Alpo Murtoniemen muotokuva

 

Taiteilija Rositsa Tancheva on maalannut muotokuvan Raution kyläpäällikkö Alpo Murtoniemestä. Maalauksen koko on 35x50 cm ja maalaus on Erkki Ahon taidekokoelmassa Kalajoella. Kopio maalauksesta tulee Raution kylätaloon.

Rautio

https://fi.wikipedia.org/wiki/Rautio

Rautio,info

https://www.facebook.com/rautioinfo/?locale=fi_FI

Suomen Vuoden Kylä 2022 on Raution kylä

https://kalajoki.fi/suomen-vuoden-kyla-2022-on-raution-kyla/

Suomen Kylät ry on valinnut Suomen Vuoden Kyläksi Pohjois-Pohjanmaan Kalajoella sijaitsevan Raution kylän. Tuomaristo perusteli valintaa sillä, että Rautiossa tehdään valtakunnallisesti näkyvää kylätoimintaa isolla kyläsydämellä. Tuomaristo arvosti erityisesti Raution ponnisteluja oman kyläkaupan avaamiseksi kylälle, kun kylän ainoa kauppa suljettiin. Kylä oli ilman kauppaa noin vuoden päivät. Kaupan pyörittämiseen perustettiin oma osuuskunta ja kaiken lähtökohtana oli tehdä joustava ja palveleva kyläkauppa. Saman katon alta löytyy nyt kauppa, kahvila, postin ja apteekin palvelut sekä vuokra-asunto. Lähiaikoina palvelut laajenevat koskemaan myös polttoainejakelua ja kaupan yhteyteen tulee myös tilat muutamalle pienyrittäjälle. Kaupan tuotevalikoimassa ovat hyvin edustettuina paikalliset lähituottajat. Kyläyhdistys oli aktiivisesti mukana osuuskunnan perustamisessa.

Erityisen huomion ansaitsee Raution kyläläisten ja paikallisten yritysten aktiivisuus loppukesällä 2021 riehuneen metsäpalon taltuttamiseksi. Metsäpalo oli vuosikymmenen yksi laajimmista metsäpaloista ja olosuhteet olivat erittäin haasteelliset sammutustöille. Rautiossa panostetaan erityisesti kyläläisten hyvinvointiin, sillä kylään on valmistumassa vuonna 2022 laajat palvelut kokoava monitoimitalo. Monitoimitalon hankkeessa tehtiin tiivistä yhteistyötä Kalajoen kaupungin kanssa. Raution kylä on lisäksi satsannut hyviin tietoliikenneyhteyksiin oikeaan aikaan, sillä kylälle otettiin käyttöön valokuitu vuonna 2020.

– Suomen Vuoden Kylä -tunnustus tuntuu hienolta kiitokselta heille, jotka ovat pitkään toimineet kylän elinvoiman edistäjinä ja puolesta puhujina. Toisaalta se on hieno tunnustus ja kiitos viimeisimmän ison hankkeen eli uuden kyläkaupan avaamisen mahdollistaneille tahoille ja tuhansia talkootyötunteja tehneille kyläläisille, hehkuttaa Raution Kylätoimikunnan puheenjohtaja Vesa Hihnala.

– Parhaillaan Rautiossa ovat käynnissä mm. kaupan laajennus sekä hankesuunnittelut metsäpaloalueelle suuntautuvaan luontoreitistöön ja Raution kylätalon eli Raatihuoneen saneeraukseen liittyen. Kaupungin toimesta Rautioon on rakenteilla uusi monitoimitalo, mm. päiväkoti ja alakoulu aloittavat siinä toimintansa ensi vuoden alkupuolella. Suomen Vuoden Kylä -titteli tulee näkymään ja kuulumaan monin erin tavoin mm. kesän Rautio-viikolla 3.-10.7.2022, tervetuloa lähimatkailemaan Rautioon, Hihnala toteaa.

Suomen Vuoden Kylä -kilpailussa jaetaan myös kunniamaininnat. Tänä vuonna kunniamaininnat annettiin kahdelle kylälle, jotka tekevät näkyvästi ansiokasta kylätoimintaa. Kunniamaininnat annettiin Uudellamaalla Raaseporissa sijaitsevalle Bromarvin kylälle ja Pirkanmaalla Lempäälässä sijaitsevalle Lastusten kylälle. Tuomaristo arvosti, että Bromarvissa tehdään esimerkillisesti yhteistyötä kyläläisten ja yrittäjien kesken. Lisäksi kylällä tehdään työtä maallemuuton edistämiseksi ja ammattimaista asukasmarkkinointia ja markkinointiviestintää. Bromarvin työ lähikoulun säilyttämisen eteen nähtiin erinomaisena asiana.

– Tämä on hieno kunniaosoitus kaikille entisille kylätoimikunnan hallituksen jäsenille heidän isosta panoksestansa etenkin kyläkoulun pelastamisesta sekä uuden sataman rakennusprojektista. Myöskään kylän kaikki vapaaehtoisia talkoolaisia ei tulisi unohtaa. Ilman heidän tuhansia talkootyötuntejansa satama ei olisi valmistunut. Tunnustus antaa meille nykyisen hallituksen jäsenille suurta motivaatiota jatkaa entisten hallituksien työtä sekä kehittää jatkuvasti uusia juttuja kylälle, kertoo Micke Gestrin Bromarvin kylätoimikunnan puheenjohtaja.

Lastusten kylän osalta tuomaristo nosti esiin erinomaisen mallin kylän yhteistyöstä kunnan kanssa. Kylän yhteisöllisyyttä on myös parannettu tietoisesti järjestämällä toimintaa eri-ikäisille. Lastunen on satsannut myös tietoliikenneyhteysiin, jotka ovat etätyöskentelyn kannalta kriittisen tärkeitä. Tietoliikenneyhteydet helpottavat myös uusien asukkaiden houkuttelemista kylään.
– Olemme äärettömän iloisia, että Lastunen saa työstään kylän elinvoimaisuuden hyväksi valtakunnallisen tunnustuksen. Tämä kannustaa tulevaisuudessakin toimimaan ennakkoluulottomasti edelläkävijänä ja hakemaan erilaisia luovia ratkaisuja. Tämä kunniamaininta osoittaa, että perinteinen kyläyhteisö ja kasvava kaupunkiseutu voivat kehittyä rinnakkain ja toisiaan elämisen vaihtoehdoilla rikastuttaen, kertoo Lastusten kyläyhdistyksen puheenjohtaja Annele Matintupa.

Suomen Vuoden Kylä -kilpailulla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan tunnettavuutta ja näkyvyyttä. Tavoitteena on löytää aktiivisia kyliä, tuloksellista kylätoimintaa ja saada hyviä esimerkkejä kylien toiminnasta ja yhteistyöstä. Vuoden Kylän valinnassa painotetaan muun muassa kylien kehittämisen suunnitelmallisuutta, pitkäjänteisyyttä, uutta luovaa toimintaa sekä tulevaisuuteen suuntautumista. Suomen Vuoden Kylä -kilpailuun osallistui tänä vuonna yhteensä 15 kylää. Suomen Vuoden Kylä on nimetty jo vuodesta 1985.

Tuomariston kokoonpano:
Jari Koskinen, Suomen Kylien hallituksen puheenjohtaja
Esa Aunola, Suomen Kylien hallituksen varapuheenjohtaja
Jani Hanhijärvi, Suomen Kylien kyläjaoston puheenjohtaja
Hanna Ruohola, kyläjaoston edustaja
Tuija Takamäki, kyläjaoston edustaja
Anne Anttila, Leader-jaoston edustaja
Otto-Ville Mikkelä, korttelijaoston edustaja
Emmi Sarvijärvi, nuorisojaoston edustaja
Leena Virri-Hanhijärvi, Lantulan kylä, edellisen vuoden kylän edustaja

Lisätiedot:
Jari Koskinen, puheenjohtaja Suomen Kylät ry, jari.koskinen@suomenkylat.fi p. 044 9764 225
Aleksi Koivisto, toiminnanjohtaja Suomen Kylät ry, aleksi.koivisto@suomenkylat.fi p. 040 509 1365
Anssi Ketonen, viestintäpäällikkö Suomen Kylät ry, anssi.ketonen@suomenkylat.fi p. 045 249 1162
Vesa Hihnala, Raution kylätoimikunnan puheenjohtaja, vesa.hihnala@snellman.fi p. 044 796 6345
Micke Gestrin, Bromarvin kylätoimikunnan puheenjohtaja, micke.gestrin@gmail.com p. 0400 760 400
Annele Matintupa, Lastusten kyläyhdistyksen puheenjohtaja, annele@matintupa.fi p. 040 154 4011

Kalajokinen Raution kylä menestyi eurooppalaisessa kyläkilpailussa

https://yle.fi/a/74-20017297

Kalajokinen Raution kylä menestyi eurooppalaisessa kyläkilpailussa. Rautio sai pronssisen palkinnon European Village Renewall Award -kilpailussa.

Kilpailun voitto meni tänä vuonna Itävaltaan ja pronssinen palkinto jaettiin Raution lisäksi myös viidelle muulle kylälle.

Rautio on ensimmäinen suomalainen ja pohjoismaalainen kilpailuun osallistunut ja samalla palkittu kylä.

Viime vuonna Rautio palkittiin Suomessa vuoden kylänä. Tuolloin tuomaristo nosti tunnustuksen perusteeksi esimerkiksi kyläyhdistyksen tekemän työn kyläkaupan uudelleen avaamiseksi.

Alpo Murtoniemen muotokuva paljastettiin Raution monitoimitalolla

https://www.kalajokilaakso.fi/artikkeli/alpo-murtoniemen-muotokuva-paljastettiin-raution-monitoimitalolla

Kyläpäällikkö ei jämähdä kiikkutuoliin

http://kirjastolinkit.ouka.fi/kaleva/joulu16/kyla.htm

Alpo Murtoniemestä ei tullut maatilan jatkajaa, vaan kyläpäällikkö ja asioiden ajaja.

70 vuotta

Marjaana Lahola

Kalajoki

Alpo Murtoniemi istuu kotisohvallaan pohtivan näköisenä. Mies täyttää 70 vuotta, ja häneltä on juuri kysytty, miltä pyöreät ikävuodet tuntuvat.

– En tiedä, onko tässä tullut jokin virhe, kun en tunnista itseäni tuosta iästä, hän vastaa ja virnistää päälle. Häntä ja Maija-vaimoa ei ole eläkeiästä huolimatta eläkeläispiireissä näkynyt.

Sen sijaan kiirettä on pitänyt muissa asioissa. Murtoniemi on Kalajoella ja erityisesti alle tuhannen asukkaan Raution kylässä tunnettu mies. Kyläpäälliköksikin kutsutun Murtoniemen lukuisten luottamustoimien kirjo alkaa kaupunginvaltuustosta ja päätyy muun muassa nuoriso- ja urheiluseuratoiminnan kautta kyläyhdistyksen puheenjohtajan paikkaan. Siitä Murtoniemi luopui vastikään, 27 vuoden jälkeen.

– Elinkautinenkin on vain 25 vuotta, hän heittää.

Kuten arvata saattaa, miehellä riittää myös huumorintajua.

Murtoniemi uskoo, että into yhteisten asioiden hoitamiseen on peräisin hänen isältään. Tämä oli maanviljelijä samalla Raution kylällä, missä Alpo syntyi 40-luvun suuriin ikäluokkiin.

– Isä oli kaikessa mukana, joten katsottiin, että ei poika voi olla paljon huonompi kuin isänsä. Sorruin sitten näihin juttuihin, Murtoniemi sanoo.

Aina vastuunkanto ja monipuoliset luottamustehtävät eivät ole olleet helppoja. Kun Murtoniemen puhelin soi, se yleensä tarkoittaa, että jokin asia on pielessä ja se on hoidettava kuntoon.

– Aina en ole osannut sanoa ei, Murtoniemi sanoo ja vakavoituu. Joskus kieltäytyminenkin olisi nimittäin hyväksi.

Viime vuonna pitkään jatkunut stressi johti terveysongelmiin. Uutta vauhtia piti Murtoniemen mukaan käydä hakemassa sairaalan kautta. Sen jälkeen mies on laittanut elämän arvojärjestystä uusiksi.

– Paineen- ja stressinsietokyvyllä on rajansa, Murtoniemi pohdiskelee.

Esimerkiksi kuntavaaleissa häntä ei enää ensi keväänä nähdä.

Aikoinaan syntymäpäivälahjaksi saatu kiikkutuoli saa silti jatkossakin olla enimmäkseen rauhassa, sillä tekemistä kyllä riittää. Vaikka vastuuta jaetaan nyt muille, Murtoniemi aikoo edelleen jatkaa kylän toiminnassa. Sen lisäksi miestä vie urheilu.

Aamuisin kuuden jälkeen Murtoniemi pukee päälleen urheiluvaatteet, heijastinliivin ja otsalampun ja lähtee kahdeksan kilometrin mittaiselle juoksulenkille. Intohimoinen kuntourheilija on myös vuosien varrella valmentanut kymmeniä paikallisia urheilijoita.

Syksyisin Murtoniemi käy myös hirvimetsällä.

– Hirvijahti on parasta terapiaa mitä on. Siellä puhutaan asiat halki, paistetaan makkaraa, välillä on jännitystä ja tilanne päällä. Asiat puhutaan niin kuin ne ovat eikä kaunistella.

Kyläpäällikkö-titteliä Murtoniemi ei pidä kovin tarpeellisena. Päälliköiden sijaan tarvittaisiin hänen mielestään tekijöitä.

Raution kylässä riittää hänen mukaansa aktiivista henkeä. Talkoohenkeä ja naapuriapua löytyy vielä. Joka kesä järjestetään Rautio-viikot ja kylään on rakennettu talkoilla lintutorni. Kyläkeskuksesta löytyy niin kauppa, pankki kuin kirkkokin.

Murtoniemen mukaan apua tarvittaisiin silti yhteiskunnaltakin. Keskittämispolitiikka huolettaa miestä, jonka mielestä peruspalvelutaso pitäisi säilyttää.

– Pelkkä hymy ja lämmin kädenpuristus ei riitä.

Fakta

Alpo Murtoniemi

Syntynyt 4.12.1946 Raution kunnassa, joka liitettiin myöhemmin Kalajokeen. Asuu edelleen samalla kylällä.

Opiskeli raittiussihteeriksi Joutsenon opistossa ja valmistui vuonna 1974. Työskenteli nuorisosihteerinä Kalajoella ja jäi eläkkeelle helmikuussa 2010.

Lukuisia luottamustoimia. Toimi muun muassa 27 vuotta Raution kylän kyläyhdistyksen puheenjohtajana. Ollut Kalajoen valtuustossa keskustan listoilla vuodesta 1989 ja toiminut Raution Kisailijat -urheiluseuran sihteerinä 1970-luvulta lähtien.

Sai vuonna 2015 valtakunnallisen Kylätoiminnan tiennäyttäjä -palkinnon pitkästä työstään kylätoiminnan hyväksi.

Perheeseen kuuluu vaimo Maija Murtoniemi, neljä lasta ja 11 lastenlasta.

Harrastaa liikuntaa, metsästystä ja omistaa harrastusautona Lada Nivan vuosimallia 1988.

Juhli ennakkoon jo lauantaina.

Alpo Murtoniemi - Mister Rautio 60 vuotta

http://www.erkkiaho.com/blogarchive/45.htm

Sisukas kylä ei suostu näivettymään – "Änkyröinähän meitä pidetään, mutta sillä tavalla on saatu tuloksia aikaan"

https://yle.fi/a/3-9472919

Suurmetsäpalo raivosi Kalajoella 1970 – Alpo Murtoniemi, 74, oli yksi apuun hälytetyistä

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/52a7cd3d-316e-4e52-88a2-e39cd8068ac9

Tv-tähdelle oma Eiffel-torni Suomeen

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tv-tahdelle-oma-eiffel-torni-suomeen/1957622#gs.4cgee9

Anna-Maria ja Milko Tokola - Rautio on tunnettu myös painonnostajistaan

 

Milko Sergei Olavi Tokola (s. 10.lokakuuta 1992) on uransa vuonna 2018 lopettanut suomalainen painonnostaja. 163 senttimetriä pitkä Tokola edusti Raution Kisailijoita ja kilpaili 85-kiloisten luokassa. Aikaisemmin hän edusti Rovaniemen Reipasta.

Tokola osallistui ensimmäisiin aikuisten EM-kilpailuihinsa vuonna 2011 sijoittuen kahdeksanneksi 77-kiloisten sarjassa. Ensimmäisiin MM-kilpailuihinsa hän osallistui vuonna 2011 ollen samassa luokassa 27:s. Huhtikuussa 2016 hän teki luokkansa Pohjoismaiden ennätystuloksen tempauksessa ja yhteistuloksessa. Samassa kuussa Tokola valittiin Suomen joukkueeseen kesän 2016 olympialaisiin.

Tokola kärsi uransa aikaisemmassa vaiheessa tajunnanmenetyksestä suuria painoja nostaessaan. Vaiva väheni Tokolan lihasmassan kasvettua ja iän myötä.

Tokolan puoliso Anna-Maria okola on myös painonnostaja.

Syntynyt	10. lokakuuta 1992 (ikä 30) Rautio
Kansalaisuus	Suomi
Uran tiedot
Pituus	163 senttimetriä
Laji	painonnosto
Seura	Raution Kisailijat
Valmentaja	Alar Seim, Viro
Saavutukset
Ennätykset	tempaus: 152 kg PE työntö: 183 kg yhteistulos: 335 kg PE

Anna-Maria Tokola (o.s. Everi, s. 28.huhtikuuta 1987 Pori) on suomalainen painonnostaja, joka edustaa Raution Kisailijoita. Aikaisemmin hän on edustanut Porin Puntti-Karhuja . Hänet on valittu Suomen vuoden painonnostajaksi vuonna 2009, 2010, 2012 ja 2015. Hän voitti alle 23-vuotiaiden EM-pronssia syksyllä 2010.

Marraskuussa 2010 Tokola saavutti uransa ensimmäisen arvokisamitalin Kyproksen Limasolissa nuorten EM-kisoista. 58-kiloisissa kilpaillut 23-vuotias Tokola sai pronssia työnnössä SE-tuloksella 102 kg. Yhteistuloksessa hän sijoittui neljänneksi 23-vuotiaiden naisten SE-tuloksella ja omalla henkilökohtaisella ennätyksellään 181 (79+102) kg. Ennen Kyproksella järjestettyjä EM-kisoja Tokolan parhaat saavutukset olivat 5. sija alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa 2009, 20-vuotiaiden MM-kisoissa 9. sija 2007 ja 17-vuotiaiden EM-kisoissa 5. sija vuonna 2004.

Vuonna 2009 Tokola osallistui aikuisten tasolla EM-ja MM-kisoihin. Bukarestin EM-kisoissa hän päätyi sijalle 10. ja 2009 MM-kilpailuissa hän epäonnistui tempauksessa, mutta oli työnnössä sijalla 15.

Tokola voitti Pohjoismaiden mestaruuden lokakuussa 2010 Norjan Spydebergissä, Hän työnsi kisoissa 23-vuotiaiden uudeksi ennätykseksi 102 kiloa 63 kg:n sarjassa ja teki kokonaistulokseksi 180 kiloa.

EM-kilpailuissa Kaaanissa 13.huhtikuuta 2011 58 kg:n sarjassa Tokola sijoittui yhteistuloksella 179 kg 9. sijalle. Työnnössä hän nosti SE-lukemaksi 103 kg ja päätyi 9. sijalle, mutta samassa sarjassa kilpaillut Heidi Harju paransi Suomen ennätykseksi 104 kg. Tempauksessa Tokolan tulos oli 76 kg ja tuloksena 11. sija.

Anna Tokola on voittanut Suomen mestaruuden vuosina 2004–2009, 2011–2016.

Saavutukset

• Vuoden painonnostaja Suomessa 2009, 2010, 2012, 2015

• Euroopanmestaruus kilpailuissa 7sija. 2015

• Euroopanmestaruus kilpailuissa 6sija. 2012

• Alle 23-vuotiaiden EM-pronssia 2010 (58 kg)

• Pohjoismaiden mestaruus 2010

• Naisten Suomen ennätys 63 kg:n sarjassa: Työntö 110 kg (29.8.2015) Yhteistulos 197kg (24.11.2015)

• Naisten Suomen ennätys 58kg:n sarjassa: Työntö 103kg (13.4.2011)

• Alle 23-vuotiaiden Suomen ennätykset 58 kg:n sarjassa: Tempaus 79 kg, Työntö 102 kg, Yhteistulos 181 kg (23.11.2010)

• Alle 23-vuotiaiden Suomen ennätykset 63 kg:n sarjassa: Tempaus 80 kg, Työntö 102 kg, Yhteistulos 180 kg.

• Alle 20-vuotiaiden Suomen ennätykset 58 kg:n sarjassa: Työntö 96 kg, Yhteistulos 171 kg

Muuta

• Anna Tokola on painonnostaja Antti Everin sisko.

• Anna Everi oli Yle TV-1-kanavan ohjelmassa Arto Nybergin vieraana 8. maaliskuuta 2010.

• Anna Everi avioitui 10.9.2016 painonnostaja Milko Tokolan kanssa ja otti käyttöön miehensä sukunimen sekä koko etunimensä.

Pähkinäsaaren rauhasta 700 vuotta

 

Pähkinäsaaren rauha tehtiin 700 vuotta sitten. Rautiolainen Sulevi Juhola on tutkinut Pähkinäsaaren rauhan rajaa. Pähkinäsaaren1323 raja kulki Raution kautta. Taiteilija Rositsa Tancheva on maalannut Sulevi Juholan muotokuvan sekä Pähkinäsaaren rauhan rajan ja Kukkarokiven, mikä on rauhanrajan merkki. Maalauksen koko 50 x 70 cm.

Pähkinäsaaren rauhan v.1323 raja Sulevi Juholan mukaan

https://journal.fi/ennenjanyt/article/view/108463/63471

PÄHKINÄSAAREN RAUHAN RAJA ARKEOLOGIAN JA RAJA-ALUEELLE JÄÄNEEN PAIKANNIMISTÖN VALOSSA

https://journal.fi/ennenjanyt/article/view/108463/63471

Maallikot innostuivat ikiaikaisista rajakivistä – yksi niistä haastaa löytäjänsä mukaan käsitykset kuuluisasta rauhanrajasta

https://yle.fi/a/3-9888629

Pähkinäsaaren rauha

https://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%A4hkin%C3%A4saaren_rauha

Ikuinen rauha Samu Sarviaho

http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526215563.pdf

Ajatuksia kielirajoista, niiden synnystä ja murtamisesta

file:///C:/Users/Erkki%20Aho/Downloads/95556-Artikkelin%20teksti-159175-1-10-20200609%20(5).pdf

Rauhaton raja puhuttaa

https://yle.fi/a/3-5891746

Sulevi Juhola

Näissä teoksissa olen osoittanut, että aikaisempien tutkijoiden kuten Jalmari Jaakkolan, Kustaa Vilkunan, Kyösti Julkun ym. rajateoriat, Pähkinäsaaren rauhan rajan (v.1323) pohjoisosilta, eivät kestä lähdekriittistä tarkastelua, eikä tekemieni löydösten valossa tehtyä tarkastelua. Näin ollen voin todeta, että tutkimukseni antaa vastauksen tuohon "Suomen historian suurinpaan mysteeriin", kuten muutamat aikaisemmat tutkijat ovat todenneet tuon em. rajan pohjoisosasta. Vakaan käsitykseni mukaan esittämäni rajateoria(t) tulevat kestämään pysyvästi. Tuo em. artikkeli, joka on yliopistojen ylläpitämässä Suomen merkittävimmässä historiallisessa verkkojulkaisussa, on ollut kritisoitavana 7/2016 mennessä viisi vuotta, ja sitä vastaan ei ole tehty sen yhteyteen minkäänlaista muistutusta sen oikeellisuutta vastaan.

Historioitsija: Pähkinäsaaressa ei vedetty Suomen itärajaa – silti 700-vuotias rauhan raja jakaa Suomen geneettisesti kahtia

https://yle.fi/a/74-20013073

Pähkinäsaaren rauhan rajan kulku on ollut kiistellyimpiä kysymyksiä suomalaisessa historiantutkimuksessa.

Yksimielisyys on vallinnut siitä, että rauha todellakin solmittiin vuonna 1323 ja se päätti noin sata vuotta jatkuneen sotaisan kauden Ruotsin ja Novgorodin välillä. Mutta määritettiinkö rauhassa Ruotsin ja Novgorodin välinen raja?

Mitään tiukasti vartioitua rajaa ei Laatokalta Pohjanlahden rannikolle muodostunut. Raja-alueella asuneet ihmiset tuskin edes tiesivät rajasta. Sen yli kuljettiin esteettä.

Valtioon kuuluva maa-alue-ajatus alkoi kehittyä vasta 1400-luvulla, jolloin Pähkinäsaaren rajaakin alettiin ensimmäistä kertaa hahmotella. Muistettiin, että tällainen rauha oli solmittu. Siihen alettiin liittää itselle sopivaa sisältöä. Korpelan mukaan rajaan liittyviä dokumentteja keksittiin - eli väärennettiin. Tosin väärennös-ajatuskin on anakronismi - aikalaiset tuskin olisivat kokeneet huijaavansa, Korpela sanoi esitelmässään.

Professori Jukka Korpelan mukaan Pähkinäsaaren rauhassa ei määritetty lännen ja idän rajaa. Viipurin ja Olavinlinnat eivät Korpelan mukaan olleet lännen etuvartioasemia itää vastaan, kuten kansallisromanttisesti on ajateltu. Ne olivat Ruotsin kuninkaan vallan merkkejä ja verotuksen keskuksia alueen asukkaille.

Rauhaa ei 1300-luvulla ylipäänsä käsitetty sodan vastakohtana. Kyse oli hallitsijoiden henkilökohtaisesta sopimuksesta. Pähkinäsaaressa pääasiallinen tavoite oli kaupallinen. Jatkuva sotatila oli häirinnyt Suomenlahden kaupankäyntiä ja Pähkinäsaaressa varmistettiin kauppa-alusten pääsy Suomenlahden kautta Neva-joelle ja eteenpäin syvemmälle Venäjälle. Pähkinäsaaren raja jakaa Suomen kahteen kansaan.

Klaus Korhosen muotokuva

 

Klaus Korhosen muotokuvan on maalannut bulgarialainen taiteilija Rositsa Tancheva. Muotokuvan koko on 35 x 50 cm. Muotokuva on Erkki Ahon taidenäyttelyssä Kalajoella Erkki Ahon kodissa. Klaus Korhonen on Raution Alapään-kylän 10 tohtorin lisäksi niitä muita lukuisia merkityksellisiä henkilöitä, jotka ovat syntyneet Alapään kylään, jossa oli 1960-luvun alussa oli 205 asukasta.

Klaus Kauko Korhonen on naapurinpoika, lapsuuteni leikkikaveri ja koulukaverini. Kävimme yhdessä Raution Alapään kansakoulua ja sitten Alavieskan-Raution kunnallista keskikoulua.

Raution Alapäässä oli ”Kevarin Martan” pellolla helluntalaisten teltta ja kävin Klausin kanssa siellä helluntalaisten seuroissa. Klaus teki silloin oman ratkaisunsa, mutta minä jäin vielä miettimään omaa ratkaisuani.

Kuka Jeesus on? Klaus Korhonen 1, Lapinlahden yhteyspv:t 2018

https://www.youtube.com/watch?v=DLaB9L5zj9o&t=280s

Klaus Kauko Korhonen (s. 1947 Rautio) on suomalainen helluntailiikkeen vaikuttaja ja pastori. Hän toimi Helsingin Saalem-seurakunnan johtajana vuosina 1998−2012 ennen eläkkeelle jäämistään. Koulutukseltaan Korhonen on teologian maisteri.

Korhonen on toiminut vuodesta 1971 helluntailiikkeen työntekijänä saksankielisessä Euroopassa ja Suomessa. Hänet tunnetaan liikkeen vaikuttajana, raamatunopettajana ja konferenssitapahtumien puhujana Suomessa ja useissa Euroopan maissa. Vuosina 2005–2009 hän toimi vasta perustetun Suomen Helluntaikirkon hallituksen puheenjohtajana ja on muun muassa kirkon eettis-opillisen työryhmän jäsen.

Suomessa Korhonen on toiminut seurakunnanjohtajana Oulun helluntaiseurakunnassa (1984–1995), Kuopion helluntaiseurakunnassa (1995–1998) ja Helsingin Saalem-seurakunnassa (1998–2012), joka on Suomen suurin helluntaiseurakunta. Seurakuntatyön ohella Korhonen on toiminut vuodesta 1985 helluntaiherätyksen raamattuopiston ja Iso Kirja -opiston vierailevana tuntiopettajana. Hän on ollut yksi Suomen edustajista Euroopan helluntailaisten PEF-yhteisössä (Pentecostal European Fellowship).

Helluntailiikkeen ulkopuolella Korhonen tunnetaan yhteiskristillisten ja ekumeenisten pyrkimysten puolestapuhujana ja helluntailaisten opinkäsitysten määrittelijänä. Hän on ollut ryhmänsä puheenjohtaja evankelis-luterilaisen kirkon ja helluntaiherätyksen välisessä neuvottelukunnassa. Korhonen on toiminut useiden vuosien ajan Suomen vapaakristillisen neuvoston (SVKN) hallituksessa ja Suomen ekumeenisen neuvoston (SEN) opillisessa jaostossa. Korhosen myönteinen suhde lestadiolaiseen sukutaustaansa on tullut usein esiin hänen kannanotoissaan.

Klaus Korhonen jäi kesällä 2012 eläkkeelle Helsingin Saalem-seurakunnan johtajan tehtävistä. Hänen seuraajanaan toimii Mika Yrjölä. Eläkkeelle jäätyään Korhonen on toiminut mentorina ja opettajana Itävallan helluntaikirkossa sekä tehnyt vaimonsa kanssa vapaehtoistyötä Romanian romanilasten koulutuksen kehittämiseksi.

Klaus Korhosella on vaimonsa Satun kanssa neljä lasta ja kahdeksan lastenlasta.

Teokset

• Veljeyttä vai veljeilyä? Helsingin Saalem-seurakunnan suhde ekumeniaan vuosina 1928-1998. Joensuun yliopisto, 2001.

• Kuin avara meri. Aikamedia, 2007.

• Tyypillinen hellari ja muita kirjoituksia. Aikamedia, 2010.

• Siunausten kirja. Aikamedia, 2014.

• Paimenen päiväkirja. Aikamedia, 2021.

Lähde Wikipedia

Karikatyyrimaalaus verojohtaja Jukka Kauppilasta

Karikatyyrimaalauksen verojohtaja Jukka Kauppilasta on maalannut taiteilija Rositsa Tancheva. Maalauksen koko on 30 x 50 cm.
 

Jukka Kauppila on urallaan voittanut sata arvokisamitalia.

Jukka Kauppila johtaa yli 300 hengen organisaatiota Pohjois-Suomen toimiston verojohtajana.

Verojohtajalla on kymmenkunta EM- ja MM-mitalia veteraanisarjoista. Hän on siirtynyt 60-vuotiaiden sarjaan, jonka SE-tulokset odottavat rikkoutumistaan.

Suomen ennätykset ovat vaarassa monella matkalla.

– Maililta maratonille, Kauppila muotoilee ilman mitään pöyhkeyttä äänessään.

Ihmisen ruumiin rappeutuminen alkaa kolmikymppisenä. Myös juoksijan vauhti hidastuu iän myötä vääjäämättömästi, vaikka treeni olisi kuinka laadukasta tahansa.

Kauppila ei tee poikkeusta, mutta pieni fysiologinen ihme hän on, sillä miehen askeltahti hyytyy huomattavasti verrokkiryhmää hitaammin.

– Ikääntyessä nopeuden väheneminen on rajua. Se on luonnonlaki, Kauppila sanoo.

Kun mies ei enää päässyt Ouluhallissa 3 000:ta metriä kymmeneen minuuttiin, hän ihmetteli, miten ihmeessä se on mahdollista. Muut voisivat lähinnä äimistellä, miten on mahdollista, että kuusikymppinen pystyy juoksemaan 3 000 metriä kymmeneen minuuttiin.

Treenaaminen on äärimmäisen helppoa, hän toteaa.

– Pitää riittävän monipuolisesti rasvata eri ominaisuuksia ja antaa elimistölle riittävästi aikaa sopeutua eli levätä, hän kiteyttää.

Kauppila juoksee vuodessa noin 3 600 kilometriä. Arkena lenkit aloittavat ja päättävät työpäivän, lauantaina on yleensä vauhtijuoksun tai -leikittelyn aika ja sunnuntaina ohjelmassa on parin tunnin pitkä hidasvauhtinen lenkki.

– Määrät ovat selvästi pienemmät kuin monilla muilla parhailla MM- ja EM-tasolla.

Kauppilan yksi salaisuus voi olla se, ettei hän ole juossut itseään fyysisesti ja henkisesti piippuun. Vaikka Kauppila on liikkunut koko ikänsä, veteraanikilpailut hän aloitti vasta viisikymppisenä.

Valitettavasti, Kauppila vastaa. Kyllä, vero- ja työasiat pyörivät mielessä myös lenkillä.

Mutta kun mies pääsee kansainvälisten kisojen kokoontumishuoneeseen ja lähtöviivalle, verot unohtuvat.

– Kun numerolappu lyödään rintaan, homma on ihan yhtä totista kuin nuorilla. Psyyken pitää kestää, kun ihmiset ovat vahtimassa kellojen kanssa. Se on kiehtova kokemus.

Kauppilan arvokisojen saldo on vakuuttava ja huipputuloksia löytyisi pitkä lista. Nostetaan yksi esiin: maantiekymppi 55-vuotiaiden sarjassa aikaan 34.17.

– Siinä kasvavalle nuorisolle tavoitetta, hän naurahtaa.

Maratonkeräilijä mies ei ole. Yksi tulee kuitenkin lisää lauantaina, kun Kauppila juoksee Terwamaratonin talkoohengessä kolmen tunnin jäniksenä. Se on kymmenisen minuuttia hitaampaa kuin hänen huippuvauhtinsa.

– Ei se ole minulle läpihuutojuttu. Kolmen tunnin vauhdilla voisi saada MM-mitalin, hän laskee.

Miten juostaan hyvä maraton?

– Varmin tapa pilata maraton on aloittaa liian kovaa. Olen sitä mieltä, että paras tulos tulee, kun pystyy hieman kiristämään loppua kohti. Samalla kokemuksesta saa miellyttävän, Kauppila vinkkaa.

Kauppila liikkuu myös hiihtämällä ja pyöräilemällä. Hän ei halua mystifoida juoksemistaan tai korottaa sitä elämää suuremmaksi filosofiaksi. Mitaleista ja ennätyksistä huolimatta se on hänelle ennen kaikkea terveysliikuntaa.

• Se on vain elämäntapa ja tottumus, raakaa raatamista. En tiedä mistään euforiasta. Joskus olen toki miettinyt, mitä tapahtuisi, jos en pystyisikään juoksemaan.

Yleisurheilija Jukka Kauppila palkittiin Vuoden aikuisurheilijana Keski-Pohjanmaan urheilugaalassa Kokkolassa.

Sata arvokisamitalia urallaan voittanut ja yhdeksää voimassaolevaa Suomen ennätystä hallussaan pitävä veteraaniurheilija Jukka Kauppila edustaa jälleen Kalajoen Junkkareita. Viime kesänä kaksi Euroopan mestaruutta voittanut Kauppila teki paluun Junkkareiden riveihin muutaman vuoden tauon jälkeen. Hän voitti kesällä 1500 metrin ja 5000 metrin veteraanimestaruudet ajoilla 4.47,42 ja 17.34,40 ja Pohjoismaiden mestaruuden 1500 metrillä ajalla 4.41. Lisäksi Kauppila saavutti viime keväänä maastojuoksun MM-kultaa Puolan Torunissa 60-vuotiaiden sarjassa. Kauppila on juossut 60-vuotiaiden SE:t 5000 m: 17.15,06 , 10 km maantiellä: 35.40 ja ½-maraton: 1.19.18. Viime syksynä tuli voitto Frankfurtin maratonilla M60-sarja 2.49.28.

Jukka Kauppilan aikaisempia saavutuksia

Maratonjuoksu
2005 Suomen mestaruus 24.9. Ylivieska 2.49,21
2007 Suomen mestaruus 15.9. Ylihärmä 2.45.18

Maantiejuoksu 10 km
2007 Suomen mestaruus 1.9. Lapinlahti 34,46

10 000 m
2006 SM-hopea 6.8. Kuopio 34.46,79
2007 PM-mestaruus 1.7. Århus Tanska 33.50,72
2007 Suomen mestaruus 12.8. Turku 35.51,56
2009 PM-mestaruus 28.6. Huddinge Ruotsi 36.51,98

5000 m
2006 SM-hopea 5.8. Kuopio 16.28,32
2007 PM-mestaruus 30.6. Århus Tanska 16.08,94
2007 Suomen mestaruus 11.8. Turku 17.03,63
2008 Suomen mestaruus 5.7. Vaasa 16.02,56
2008 EM-kisojen 4. 30.7. Ljubljana Slovenia 16.28,64
2009 PM-hopea 26.6. Huddinge Ruotsi 16.30,00
2009 SM-hopea 11.7 Jyväskylä 16.49,39
2009 MM-kisojen 4. 30.7. Lahti 16.25,18

3000 m ylipitkä rata
2008 Suomen mestaruus 10.2. Tampere 9.29.1
2010 Suomen mestaruus 14.2. Oulu 9.50,09

3000 m
2007 Suomen mestaruus 17.2. Kuortane 9.29,13
2008 PM-mestaruus 1.3. Reykjavik Islanti 9.28,51
2008 EM-kisojen 3. 20.3. Clermont-Ferrand Ranska 9.24,43
2009 Suomen mestaruus 15.2. Helsinki 9.24,49
2009 EM-kisojen 4. 26.3. Ancona Italia 9.25,82

1500 m ylipitkä rata
2008 Suomen mestaruus 9.2. Tampere 4.26,14

1500 m
2007 Suomen mestaruus 17.2. Kuortane 4.29,03
2007 Suomen mestaruus 12.8. Turku 4.25,18
2008 PM-mestaruus 29.2. Reykjavik 4.28,57
2008 Suomen mestaruus 6.7. Vaasa 4.25,83
2008 EM-hopea 26.7. Ljubljana 4.31,42
2009 Suomen mestaruus 14.2. Helsinki 4.21,32
2009 PM-hopea 28.6. Huddinge Ruotsi 4.21,32
2009 Suomen mestaruus 12.7. Jyväskylä 4.29,81

Tohtori Keijo Nivalan muotokuva

 Tohtori Keijo Nivalan muotokuvan on maalannut taiteilija Rositsa Tancheva. Muotokuvan koko on 30x50 cm.

Keijo Nivala aukaisi ovet ja ikkunat

• Meidän on avattava kaikki ovet ja ikkunat auki ympäristöön ja yrityksiin, lausahti vastan valittu teknillisen koulun rehtori Keijo Nivala parikymmentä vuotta sitten. Lauseesta tuli Nivalan johtoajatus oppilaitoksen luotsaamisessa uudelle vuosituhannelle.

Keijo Nivala on luotsannut Ylivieskan ”tekun” monien muutosten läpi. Koulun nimikin on vaihtunut peräti neljä kertaa. Nivalan aloittaessa rehtorina Ahti Karivierw jälkeen vuonna 1980, oppilaitoksen virallinen nimi oli Ylivieskan teknillinen koulu.

• Alkuvuosina sekä opettajat että opiskelijat olivat kuin yhtä perhettä. Kun oli vain yksi luokka, useimmat asiat tehtiin yhdessä ja ilmapiiri oli aivan toisenlainen kuin nyt, Nivala muistelee.

Vaikka yhden luokan koulussa olikin hyvät puolensa. Nivalan mukaan on ollut kuitenkin alusta lähtien selvää, että koulun on suunnattava voimakkaasti ulkomaailmaan.

• Kehityksen edellytyksenä on ollut, että emme ole käpertyneet koulun sisälle, vaan yritysyhteistyötä on tehty koko ajan. Menestykseekäästä yhteistyöstä on olllut osoituksena myös se, että oppilaitos on palkittu kahdesti valtakunnallisesti. Yrityselämän kontaktien hakeminen on ollut koko ajan punaisena lankana.

Vuonna 1985 koulun nimi muuttui teknikkokoulutuksen luokituksen muututtua opistotasoiseksi teknilliseksi oppilaitokseksi. Nivalan mielestä nimenmuutoksella oli myös status-arvoa. Yksi merkittävä aluevaltaus YOL:n historiassa oli vuosi 1986, kun perustettiin Kalajokilaakson tietotekniikkakeskus. Sen myötä YOL pystyi käynnistämään kurssitoiminnan ja kurssipalveluiden tarjoamisen ulospäin.

Kurssit ja yritysyhteistyön kehittäminen toivat oppilaitokselle lisää uskottavuutta. Varsinkin lama ja työttömyyden lisääntyminen kasvattivat kurssien kysyntää ja toimintaa pystyttiin laajentamaan entisestään.

Merkittävää on myös ollut insinöörikoulutuksen aloittaminen 1990. Sen eteen tehtiin paljon työtä. Keijo Nivala oli rehtorin tehtävästä sivussa vuosina 1992-1994, jolloin hän teki väitöskirjaansa ja väitteli tohtoriksi. Vuonna 1995-1996 hän oli Lahden ja seuraavana vuonna Tampereen ammattikorkeakoulun rehtorina.

Keijon poissa ollessa oppilaitos ehti yhdistyä Ylivieskan sosiaalioppilaitoksen kanssa vuonna 1997, jolloin nimeksi tuli Ylivieskan tekniikan ja sosiaalialan oppiaitos.

• Jos olisin ollut täällä Ylivieskassa rehtorina yhtä mittaan, olisin varmasti leipääntynyt työhön. Lisäksi halusin hankkia arvokasta kokemusta ammattikorkeakoulun rehtorin paikalta, koska täällä myös Ylivieskan tekua kehittämässä siihen suuntaa.

Ylivieskan tekun osalta suunnitelmat toteutuivat vuonna 1996, jolloin oppilaitos liittyi osaksi väliaikaisena toimivaa Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulua. Keski-Pohjanmaan AMK, vakiinnutettiin vastta 1998.

Oli valtakunnallista koulutuspolitiikkaa, että ammattikorkeakoulusta tehtiin ulospäin isolta näyttävia organisaatioita. Tämän mielekkyyttä sopii kysyä, Nivala pohtii.

Alun perin Ylivieskan suunnalta oltiin kiinnostuneita yhteistyöhän Oulun ja Raahen kanssa. Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä esitti kuitenkin pakettiin mukaan Ylivieskan sosiaalialan oppilaitosta ja Haapajärven ammatti-instituuttia.

Tekniikka olisi käynyt Oululle, mutta eivät muut alat, joten suunnitelmat kariutuivat. Tämän jälkeen yhteistyökumppaneita haettiin Kokkolan ja Pietarsaaren suunnalta. Nivalan mukaan vaihtoehtoja ei ollut, sillä Ylivieskan tekulel oli elinehto, että se pääsi mukaan ammattikorkeakoulujen joukkoon.

Ratkaisu oli pakko tehdä silläkin uhalla, ettei yhteistyö kahden läänin, kolmen maakunnan ja kahden kielialueen välillä aina ole luontevaa. Nivala tunnustaa, että suuri organisaatio tuo mukanaan tehottomuutta, autossa istumista ja palavereista toiseen kulkemista.

Seuraava askel AMK-tiellä on tutknnon tekeminen tunnetuksi ja arvostetuksi.

• Meidän täytyy ensiksi arvostaa itse omaa työtämme eikä ajatella, että yliopistoon pyritään ja ammattikorkeakouluun joudutaan. Ämä täytyy hoitaa heti alusta lähtien kuntoon, Nivala painottaa.

• Lisäksi on tärkeää, että AMK-tutkinnolle saadaan jatkokoulutusjärjestelmä. Tämän takan ovat kaikki AMK-rehtorit. Tutkinnon tunnetuksi tekemisessä tarvitaan Nivalan mukaan tiivistä yhteistyötä myös yrityselämän kanssa. Tulevaisuudessa opiskelijat ovat entistä enemmän mukana yritysten ja oppilaitoksen välisissä projekteissa.

• Uskon, että Oulun eteläinen alue nousee tunnetuksi korkean teknologian tuotanto-alueeksi. Oppilaitoskaan ei voi enää kasvaa ellei alu kehity.

• Nyt olisi nopeasti nostettava esille elämän laatuun liittyviä asioita. Ttällöin alueemme hyvät puolet tulisivat nykyistä paremmin tiedostettua ja tämä tarjoaisi uuden kasvupohjan joko alueellemme.

Kun Keijo Nivalaa pyydettiin kymmenen vuotta siteen visioimaan tätä päivää, osuivat monet ajatukset kohdalleen. Nivala ei tunnusta omaavansa ennustajan lahjoja, vaan oppilaitosta on kehitetty määrätietoisesti tavoitteiden ja tulevaisuuden näkemysten mukaan.

Tohtori Keijo Nivala on tunnettu myös musiikillista ansioistaan.

Tango-Landolan juurilla Tango-Landolan syntyyn ja perustamiseen oli keskeisinä vaikuttimina Tapani Typön soittaminen Raution työväentalolla, jossa Leo Kinnunen kävi häntä ja hänen orkestereitaan kuuntelemassa sekä opettaja Osmo Tokola, joka ohjasi aktiivisesti nuoria urheilun ja kulttuurin pariin. Osmo Tokola innosti myös Tuomo Hämäläistä osallistumaan alueelliseen koululaisten kulttuurikilpailuun. Tuomo oli todella lahjakas musiikissa ja kykeni soittamaan korvakuulolla kappaleen kuin kappaleen. Niinpä hän lahjakkaana musiikillisena nerona voitti huuliharpun soitolla alueellisessa kulttuurikilpailussa ykköspalkinnon. 1960-luvun puolivälissä Tuomo ja Leo tutustuivat Raution alapään (kirkonkylän) kansakoulussa toisiinsa. Leo kävi Tuomon kotona kuuntelemassa hänen huuliharpun ja kitaransoittoa. Siinä hän innostui sitten hyräilemään lauluja ja niin käynnistyi Tuomon ja Leon yhteistyö. Tuomo ja Leo soittelivat ja lauloivat vuorotellen kummankin kotona. Keijo Nivala oli saanut tilata Anttilan postimyynnistä pikkuhaitarin. Niinpä hän tuli pikku haitarin kanssa kokeilemaan yhteen soittamista, kun Tuomo ja Leo musisoivat Kinnusella. Vesa Kinnunen oli puolestaan innostunut kitaran soitosta ja osasikin sitä korvakuulolla jo aika hyvin. Pian Vesa kuitenkin otti kitaran rinnalle bassokitaran ja opetteli Keijon avustuksella nuotit. Rumpali oli vielä hukassa. Alavieskassa oli nuorukainen nimeltään Esko Puutio, joka oli saanut rummut ja oli innokas opettelemaan rumpalin taitoja. Leo sai Eskon mukaan ja näin uusi orkesteri oli saanut peruskokoonpanon kasaan syksyn 1966 aikana, jolloin Keijo myös sai ostaa uuden isomman haitarin. Talvella 1967 uusi orkesteri rupesi harjoittelemaan säännöllisesti ja yleensä sunnuntai-iltapäivisin Raution nuorisoseurantalolla. Orkesterin vahvistimet olivat aluksi Erkki Kiimamaan itsetekemiä, joissa käytettiin vanhojen radioiden osia. Tehoja saatiin muutama kymmenen wattia. Syksyllä 1967 paketti oli kasassa ja harjoiteltuja tanssikappaleita oli noin 80. Niinpä ensimmäiselle ”keikalle” lähdettiin Raution Kärkisen nuorisoseuran talolle sunnuntaina 17.9.1967. Orkesteri oli saanut nimekseen Tango-Landola, koska tangot olivat silloin kovassa suosiossa. Landola nimi tuli kitaran nimestä ja siihen vaikutti taasen maankuulu Dallape-orkesterin nimi, jossa nimen taustalla oli Dallapeharmonikan nimi. Näin Tango-Landolan tie Pohjois-Suomen tanssipaikoille oli avattu ja siitä alkoi orkesterin 50-vuotistaival tanssimusiikin parissa.

Historiaa rautiolaisesta tanssiorkesteriperinteestä Rautiolaisen tanssiorkesteriperinteen aloittaja ja innostaja on Tapani Typpö. Hän perusti vuonna 1962 kolmen miehen orkesterin nimeltää Trio Casotto. Orkesterin haitaria soitti Tapani itse, Heikki Typpö lauloi ja soitti kitaraa sekä Jussi Tikkala oli rummuissa. Trio Casotto soitti mm. Kiiskilän työväen talolla ja Kalajoen Teatteritalossa. Trio Casotto jäi aika lyhytikäiseksi, sillä Tapani perusti uuden orkesterin nimeltään T.Typön tangokvartetti. Siinä Tapani soitti haitaria, Mauri Reunanen Sievin asemalta oli kitarassa, Tapanin veli Asko Typpö oli rummuissa ja Unto Vierimaa Alavieskan Taluskylältä lauloi ja soitti bassoa. Orkesteri keikkaili vuosina 1962 - 63 aika paljon (mm. Someronkylä, Sievin Järvikylä, Alavieskan Viri, Sievin Lyly, Yppärin Ns). Tämän jälkeen tuli Kaikupojat. Tapani oli edelleen haitarissa, kitarassa Pekka Sorola, bassoa soitti Erkki Leppänen, rummuissa oli Heikki Lukkarila ja Seija Matilainen lauloi. Kaikupojat keikkaili paljon vuosina 1964-65 (mm Alaviirre, Järvikylä, Lestijärvi, Reisjärven Kangaskylän Ns).. Tapani Typpö teki myös omia sävellyksiä, joista nimekkäin lienee Kalajokilaakso-valssi. Se kertoo tarinaa paikallisesta elämästä ja kaipuusta sinne.

Tangoista Landolaan 1960-luvun musiikkiin vaikutti merkittävästi englantilainen The Beatles. Suomalaisessa iskelmä- ja tanssimusiikissa tämä tarkoitti siirtymistä harmonikasta kitarasoundeihin. Niinpä vuosikymmenen suosikkirytmi tango sai väistyä siirryttäessä 1970-luvulle. Tilalle tuli beat-tyyppinen perusrytmi. Samalla harmonikan rinnalle ja jopa tilalle tulivat sähköurut. Ulkomaiset käännösiskelmät nousivat suosioon, joiden esittäjät, kuten Danny, Tapani Kansa ja Markku Aro olivat isoja kotimaisia tähtiä. 1960 ja -70 luvut olivat tanssimusiikin kulta-aikaa. Tansseja pidettiin melkeinpä joka kylällä. Oli nuorisoseurantaloja ja työväentaloja, joissa tyypillisiä tanssi-iltoja olivat keskiviikko, lauantai ja sunnuntai. Tanssiorkestereille oli yltäkyllin keikkoja. Tämän seurauksena myös orkesterien palkkiot illan soitosta nousivat lyhyessä ajassa 100 markan tasolta moninkertaiseksi. Yleensä tanssit alkoivat klo 20.30 ja päättyivät klo 1. Erityisellä luvalla tanssit saattoivat jatkua klo 2 saakka. Orkesteri soitti aina 45 minuutin jakson ja sen jälkeen 15 minuuttia soitettiin levyjä. Isommissa tanssipaikoissa saattoi olla kaksikin orkesteria, jolloin levyjä ei soitettu. Yleensä yksi jakso tai vähintään yksi tanssikappale oli omistettu naisten haulle. Tangoista luopuminen pakotti Tango-Landolan muuttamaan nimensä Landolaksi; orkesteri halusi olla nimenomaan nuorisoyhtyeen maineessa. Nuoruusikä toi myös pieniä ongelmia, kun armeija kutsui nuorukaisia. Ensimmäisenä armeijaan astui orkesterin seniori Tuomo. Hän palveli suurimman osan armeija-ajastaan Raahen sotilaspiirin esikunnassa Oulaisissa. Läheinen sijainti mahdollisti aika hyvin myös orkesterissa soittamisen. Leo siirtyi harmaisiin vuonna 1969 ja hänen tilalleen solistiksi saatiin upeaääninen laulaja Alavieskan Taluskylältä – Unto Vierimaa eli Unski. Orkesterin managerina toimi tällöin Pekka Puutio, rumpali Eskon isä. Hän vastasi usein myös kuljetuksista. Tämä mahdollisti Eskon pikkuveljen Esan mukana olon tanssikeikoilla. Rohkeana laulajana Esa nousikin estradille ollessaan vasta aloittelemassa koulua. Hän sai taitelijanimen Joonas Tirkkonen alias Pikku-Danny. Hänestä tuli todellinen tanssiyleisön suosikki hänen esittäessään suosittuja iskelmiä, kuten Lunta vain, Pienenä poikana ja Kuljen taas kotiinpäin. Keijon oli koulun takia luovuttava mieluisasta harrastuksestaan lukion toisen luokan puolessa välissä eli vuosikymmenen vaihtuessa; kolme keikkaa viikossa oli lukion käyntiä ajatellen liian raskasta. Hänen tilalleen koskettimiin tuli Jussi Kiiveri Kalajoelta. Jussi soitti pari vuotta ja sen jälkeen Risto Kinnunen tuli hänen tilalleen. Tällöin Landola olikin eräänlainen Kinnusen veljesten klaani. Samoihin aikoihin Esko siirtyi orkesterista pois ja hänen paikkansa otti Heikki Hakola. Landolalla oli koko 1970- luku aktiivista keikkailuaikaa, vaikka kokoonpano vaihtelikin varsinkin vuosikymmenen loppupuolella. Leo Kinnusen bravuuri 1960-luvun lopulla oli kappale nimeltään Lapsuuden vala. Tämän tallenteeen kuvissa näkyy mm. Joonas Tirkkonen sekä Pekka Puutio. Landolan vanavedessä uusia bändejä Tango-Landola innosti rautiolaisia musiikin harrastamiseen. Niinpä vuonna 1969 rautiolaiset nuorukaiset Matti Ojala, Risto Kinnunen, Heikki Hakola ja Aila Kääntä (Hakola) perustivat uuden nuoriso-orkesterin. Heikki Hakola kertoo: ” Musiikillinen rummunpäräys osaltani kajahti joskus keväällä 1969, kun kavereiden kanssa perustettiin kokoonpano nimeltä Aila-Helinä ja Manolitos. Nimensä bändi sai silloisesta TV sarjasta, High Shapparall, jonka yksi värikäs pääosan esittäjä oli roolinimeltään Manolito! Alussa meillä ei ollut basistia, mutta tiesin kaverin Kannuksen Korvenkylältä, Pekka Santosen, jolla oli musiikillista paloa siihen hommaan, joten Pekasta leivottiin bändiin basisti.

Treenattuamme noin puolivuotta, olimme valmiita keikoille ja ensimmäinen olikin, kuinkas muuten, Raution Nuorisoseuralla syksyllä -69. Manolitoksessa soitin parisen vuotta ja sitten siirryin Landolaan Risto Kinnusen kanssa.” Vuosikymmenen vaihtuessa tapahtui siten henkilövaihdoksia Landolan ja Manolitoksen välillä. Kun Risto Kinnunen ja Heikki Hakola siirtyivät Landolaan, niin Landolasta puolestaan Esko Puutio ja Jussi Kiiveri siirtyivät Manolitosiin. Näin oli tapahtunut terveellistä verenvaihtoa bändien kesken! Manolitosin managerin tehtäviä hoiti rautiolaisen T:mi Marlonin toimitusjohtaja Antti Ojala, Matti Ojalan veli. Todettakoon, että tällöin myös rautiolainen tekstiiliteollisuus antoi nuorille soittajanaluille ansiomahdollisuuksia erilaisissa työtehtävissä tehtaassa (Rauteks Ky). Matti Ojala jatkaa muisteloja: ”Ihan alkuperäisessä kokoonpanossa Manolitos soitti n. 2-3 vuotta. Keikkoja oli lähialueilla ja tanssipaikkoina olivat mm. Raution Ns., Alavieskan Viri, Merijärjen Ns., Ylivieskan Kuulan kesäpaikka, Markkulan Ns., Nivalan Urheilutalo, Haapajärven Kaunisto, Oulaisissa ja Haapavedellä oli useita Nuorisoseuroja jne. Uuden kokoonpanon myötä keikat lisääntyivät ja kyllä me pohjoisessakin käytiin. Noita tanssipaikkoja oli siihen aikaan aika paljon ja tansseja järjestettiin myös sunnuntaisin ja keskiviikkoisin.” Elämä, musiikki ja Landola; Tuomo ja Leo Tango-Landolan syntyminen 1960-luvun puolen välin paikkeilla on Tuomo Hämäläisen ja Leo Kinnusen ansioita. Nuorukaisten yhteistyö vaikutti ratkaisevasti molempien elämään ja heistä tuli vähintäänkin puoliammattilaisia musiikin saralla. Tuomon avioiduttua Tuulikin kanssa he muuttivat Haapavedelle. Tuomon elämä ja myös ammatti onkin piirtynyt musiikin kirjaimilla. Leo puolestaan on rakentanut elämänsä Leenan kanssa toimien monitoimisena yrittäjänä Alavieskassa. Tuomo kertoo: ”Landolan aktiiviajan jälkeen olin Häijyt -orkesterissa mukana vuodesta 1977 alkaen noin vuoteen 1982. Ravintoloissa, tanssilavoilla ja -paikoilla soitettiin aika paljon. Repertuaariin kuului ravintola- ja tanssipaikoille soveltuvaa musiikkia. Keikkareissuilla on käyty ympäri Pohjois-Suomea, ulottuen lähialueilta Inariin ja Kainuun kautta Etelä-Savoon. Seuraava orkesterini muutaman vuoden oli nimeltään Reissumiehet. Orkesteri soitti rytmikästä tanssimusiikkia ja kierrettiin lähialueilla sekä Etelä-Savosta Pohjois-Suomeen. Heti Reissumiesten jälkeen alettiin keikkailla Villiruusut -orkesterin kanssa. Lähialueiden lisäksi soittoreissut ulottuivat Pohjois-Karjalasta Lappiin. Villiruusujen jälkeen aloin soittaa Täysikuu -orkesterissa vuodesta 1995 alkaen ja soitetimme enimmäkseen ravintoloissa, tanssipaikoilla ja kylpylöissä. Reissut ovat ulottuneet lähialueiden lisäksi Etelä-Suomesta Lappiin saakka. Olen keikkaillut myös Captainorkesterin kanssa 2010 -luvulta alkaen satunnaisesti. Leo eli Lexa on Tango-Landolan kasvo suurelle yleisölle. Hän aloitti heti koulun jälkeen työskentelyn Erkki Kiimamaan omistamassa sähköliikkeessä Alavieskassa. Avioiduttuaan Leenan kanssa he muuttivat Alavieskaan ja ovat toimineen siellä yrittäjinä näihin päiviin saakka. Leo on pitkään hoitanut Koneliike Leo Kinnunen – nimistä yritystä, jota nyt Leon poika Harri jatkaa. Elämä, musiikki ja Landola; Keijo, Vesa ja Esko Tango-Landola muodostui kahden vuosikymmen nuorukaisista. Leo ja Tuomo ovat 1940-luvun lopun lapsia. Keijo, Vesa ja Esko edustavat taasen 1950-luvun alkupuolta. Kun orkesteri aloitti esiintymiset vuonna 1967, orkesterin soittajien keski-ikä oli noin 16 vuotta; siis todellinen nuoriso-orkesteri.

Keijo Nivala liittyi Tuomon ja Leon musiikilliseen seuraan vuonna 1966 ja oli aktiivisesti mukana Landolassa vuoden 1969 loppuun saakka. Sen jälkeen hänen piti ratkaista tulevan elämänsä suuntaviivat. Hän päätti keskittyä kouluun ollessaan Kalajoen lukion toisen luokan puolivälissä. Koulu tuli hallitsemaan hänen elämäänsä ja elämän työtä. Hän valmistui vuonna 1976 Helsingin teknillisestä korkeakoulusta elektroniikka-alan diplomi-insinööriksi ja palasi vaimonsa Tertun kanssa kotiseudulleen Ylivieskaan työskentelemään Elektrovieska Oy nimiseen teollisuusyritykseen, jonka pääomistajana oli rautiolaislähtöinen Pekka Niska. Muutaman vuoden jälkeen hän siirtyi Ylivieskan teknillisen oppilaitoksen rehtoriksi. Hän väitteli vuonna 1994 Oulun yliopistossa tekniikan tohtoriksi ja työskenteli sen jälkeen maamme eri ammattikorkeakoulujen johtotehtävissä; hän toimi rehtorina Lahden ja Tampereen ammattikorkeakouluissa. Sen jälkeen hän palasi Ylivieskaan ja toimi Centriaammattikorkeakoulussa yksikönjohtajana, vararehtorina sekä tutkimus- ja innovaatiojohtajana. Musiikki aktivoitui uudelleen hänen elämässään 1980-luvun puolen välin jälkeen, jolloin jatkui yhteistyö myös Landolan kanssa. Vähitellen häntä rupesi kiinnostamaan sävellystyö ja pikkuhiljaa alkoi syntyä omia sävellyksiä ja sanoituksia, joista osa on vuonna 2016 julkaistulla ”Kiitos Sinulle” nimisellä CD:llä. Keijo kertoo: ”Ensimmäinen sävellykseni, josta kirjoitin nuotit, on lukioajoilta. Sen kappaleen nimi on ’Logaritmitango’. Arvostamani matematiikanopettaja Väinö Oksanen piti siitä kovasti ja muistaa sen edelleen. Olin myös 1990-luvun alussa puuhaamassa yhdessä muutaman musiikkia harrastavan ystäväni kanssa alueellista viihdeorkesteria, joka sai nimekseen viihdeorkesteri Solina. Siinä oli 25 tasokasta soittajaa useammasta alueen kunnasta. Solina piti konsertteja ja esiintyi erilaisissa tapahtumissa muutaman vuoden ajan. Olen myös toiminut pitkään Ylivieskan Mieskuoroa säestävässä orkesterissa nimeltään YMK Band. Ylivieskan Mieskuoron ja paikallisten solistien kanssa on tehty useita isohkoja musiikkiprojekteja, mm. ”Ranskalaiset korot; Erik Lindströmin elämä ja musiikki”. – Niin ja armeijavuonna 1971 aikana perustimme kajaanilaisen Tuomo Juntusen ja suonenjokelaisen Ilpo Puustjärven kanssa ’RAUKin pelimannit’ - bändin ja soittelimme monet lauantai-illat paikallisessa upseerikerhossa.” Viimeisin Keijo Nivalan johtama orkesteri on Viihdeorkesteri Selvät Sävelet, joka on pitänyt useita konsertteja paikallisten solistien kassa mm. Kulttuurikeskus Akustiikassa. Todettakoon, että Keijo vaimo Terttu soittaa em. viihdeorkesterissa mandoliinia. Terttu sai mandoliinin soiton ensiopit opettajaltaan ja suurelta musiikintekijältä Aatto Saksolalta. Vesa Kinnunen, Leon veli liittyi syntyvään orkesteriin samoihin aikoihin Keijon kanssa. Hän otti käsittelyynsä bassokitaran ja alkoi opiskella nuotteja Keijon avustamana. Perintönä saadut kädentaidot toivat Vesalle ammatin, mitä hän on tehnyt koko ikänsä ja johon sai opin vanhemmalta veljeltään Paavolta, jolla oli jo oma verhoiluliike Kemissä. Jo nuorena miehenä hän perusti oman yrityksen Oulaisiin, tapasi Annelin ja meni hänen kansaan naimisiin ja perusti perheen Oulaisiin. Musiikin ohessa hän on harjoittanut lähinnä huonekalujen verhoilua piakkoin puolen vuosisadan verran. Vesa kertoo: ” Landolan lisäksi perustettiin vuonna 1975 Uolevi Nikander group, jossa soitin bassoa vuoteen 1979. Nikanderin kanssa kävimme soittamassa Tavastialla, ja muutamat festarit muun muassa Saapasjalka rock ja Kuusrock Oulussa. Levytettiin myös kaksi sinkkua. Rautalankabändi Steelissä aloitin soittamaan vuonna 1988 bassoa, ensimmäinen jakso kesti kaksi vuotta. Vuonna 2003 palasin bändiin uudelleen laulajana ja komppikitaristina. Keikkailevan muusikon hommista jäin eläkkeelle samalla, kun lopetin Steelissä 2009. Väliin mahtuu myös lukuisia eri bändejä ja kokoonpanoja.” Alavieskan poika Esko Puutio on Tango-Landolan kuopus. Hän liittyi Tango-Landolaan rumpaliksi Leo Kinnusen pyytämänä vuonna 1966. Hän oli silloin kolmannella luokalla Alavieska-Raution kunnallisessa keskikoulussa, siis samassa koulussa Keijon kanssa. Tango-Landolan lisäksi Esko soitti ennen armeijaan menoaan myös Manolitos- ja Käpykaarti-orkestereissa. Esko kertoo: ”

Muutettuani vuonna 1972 Kokemäelle menin heti armeijaan ja sen jälkeen poliisikouluun. Työurani on ollut siis viranomaistyötä poliisina Porin alueella. Työ tietenkin rajoitti varsinkin alkuvuosina aktiivista soittamista. Avioiduin vuonna 1974 Hilkan kanssa ja perustimme perheen Poriin, jossa edelleen asumme. Soittaminen jossain muodossa on kuitenkin kulkenut kyljessäni; minulla on ollut ns. työmaabändi ja olemme soittaneet monissa poliisilaitoksen tilaisuuksissa. Perustimme 1990-luvun alussa Esa-veljeni kanssa Tanssiorkesteri Neliapilan, jonka solistina oli myöhemmin Merja Raski. Kiersimme laajasti Ruotsia myöten eri tanssitilaisuuksissa ja esiinnyimme mm. kaksi kertaa ”Huvin vuoksi” TV-ohjelmassa. 2000-luvulla olen soittanut lähinnä ravintoloissa Trio Menox-nimisessä orkesterissa. Lisäksi olen soittanut Vesa Kilpisen bändissä ravintoloissa ja myös Tallinnan laivalla sekä satunnaisesti Jalmar-nimisessä orkesterissa. Tällä hetkellä soitan eläkepäivieni ratoksi satunnaisesti poikieni Jussi-Sakarin ja Veli-Matin Mr Meno - bändin kanssa.” Esko Puutio on toiminut myös Viihdeorkesteri Selvät Sävelet rumpalina.

Veri vaihtuu Landolassa: Jussi, Hessu ja Risto 1960-luvun vaihtuessa uudeksi vuosikymmeneksi Landolan kokoonpano alkoi hieman elää. Leon armeija vuonna 1968 toi orkesteriin Unto Vierimaan uudeksi laulusolistiksi. Keijon päätti keskittyä koulunkäyntiin ja hänen tilalleen vuoden 1969 lopulla koskettimiin tuli Jussi Kiiveri Kalajoelta. Noin vuosi tämän jälkeen Esko ja Jussi siirtyivät Manolitosiin ja samalla Heikki Hakola tuli Landolaan rumpaliksi ja Risto Kinnunen (Leon ja Vesan veli) tuli koskettimiin, jotka tuohon aikaan olivat sähköurkuja. Jussi Kiiveri kertoo omasta musiikillisesta tarinastaan:” Eka keikka Landolassa oli 16.11.69 Matkanivan Nuorisoseuralla. Olin silloin15 vuotias. Muistini mukaan ensimmäinen laulamani kappale Landolassa oli nimeltään Tukholma. Olin noin vuoden silloin mukana Landolassa ja sitten siirryimme Eskon kanssa Manolitos yhtyeeseen. Sen jälkeen soitin Charlie Brown – ja Uolevi Nikander Groupnimisissä bändeissä. Levytimme muutaman singlen ja kokoelmalevyillä mukana. Sitten tuli muutaman vuoden taukoa. Aloitin tähän päivään saakka jatkuneen yritystoiminnan musiikin parissa; myyn ja viritän pianoja. Vuonna 1990 pääsin viikkolehti Seuran aurinkotyttökiertueeseen ja kiersin koko kesän Suomea bändin iskelmäsolistina. Lisäksi 90-luvulla olin mukana Select- ja Carawellnimisissä yhtyessä. Musiikillisia saavutuksiani ovat neljä älppäriä, erinäinen määrä sinkkuja, muutama TV-esiintyminen. Radiosoittoja on vielä tänäkin aikana säännöllisesti. Olen myös tehnyt biisejä, joita itseni lisäksi on levyttänyt Kirka, Kake Randelin, Kari Vepsä ja Daniela Persson. Jussin siirryttyä noin vuoden Landolassa olon jälkeen Manolitosiin Risto Kinnunen siirtyi Landolassa sähköurkujen taakse. Elämäntarinastaan Risto kertoo:” Vuoden 1960-luvun loppupuolella perustimme Manolitos- yhtyeen, jossa soittivat itseni lisäksi, Heikki Hakola ja Matti Ojala sekä laulusolistina Aila Hakola. Kuljettiin Ojalan Antin autolla satunnaisia keikkoja jopa Etelä-Pohjanmaalla saakka. Siirryin Landolaan muistaakseni 1971, tosin armeija vuosina 72-73 hieman keskeytti musisointia. Soitin Landolassa aina 80 -luvulle. Keikkoja oli siihen aikaan todella paljon. Kierisimme koko Pohjois-Suomessa sekä Keskipohjanmaalla ja säestettiin myös tunnettuja artisteja. Asuin Kokkolassa; kävin siellä kauppaopiston ja olin töissä Teknossa sekä Sokos-Marketissa. 1980-luvun loppupuolella muutettiin vaimoni Kaarinan kanssa Marinkaisiin Lohtajalle. Vuonna 1984 vuoden siirryin yksityisyrittäjäksi Himangalla, Sitä kesti kymmenisen vuotta ja siihen aikaan soitin lohtajalaisessa Lapponia yhtyeessä. 1990-luvun alkupuolella soitin Trio Tatu Honka yhtyeessä ja kierreltiin paljon ravintola keikkoja Pohjois-Suomea ja Kainuussa. Vuonna 1997 muutimme Sieviin ja olin töissä Teho-Filtterin tehtaalla koneenkäyttäjänä ja soitin Yambalaya- yhtyeessä. Jäin vuonna 2009 sairaseläkkeelle. Nykyisin olen harrastanut kuorolauluja mm. Sievin kirkkokuorossa sekä Nivalan mieskuorossa. Heikki Hakolan monimuotoinen musiikillinen elämä käynnistyi Manolitosorkesterissa 1960-luvun lopulla. Hessu kertoo elämästään seuraavaa: ”Manolitosin jälkeen Landolassa tein keikkaa neljä vuotta vuoteen 1974 saakka, jolloin minua pyydettiin Uolevi Nikander Groupin(UNG) riveihin, seuraavat neljä vuotta kuluivatkin sitten UNG:n riveissä keikkaillen jopa ihan pääkaupunkiseudulle saakka. UNG avarsi musiikillista maailmaani parin single -levyn ja festivaalikeikkojenkin muodossa. Myös studiohommat alkoivat kiinnostaa tuolloin. Tuli vuosi 1978 ja säestettiin UNG:llä Mikko Alataloa muutamia kertoja ja hän tarvitsi uuteen bändiinsä rumpalia; oli kuuleman mukaan kiinnostunut minusta. Hän tarvitsi laulavan rumpalin, joten ei muuta kuin päätös ja uusia haasteita kohti. Bändi oli loistava ja mieleenpainuvia keikkoja tehtiin myös Ruotsissa ja muutamia kertoja jopa silloisessa Neuvostoliitossakin. Pitkien keikkavälimatkojen ja perheen takia jouduin kuitenkin lopettamaan Mikon bändissä keväällä 1980. Seuraava kokoonpano oli sitten nimeltään Vanhat Saiturit; pääasiassa ravintolabändi, jossa musisoivat myös Leo Kinnunen, Timo Vesajoki, Ismo Irva. Seuraava bändi perustettiinkin sitten syksyllä 1981 Kokkolan Kaupunginteatteriesitystä varten; Laulu Tulipunaisesta Kukasta - näytöksiä oli toukokuuhun -82 saakka, jonka jälkeen lähdimme samalla kokoonpanolla, mutta nimellä Pekka Marjasen Kvartetti, tekemään keikkaa ympäri Suomen pääosin Polar Artistit Oy:n leivissä. Tällä kokoonpanolla teimme säestyskeikkaa eri artistien taustalla (esim. Kake Randelin, Matti Esko, Paula Koivuniemi, Vesa-Matti Loiri, Kisu sekä monet muut sen ajan nimekkäimmät artistit). Pekka Marjasen lopettaessa vuonna 1983 tässä kokoonpanossa, meillä oli muutamia tilapäisiä kosketinsoittajia eri puolilta maata, Jari Puhakka, Esa Katajavuori, Vesa Torppa ja viimein pysyvämpi jäsen Kari Salmela Merijärveltä. Bändin uudeksi nimeksi tulikin The Ritz Band. Tämä kokoonpano toimi 1986 vuoteen saakka omien keikkojen lisäksi mm. Paula Koivuniemen ja Lea Lavenin taustabändinä. Seuraava bändi olikin sitten Juhamatin taustalle koottu kokoonpano syksystä 1986 kevääseen 1988, jolloin lopetin keikkakiertämisen ja muutin Ouluun tekemään omaa musiikkia yritysvideoihin, mainostuotantoihin sekä studiotöitä ja mainosääntä TV - ja radiomainoksiin. Omaa musiikkia olen säveltänyt, sanoittanut, ja sovittanut kaikkien näiden vuosien aikana Teoksia löytyy Teoston listoilta toistasataa kappaletta, joista esim. Matti Esko on levyttänyt biisin nimeltä Et voinut unohtaa ja Mikko Alatalo kappaleen Pohjatuuli. Myös oma levy -Unohtumattomiin Hetkiin- ilmestyi vuonna 2001. Viimeinen oma vakituinen keikkakokoonpanoni oli Tanssiorkesteri Salama vuosina 1993 - 1995. Siirryttäessä 2000-luvulle siirryin opetustehtäviin Ylivieskan ammattiopistoon (YSO) ja tällä hetkellä olen jäähdyttelemässä; päiväni kulutan Rautiosta nauttien. Yksi asia vielä, jonka haluan mainita, on poikani Janne ja hänen osallistumisensa Tenavatähtikisaan vuonna 1992. Hänestä taisi tulla siihen aikaan jopa paikallinen TV-julkkis!” Solistikimaraa; Unski ja Joonas Tirkkonen Tango-Landola oli1960-luvulla todellinen nuoriso-orkesteri, joka rakentui upean laulusolistin Lexan eli Leo Kinnusen ympärille. Armeija kuitenkin kutsui nuortamiestä ja orkesterin oli löydettävä Lexalle tuuraaja. Sellainen löytyi Alavieskan Taluskylältä. Unto Vierimaa oli tällöin vapaana ja hänellä oli paljon kokemusta tanssiorkestereista. Tango-Landola sai nyt uuden solistin. Tupsahtipa orkesteriin vielä toinenkin solisti, nimittäin Joonas Tirkkonen, jota myös Pikku-Dannyksi tituleerattiin eli Esa Puutio. Hänet toi orkesteriin Pekka Puutio, Esan isä. Pekka toimi tällöin Tango-Landolan managerina ja huolenpitäjänä. Näin seitsenvuotiaan Joonas Tirkkosen oli turvallista olla mukana monilla keikoilla. Edesmennyt Unto Vierimaa oli 40-luvun lapsia. Hän syntyi, asui ja kasvoi Alavieskan Taluskylässä veljesyhteisössä, jossa oli paljon musiikillista lahjakkuutta. Hänen kotitaloaan kutsuttiin Tienviereksi. Kerrotaan, että hän oli nuoruusvuosinaan talon pikkukamarissa usein soitellut haitaria naapurin lapsille. Unski aloitti laulamisen alavieskalaisessa Simosen yhtyeessä ja lauloi sen jälkeen mm. Unto Jutilan orkesterissa ennen tuloaan Tango-Landolaan. Tekipä hän musiikillista yhteistyötä myös Jouko Hietalan orkesterin kanssa. Unski oli ennen kaikkea tangolaulaja. Tango-Landolassa hänen bravuurikappaleitaan olivat Hiekkaa tango, Sabina sekä 1960-luvun, mutta myös tänä päivänä puhutteleva kappale nimeltään Katu. Unskilla oli hyvin soinnillinen ääni ja hän pystyi laulamaan hyvin korkealta. Kun 60-luvun iskelmätähti Kari Kuuva kuuli Unskin laulavan, hän oli vakuuttunut, että Unskista tulee tähtiartisti Suomeen. Niinpä Kuuva järjesti Unskille koelaulutilaisuuden Helsinkiin, mutta yksinäiselle maalaiskylän pojalle tuli muita käytännön ongelmia Helsingissä ja asiat eivät edenneetkään suunnitelmien mukaisesti. Unski jatkoi Tango-Landolan jälkeen pienimuotoista laulamista ja esiintymistä oman kylän puitteissa mm. Seppo Raution ja Kosti Nahkalan kanssa. Tästä yhteistyöstä yhtenä kivana muistona on Taluskylän oma C-kasetti tallenne nimeltään ”Tälle kylälle”. Kasetilla kuullaan Lepposat-orkesterin ja usean solistin esittämänä Kosti Nahkalan kappaleita. Tältä kasetilta voisi esimerkkinä mainita valssiin Taluskylällä

Esa Puutio, Tango-Landolan rumpalin Esko Puution velipoika oli innokas laulamaan jo ennen kouluunmenoa. Niinpä isä Pekka rohkaisi häntä kokeilemaan laulua Tango-Landolan säestämänä ja sehän onnistui heti hyvin. Niinpä Pekka Tango-Landolan managerina sanoi pojalleen, että lavalle vaan. Alavieskalainen Veikko Kauppinen keksi pikkupojalle taitelijanimen ”Joonas Tirkkonen” ja sillä nimellä lähdettiin esiintymään seitsenvuotiaana. Kun kappalevalikoimaan kuului mm. Dannyn kappale Lunta vaan, niin saipa Esa poika toisenkin taitelijanimen ”Pikku-Danny”. Yleensä Joonas Tirkkonen lauloi heti alkuillasta ja meni sitten kymmenen jälkeen autoon nukkumaan. Pikkupoika tanssilavalla solistina oli todella erikoista 1960-luvun lopulla ja Joonas Tirkkosesta tuli todellinen suosikki. Hänen bravuurikappaleita olivat mm. Pienenä poikana sekä Kuljen taas kotiinpäin. Esa Puutio kertoo elämästään ja musiikistaan: ”Muutin Alavieskasta Kokemäelle v.1970. Laulu-ura jatkui vahvasti ja osallistuin kymmeniin laulukilpailuihin Satakunnan alueella; voitin ne kaikki! Vuonna 1971 sain pääosan Porin kesäteatterissa Tukkijoella näytelmästä "Pölhö Kustaan" rooliin. Saman vuoden jouluna esiinnyin televisiossa Aarre Elon ohjelmassa Joululahjavalvojaiset. Sitten vähän innostus hiipui laulamiseen, osasyynä oli äänenmurros. Tuli käytyä koulut ja ylioppilaslakki pantiin päähän 1980. Armeijan jälkeen opiskelin ravintola-alaa, jonka parissa työskentelinkin koko 80-luvun. Menin naimisiin 1989 ja asun vaimon kanssa edelleen Kokemäellä. Palasin vuonna 1990 uudestaan musiikin pariin Neliapila orkesteriin veli Eskon kanssa. Vuonna 1995 pääsin laivamuusikoksi VikingLinelle. Laivakeikkaa tein vuosina 1995-2004 myös Silja-Linellä että Eckerö-Linellä. Teen edelleen aktiivisesti keikkaa pääosin One-Man-Bändinä ympäriinsä täällä Länsi-Suomen alueella.”

Landolan esittämän musiikin tyyli Tango-Landolan musiikillinen tyyli perustui pitkälle kitaristi Tuomo Hämäläisen tapaan tulkita musiikkia hyvin kansanomaisesti. Tango-Landolan soittoa on kautta aikojen pidetty selkeänä, rytmillisenä ja hyvin tanssittavana. Lisäksi musiikki on reipasta ja iloista, mihin tunnelman on aina luonut upea laulusolisti Leo Kinnunen. Tätä musiikillista tyyliä edustaa kappale Jääkukkia orkesterin 40-vuotiskahvikonsertissa Raution Nuorisoseuralla vuonna 2007. 1960-luvulla musiikin tekeminen poikkesi tämän päivän tilanteesta oleellisesti. Nuotteja ei juurikaan ollut saatavissa. Muutamat nuotit, jotka Tango-Landola hankki, piti kirjeitse tilata Helsingistä Musiikki Fazerilta. Useimmat kappaleet tehtiin korvakuulolta. Kun Tango-Landola oli nuoriso-orkesteri, se halusi perinteellisten tangojen, valssien ja humppien ohella esittää mahdollisimman paljon myös uunituoreita kappaleita. Näitä uusia kappaleita julkaistiin tuolloin radion suositussa Lista-ohjelmassa. Menettelytapana oli se, että uusi kappale nauhoitettiin kasettinauhurilla. Sitten kuunneltiin ja kirjoitettiin sanat ylös. Tämän jälkeen Keijo ja Tuomo hakivat Tuomon tarkalla musiikkikorvalla kappaleisiin soinnut ja siitä sitten muodostui yksinkertainen sovitus kappaleeseen Landolan tulkitsemana. Menettelytapa oli nopea. Keijo muistelee:” Fredin tulkitsema kappale Pieni nukke oli uutena kappaleena radion lauantain Lista-ohjelmassa. Kappale miellytti kovasti. Se otettiin nauhalle, tehtiin soinnut ja sunnuntai-iltana tansseissa se oli jo orkesterin ohjelmistossa.”

Landolan eräänlainen uudelleen herääminen tapahtui vuonna 1987, jolloin orkesterin ensi esiintymisestä oli kulunut 20-vuotta. Keijo Nivala ja Raution kyläpäällikkö Alpo Murtoniemi ideoivat niin, että juhlan kunniaksi järjestetään Rautio-viikon iltamiin tanssit, joiden musiikista vastaa juhlakalu eli Tango-Landola tai lyhyemmin Landola. Tästä alkoi perinne, jota on nyt jatkunut 30 vuotta. Hieno näyte yhtyeen ja sen kannattajien ilakoinnista noista juhlallisuuksista on esitys, jossa kuullaan kappaleet Olen yksinäinen ja Jambalaya. Rautio tunnetaan kulttuuristaan ja aktiivisesta kylätoiminnasta. Rautio valittiin mm. vuonna 2004 Pohjois-Pohjanmaan kyläksi. Rautio-viikko on yksi perinteeksi muodostunut kesätapahtuma PohjoisPohjanmaalla. Viikon jokaiselle päivälle on ohjelmaa, josta osavastuu on Raution jokaisella neljällä kylällä. Rautio-viikon yksi kohokohta on lauantai-illan ohjelmalliset iltamat, jotka päättyvät perinteeksi muodostuneisiin lomatansseihin. Näihin tahdit on taannut vuodesta 1987 alkaen Tango-Landola. Iltamien ohjelmaan on kuulunut paikallinen näytelmä, jonka alkuvuosien käsikirjoittajana toimi edesmennyt rautiolainen taitaja Eino Takkunen. Hänen jalanjälkiään näytelmäkirjoittajana on jatkanut mm. Tapani Typpö. Varsin usein ennen näytelmää illan on käynnistänyt Landola omalla lyhyellä ohjelmanumerollaan solistina Leo Kinnunen. Näytelmän kesto on yleensä ollut noin tunti. Tämän jälkeen on salista tuolit siirretty sivuun. Samalla Landola on viritellyt soittimiaan ja näin illan tanssiohjelma on päässyt käyntiin. Yleensä aloitusvalssit on soitettu klo 21 paikkeilla ja tanssilattia on heti täyttynyt aktiivisista ja iloisista tanssijoista. 1980- luvun lopulla tanssijoita oli useita satoja, viimevuosina muutamia kymmeniä. Landolan kokoonpano on eri vuosina hieman elänyt ja aina alkuperäistä kokoonpanoa ei ole onnistuttu saamaan kasaan. Tuuraajina eri vuosina ovat olleet Risto Kinnunen, Unto Laaksonen, Martti, Simo ja Kalevi Kärkinen, Heikki Hakola, Jouko Hietala, Markus Paavilainen ja Risto Savela. Vuoden 1998 Rautio-viikon tansseissa Tango-Landolan peruskokoonpanoa vahvistivat Maarit Satomaa viulussa ja Terttu Nivala mandoliinissa. Tässä tätä hieman poikkeavaa Landolaa edustaa kappaleet Kisällit kesällä ja Suvivalssi ja jos oikein tarkasti katsot, voit tanssijoiden joukossa nähdä myös Pekka Niskan; hänhän vieraili usein näissä lomatansseissa. Kesällä 2018 Rautio-viikon iltamissa juhlittiin Tango-Landolaa. Näytelmän korvasi Tango-Landolan 50-vuotiskonsertti. Konsertti oli kaksiosainen kestäen noin 2 tuntia. Ohjelmassa esitettiin pääasiassa 1960 ja -70 luvun kappaleita. Orkesterin peruskokoonpanoa vahvistavat Heikki Hakola äänentoistossa, Timo Vesajoki koskettimissa sekä taustalaulajina naistrio Noora Östberg, Arja Löytynoja ja Leila Poutiainen. Leo Kinnusen ohella solisteina ovat myös Jussi Kiiveri, Tuomo Hämäläinen sekä Pauliina Sormunen, jonka laulama Hiekkaa-tango palautti mieliimme Unto Vierimaan muistot Landolan solistina. Landola ja ”starat” Tanssiorkesterille on aina sekä kunnia että haaste päästä säestämään todellisia iskelmätähtiä eli ”staroja”. Tämä oli erityisen haastavaa 1960-luvulla: silloin näillä kansansuosikeilla ei yleensä ollut minkäänlaisia nuotteja mukana säestävälle orkesterille. Silloin puhuttiin papereista – ”onko sinulla mitään paperia orkesterille?”. Siis ei ollut ja niinpä jouduttiin säestämään korvakuulolta eikä yleensä myöskään etukäteen harjoiteltu. Solisti sanoi vain sävellajin ja siitä mentiin. Tango-Landola selviytyi näistä haasteista hyvin, koska kitaristi Tuomo Hämäläinen kykeni soittamaan ”siitä vaan” – periaatteella. Vesa bassossa ja Keijo harmonikassa tai koskettimissa sitten seurasi Tuomon ottamia kitarasointuja ja homma hoitui ainakin kohtuullisesti. Osa kappaleista oli tietenkin tuttuja, joten niissä ei ongelmia ollut. Myöhemmin vierailevilla solisteilla oli myös nuotit mukana ja näin säestykset helpottuivat. Tango-Landolan ensimmäinen vierailevan solistin säestys oli Limingan Nuorisoseurantalolla vuonna 1969; solisti oli Päivi Paunu. Hän oli noussut pinnalle ”Oi niitä aikoja” kappaleella. Tästä ensimmäisestä säestyksestä on jäänyt mieleen kova ennakkojännitys ja sitten miellyttävä jälkifiilis, kun kaikki meni hyvin. Tämän jälkeen säestyksiä tuli vähitellen lisää. Kari Kuuvan kanssa Landola teki jonkin verran yhteistyötäkin 1960-luvun lopulla ja esiinnyttiin monilla tanssipaikoilla yhdessä. Vietettiinpä myös yhteistä vapaa-aikaa mm. Haapaveden Kylpyläsaaressa ja Kalajoen Hiekkasärkillä. Hiekkasärkiltä on jäänyt mieleen, kun lähdettiin nauttimaan rannasta ja auringosta, niin meidät yllätti uusi villitys. Rannalla oli tyttöjä, jotka olivat yläosattomissa eli ilman rintsikoita. Kyllä siinä Kari Kuuvakin meni hämilleen. Näin tapahtui siis Kalajoen hietikolla! Kari Kuuva nousi pinnalle satiirisella sanoituksellaan tangoon ”Vanha pelargonia”. Tämä tango oli todella suosittu 1960-luvulla ja Landola piti sitä myös pitkään ohjelmistossa. Keijo muistelee, että Anneli Sarin säestys Ruokolahden lavalla oli haastavaa. Ensinnäkin Landolalla oli hieman ongelmia mikrofonien liittimien kanssa ja toiseksi Anneli Sari oli hyvin vaativa ja rupesipa ohjeistamaan meitä soittajia. Hyvin kuitenkin selvittiin. Vesa ja Tuomo muistelevat, että pikkuhiljaa vierailevia solisteja alkoi olla enemmän ja enemmän. Muistinvaraisesti Landola on säestänyt edellä mainittujen solistien lisäksi ainakin seuraavia: Annikki Tähti, Erkki Junkkarinen, Esko Rahkonen, Veikko Lavi, Sammy Babitzin, Jamppa Tuominen, Irwin Goodman, Arja Sippola, Markus Allan, Veikko Tuomi, Tarja Lunnas, Arto Vilkko, Markus, Ossi Ahlapuro, Matti Heinivaho, Kari Purhonen ja Pekka Himanka. Vesa kertoo, että lämpimimmät muistot jätti Annikki Tähti, kun hän lähetti hänelle postissa syntymäpäivälahjaksi itsekutomansa villasukat. Kiitos Rautio! Tango-Landolan pitkän toimintaiän vankka tukija alusta saakka on ollut Rautio ja rautiolaiset. Tästä orkesterin jokainen jäsen antaa nöyrimmät kiitokset rautiolaisille unohtamatta kiittää koko alueen tanssiyleisöä vuosien varrelta. Raution tuki orkesterille ilmeni heti orkesterin syntyvaiheessa vuonna 1966. Tämä konkretisoitui mm. siten, että Raution nuorisoseuran talo antoi vapaasti käyttöön tilat orkesterin harjoituksiin. Niinpä Tango-Landola harjoittelikin alkuvaiheessa viikoittain seuralla, kuten silloin sanottiin. Yleensä harjoitukset olivat sunnuntaina iltapäivällä. Soittajat muistelevat, että lauantai-illan riennoista monesti herättiin sunnuntaina puolenpäivän aikoihin ja välittömästi ”aamukahvin” jälkeen mentiin seuralle harjoittelemaan. Joskus jopa jouduttiin kavereita herättelemäänkin harjoituksiin! Raution tuki orkesterille näkyi monella tavalla. Paikkakunnan ihmiset olivat innostuneita ja aina myönteisiä tälle uudelle tulokkaalle. Siitä puhuttiin ja sitä tuettiin. Tästä oivana esimerkkinä on silloisen Raution kunnan hallituksen kutsu tulla soittamaan paikkakunnan päättäjille tarkoitetussa kokouksessa. Tämä tapahtui vuonna 1968 ja pakinoitsija Kuukkeli kirjoitti alueella ilmestyvässä lehdessä Kaduilta ja kujilta -pakinassaan silloin näin: ”… Raution pikkuinen kunta aukoo uusia uria kunnallisia tilaisuuksia järjestäessään. Ensi lauantaina vietetään paikkakunnalla kunnallisten luottamusmiesten tiedotustilaisuutta, johon on hankittutavanomaisen arvokas ohjelma. Tilaisuuden aloittaa paikkakunnan oma nuorisobändi TangoLandola, en tiedä sitten, mitä pojat soittavat, soittavatko he Elsaa kohtalon lasta, Lumpeenkukkaa tai Kyllä kunnanvaalit meni aivan poskelleen. Joka tapauksessa ratkaisu on erikoinen ja sopii kokeiltavaksi varmasti muuallakin…..” Tango-Landolan vankkumaton tukija on ollut Raution kyläpäällikkö Alpo Murtoniemi. Hän on mm. vuodesta 1987 alkaen huolehtinut siitä, että Landola on soittanut Rautio-viikkojen iltamatanssit. Landola haluaa kiittää Alpoa lämpimästi tästä pysyvästä ja pyyteettömästä tuesta, jonka Alpo on yleensä kertonut myös näiden iltamien ohjelmassa niin, että ”heillä on toistaiseksi voimassa oleva esiintymissopimus Tango-Landolan kanssa". Tämä sopimus on siis voimassa tänäkin kesänä Rautiossa; konsertin jälkeen myös tanssahdellaan! Tango-Landola päätti 50-vuotistaipaileensa kahdella juhlakonsertilla, toinen Raution Nuorisoseuralla ja toinen Kulttuurikeskus Akustiikassa syksyllä 2018. Tässä linkissä Tango-Landolan viimeinen esiintyminen ja viimeinen kappale – Nuoruusmuistoja