Santaholman
konttorin pienosmallin on rakentanut Leo Takalo
Santaholman
konttori lähes
40 metriä pitkä keltainen
rakennus,
mikä on Plassin keskeisimpiä ja Kalajokivarren
komeimpia
taloja. Tien puolella on 13 ikkunaa. Talon vanhin
osa
on vanha kauppakartano ilmeisesti 1800-luvun alkupuolelta.
Kauppias
Antti Santaholma osti sen vuonna 1866 kokkolalaiselta
kauppiaalta
Georg Rajanderilta.. Rakennuksessa on toiminut
A.
Santaholman Oy:n konttori.
Haaralan talo
Haralan
pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Haarala
/ Änkilä
on
Pohjankylän kantatiloja, josta ensimmäinen
maininta
löytyy vuodelta 1547. Änkilä on toiminut 1600-luvun
kestikievarina
markkinoiden aikaan ja Ikalaporin
vapaaherrakunnan
virkatalona. Änkilä on Plassin ”emätalo”.
Myöhemmin
talo siirtyi mm. kirkkoherra Pietari Calamniukselle
ja
maanmittari Hårdille, joka 1830-luvulla todennäköisesti
rakennutti
nykyisen, avokuistillisen, komean virkatalotyyppisen
päärakennuksen.
1800-luvun puolivälissä talon omisti rovasti
Abraham
Montin. Värjäri Juho Pahikainen osti talon vuonna 1871
maanviljelijä
Erik Roosilta. Jaakko Haarala osti sen vuonna 1922
Pahikaisilta.
Jaakko Haarala myi talon Kalajoen kaupungille ja
kaupunki
edelleen uudelle omistajalle. Pihapiirissä on neliosainen
makasiinirakennus,
jonka kaksi tienpuolista aittaa ovat olleet
markkinamiesten
käytössä. Makasiinissa on lisäksi heinätalli ja
vilja-aitta.
Pihapiiristä on purettu pakarirakennus. Änkilä toimi
1800-luvulla
nimismiehen virka-asuntona
Ensimmäinen käräjätalo - kotiseutumuseo
Käräjätalo,
nykyisin kotiseutumuseo pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Vuosina
1838 -1839 Pohjankylän Törnvallin talossa
pidettiin
tunnettujen Kalajoen käräjien istuntoja,
joissa
heränneitä tuomittiin konvektikkeliplakaattiin
vedoten.
Suuri joukko heränneitä maallikoita tuomittiin
sakkoihin
ja pappeja erotettiin lyhyeksi aikaa virastaan.
Nykyisen
kaupungintalon paikalta Siltasaaren siirretty
käräjärakennus toimii
nykyisin Kalajoen kotiseutumuseona.
Havula
Havulan pienoismallin on
rakentanut Leo Takalo
Havula
Sahanjohtaja
Oskari
Santaholman vuonna
1912 rakennuttama
asuinhuvila
Havula on Kalajoen mielenkiintoisimpia
vierailukohteita.
Kiinteistö alkuperäisine irtaimistoineen
siirtyi
Santaholman perikunnalta kunnan omistukseen vuonna
1992.
Havula avattiin yleisölle mittavan kunnostuksen jälkeen
1997.
Jugendtyylisessä talossa on keittiön lisäksi 14 huonetta ja
noin
700 neliömetriä asuinpinta-alaa kahdessa kerroksessa.
Havulassa
vierailija voi tutustua paikkakunnan saha- ja
teollisuushistoriaan
sekä Pohjois-Suomen oloissa harvinaiseen
1910
- 30 -luvun varakkaaseen porvariskotiin alkuperäisine
sisustuksineen.
Havula
sijaitsee Plassin pohjoispäässä havupuiden ympäröimän
piha-alueen
suojassa. Pihalta on ollut näköyhteys sahan
lautatarha-alueelle.Oskari
Santaholma avioitui
hämeenlinnalaisen
Sigrid
Selininkanssa
1905 ja kotia alettiin suunnitella pian tämän
jälkeen.
Suunnitelmat tilattiin helsinkiläiseltä arkkitehtitoimisto
Palmqvist
& Sjöströmiltä.
Havulan
sisustus on mielenkiintoinen sekoitus vanhoja
tyylihuonekaluja
ja uuteen kotiin tilattuja kalustekokonaisuuksia.
Arvokkaimpiin
kokonaisuuksiin kuuluvat salin 1800-luvun
pietarilainen
biedermeierkalusto, Arttu Brummerin 1927
suunnittelema
ja hämeenlinnalaisen E.Huhdan Puusepäntehtaan
valmistamat
olohuoneenkalusto ja saman tehtaan toteuttama
uusbarokkityylinen
ruokasalin kalusto ja isäntäparin
makuuhuoneen
kalusto. Yläkerran makuuhuoneen uusklassinen
kalusto
on Nicolai Bomanin höyrypuusepäntehtaan valmistama.
Huoneissa
on myös alkuperäiset kaakeliuunit, joista useat ovat
Rakkolanjoen
posliinitehtaan tuotantoa.
Irtaimistoon
kuuluu myös runsaasti taideteollista esineistöä,
Elsa
Eleniuksen ja Greta Lisa Jäderholm-Snellmaninkeramiikkaa.
Taideteoksista
voi mainita Eero
Snellmanin 1925
maalaamat
muotokuvat
talon isäntäparista
(Siiri, Oskari), Harald Gallenin,
Tyko
Sallisen, Antti Favénin, Mikko Asunnan, Arthur Heickelin,
Hugo
Backmanssonin ja Torsten Wasastjernan maalaukset
ja Väinö
Aaltosen
kipsireliefi.
Kalajoen apteekki
Kalajoen
apeteekin pienoismallinn on rakentanut Leo Takalo
Kalajoelle
perustettiin yksi Suomen vanhimmista
maalaisapteekeista.
Ensimmäisen apteekin perustamislupa
myönnettiin
Karl Ulrik Relanderille vuonna 1857. Hän
oli
tulevan presidentin setä. Hän kuitenkin joutui
luopumaan
apteekkarin oikeuksistaan, koska myi apteekista
myös
kahvia, sokeria ja tupakkaa. Vanhan apteekkitalon
viimeinen
apteekkari oli Väinö Granlund vuodesta 1917
kuolemaansa
saakka vuoteen 1958. Granlundin perikunta
myi
talon Jeeli Ojalle vuonna 1964, jonka jälkeen siitä
tuli
rautakauppa.
Kalajoen säästöpankki
Kalajoen
Säästöpankin pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Kalajoen
Säästöpankin rakennus valmistui 1915.
Aikaisemmin
pankki oli toiminut Merenojan,
Ventelän
ja Hakalan taloissa, Kalajoen kauppayhtiön
tiloissa,
Pohjankylän kansakoulun tiloissa sekä
Himangan
talossa. Rakentajina olivat rakennusmestari
Kyösti
Himanka ja kauppias Leander Rahko.
Rakennuksen
pirustukset ovat Kyösti Himangan
signeeraamia.
Pankkitilojen lisäksi rakennuksessa
oli
vuokrattavana kansliahuone ja kassaholvi, jotka
tulivat
Kalajoen kunnan käyttöön. Talossa oli myös
suuri
juhlasali, joka oli 1940-luvulla Petsamon
kunnan
käytössä. Vuonna 1948 salista tehtiin neljä
huonetta,
jotka vuokrattiin Kalajoen kunnalle.
Kalajoen
kunnan kunnanhallituksen puheenjohtajana
toimi
Uuno Välimaa ja kirjanpitäjänä Aune Yliuntinen.
Vuonna
1957 pankkisaliin tehtiin arkkitehti Elsi Borgin
suunnitelman
mukaan uusi pankkitiski. Säästöpankki
rakensi
uuden toimitalon vuonna 1967, ja samana
vuonna
muutettiin kunnan käytössä olleet tilat
asunnoiksi
rakennusmestari Arvo Säilynojan piirustusten
mukaan.
Lääkäri Untamo Sorasto piti
yksityisvastaanottoaan
eläkkeelle jäätyään Säästöpankin
tiloissa.
Rakennus on maakunnallisesti arvokas rakennus.
Omapohja
on Kalajoentien varressa sijaitseava ja
maisemassa
tunnusomaiseksi muodostunut 1915
valmistunut
entinen säästöpankin rakennus on kunnan
ainoa
säilynyt jugend-piirteitä omaava rakennus.
Kalajoen Osuuskauppa
Kalajoen
Osuuskaupan pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Osuuskauppa
aloitti toimintansa Kalajoen
Kauppa
Osakeyhtiöltä ostamassaan kiinteistössä jo
vuonna
1917. Rakennuksessa sijaitsivat peräkkäin myös
konttoritilat
ja asuinhuoneisto. Ensimmäinen
kaupparakennus
edusti tyyliltään ympäröivää
rakennuskantaa;
se oli puolitoistakerroksinen
pitkänmallinen
hirsirakennus, jonka lämmitys
tapahtui
kolmen tulisijan avulla (kauppa, konttori
ja
asuintilat). Rakennusta ympäröi joltinenkin
puu-
ja kasvitarha-alue, joka viittaa siihen, että
rakennus
on luultavasti alunperin ollut tavallinen
asuinrakennus
talousrakennuksiensa ympäröimänä.
Toiminnan
laajentuessa tarvittiin pian uutta liike-, asuin- ja
varastointitilaa.
Rakennuspiirusehdotus pyydettiin
SOK:n
rakennusosastolta, sen laati myöhemmin
osaston
johtajaksi ja päälliköksi noussut Erkki Huttunen
1929.
Osuuskaupan hallitus kuitenkin päätyi
kompromissiratkaisuun;
paikallinen rakennusmestari
Kamunen
laati piirustukset lisätilasta, myymälän viereistä
varastorakennusta
laajennettiin ja asuinrakennus
korjattiin
kaksikerroksiseksi. 1930-luvun alun pulakausi
hillitsi
uudistuksia, mutta laajentamiseen ryhdyttiin 1931
laman
hieman hellittäessä. Vanha päärakennus siirrettiin
uuden
sokkelin päälle ja korotettiin kaksikerroksiseksi.
Uusitun
päämymälän ulkoasussa voi löytää eri
tyylipiirteitä.
1920-luvun klassisismiin viittaa mm.
symmetrinen
ja rauhallinen yleisvaikutelma.
Taitekatossa
on varsin pienet räystäät ja ikkuna-aukot
luovat
rytmiä pelkistyneeseen ulkoasuun. Oviaukon
korostaminen
pienellä kolmioalueella tekee huoneistoon
juhlavan
vaikutelman. Kuusiruutuiset ikkunat yläkerrassa
tulivat
klassismin kaudella uudelleen muotiin ja empirelle
tyypillinen
päädyn puolikuuikkuna vaikuttaa paikallisesti
suositulta
koristeaiheelta. Alakerran suuret ikkunaruudut
enteilevät
jo fuktionalismin kautta. Rakennus on
kokonaisuutena
yhdistelmä useista eri tyyleistä, vaikka
sillä
onkin ehkä tunnusomaisinta klassismi.
Seuraava
suurempi uudistus tapahtui, kun toiminnan ja
tavaravalikoiman
laajeneminen vaati jälleen lisää tilaa.
Ostettiin
viereinen Orellin kiinteistö, johon perustettiin
leipomo
ja kahvila (nuorisoseuran ja linja-autoaseman
kahvilasssa).
Huttusen työparina toiminut arkkitehti
Riihimäki
suunnitteli lisäksi uuden varastorakennuksen
entisten
pienten rakennusten tilalle vuonna 1936.
Arkkitehti
Larkka SOK:n rakennusosastolta suunnitteli
kaupalle
vuonna 1930 uuden lisäosan, jonka alin kerros
oli
varattu myyntitiloiksi ja yläkerta ravintolalle. Työ
keskeytyi
sodan takia, mutta jatkui taas välirauhan aikana
valmistuakseen
vuonna 1940. Yläkerta oli kokonaan varattu
Ravintola
Kultakalalle, jonka toiminta alkoikin vilkkaana.
Myös
vanha kaupparakennus tarvitsi remonttia, joka
toteutettiin
seuraavana vuonna. Ikkunat uusittiin jälleen
koko
julkisivulla ja sisäänkäyntejä kauppaan tuli nyt kaksi.
Vuoden
1940 liikerakennus on nyt muodostunut varsin
fuktionaaliseksi.
Puinen vanha pääkauppa on liitetty
muurattuun
ja pinnaltaan rapattuun uudisrakennukseen
läpi
kiinteistön ulottuvalla horisontaalisella
koristereunuksella.
Kadun puoleiset ikkunat olivat ajan
hengen
mukaan isot ja vierasmaalaiseen tyyliin (Le Corbusier)
viittasivat
ikkunoiden ulkopuoliset aurinkosuojat.
Lähes
tasakattoinen funkkisrakennus sulautui yllättävän
hyvin
puiseen vierustoveriinsa, olihan se kuitenkin samassa
linjassa
ja mittasuhteiltaan ympäristöönsä sopivat.
Ikkunauudistus
yhdisti myös rakennuksia, uuden
rakennuksen
isommat ikkuna yläikkunat jatkoivat
ristikoristelussaan
vanhemman horisontaalista viivaa.
Seinällä
koreili fuktionalismin tavaramerkki. Ravintola
Kultakala
oli somistettu neonvalokirjaimin.
SOK:n
rakennusosaston arkkitehdeillä oli selvät tavoitteet
pyrkiä
tarkoituksenmukaisuuteen kauppakiinteistöjen
suunnittelussa.
Maaseudulla vierasmaalaiseksi koettu
fuktionalistinen
tyyli aiheutti odoksuntaa, vaikka puhtaus,
valoisuus
ja käytännölliset järjestelyt saivatkin asiakkailta
kiitosta.
Suojeluskuntatalo
Suojeluskuntatalon
pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Kalajoella
on säilynyt alueen ainoa
suojeluskuntataloksi
pystytetty rakennus.
Rakennuksen
lahjoitti Santaholma Oy, ja sen
runko
tuotiin Kalajoelle Merijärven Männistöstä,
jossa
se oli ollut Santaholman metsänhoitajan
asuinrakennuksena.
Talosta tehtin ajan ihanteiden
mukaisesti
1920-luvun klassismin mukainen rakennus,
johon
tehtiin päätykolmiolla varustettu avokuisti ja
alkuperäisiin
ikkunoihin korkeuttaan leveämpi
ruutujaottelu.
Talo valmistui vuonna 1932 ja sai
voimaa
ja puolustahtoa korostavan nimen Suoja.
Suojeluskunnalla
oli Kalajoella vahva kannatus, jo
sen
toimintaa on luonnehdittu innokkaaksi. Urheilu
ja
varsinkin ammunta nousi Kalajoella suureen suosiin.
Harjoituspaikka
oli nykyinen hiihtomajan maasta
Keihäsojalla.
Ampujina kunnostautuivat mm. Kaarran
veljekset.
Talosta tehtiin sotien jälkeen terveystalo ja
nykysin
se palvelee nuorisotalona.
Raution pappila
Raution
pappilan pienosmallin on rakentanut Leo Takalo
Raution
kappalaisen puustelli Granholma perustettiin
viimeisenä
uusien virkatalojen sarjassa. Pappila todennäköisesti
valmistui
1809. Seuraavana vuonna annettiin Granholmille
kuten
muillekin uusille puustelleille kymmenen vuoden
verovapaus.
Pappilan pitkä päärakennus on 19 kyynärää
(1
kyynärä = 59,4 cm) pitkä. Siinä on sali, kolme kamaria
ja
keittiö sekä eteinen ja myöhemmin virkatalo sai
pakarituvan,
saunanavetan, rehuladon, tallin, kaksi riihtä
ja
aittaa, saunan, halko- ja rekiliiterin, käärryliiterin sekä
käymälän.
Rakennus laudoitettiin myöhemmin empireen
henkeen
sopivaksi. Rakennuksen perusta on tehty porakivestä.
Suurempia
korjauksia pappilassa suoritettiin vasta vuonna
1896,
jolloin päärakennus sai asfalttikaton, uudet lattia ja
seinäpaperit.
Samassa yhteydessä korjattiin myös renkitupa,
ruokapuoti,
mankelitupa, kellari, tallirakennus, sauna,
navetta,
sikahuone, maki, kalustohuone, riihi ja jyväaitta.
Korjaukset
rahoitettiin myymällä pappilan metsää. Myös
lukkarin
puustelli korjattiin. Vuonna 1889 tehtiin päätös
pappilan
päärakennuksen uusimisesta. Peruskiviä
ajettiin
75 syltää kooltaan 30 cm korkeita ja 20 cm
leveitä.
Tukkeja vedettiin 100 kpl kukin 6,6 metriä pitkiä.
Ajot
suoritettiin manttaalettain ja työssä oli joka
kuudes
mies.
Heinäkuussa
vuonna 1899 otettiin Kalajoen Säästöpankista
rakennustyöhön
1000 mk:n laina. Pappila valmistui saman
vuoden
lokakuussa ja se palovakuutettiin 10 000 mk:sta.
Loppusyyni
pidettiin 8.7.1900. Rakennusurakka oli seurakunnalle
vastikään
rakennettujen kansakoulujen jälkeen raskas. Tätä
seurakunta
valittikin anoessaan hakkuulupaa Granholman
metsiin
rakennuslainan lyhentämiseksi. Asiaa pahensi se, että
seurakunnan
väkiluvustä oli yli 200 henkeä Amerikassa.
Lisämenoja
aiheutti vuonna 1902 toteutettu lukkarin uusi
palkkajärjestely.
Onneksi senaati myösni vuonna 1902 metsän
myyntiluvat.
Vuonna 1903 saatiinkin metsätuloja 4000 markkaa,
josta
riitti säästöönkin laitettavaksi Kalajoen Säästöpankkiin.
Vuonna
1955 on mietitty kannattako Granholman
pappilaa
enää kunnostaa vai tehdäänkö kokonaan uusi
pappila
Hilman hotelli
Hilman
hotellin pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Hilma
Sofia Pahikkala (s. Rahja)s.
2.12.1891 –
k.
22.11.1972 aloitti Hilman hotellin pitämisen
Kalajoen
Hiekkasärkillä vuonna 1931.
Hilma
osti rahjankyläläisen Jaakko
Jyringin kanssa
Santaholman
väentuvan, joka siirrettiin jäitä pitkin
Kalajoen
Hiekkasärkille. Siitä tehtiin ravintola- ja
matkustajakoti
Hilman hotelli vuonna 1931. Jyringin
luovuttua
yrityksestä Hilma jatkoi yritystoimintaa yli
30
vuotta.
Täysihoitolassa
vieraili tunnettuja taiteen, urheilun, politiikan,
kirjallisuuden
ja monen muun alan edustajia. Kirjailija
Ilmari
Kianto vieraili Hilma
Pahikkalan täysihoitolassa
1940-luvun
lopulla. Kalajoelle hänet johdatti tunnettu
suomenruotsalainen
kirjailija Tito
Colliander.
Tito asui
vaimonsa,
kuvataitelija Ina Collianderin ja lastensa kanssa
sotavuosina
jonkin aikaa Hiekkasärkillä. Kun
laulajakuuluisuusAnna
Mutanen saapui
yllättäen
vieraaksi,
emäntä jätti leipomisen välittömästi sikseen
ja
ponnahti tulijan kaulaan ja syleily kesti kauan, vaikka
arvon
naiset eivät entuudestaan tuttuja olleetkaan.
Hotelli
hävitettiin polttamalla 6.2.1987 klo 18.00-19.35
Kalajoen
kunnan teknisen lautakunnan päätöksellä.
Kalajoen tapuli
Kalajoen
tapulin pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Kalajoen
kirkon vieressä on Heikki Kuorikosken 1815
rakentama
tapuli, joka säilyi kirkon palossa 1869.
Perimätiedon
mukaan mielenvikainen mies nousi
luukkujen
alapuolella olevalle seinälle ja roiski sieltä
vettä
kuumentuneille seinille. Alunperin tapuli oli
kaksikerroksinen;
nykyiseen asuun se korotettiin 1858.
Oven
vieressä oleva vaivaisukko on vuodelta 1815.
Sen
tekijä on tuntematon reisjärvinen mies.
Kalajoen lääkäritalo
Lääkäritalon
pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Koluterveydenhuolto
aloitettiin 1923, hänen
aloitteestaan
Kalajoki liittyi tuberkuloosin
tuhojen
torjumiseksi Ylivieskan tuberkuloosipiiriin
1925,
samana vuonna varattiin myös 4 paikkaa
Seinäjoen
piirimielisairaalasta. Sairaalan tonttimaa
hankittiin
seurakunnalta ja niin suurena, että vastapäätä
sairaalaa
voitiin silloisen kunnankirjurin sijaisen,
pastori
Vilho Kiviojan aloitteesta rakentaa, lääkäritalo
viljamakasiinin
vanhoista hirsistä. Tämä oli erittäin
järkevä
ratkaisu, kun ajatellaan kiireellistä apua,
tarvitsevia
synnytyksiä ja päivystyksiä, sillä lääkäri oli
aivan
käden ulottuvilla.
Toukokuun
25 päivänä vuonna 1926 vietettiin sairaalan
vihkiäisjuhlaa.
Ensimmäinen potilas sisäänkirjoitettiin
27.5.1926.
Ensimmäinen leikkaus toimitettiin 1.6.
Kysymyksessä
oli nivustyrä. Ensimmäinen lapsi näki
sairaalassa
päivän valon 2.6. Tämän lapsen tie vei
myöhemmin
kaukaiseen Ontarioon asti. Kalajoen
naisyhdistys
oli lahjoittanut sairaalalle liinavaatteiston
ja
keittiövälineistön. Sairaalan ympärille laadittiin
viihtyisä
puutarha pensaineen ja puineen.
Vuonna
1929 Kalajoen kunta ajettiin kahteen terveyspiiriin.
Kenraali
Mannerheimin Lastensuojeluliitto oli
perustettu
1923. Sen toimesta ja tohtori Miemoisin
aloitteesta
avattiin Pappilan pikkupuolelle 1929
pienten
lasten neuvonta-aseema ja 1932 toimintaa
laajennettiin
käsittämään myös odottavien äitien
ilmainen
tarkastus.
Jokelan pappila
Jokelan
pappilan pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Jokelan
pappila
Kalajoen
pohjoisrannalla aivan valtatie kahdeksan kupeessa
sijaitsee Jokelan
pappila,
mikä toimi Kalajoen emäseurakunnan
pappilana.
Se on ollut nykyisellä paikallaan Kalajoen äärellä jo
1600-luvun
alkuvuosista lähtien. Kalajoen varressa kristillistä
asutusta
oli jo 1200-luvulla. Ensimmäiset maininnat Kalajoen
seurakunnasta
löytyvät vuodelta 1525: kerrotaan, että Kalajoen
Tyngän
kylälle oli rakennettu kappelikirkko. Seurakunta käsitti
tuolloin
koko Kalajokilaakson aina Haapajärveä ja Reisjärveä
myöten.
Monien muiden pitäjien tavoin Kalajoki kuului aluksi
kirkollisen
aluejaon hahmottuessa näillä seuduin Salon suureen
emäseurakuntaan.
Rannikkosijainnin ja Ruotsi valtapyrkimysten
vuoksi
Kalajoen asukasluku kasvoi jo varhain siinä määrin, että
jo
vuonna 1525 Kalajoesta muodostettiin kappeliseurakunta ja
1540
itsenäinen laaja seurakunta, johon kuului kahdeksan
nykyistä
pitäjää. Kalajoen emäseurakunta oli tässä koossa aina
1800-luvulle
asti, jolloin kappeliseurakunnat yksi toisensa jälkeen
itsenäistyivät
omiksi kirkkoherrakunnikseen.Aleksanteri
I vieraili Kalajoella
Isonvihan
jälkeen Jokelan pappilan umpipihan rakennukset
olivat
heikossa kunnossa. Päärakennus purettiin 1751.
Seuraavana
vuonna rakennettu pappila paloi 1700-luvun lopulla.
Vuonna
1802 valmistuneessa komeassa masardikattoisessa
päärakennuksessa
oli alun perin sali ja seitsemän kamaria, keittiö,
eteinen
ja kaksi vinttikamaria. Jokelan pappila on yksi harvoista
kustavilaisen
ajan pappilarakennuksista maassamme. Suomen
sodan
aikana pappilaan majoittui venäläisten sotapäällikkö Kulnev
ja
Venäjän keisari Aleksanteri I vieraili pappilassa 1819. Jakov
Petrovits
Kulnev kävi vuoden 1808 kuluessa ainakin kolme kertaa
Kalajoella
majoittuen huhtikuun lopulla yhdeksi yöksi Kalajoen
pappilaan.
Hän nukkui piispankamarina tunnetussa huoneessa ja
piti
hevostaan viereisessä suuressa salissa. Pappilan ullakolta löytyy
jälkiä
venäläisten tykin ammuksista, jotka osuivat rakennuksen
katon
rajaan marraskuussa 1808, jolloin Kalajoella käytiin lyhyt,
mutta
kiivas taistelu. Parrakkaalla kasakkaeverstillä oli silmää
myös
naiskaudelle, mutta ainakin Pyhäjoella hän tuli torjutuksi
ruustinna
Susanna Magdalena Schroderuksen toimesta. Tyylilleen
ominaisesti
papin rouvan syliinsä kaapannut Kulnev sai maistaa
raikuvan
korvapuustin, minkä jälkeen hän herrasmiehenä vetäytyi
ja
pyysi anteeksi. Kulnev on ainoa venäläissotilas, joka on saanut
oman
runonsa Vänrikki Stoolin tarinoihin.
Poukkula
Poukkulan pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Poukkulan
kauppakartano rakennuksineen on sijainnut
Lankilan
mailla. Huvilarakennuksen omistaja ennen
Poukkuloita
on ollut Johan
Löfqvist.
Tila on kuulunut
Lankilan
suvulle, jolta Oulun tark`ampujapataljoonan
Kalajoen
komppanian alikapteeni Groundström osti
talon
vuonna
1863. Groundström myi
pian talon Pedersöressä
syntyneelle Löfqvistille.
Löfqvististä tuli
merkittävä
vaikuttaja
Kalajoella, hän toimi mm. kuntakokouksen
esimiehenä,
oli yksi Kalaja-laivan osakkaista ja oli säästöpankin
ja
paloapuyhdistyksen perustajajäseniä. Kauppakartanonsa
hän
myiJohannes
Poukkulalle 1907.
Kauppias Poukkulan
huvilaa
ympäristöineen ja puutarhoineen sanottiin olevan
pitäjän
komein. Poukkula oli aloittanut kauppiasuransa
Jaakko
Merenojan kauppa-apulaisena.
Poukkulaa vastapäätä
Lankilantiellä,
vanhan paloaseman takana oleva vanha
rakennus
on kuulunut Poukkuloille. Tämän talon on muistitiedon
mukaan
siirtänyt Mehtäkylästä pastori Aapeli
Kiviojan
leski,
kansanedustaja Liisi
Kivioja noin
vuonna 1910.
Jaakko
Poukkula osti
talon 1920-luvun lopulla ja siinä asui
viimeksi
leski Priita
Lusiina Poukkula ennen
talon siirtymistä
uusille
omistajille. Poukkulan talo on purettu ja tilalle tulee
kerrostaloja
Kilpisen talo
Kilpisen
talon pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Efraim Kilpisen muutettua
takaisin syntymäpitäjäänsä
Kalajoelle alkoi
kanteleitten rakentaminen kiinnostaa.
Kilpinen opetti myös
pojilleen Matille ja Oskarille
kanteleitten rakentamisen,
ja niin Kalajoelle kehittyi
kanteleverstas. Pasi
Jääskeläinen oli kertonut Kilpisistä
Helsingissä musiikkiliike
Fazerilla, ja sieltä alkoi
Kilpisille tulla runsaasti
kanteleitten tilauksia, kerrankin
yhtä aikaa 100 kannelta.
Etenkin 1920- ja -30-luvut olivat
hyvin kiireistä aikaa.
Kun vielä yksityisetkin tilasivat
kanteleita, ylitti kysyntä
usein tarjonnan. Kilpisten kanteleet
tunnettiin hyvin
kaunissointisina, ja niitä käyttivät useat
nimekkäät
kanteletaiteilijat Suomessa. Kilpiset
suunnittelivat
kanteleeseen myös monia rakenteellisia
uudistuksia, jotta
soitinta voisi käyttää monipuolisemmin,
ja saivat kanteleistaan
ensimmäisiä palkintoja.
Efraim Kilpisen poika
Oskari Kilpinen (3.4.1895–8.11.1980)
jatkoi kanteleitten
rakentamista isänsä jälkeen, ja hänestä tuli
myös maankuulu mestari.
Isänsä tavoin hänkin teki taidokkaita
käsitöitä. Hän sai
vuonna 1969 Kalevala-seuran
tunnustuspalkinnon ja
kunniakirjan tunnustukseksi
ansiokkaasta työstä
kansallissoittimemme kehittämisessä.
Kilpisten verstaalta on
kanteleita kulkeutunut moniin
Euroopan maihin, ainakin
Pohjoismaihin ja Saksaan; myös
amerikansuomalaiset ovat
niitä hankkineet. Kilpiset rakensivat
yli neljätuhatta
kanteletta. Efraim Kilpinen oli taiteellinen myös
runouden alalla: hän
kirjoitti runoja, jotka tosin jäivät
pöytälaatikkoon. Efraim
Kilpinen sai Suomen Valkoisen Ruusun
I luokan ritarimerkin.
Tilvisen talo
Tilviksen
talon pienoismallin on rakentanut Leo Takalo
Leander
Heikinpoika Helander eli
Tilvis (1812–1874),
Ollin
nuorempi veli, tuli Kalajoelle veljensä houkuttelemana.
Hän
asettui ensin Ollin luo Aksilaan, ja 1840 hän osti
Tilviksen
talon Kalajoen toiselta puolelta ja harjoitti siellä
valamista.
Veljekset tekivät edelleen yhdessä isommat ja
suuritöisemmät
valut. Leanderin kerrotaan olleen kellosepän
opissa
Pietarissa, ja sanotaan, että hän olisi ollut veljeään
taitavampi
kulta- ja kellosepäntöissä.Valurit
olivat käytännössä
itseoppineita,
vaikka tiedetään, että suvussa oli valureita jo
aiemmin.
Alkujaan valaminen opittiin Kokkolan pitäjässä,
Kaarlelan
Kaustarissa, ja valutaidot siirtyivät suvussa viisi
sukupolvea
eteenpäin. Vanhemmat veljekset oppivat isältään
messinkivalun
perustaidot; isä valoi nappeja, tiukuja ja
aisakelloja.
Oletettavasti tässä vaiheessa valaminen oli
kuitenkin
vielä talonpoikaista tarve-esineiden valmistusta.
Helanderien
valimolta käytiin myyntimatkoilla pari kertaa
vuodessa,
ja matkat kestivät vähintään kuukauden päivät.
Matkat
suuntautuivat ympäri Suomea: Turkuun, Helsinkiin,
Porvooseen,
Viipuriin, Pietariin, Kuopioon ja Tornioon.
Lisäksi
he tekivät valutöitä tilauksesta, kuten lukuisia
kynttiläkruunuja,
alttarikynttilänjalkoja, kelloja, kirkonkelloja,
kynttilänjalkoja,
hevosvaljaiden messinkiosia ja purjelaivojen
metalliosia.
Tavastin koulu
Tyngän
(myöhemmin Tavasti) kansakoulun johtokuntaan
valittiin
talonisännät Matti Alasuvanto, Juho Rahja, Juuso
Kannus,
Nikodemus Ruusunen ja talonmies Joonas Tavasti.
Johtokunta
toimi Aluksi paljon yhteistyössä Pohjankylän
johtokunnan
kanssa. Ensimmäiseksi tehtäväkseen se sai
järjestellä
asiat pikaisesti niin, että koulu pystyisi alkamaan
seuraavana
lukukautena. Neljän kuukauden kuluttua johtokunta
esitti
valmiin suunnitelman koulun rakentamiseksi. Työt
aloitettiin
keväällä 1892, osaksi urakkatyönä ja päiväpalkalla.
Rakennuksen
paikaksi oli valittu, kolmesta tarjolla olleesta,
Tiinasen
perintötilasta erotettu maa-alue Ylivieskantien varrelta.
Paikka
valittiin keskeltä kylää, ja johtokunta arveli sen
palvelevan
kylän pohjoispuolella asuvia lapsia.
Kyläläiset
halusivat saada koulurakennuksen valmiiksi
mahdollisimman
pian, ja työt tehtiin pikavauhtia. Pienten lasten
ns.
valmistava koulu päästiin aloittamaan 5.9.1892 ja varsinainen
koulu
kolme viikkoa myöhemmin 1.10.1892. Koulu oli tarkoitettu
tytöille
ja pojille.Sisäänkirjoituspäivänä perittiin oppilailta
pääsymaksu.
Maksu perittiin varakkuuden ja matkan mukaan
(0
- 2 mk). Varakkaammat maksoivat itse markkaa halvemmat
kirjat,
köyhemmät oppilaat säästyivät kirjamaksuilta. Jos turmeli,
piirteli,
likasi tai hävitti kirjoja, joutui oppilas itse maksamaan
tekosensa.
Vasankarin koulu
Vasankarin
koulun pienoismallin on rakentanut Ivan Georgiev
Vasankarin koulu täytti kunniakkaat sata vuotta vuonna
1998.
Koulurakennuskin on yli 90 vuotta vanha, mutta se on
korjattu
perusteellisesti 1990- luvun alussa. Tilaa on
riittävästi, ja kodikas
koulurakennus luo viihtyisät puitteet koulunkäynnille.
Koulu on
kaksiopettajainen ja oppilasmäärä on pysytellyt noin
20:ssä
viime vuosina. Pienen koulun etuja ovat turvallinen
työyhteisö
ja kaikkien huomioonottaminen.Koulu sijaitsee keskellä
kylää,
joten pisimmätkin koulumatkat jäävät alle 3
kilometrin. Kevyen
liikenteen väylä valtatie 8:n varressa tekee
koulumatkoista
turvallisia. Piha-alueen kenttä ja erilaiset telineet
ovat lasten ja
nuorten käytössä vapaa-aikanakin. Koulun, vieressä
sijaitsee
jääkiekkokaukalo, joka on talvisin ahkerassa käytössä.
Kesällä kaukalossa pelataan tennistä. Edellä
mainituilla
asioilla ei ollut merkitystä kun kaupunki päätti sulkea
koulun.
Sen jälkeen koulu myytiin.