Maarit Verronen (s. 20. elokuuta 1965 Kalajoki) on suomalainen kirjailija. Verronen valmistui filosofian kandidaatiksi Oulun yliopistosta vuonna 1989 pääaineenaan tähtitiede. Filosofian lisensiaatin tutkinnon hän suoritti 1991. Verronen on työskennellyt Oulun yliopiston tähtitieteen laitoksella opetus- ja tutkimustehtävissä ja opiskellut myös aate- ja oppihistoriaa. Päätoiminen kirjailija hän on ollut vuodesta 1994 lähtien. Verronen asuu Helsingissä.
Verronen on ollut kahdesti Finlandia-ehdokkaana ja saanut useita kirjallisuuspalkintoja. Verronen kuvaa teoksissaan usein ohikulkijoita ja tarkkailijoita, matkaajia tai ulkopuolelle jääneitä. Monet hänen teoksistaan sisältävät joitakin fantasia-aineksia, hänen teoksiaan voidaan kuvailla käsitteillä reaalifantasia tai maaginen realismi.
Elämäkertatietoa
vanhemmat:
insinööri Harri Verronen ja Kaija o.s. Hemmilä
Asunut Oulussa
vuosina 1984–1995, nykyään Helsingissä.
Työskennellyt
opetus- ja tutkimustehtävissä Oulun yliopistossa vuosina 1987-1993,
päätoiminen kirjailija vuoden 1994 alusta lähtien
ylioppilaaksi
1984 (Kalajoen lukio), FK 1989 (Oulun yliopisto; pääaineena
tähtitiede) FL 1991 (Oulun yliopisto; pääineena tähtitiede)
Sijoituksia
ja kunniamainintoja Suomen Tieteiskirjoittajien novellikilpailussa
(1985) ja Tampereen Science Fiction Seuran novellikilpailuissa
1987-1991, Kalevi Jäntin palkinto 1993,
Finlandia-palkintoehdokkuudet romaaneilla Yksinäinen vuori ja
Pimeästä maasta, Nuoren taiteen Suomi-palkinto 1994, Olvi-säätiön
kirjallisuuspalkinto 1996, Sokeain kuunnelmapalkinto 1997 ja Nuori
Aleksis -palkinto 2005
Harrastukset: vrt. jäsenyydet
seuraavissa
Amnesty International
PEN
Suomen
kirjailijaliitto
Suomen muinaistaideseura
Talviuimarienkerho
Maarit Verronen (s.1965) on elämäntapakirjoittaja, joka ei edes halua erottaa työ- ja vapaa-aikaa toisistaan. Hän on ollut päätoiminen kirjailija vuodesta 1994 lähtien. Aiemmin hän on työskennellyt Oulun yliopiston tähtitieteen laitoksella opetus- ja tutkimustehtävissä. Kirjoittamisen lomassa hän harrastaa avantouintia sekä omatoimireppuselkämatkailua pääkaupunkiseudulle ja Euroopan reunoille. Hän syntynyt Kalajoella mutta asuu nykyisin Helsingissä.
Maarit Verronen on saavuttanut vakiintuneen aseman suomalaisessa kaunokirjallisuudessa. Persoonallisesti kirjoittavana proosan eri lajien taitajana hän puhuttelee niin tieteisfantasian ystäviä kuin perinteisen proosan lukijoita. Verronen on ollut kahdesti Finlandia-ehdokkaana sekä voittanut useita kirjallisuuspalkintoja.
Kirjailijan omat sanat
KIRJOITTAMISESTA
Me
kaikki kerromme jatkuvasti itsellemme ja muille sekä tietoisesti
että huomaamattamme tarinoita siitä, millaisia me olemme ja miksi
meistä on sellaisia tullut; mitä meistä vielä voi tulla ja miten.
Nämä tarinat voivat olla sopusoinnussa todellisuuden kanssa, mutta
ne voivat myös olla epärealistisia: liian naiiveja tai liian
kyynisiä; liian toiveikkaita tai liian pessimistisiä. Joskus
ympäröivä maailma muuttuu niin, että vanhat tarinat eivät enää
pidä paikkaansa. Joskus ihminen itse muuttuu: ikääntyy, saa uusia
kokemuksia. Kirjailija heijastaa omia tarinoitaan kuvitteellisiin
teksteihin, joita hän kirjoittaa. Tämä tapahtuu väistämättä ja
usein tiedostamatta. Kun omat tarinansa näin joutuu asettamaan
uuteen ympäristöön, näkee usein aiempaa helpommin, jos tarinoissa
on jotakin vikaa. Fiktiivinen teksti nimittäin ei lähde toimimaan,
ellei sen pohjalla oleva näkemys todellisuudesta ole realistinen ja
sisäisesti johdonmukainen. Kirjoitettavaa tarinaa ei voi eikä pidä
pakottaa taipumaan kirjoittajan itsepetoksen mukaan vaan kirjoittajan
on luovuttava omista epärealistisista tarinoistaan. Kirjoittaminen
voi muuttaa kirjoittajaa. Lukijan ei tätä vuorovaikutusta
kirjoitetun tarinan ja kirjailijan omien tarinoiden välillä
lainkaan tarvitse nähdä eikä ottaa huomioon. Lukemistapahtumassa
tärkeitä ovat vain kirjoitettu tarina ja lukijan omat tarinat.
Lukeminen saattaa muuttaa lukijaa.
HELSINGISTÄ
Olen
syntynyt maaseudulla; asunut ensin yhdeksäntoista vuotta
yhdeksäntuhannen asukkaan paikkakunnalla ja sitten yksitoista vuotta
vajaan sadantuhannen asukkaan kaupungissa. Vasta sen jälkeen muutin
pääkaupunkiin. Muutin, koska halusin asua juuri täällä; koska
tämä on oikea kaupunki, sopivan kokoinen, ja minulla on täällä
ystäviä. En luopunut mistään, kun tulin tänne; tämä kaupunki
ei vaatinut minulta uhrauksia. Monta kertaa olen havahtunut talvisen
iltapäivän hämärässä jonkin vilkasliikenteisen kadun
keskikorokkeella vihreää valoa odotellessani ajattelemaan, että
tämä on minun kotikaupunkini, ja täällä haluan elää. Olen
löytänyt täältä muun muassa aarniometsän ja ihmisiä, jotka
asuvat keskellä kaupunkia omakotitalossa meren rannalla. Pidän
pienistä saarista, joita täällä on paljon, ja maailman lyhimmästä
luontopolusta, joka eräänä kesänä ilmestyi tiheään kaislikkoon
kahdensadan metrin päähän keskusrautatieasemasta. Ja ihmisistä,
satunnaisista vastaantulijoista. Ystävällinen pultsari halusi
kerran Sörnäisten metroaseman edustalla auttaa minua saamaan
polkupyörän lampun toimimaan. Yritys ei tuottanut tulosta, koska
ongelmana olivat loppuun kuluneet paristot - mutta ajatus oli kaunis.
Toisella kerralla tuntematon nainen olisi halunnut, että tulen hänen
kanssaan panttilainaamoon ja todistan siellä oman henkilöllisyyteni
ja sen, että hän on se joka sanoo olevansa. Hänen
henkilöllisyystodistuksensa oli unohtunut kotiin - tietysti
hyvämaineiseen ja varakkaaseen kaupunginosaan - eikä hän enää
ehtinyt käydä sitä hakemassa ennen sulkemisaikaa. Hyvä yritys,
virkistävän naiivi ja omaperäinen. Ja mistä tietää, vaikka hän
olisi puhunut totta? Minä vain olin niin kyynisen epäluuloinen,
että en lähtenyt hänen mukaansa. Sitten oli vielä se vähän
rähjäisen näköinen mies, joka kysyi kelloa bussissa. Kun vastasin
"puoli neljä", hän halusi tarkennuksen: "Iltapäivälläkö?"
Ennen luulin, ettei tuollaisia ihmisiä oikeasti ole olemassa. Mutta
on heitä. Työhuoneeni ikkunasta näkyy puisto, hiljainen kuja ja
muutamia kauniita taloja. Pikkuvarpuset hyppivät orapihlaja-aidan
juurella ja penkovat kuivuneita lehtiä. Aina silloin tällöin
matkustan täältä kauas muutamaksi viikoksi näkemään ja kokemaan
jotakin aivan muuta. Mutta sitten kun taas rauhoitun työskentelemään
kotona, haluan nähdä ikkunasta juuri tuollaisen maiseman.
Älä maksa lautturille: Fantastisia kertomuksia. Kirjayhtymä, 1992. ISBN 951-26-3726-X.
Viimeinen lapsitähti ja muita ylimääräisiä ihmisiä. Kirjayhtymä, 1994. ISBN 951-26-3925-4.
Kulkureita ja unohtajia. Kirjayhtymä, 1996. ISBN 951-26-4180-1.
Löytöretkeilijä ja muita eksyneitä. Tammi, 1999. ISBN 951-31-1619-0.
Luotettava ohikulkija. Tammi, 2002. ISBN 951-31-2470-3.
Keihäslintu. Tammi, 2004. ISBN 951-31-3093-2.
Saari kaupungissa. Tammi, 2007. ISBN 978-951-31-3876-9.
Normaalia elämää. Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-4743-3.
Vanhat kuviot. Tammi, 2012. ISBN 978-951-31-6603-8.
Yksinäinen vuori. Kirjayhtymä, 1993.ISBN 951-26-3841-X.
Pimeästä maasta. Kirjayhtymä, 1995. ISBN 951-26-4067-8.
Luolavuodet. Kirjayhtymä, 1998. ISBN 951-26-4369-3.
Kylmien saarten soturi. Tammi, 2001. ISBN 951-31-2121-6.
Pieni elintila. Tammi, 2004. ISBN 951-31-2995-0.
Osallisuuden tunto. Tammi, 2006. ISBN 951-31-3716-3.
Karsintavaihe. Tammi, 2008. ISBN 978-951-31-4296-4.
Kirkkaan selkeää. Tammi, 2010. ISBN 978-951-31-5623-7.
Varjonainen. Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-7135-3.
Hiljaiset joet. Aviador, 2018. ISBN 978-952-7063-61-3.
Matka Albaniaan. Kirjayhtymä, 1997. ISBN 951-26-4259-X.
Pieni kumikanoottikirja. Tammi, 2011. ISBN 978-951-31-6036-4.
Sulhanen Lapinniemen viimeinen saari. Books on Demand, 2014. ISBN 978-952-286-932-6.
Puutornimuuntamot. Aviador, 2017. ISBN 978-952-7063-33-0.
Varjosaari – piilossa keskellä Helsinkiä. Reuna, 2019. ISBN 978-952-355-001-8.
Sijoituksia ja kunniamainintoja Suomen tieteiskirjoittajat ry:n novellikilpailussa (1985) ja Tampereen science fiction -seuran novellikilpailuissa 1987–1991.
Kalevi Jäntin palkinto 1993.
Portti-palkinto vuoden 1993 parhaasta fantasiakirjasta.
Atorox-palkinnon toinen sija novellista ”Älä maksa lautturille” 1993.
Euroopan yleisradioliiton EBU:n nuorten käsikirjoituskilpailun palkinto 1993, kymmenen finalistin joukossa.
Nuoren taiteen Suomi-palkinto 1994.
Sokeain kuunnelmapalkinto kuunnelmasta ”Kellarimies ja vaimo” 1997.
Nuori Aleksis -palkinto kirjasta Keihäslintu 2005.
Tähtivaeltaja-palkinto kirjasta Kirkkaan selkeää 2011
Finlandia-ehdokkuus 1993 (Yksinäinen vuori).
Finlandia-ehdokkuus 1995 (Pimeästä maasta).
Runeberg-palkintoehdokkuus 2009 (Normaalia elämää).
”Saari ja lentäjä”. Antologiassa Jäinen vaeltaja, Ursa 1986.
”Teloitus”. Aikakone 3/1989.
”Desierto.bas”. Portti 4/1989 ja antologiassa Keskiyön mato Ikaalisissa, Ursa, 1989
”Freyrin maa, Ingolfin maa”. Aikakone 1/1992.
”Uhrituoksujen viesti”. Antologiassa Kultainen naamio, 1993.
”Pitkä, hyytävä kesä”. Mytago 4, 1993.
”Pahanilmanlintu”. Image 1994.
”Kellonvalajan suku”. Portti 2/1996.
”Pikkuvanha petunjärsijä”. Virke 1997.
”Varjomaa”. Äidinkielen opettajain liiton vuosikirja 44, 2000.
The Dedalus Book of Finnish Fantasy (2006, toimittanut Johanna Sinisalo), käännökset novelleista ”Musta juna” sekä ”Kellarimies ja vaimo”
”Mustahiuksinen nainen”, 1996
”Kellarimies ja vaimo”, 1997
”Ruhtinas Ardian”, 1999
”Tuntematon eteläinen maa”, 2001