri
Eino Keinänen päättivät, että leimaverot on pakko antaa anteeksi.

Anteeksiannosta laadittiin pikaisesti lakiesitys, joka eteni keväällä eduskuntaan. Pietilän mukaan kansanedustajat olivat tietämättömiä (kuten tänäänkin asioista) ongelman laajuudesta. On todennäköistä, että kansanedustajat eivät ymmärtäneet mitä päättivät. Hallituksen lakiesityksessä todettiin, että lainmuutoksella ei ollut taloudellisia vaikutuksia.

Eduskunta hyväksyi lain juhannuksen alla kansanedustajien loman edellä ilman sen suurempaa huomiota.

P
residentti Koivisto käskytti tuomareita ja painosti oikeuslaitosta

Miksi tuomarit taipuivat, kun Koivisto vaati pankeille oikeutta ja velallisille tuomioita? Presidentti ei halunnut helpottaa kansalaisten ahdinkoa kuin oikeusministerin painostuksesta. Tuomioistuinten ja tuomareiden toiminnassa on nähtävissä selviä muutoksia vuoden 1992 jälkeen, kun tarkastellaan tehtyjen ratkaisujen sisältöjä ja perusteluja.

Valuuttavelallisten näkökulmasta mielenkiintoiseksi ajankohdaksi muodostuu kevät 1992, jolloin presidentti Mauno Koiviston aktiivinen rooli pankkikriisin hoidossa tuli esille erikoisella tavalla. Presidentti ei ollut tyytynyt pohtimaan vain pankkikriisin taloudellisia vaikutuksia ja seurauksia, vaan hän myös vaikutti muiden tahojen päätöksentekoon. Koiviston näkökulmasta tuomioistuimista oli kehittymässä liian keskeinen tekijä pankkikriisin selvittelyssä.

Presidentinlinnaan kokoontui 6. toukokuuta tuomioistuinten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten edustajia sekä presidentin kanslian henkilökuntaa. Mukana oli myös korkeimman oikeuden täysivaltainen kokoonpano: presidentti
Olavi Heinonen ja oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale, Per Lindholm ja Mikko Tulokas, joka oli juuri nimitetty korkeimman oikeuden jäseneksi.

Paikalle saapui myös korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) hallitusneuvos
Pekka Hallberg, josta myöhemmin tuli KHO:n presidentti. Lisäksi mukana oli viisi muuta alempien oikeusistuinten jäsentä: Itä-Suomen hovioikeuden presidentti Esko Kilpeläinen, Vaasan hovioikeuden presidentti Erkki Rintala, Oulun lääninoikeuden ylituomari Olli Karikoski, Kuopion raastuvanoikeuden pormestari Juha Kettunen ja Rovaniemen tuomiokunnan kihlakunnantuomari Markku Arponen. Kaikkiaan osanottajia oli kolmisenkymmentä.

Tilaisuudessa käsiteltiin tuomioistuinten yhteiskunnallista vallankäyttöä ja riippumattomuutta sekä arvioitiin tuomioistuinten toimintaa yleensä. Työjärjestyksestä huolimatta tilaisuuteen ei ollut kutsuttu oikeusministeriön edustajia, hallituksen ministereitä tai muitakaan poliitikkoja.

Helsingin yliopiston oikeushistorian professori
Heikki Ylikangas oli yksi osanottajista. Hän on selostanut tilaisuuden tarkoitusta ja luonnetta seuraavasti: "Tilaisuuden tarkoitus oli tasavallan presidentin ja - mikäli mahdollista - mukaan kutsuttujen henkilöiden arvovallalla painostaa Korkein oikeus tekemään Koiviston mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa." Tällä Ylikangas viittaa Koiviston aikaisemmin esittämään näkemykseen, jonka mukaan pankeilla pitäisi olla oikeus yksipuolisesti nostaa lainakorkoja. KKO oli tehnyt vain kuukautta ennen Koiviston järjestämää tilaisuutta päätöksen, joka tuki lainanottajien oikeuksia.

Koiviston puhuttelu muutti tuomioiden linjaa

Koivisto oli Pietilän mukaan hyvin vihainen tuomareille, jotka olivat ottaneet päätöksissään kuluttaja-asiamiehen roolin. Koiviston mukaan tuomioistuinten olisi pitänyt huomioida lain lisäksi pankkien taloudellinen asema ja kansantaloudelliset näkökulmat.

Olavi Heinonen oli kirjan mukaan äärimmäisen kiusaantunut keskustelusta. Pietilän mukaan Koiviston nuhtelu johti siihen, että tuomioistuimet alkoivat tulkita lakia pankkien eduuksia ja velallisten vahingoksi yhtä tapausta lukuun ottamatta.

Koiviston keskustelut on tallennettu Koiviston omaan arkistoon, jossa on nauhoitukset ja kirjoitetut muistiot. Tasavallan presidentti Tarja Halonen päätti heinäkuussa 2002, että asiakirjoja ei luovuteta ulkopuolisille.

Myöhemmin Koivisto on kirjan mukaan muistuttanut, että oikeuslaitoksen pitää ottaa kantaa heikomman puolesta vahvempaa vastaan. Koiviston ajatuksissa tuomioistuimen olisi pitänyt ottaa huomioon, että pankkikriisin aikaan pankeista oli tullut heikompi osapuoli.

Oikeuslaitos päätti pankin tarpeen mukaan

Oikeuslaitoksen juoksuttamisesta kirja antaa herkullinen esimerkin, joka liittyy pankkien asiakkailleen myymiin valuuttakoriluottoihin. Suuri osa noista luotoista oli vekseleitä. Korkein oikeus oli jo kuitenkin vuonna 1989 päättänyt, että vaihtuvaan pääomaan perustuva korivaluuttavekseli on pätemätön. Pietilän kirjan mukaan kymmenet tuhannet lainasopimukset perustuivat pätemättömiin papereihin.

Siitä huolimatta pankit kauppasivat vastaavia tuotteita kiihtyvällä tahdilla. Yksi vekselimuodon suosion syy oli, että niistä ei pitänyt maksaa leimaveroa. Kun devalvaatio räjäytti asiakkaiden valuuttavelan markka-arvon pilviin, alkoi erikoinen kiista. Osa asiakkaista huomasi, että lain mukaan vekselivelan määrä pitää olla tiedossa jo sopimusta tehtäessä. Devalvaatio ei siis voi nostaa vekselivelkaa sovittua suuremmaksi, vaan asiakkaan pitäisi selvitä velasta maksamalla vain vekselissä sovittu markkasumma.

Tällainen kanta jäi voimaan eräässä kiistassa Kemin raastuvanoikeudessa ja Rovaniemen hovioikeudessa. Korkein oikeus ei antanut pankille valituslupaa. Tuosta päätöksestä välittämättä pankit vaativat kaikilta muilta asiakkailtaan devalvaatiolisän. Myöhemmässä vaiheessa pankit kuitenkin väittivät, että vekseli ei olekaan enää vekseli, vaan normaali luotto. Pankit saivat oikeuslaitoksen puolelleen.

Kun verottaja puolestaan vaati luotoista maksamattomia veroja, pankki onnistui todistamaan oikeudessa, että kyseessä on vekseli. Näin siis SYP onnistui Pietilän mukaan vakuuttamaan Korkeimmalle hallinto-oikeudelle, että kyseessä olivat vekselit ja Korkeimmalle oikeudelle, että kyseessä ovat luotot. Suomen korkeimmat tuomioistuimet pitivät papereita erilaisina aina sen mukaan, mikä oli pankille edullisinta.


Valuuttavelalliset elävänä hirressä rikosten uhreina

Valuuttavelallisten kohtaloksi koitui Suomen markan devalvaatio, jota ei koskaan pitänyt tulla. Suomen Pankki ja pääministeri
Esko Ahon hallitus vakuuttivat yhdessä presidentti Mauno Koiviston kanssa, että vahvan ja vakaan markan politiikka on kansantalouden ja hyvinvoinnin ankkuri.

Pohja kuitenkin petti, ankkuri irtosi, markka devalvoitiin ja päästettiin kellumaan. Tapahtumien virta alkoi viedä valuuttavelallisia. Tulvan paisuessa mukaan tempaantui satojatuhansia suomalaisia, joiden velat kasvoivat ylivoimaisen suuriksi. Lopulta pankki pani heidän omaisuutensa pakkomyyntiin. Vuonna 1994 ulosotossa oli yli 500 000 suomalaista, kun "normaalina" voidaan pitää vuoden 2006 tasoa, noin 200 000.

Valuuttaluottojen perintä on ollut poikkeuksellinen tapahtuma, ja sen yhteydessä on myös koeteltu Suomen kansainvälisten valtiosopimusten pitävyyttä. Tuomioistuinten tuomarit eivät ole tutkineet tai ymmärtäneet, minkälaisista asiakirjoista korivaluuttavekseleissä oli kyse. Valtionvarainministeriö ja pankkitarkistajat ovat edesauttaneet epäselvyyksien luomisessa. Tarkoitus ja tavoite ovat ohittaneet Suomen lain. Kun otetaan huomioon pankkien, pankkiviranomaisten ja poliittisen vallan yhteistyö lainsäädäntötyössä, niin tästä paljastuu suuren luokan operaatio. Valuuttavelkojen jälkien seuraaminen vie lukijan Suomen taloushistorian synkimpään ajanjaksoon, suureen lamaan ja pankkikriisiin, jonka selvittelyyn osallistuivat maamme silloiset huippupolitiikot. Heidän tekonsa ja kommenttinsa vaikuttivat valuuttavelallisten järkyttävään kohtaloon.

1980-luvun talouspoliittisen kokeilun, vakaan markan ylläpidon kustannukset toteutuivat satojen miljoonien markkojen tappiopottina. Se kaatui lyhentämättömänä ensin valuuttavelallisten ja sen jälkeen veronmaksajien syliin. Ihmettelyn määrä lisääntyi, kun 1990-luvun puolivälissä käynnistettiin useita lainsäädäntöhankkeita, joilla tehtiin hyväksyttäviksi pankkikriisin aikana kiireessä tehdyt ja toteutusaikanaan lainvastaiset ratkaisut.

Lähde mm.
A.-P. Pietilä: Pankkikriisin peitellyt paperit, ISBN 978-951-884-443-6, julkaistu 22.5.2008

Törkeä petos ja muita rikoksia Aktiv Hansa-kaupassa?


























Seppo Konttisen kirja Salattu pankkituki ja sitä seuranneet ohjelmat Ajankohtainen kakkonen 13.2.2008 ja A-Zoom 15.2.2008 nostivat uudelleen esille niin sanotun Aktiv-Hansakaupan.

Ajankohtainen kakkonen kertoi 13.2.2008, että 1990-luvun laman aikana Suomessa velkaantui yli 120 000 ihmistä, joista kolmasosa oli yrittäjiä. Lopputuloksena oli henkilökohtaisia katastrofeja: ulosottoja, avioeroja, alkoholismia, jopa itsemurhia. Suurin osa ylivelkaantuneista on kuitenkin sinnitellyt velkataakkansa alla. Tänä vuonna asioiden piti muuttua. Vuodenvaihteessa astui voimaan säädös velkojen lopullisesta vanhenemisesta, jonka piti armahtaa lamavelalliset.

Mutta ihan niin ei taida käydä. Velkaneuvojien arvion mukaan mukaan laman vuoksi velkaantuneista vapautuu maaliskuussa korkeintaan joka kymmenes. Muilla pankkikriisin maksutalkoot jatkuvat vielä vuosia.

A-Zoom jatkoi perjantaina 15.2.2008 keskustelua: Pankkivangit. Joko lamavelallisten pankkivankeus vihdoin päättyy? Reportaasi jättivelkojen painamista kansalaisista ja päättäjistä, jotka katosivat.
Studiovieraana oli salaisesta pankkituesta pamfletin kirjoittanut taloustoimittaja Seppo Konttinen.

Mikä on Aktiv Hansa-kauppa?

Arsenal sai valtiontalouden tarkastusviraston raportin salaiseksi sillä perusteella, että sille voi koitua vahinkoa raportin julkistamisesta. Valtiontalouden tarkastusviraston raportin mukaan Arsenalin on syytä varautua noin 500 miljoonan markan korvauksiin 13 yksityiselle ihmiselle tai yritykselle. On todennäköistä, että raportissa oli vain jäävuoren huippu. Raportin salaamisesta vastaa ministeri, vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes. Syyllistyikö ministeri Siimes rikollisten suojeluun suostuessaan asioiden julistamiseksi salaisiksi? Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 ministeri Suvi-Anne Siimeksen allekirjoittamalla kauppakirjalla Arsenal-omaisuudenhoitoyhtiöiden saatavat. Nämä 12,2 miljardin saatavat (76 000 saatavaa) myytiin 5 %:lla todellisesta arvosta. Velallisille ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta vapautua veloistaan tuolla 5 %:n summalla. Luottojen myymisestä ei ole virallista päätöstä.

Helsingin Sanomien 1.4.2000 julkistaman uutisen mukaan osa lainoista oli jo maksettu ja siten perintäkelvottomia. Perintäkelvottoman velan luovuttamisesta perittäväksi on säädetty rikoslain 36 luvun 1-3 §:ssä (petos). Kysymys on törkeästä petoksesta, jos asiaa tarkastellaan Suomen rikoslain pohjalta. Jo maksettujen lainojen perimisestä on raportoitu Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa vuonna 2000: tuhannesta tarkastetusta reklamaatiosta noin kymmenesosa todettiin aiheellisiksi; lainaa ei enää ollut olemassa. Lisäksi noihin myytyihin saataviin sisältyi valtava määrä yrittäjien velkoja, mikä merkitsee sitä, että nuo yrittäjät ovat lopun elämäänsä velkahirressä ja Suomessa on yrittäjäpula.

Kauppasopimukseen sisältyi myös klausuuli, jonka mukaan, jos kauppasummaa pienennetään Suomen valtion toimenpitein, koko kauppasumma laukeaa maksettavaksi. Sidottiinko tällä klausuulilla jo lainsäädäntövaltaakin? Ylittikö sopimus laillisuuden rajat? Miksi asiakirjat on julistettu salaisiksi vuoteen 2025 saakka? Onko kysymyksessä rikosten peittely ja rikollisten suojelu ja törkeä petos?

Torkeä petos?

Omaisuudenhoitoyhtiöt Arsenal Oyj, Arsenal-SSP Oy ja Arsenal-Silta Oy myivät 31.3.2000 allekirjoitetulla kauppakirjalla yhteensä noin 76 000 saatavaa, pääoma-arvoltaan noin 12 miljardia markkaa, 600 miljoonalla markalla Aktiv Hansa Oy:lle ja C&A Finland Oy:lle. Kysymyksessä oli siis Suomen oloissa erittäin suuri kauppa. Kaupalle antoi hyväksyntänsä omaisuudenhoitoyhtiöiden valtio-omistajan puolesta toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes. Aiemmin hän oli ilmoittanut, että saatavia ei myydä ulkomaalaisille perintäyhtiöille. Näin lienee kuitenkin tosiasiassa tapahtunut. Arsenal-kauppojen alkuperäistä kauppahintaa on pidettävä kohtuuttoman alhaisena. Velalliset olisivat lähes poikkeuksetta olleet valmiit ostamaan itsensä vapaiksi maksamalla viisi prosenttia myydyistä veloistaan vapaaehtoisesti. Tätä tarkoittanut todellinen sovintomenettely olisi ollut myös omaisuudenhoitoyhtiöt omistavan valtion kiistaton etu. Nyt taloudelliset tappiot koituvat suomalaisten veronmaksajien maksettaviksi, kun taas voitot siirtyvät perintäyhtiöiden ulkomaalaisten omistajien hyödyksi. Kansantaloudenkin tappiot lienevät mittavat. On syytä epäillä, että Aktiv Hansa kaupalla peiteltiin Arsenalin ja pankkien rikolliset toimet.

Oikeusministeri Tuija Braxin lausuma rakennuslehdelle

Ulosottolain 3:6 §:n muutoksen esteenä on Arsenal velkojen (Suvi-Anne Siimeksen allekirjoittaman) myyntisopimuksen ehto, joka estää myyjää (valtiota) muuttamaan lakeja ostajan ostettujen saamisten arvoa heikentävästi. Tämä lainmuutosehto koskee muun muassa ulosottolakia.Mikäli lakia muutetaan joutuu myyjä korvaamaan ostajalle kaupan kohteen käyvän arvon. Tämä info oli jo vuosia sitten eduskunnan käytäväkeskusteluissa, kun ensimmäisen kerran mainittua pykälää pyydettiin muuttamaan.

Perustuslain vastainen sopimus

Kauppaehtoihin sisältyvän sitoumuksen pidättäytymistä lainmuutoksilta on pidettävä myös kohtuuttomana ja vähintään kyseenalaisena myös valtiosääntöoikeuden kannalta. Kauppasopimus on Suomen perustuslain vastainen. Suomen perustulain 29 §:n mukaan kansanedustaja on toimessaan velvollinen noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset. Menettely, jolle ministeri koko hallituksen puolesta on antanut hyväksynnän, näyttää sitovan veronmaksajille aiheutuvien lisätappioiden uhalla eduskunnan ja kansanedustajan lainsäädäntö- ja aloitevaltaa. Kuitenkaan eduskuntaa sitovia kauppaehtoja ei ole saatettu eduskunnan hyväksyttäviksi.

Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 allekirjoitetulla kauppakirjalla Arsenal-omaisuudenhoitoyhtiöiden saatavat. Ostajat ovat perineet saatavia noin 57 000 velalliselta. Perinnässä on myös sellaisia velkoja, joita ei ole pitkiin aikoihin yritettykään periä ja jotka ovat tulleet jo maksetuiksi joko velallisen tai takaajan toimesta tai muutoin, mutta joita koskevia velkakirjoja ei ole aikanaan asianmukaisesti mitätöity ja/tai palautettu velallisille. Toinen hämmästystä aiheuttanut asia on se, että Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ovat omaksuneet selkeästi muista velkojista poikkeavan menettelyn velkasovinnoissa. Nämä yhtiöt eivät tee ns. nollaohjelmia, eivätkä viittä vuotta lyhyempiä maksuohjelmia. Yleensä maksuohjelmat ovat kahdeksan vuoden mittaisia ja niissä on yleisenä pidettävästä menettelystä poikkeavia purkuehtoja.

Näin Suvi-Anne Siimes vastasi

Suvi-Anne Siimeksen vastaus turkulaisen Kalevi Kannuksen kyselyyn:

"Arsenalin saatavakannan myyntiä on käsitelty esityksestäni hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa kahteen kertaan syksyllä 1999 eli 29.11 1999 ja 8.12.1999. Käsittelyn pohjana oli saatavien myynnistä järjestetyn tarjouskilpailun tulokset, ja 8.12 kokouksessa valiokunta puolsi saatavakannan myyntiä Cargill Inc + Aktiv Hansalle, jonka kanssa kauppa toteutui ja kauppakirja allekirjoitettiin 31.3.2000. Saatavakannan myynti perustui jo edellisen hallituksen aikana tehtyyn päätökseen ajaa omaisuudenhoitoyhtiön toiminta alas."

Mainitun valiokunnan kokouksessa 29.11. mukana olivat
Paavo Lipponen, Olli-Pekka Heinonen, Suvi-Anne Siimes ja Eva Biaudet. Kokouksessa 8.12.: Sauli Niinistö, Olli-Pekka Heinonen, Sinikka Mönkäre, Kalevi Hemilä, Suvi-Anne Siimes ja Erkki Tuomioja.

Poliittinen salaisuus

Kysyin (siis minä Erkki Aho) kansanedustaja Toimi Kankaaniemeltä, miksi Aktiv Hansan kauppaan ei ole puututtu, vaikka on syytä epäillä kauppaa petolliseksi ja kauppa saattaa sisältää perustuslain vastaisen klausuulin. Kankaanniemi vastasi: ”Kaikki sen tietävät, mutta kukaan ei halua puuttua asiaan”. Onkohan tässä kysymys ns. ”hyvä-veli -järjestelmästä”, johon on päässyt osalliseksi yksi ”sisarkin” eli Suvi Anne Siimes?

Kaikki kansanedustajat ovat tietoisia siitä, että
Suvi-Anne Siimeksen Aktiv Hansa-kauppa on rikollisesti tehty. Poliittiseen salaisuuteen kuuluu myös niin sanottu Koiviston konklaavi, jossa päätettiin, että pankki voittaa ylemmissä oikeusasteissa. Kaikki kansanedustajat tietävät salaisen SSP-sopimuksen, jonka mukaan pankeille annettiin vapaus poistaa markkinoilta yrityksiä (noin 60 000) ja laittaa saatavat valtion avoimeen pankkitukipiikkiin. Suomalaisilta on oikeudensaanti estetty myös sillä, että Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen tuomariksi on nimitetty valtakunnansyyttäjävirastosta väärillä tiedoilla Päivi Hirvelä. Näin suomalaiset eivät voi saada oikeutta EIT:ssäkään.
Oman rikollisen toimintansa suojelemiksi päättäjät perustivat niin sanotut maakuntajoukot.

Useita rikostutkintapyyntöjä

Minun oikeustajuni mukaan Aktiv Hansa kauppa on tutkittava ja on selvitettävä sisältyykö siihen rikollista toimintaa. Olen toimittanut aineistot alkuvuodesta 2004 valtakunnansyyttäjävirastoon tutkija
Pauli Mattilalle ja tutkinnanjohtaja Simo Kolehmaiselle sekä Keskusrikospoliisiin talousrikosyksikön päällikölle Tapio Kalliokoskelle. Tein tämän kaiken siksi, että minuun on otettu yhteyttä erittäin paljon ylivelkaantuneiden kohtuuttoman aseman parantamiseksi.

On täysin perusteltua vaatia, että valtio purkaa Aktiv Hansa-kaupan sekä vapauttaa ylivelkaantuneet kohtuuttomasta oikeustoimilain ja perustuslain vastaisesta asemastaan kokonaan. Silloin noin 76 000 ylivelkaantuneen asemaa helpotetaan ratkaisevasti. Yhteiskunnan kannalta meillä on varaa sijoittaa tähän 600 miljoonaa markkaa ja saada sitä kautta onnellisempi loppuelämä mahdollisille rikosten uhreille. Poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen on toimitettava esitutkinta sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muutoin on syytä epäillä, että rikos on tehty.


Aktiv Hansa-kaupan todistusaineistoa




Pankkikriisin osalta ns. Koiviston konklaavin on syytä epäillä täyttävän valtiopetoksen tunnusmerkistön. Tähän valtiopetokseen liittyvät myös salaiseksi julistettu SSP-sopimus, jonka Esko Ahon hallitus teki neljän pankin kanssa sekä Aktiv Hansa-kauppa, mitä todistusaineston perusteella voidaan pitää törkeänä petoksena ja kaikin puolin laittomana sopimuksena kuten allaolevasta ilmenee.


Tässä palaute arkistosta:
—– Alkuperäinen viesti —–
Lähettäjä: “Suominen Lea”
Vastaanottaja: kalevi.kannus
Lähetetty: 15. tammikuuta 2003 15:20
Aihe: Ministeri Siimekseltä
Tiedoksenne 29.11.1999 talouspoliittisessa kokouksessa läsnäolleet ministerit:
Lipponen, Heinonen, Siimes ja Biaudet.
Toisessa 8.12.1999 talouspoliittisessa kokouksessa läsnäolleeet ministerit:
Niinistö, Heinonen, Mönkäre, Hemilä, Siimes ja Tuomioja.
Käsittelyn pohjana oli saatavien myynnistä järjestetyn tarjouskilpailun tulokset, ja 8.12 kokouksessa valiokunta puolsi saatavakannan myyntiä Cargill Inc + Aktiv Hansalle, jonka kanssa kauppa toteutui ja kauppakirja allekirjoitettiin 31.3.2000.
Saatavakannan myynti perustui jo edellisen hallituksen aikana tehtyyn päätökseen ajaa omaisuudenhoitoyhtiön toiminta alas.
Suvi-Anne Siimes
terveisin
Lea Suominen
Ministeri Siimeksen erityisavustajien sihteeri
Valtiovarainministeriö
* * *

OTE kauppakirjasta 31.3.2000

Myyjät Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Oyj
Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-SSP Oyj
Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-Silta Oyj
Ostajat Aktiv Hansa Oy
C & A Finland Oy
Kaupan kohde
yhteensä noin 76.000 saatavaa
yhteensä noin 57.000 vastuussa olevaa
Myytyjen saatavien pääomat
yhteensä noin 12 miljardia markkaa
Kauppahinta
600 miljoonaa markkaa, joka myöhemmin on alentunut jonkin verran kauppakirjan ehtoihin perustuvien hinnanalennusten vuoksi
Ote kauppaehdoista
Kohta 4.2.3.2 Lainmuutos
Tämä kohta koskee kaikkia relevantin lainsäädännön mutoksia tai jokaista uutta lakia tai säädöstä (jäljempänä ”Lainmuutos”) tai mitä tahansa Suomen Eduskunnassa alullepantua virallista menettelyä sellaisen lainmuutoksen aikaansaamiseksi mukaan lukien muun muassa ulosottolain uudistaminen ennen vuoden 2008 loppua. Mikäli tällainen Lainmuutos taannehtivasti rajoittaa Ostajien kaupan kohteeseen kuuluvien saamisten tai panttivakuuksien täytäntöönpanoon, perintään, pakkorealisointiin tai pakkotäytäntöönpanoon käytettävissä olevaa aikaa lyhyemmäksi kuin 10 vuodeksi (10) siirtopäivästä lukien, niin silloin Myyjät ovat velvollisia tarkoituksella saattaa Ostajat samaan asemaan kuin he olisivat olleet, mikäli lainmuutosta ei olisi tapahtunut, korvaamaan Ostajille silloin jäljellä olevan kaupan kohteen käyvän arvon Lainmuutoksesta johtuvan alenemisen maksamalla Ostajille rahamäärän, joka vastaa kaupan kohteen arvioitua ja/tai todellista arvon alenemista.
Sellaisen Lainmuutoksen tai alullepannun virallisen menettelyn seurauksena Ostajat voivat milloin tahansa ennen vuoden 2008 loppua antaa Myyjille tiedoksi sitä koskevan ilmoituksen ja Myyjillä on velvollisuus neuvotella Ostajien kanssa sellaisen arvonalennuksen määrästä. Mikäli kyseisestä määrästä ei ole päästy osapuolten kesken kuudenkymmenen (60) päivän kuluessa ilmoituksen tiedoksiannosta, kummallakin osapuolella on oikeus saattaa asia tämän sopimuksen 19 kohdan mukaisesti lopullisesti ratkaistavaksi.
19 VÄLITYSLAUSEKE
Tätä sopimusta kokevat kaikki riidat ratkaistaan lopullisesti Suomen välimiesmenettelylain (967792) mukaisessa välimiesmenettelyssä. Sekä Ostajat yhteisesti että myyjät yhteisesti valitsevat kumpikin yhden välimiehen ja näin valitut välimiehet valitsevat välimiesoikeuden puheenjohtajan. Mikäli Ostajat tai myyjät eivät ole nimenneet välimiestään kolmen (3) viikon kuluessa välimiesmenettelyn aloittamista koskevan ilmoituksen vastaanottamisesta tai välimiehet eivät ole nimenneet puheenjohtajaa kolmen (3) viikon kuluessa vastaajan välimiehen nimeämisestä nimeää puuttuvan välimiehen tai puheenjohtajan Suomen Keskuskauppakamarin Välityslautakunta. Välimiesmenettelyn paikka on Helsinki ja välimiesmenettelyn kieli englanti.
http://www.promerit.net/2013/01/18998/


http://kalevikannus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/131235-ei-vain-armoa-vaan-oikeutta 




Salainen pankkituki – pääkonna Mauno Koivisto


























Suomen taloushistorian suurimmasta katastrofista ei ole kerrottu kaikkea. Seppo Konttinen tekee paljastuksia kirjassaan nimeltä Salainen pankkituki.

Konttisen esityksen mukaan poliittinen ja taloudellinen eliitti oli hämärtänyt kärsimysten vuodet. Käyttöön oli otettu vaikeasti ymmärrettäviä sanoja kuten rakennemuutos, muutostarve, talouden vakaus, pankkialan tervehdyttäminen tai markkinavoimat.

Pelkästään voittajien kertoma "totuus" on hallinnut pankkikriisivuosien historian kirjoittamista ja tilintekoa. Se on ollut liian yksipuolista.

Pääsyyllinen

Konttisen kirjasta tulee selvästi esille, että pankkikriisin konna on presidentti
Mauno Koivisto, joka on vetänyt omaa rooliaan kaukana virallisten linjojen takana ja etäällä etusivujen uutisista. Pankkilait olivat peräisin Mauno Koiviston ensimmäisen hallituksen ajoilta.

Vuosien saatossa pankkien lainahanat olivat päästetty holtittomasti soljumaan, mikä johti pankit vararikon partaalle. Päättäjät eivät itsekään tienneet, mitä oltiin tekemässä. Vakaan markan politiikka ja holtiton rahamarkkinoiden vapauttaminen johtivat yli puolen miljoonan ihmisen työttömyyteen. Yli 60 000 yritystä hävisi markkinoilta, yrittäjien omaisuus ja elämäntyö tuhottiin. Tuhannet ihmiset päättivät päivänsä oman käden kautta. Toiset taas elävät näiltä sijoilta huippupalkoilla ja -eläkkeillä tässä samassa yhteiskunnassa.

Muut syylliset

Pankkikriisin todelliset taustat ovat harvojen ja valittujen tiedossa. Itsenäisyyden ajan suurimman laman yhteiskuntavaikuttajat olivat
Mauno Koivisto,
Harri Holkeri,
Erkki Liikanen,
Matti Louekoski,
Esko Aho,
Iiro Viinanen,
Ulf Sundqvist,
Seppo Lindblom,
Esko Ollila
ja muita.

Entinen elinkeinoasiamies
Esko Aho ja entinen pienyrittäjä Iiro Viinanen joutuivat mahdottoman tehtävän eteen.

Toiseen eliittiryhmään kuuluivat pankinjohtajat ja virkamiehet
Rolf Kullberg,
Sirkka Hämäläinen,
Jaakko Lassila,
Ahti Hirvonen,
Paavo Prepula,
Vesa Vaino,
Björn Wahlroos,
Pertti Voutilainen,
Pekka Laajanen,
Christopher Wegelius
ja muita.

Missä he ovat nyt kun kultaiset kädenpuristukset on annettu ja ennenaikaiset suureläkkeet maksettu?

Laman syy

Suomen Pankin entisen pääjohtajan
Mauno Koiviston vetämä vahvan markan politiikka oli laman pääsyy.

Suomen Pankin pääjohtaja
Rolf Kullberg ilmoitti nimittäjälleen Mauno Koivistolle syyskuussa 1991, että hän jättää tehtävänsä jos markka devalvoidaan.

Valtionvarainministeri
Iiro Viinanen löi 14.11.1991 vetoa, että ei devalvoida. Jos devalvoidaan, niin hän eroaa. Markka devalvoitiin. Viinanen ei eronnut. Puntila erosi ja Kullberg palkittiin myöhemmin korkealla kunniamerkillä.

Väärä politiikka nakersi palkansaajien, yrittäjien ja eläkeläisten leipää.
Nuori pääministeri
Esko Aho ilmoitti kesällä 1992, että pankit tullaan pelastamaan kaikissa olosuhteissa. Julkilausuma johti Suomen taloushistorian kaikkien aikojen suurimpaan kansalaisten varallisuuden uusjakoon salaa ja peitellysti.

Pankkiherrat linnaan

Koivisto kutsui linnaan maaliskuussa 1993 maan johtavat ekonomistit keskustelemaan talouspoliittisesta tilanteesta. Aina kun Koivisto halusi vaikuttaa asioihin, niin hän järjesti salaisen puhuttelun linnaan. Tästä johtamistavasta ei jäänyt merkkejä historian lehdille. Pankinjohtajat
Seppo Lindblom, Vesa Vainio, Björn Wahlroos ja Pertti Voutilainen eivät tienneet tilaisuudesta poistuessaan, oliko kysymyksessä ollut ripitys vai niskalaukaus.

Näin alkoi isänmaan taloushistorian mittavin hämäysoperaatio: vastuu levitettiin, syyllisuus jaettiin, teot peiteltiin.

Näytelmä Säätytalolla

Suomen pankkien tilaa pohdittiin valtioneuvoston kanslian asettaman pankkityöryhmän avulla. Siihen kuuluivat
valtiosihteeri
Eino Keinänen,
ylijohtaja
Jorma Aranko ja
puheenjohtajana Suomen Pankin
Sirkka Hämäläinen.

Pankkien etuja ajoivat
Ahti Hirvonen,
Pertti Voutilainen,
Seppo Lindblom,
Pauli Komi ja
Kalevi Kauniskangas
.
Sihteeri toimi
Vesa Vihriälä.

Maaliskuun 18. päivä 1992 jätettiin Suomen EU-hakemus ja pankkityöryhmä jätti raporttinsa kahdeksan miljardin pankkituesta.

Samana iltana Säätytalolle asteli Kannuksen Kenedy
Esko Aho adjutantteinaan Iiro Viinanen, Sirkka Hämäläinen ja Eino Keinänen.
Syytettyjen aitioissa istuivat rosvot - pankkien pääjohtajat. Tilaisuuden lopussa Aho hehkutti, että virheitä tehneet pankinjohtajat on pantava vastuuseen.

Pankkitukea hallinnoimaan perustettiin Valtion vakuusrahasto. Sen johtokuntaan kuuluivat
Jorma Aranko, Esko Ollila ja Pekka Laajanen. Koplan tehtävänä oli jakaa rahat pankeille. Julkisuuteen luotiin kuvaa, että säästöpankit olivat konnan roolissa.

Säästöpankit päätettiin poistaa markkinoilta

Säästöpankkiasiassa pankkieliitti ja
Esko Ahon hallitus pelasivat julkisuudelta piilossa vähintäänkin kaksilla korteilla, eikä pankkituen maksajille haluttu kertoa totuutta. Suomen Säästöpankki lahdattiin lokakuun 20. päivänä 1993.

Hallituksen tiedotustilaisuudessa 22.10.1993 Säätytalolla kerrottiin Suomen kansalle Suomen Säästöpankin jaosta neljän kilpailevan pankin kesken. Puhetta johtivat pääministeri
Esko Aho ja valtionvarainministeri Iiro Viinanen, joiden johdolla oli päästy aamuyöllä salaiseen sopimukseen pankkikaupan ehdoista. Pankkien yksityiset osakkeenomistajat oli saatu pelastettua ja roskat saatu haudattua kansalaisten maksettavaksi. Suomen Sääsöpankin hinnaksi tuli 5,6 miljardia markkaa, Viinanen ja Aho eivät saaneet pankista haluamaansa hintaa. Mutta mikä oli myydessä, kun kyseessä eivät olleet omat vaan veronmaksajien rahat.

Suomen Säästöpankin koko luottokanta oli Rahoitustarkastuksen lausunnon mukaan 45 miljardia markkaa, joista riskiluottoja 12 miljardia. Valtioneuvoston selonteossa eduskunnalle kerrotaan pankkitukeen upotetun 1999 loppuun mennessä 97 miljardia markkaa. Joillekin pankeille on täytynyt syytää rahaa miljarditolkulla. Minkälaisilla kepulikonsteilla pankkitukea maksettiin? Ja miten on mahdollista, ettei asiasta julkisuudessa sanottu sanakaan?
Salaiseksi julistettu Säästöpankkisopimus paljastaa totuuden.

Liikepankkien hämärät pelastustoimet

Salailu, peittely ja harhaanjohtaminen kuuluivat pankkiherrojen tiedottamistrategiaan. Talous pullistui ulkomailta tuodusta velkarahasta, kansantaloudessa elettiin yli varojen. Vaaleihin valmistauduttiin Liikasen lentävällä lauseella: verotus kevenee.

Ahti Hirvosen ja Björn Wahlroosin toimista ei ole kansalle riittävästi kerrottu. Menettely oli todella törkeää toimintaa. KOP ja SYP liitettiin yhteen.

Kolmen tähden johtokunta

Pankkikriisin poliittisen päätöksenteon johtokunnan muodostivat puheenjohtajana
Mauno Koivisto, sihteerinä Esko Aho ja jäsenenä Iiro Viinanen. Kolmikon yhteispeli sujui saumattomasti: isähahmo suunnitteli taustalla, sihteeri toteutti päätökset ja jäsen kertoi ikävät asiat. Koivisto puuttui kaikkeen joko julkisesti tai taustalla, välittämättä siitä kuuluivatko asiat presidentin toimivaltaan.

Valtion talousarviosta myönnettiin 190 000 euroa eläkkeellä olevien presidenttien käytettäväksi osoitetuista palveluista aiheutuvien menojen maksamiseen. Aho on saanut poliittisen turvapaikan Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran yliasiamiehenä. Sitra maksaa parempaa palkkaa kuin ministerit saavat.

Myös pankkiherroilla menee hyvin. SYP:n pankkitukistrategi, halikkolainen sokerijuurikkaan viljelijä,
Björn Wahlroos on yksi Suomen rikkaimmista ihmisistä.

Suomessa pankkikriisin uhreja näkee leipäjonoissa. Tutkija
Mikko Kautto todistaa, että 40 000 köyhältä loppuvat ruokarahat kuukausittain ja 4000 ihmistä näkee nälkää.

Mikä on tulevaisuudessa hiipivän vallankumouksen poliittinen ja ennenkaikkea inhimillinen hinta?

Erkin kommentti

Seppo Konttisen kirja Salainen pankkituki on yksi kirja lisää luetteloon, jolla voidaan todistaa presidentti Mauno Koiviston valtiopetos, sekä koko Suomen poliittisen ja taloudellisen johdon syyllisyys suureen lamaan ja pankkikriisiin. Syyttomät ovat joutuneet kärsimään ja todelliset syylliset ovat edelleenkin vapaalla jalalla.

Miten kansainvälinen rikostuomioistuin ICC mahtaa tulkita tekemäni tutkimuspyynnön Suomen taloudellisesta lamasta ja kansanmurhasta? Pankkikriisin jäkiseurauksena noin 14 500 ihmistä teki itsemurhan.

Olen itse ollut mukana pankkikriisin jälkikuviossa voimakkaasti ja tehnyt asioista lukuisia rikostutkintapyyntöjä.

Seppo Konttinen kysyy kirjassaan tosin hiukan eri sanamuodoin kuin minun kysymykseni kuuluu. Milloin kansa päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä ja saattaa todelliset syylliset vastuuseen teoistaan?