Unto Väinö Jutila (5. joulukuuta 1944 Kalajoki – 5. maaliskuuta 1992 Toholampi) oli suomalainen harmonikkataiteilija ja säveltäjä.
Tausta
Unto Jutila syntyi Kalajoella, sahanasettaja Väinö Jutilan ja Anni o.s. Tiinasen perheeseen. Lapsuusaika kului Kalajoen Plassilla. Vaikka suvussa ei aiemmin ollut muusikoita, Väinö-isä oli kulttuurin ja musiikin ystävä, joka hankki pojalleen harmonikan. Jo 11-vuotiaana poika pääsi soittamaan Kalajoen teatteritalon tansseissa taukoja.
Avioiduttuaan 2. heinäkuuta 1977 filosofian kandidaatti Sinikka o.s. Alasen (s. 1946 Karkku) kanssa, Jutilat muuttivat Toholammille.
Vaikka Jutila oli soittajana pääosin itseoppinut, hän opiskeli musiikin teoriaa Pauli Kilpiön johdolla, sekä harmonikansoittoa ja esiintymistaitoa Leander Norrbackin ja Veikko Ahvenaisen johdolla.
Muusikko, säveltäjä, pedagogi, vaikuttaja Jutila toimi noin 10 vuoden ajan tanssimuusikkona 1960-luvulla, kiertäen maata oman yhtyeensä kanssa.
Ensimmäinen sävellys, "Iloinen meripoika", syntyi 1959, jonka jälkeen hän sävelsi noin 200 teosta, kattaen erilaisia tyylilajeja viihdemusiikkia ja taidemusiikkia. Sävellyksistä tunnetuimpia ovat Rapsodia harmonikalle, Konsertto F-duuri ja Kuvia lapsille -sarja. Hänen viimeiseksi sävellyksekseen jäi Hyväntuulen jenkka,1990.Hänen sävellyksiään ovat levyttäneet muun muassa Pekka Himanka (esimerkiksi Kalajoki-valssi) ja useat harmonikansoittajat, kuten Matti Rantanen (Kuvia lapsille -sarja).
Jutila toimi harmonikansoiton opettajana Raahen musiikkikoulussa 1975–1980 ja Keski-Pohjanmaan musiikkiopistossa 1978–1987, minkä lisäksi hänellä oli lukuisia yksityisoppilaita.
Hän osallistui erilaisiin harmonikkamusiikin tapahtumiin esiintyvänä taiteilijana ja opettajana, sekä toimi Kalajoen "Särkät soi" (1974–1985) ja Toholammin harmonikkaviikot (1986–1992) -tapahtumien taiteellisena johtajana. Ulkomailla Jutila konsertoi Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa,Neuvostoliitossa,Baltianmaissa sekä Italiassa. Hän oli muuntautumiskykyinen taiteilija, joka esitti niin klassista harmonikkamusiikkia, tanssimusiikkia, ranskalaista musette-musiikkia kuin jazziakin.
Jutilan kansainväliset kontaktit alalla olivat laajat, ja muun muassa ranskalainen musette-harmonikan taitaja Maurice Vittenet oli hänen hyvä ystävänsä.Elämän loppuvuosia varjosti vaikea sairaus, joka ei kuitenkaan estänyt sävellystyötä eikä esiintymisiä. Hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke vuonna1987.
Unto Jutila levytti kuusi omaa pitkäsoittoa sekä esiintyi kokoomalevyillä. Jutilan levytyksiä ovat muun muassa:
Hilpeä hanuri, 1977 (Blue master)
Hanuri ja hattu, 1979 (Anuco)
Ranskalainen visiitti, 1983 (Vip)
Kuutamoserenadi, 1988 (omakust.)
http://www.kirjastovirma.fi/henkilogalleria/Jutila_Unto
Unto Jutilan lapsuus ja varhaisnuoruus kuluivat Kalajoen Plassilla. Suvussa ei tiettävästi aikaisemmin ole ollut musiikinharrastajia. Isä Väinö oli kulttuurisesti valistunut henkilö, ja hän piti paljon musiikista. Hän hankki pojalleen harmonikan ja piirsi tietämättään tällä ennakkoperinnöllä merkin suomalaisen harmonikkamusiikin historiaan. Unto Jutila esiintyi jo 11-vuotiaana julkisesti Kalajoen teatteritalon tanssien taukosoittajana. Avioiduttuaan hän muutti Toholammille, jossa hän asui elämänsä loppuun.
Unto Jutilan elämäntyöhön harmonikansoiton alalla sisältyy selviä toisistaan erottuvia jaksoja: tanssimuusikko, säveltäjä, opettaja, harmonikkaleirien taiteellinen johtaja, levyttäjä ja esiintyvä taiteilija. Soittajana Jutilaa voidaan pitää valtaosin itseoppineena, mutta musiikinteorian opetuksen hän sai Pauli Kilpiöltä, varsinaisen harmonikan käsittelyn opetti Leander Norrback ja esiintyvän taiteilijan ominaisuudet ja ohjelmiston hioi Veikko Ahvenainen.
1960-luvun alussa alkoi yli 10 vuotta kestänyt tanssimuusikkokausi, jolloin taiteilija kiersi oman yhtyeensä kanssa ympäri Suomea. Sävellys- ja opetustyön lisääntyminen lopettivat vähin erin raskaan kiertävän tanssimuusikkokauden. Ensimmäinen sävelmä nimeltään Iloinen meripoika syntyi 1959 ja viimeinen sävellys Hyväntuulen jenkka vuonna 1990. Näiden sävellysten väliin mahtuu n. 200 erityyppistä teosta, joista tunnetuimmat ovat Rapsodia harmonikalle, Konsertto F-duuri ja Kuvia lapsille -sarja. Harmonikansoitonopettajan työkausi ajoittuu vuosien 1975–87 väliseen aikaan. Tästä mainittakoon Raahen musiikkikoulu 1975–80 ja Keski-Pohjanmaan musiikkiopisto 1978–87, lisänä vielä runsas määrä yksityisoppilaita.
Unto Jutila osallistui esiintyvänä taiteilijana ja opettajana Hyvinkään harmonikkaviikoille, Sata-Häme soi -tapahtumaan Ikaalisissa sekä Ivalon harmonikkaviikoille. Lisäksi hän toimi taiteellisena johtajana Kalajoella Särkät soi -tapahtumassa 1974–85 ja Toholammin harmonikkaviikoilla 1986–92.
Unto Jutilan kansainväliset kontaktit olivat laajat ja hedelmälliset. Hänellä oli läheiset yhteydet lähes kaikkiin Neuvostoliiton tunnetuimpiin harmonikkataiteilijoihin. Unto Jutila esiintyi itsenäisenä taiteilijana Ruotsissa, USA:ssa, Kanadassa, Neuvostoliitossa, Baltian maissa ja Italiassa. Ystävyys ranskalaisen Maurice Vittenet’n kanssa toi musette-musiikin ohjelmistoon.
Unto Jutila levytti kuusi sooloäänitettä, joista tunnetuimmat ovat Ranskalainen visiitti ja Kuutamoserenadi. Esiintyvänä taiteilijana Unto Jutila oli hyvin arvostettu myös ulkomailla, ja hänen soittoaan kuvattiin suomalaisen tunturipuron solinaksi, johon liittyi vaikutteita suomalaisesta luonnosta, sen metsien hiljaisuudesta ja meren ehdottomuudesta. Jälkeenpäin tarkasteltuna voidaan todeta taiteilijan loistava muuntautumiskyky eri harmonikkamusiikin aloilla. Alussa oli puhdas tanssimusiikki, sen jälkeen perinteinen harmonikkamusiikki, josta siirryttiin saumattomasti klassiseen harmonikkamusiikkiin. 1980-luvun alussa tuli musette-musiikki ja lopuksi jazz-musiikki, jonka vaikutus tosin oli ollut kaiken aikaa taustalla.
Unto Jutilalle myönnettiin valtion taiteilijaeläke 1987. Hänen elämänsä loppuvuosia himmensi vaikea sairaus, joka rajoitti huomattavasti hänen toimintaansa, mutta ei estänyt sävellystyötä eikä julkisia esiintymisiä.
Vanhemmat
sahanasettaja Väinö Jutila ja Anni Tiinanen
Puoliso
Kalajoella 2.7.1977 filosofian kandidaatti Sinikka Alanen, syntynyt 1946 Karkku, vanhemmat ratavartija Viljam Alanen ja Helvi Niemelä
Särkät soi – harmonikkataiteilija Unto Jutila
http://www.erkkiaho.com/blogarchive/422.htm
Harmonikkataitelijan muisto elää – Unto Jutila olisi täyttänyt torstaina 75 vuotta, mutta vaikea sairaus vei hänet jo 90-luvun alussa
https://www.kalajokiseutu.fi/uutinen/585784
Unto Jutila
http://merkkihenkiloita.blogspot.com/2008/11/harmonikkataitelija-unto-jutila.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti