Jukka Uunilan muotokuva taidenäyttelyssäni

Jukka Uunila

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jukka_Uunila

Ahti Juhani ”Jukka” Uunila (s. 4. kesäkuuta 1923 Oulu)on suomalainen urheiluvaikuttaja, jota vaikutusvaltansa ja uransa keston vuoksi on kutsuttu myös ”urheilun Kekkoseksi”. Näkyvimmissä tehtävissä hän oli Suomen Valtakunnan Urheiluliiton (SVUL) puheenjohtajana 1982–1993 (varapuheenjohtaja 1961–1981), Suomen Olympiakomitean puheenjohtajana 1969–1984 (varapuheenjohtaja 1965–1968), Suomen Urheiluliiton (SUL) puheenjohtajana 1965–1974[sekä Veikkauksen toimitusjohtajana 1973–1990.

Nuoruus

Ensimmäiset vuotensa Jukka Uunila asui Himangalla. Hänen isänsä Kalle toimi suojeluskunnan aluepäällikkönä ja äitinsä Sally kansakoulunopettajana. Jukalla oli kaksi veljeä. Perhe harjoitti myös maanviljelyä. Kun perhe muutti Kokkolaan, Jukka meni mukaan KPV:n jalkapallotoimintaan. Hänen lopulliseksi lajikseen tuli kuitenkin yleisurheilu, päälajina 400 metrin aitajuoksu kansallisella tasolla. Ura jäi lyhyeksi, kun hän ryhtyi valtakunnallisiin valmennus- ja järjestötehtäviin.

Ura

Uunila lähti kesällä 1941 suoraan lukiosta jatkosotaan. Sodan päätyttyä hän opiskeli Suomen urheiluopistossaVierumäellä liikuntaneuvojaksi ja palkattiin Suomen Urheiluliiton aluevalmentajaksi 1946–1949

Uunila toimi Kuortaneen urheiluopiston ensimmäisenä johtajana 1949–1960, sen jälkeen Ilkka Oy:n toimitusjohtajana Seinäjoella 1960–1962 ja sitten Helsingissä Veikkauksen omistaman kirjapaino Kvartto Oy:n toimitusjohtajana 1962–1973 ja huipensi uransa Veikkauksen toimitusjohtajana.

Uunila oli karismaattinen johtaja, monen mielestä kenraali- tai ministeriainesta. Hän suunnittelikin koulupoikana upseerin uraa, mutta sota muutti suunnitelmat. Hän oli erinomainen puhuja ja esiintyjä, jolla oli urheilusta valtava tietomäärä ja laaja-alainen kokemus seuratasolta valtakunnallisiin järjestöihin. Häntä houkuteltiin politiikkaan, mutta hän ei koskaan suostunut minkään puolueen ehdokkaaksi vaaleissa.

Uunilan heikko puoli oli kielitaidon puute. Sen takia hän ei koskaan päässyt kansainvälisiin johtotehtäviin.

Uunila sai kauppaneuvoksen arvon 1976. Veikkauksen ja urheilujärjestöjen johtamisen ohessa hän oli muun muassa Union Öljy Oy:n hallintoneuvoston jäsen ja Tapiola-yhtiöiden hallintoneuvoston pitkäaikainen varapuheenjohtaja.

Uunilalle myönnettiin ansioistaan Suomen urheilun hyväksi Suomen urheilun suuri ansioristi vuonna 1983.Vuonna 2008 Uunila palkittiin Suomen urheilugaalassa Elämänurapalkinnolla työstään urheilun parissa. Hän on Suomen Urheiluliiton kunniapuheenjohtaja. Jyväskylän yliopistossa hän sai 1982 liikuntatieteiden kunniatohtorin arvon.

SUL

Uunila valittiin yleisurheilun lajiliiton Suomen Urheiluliiton johtokuntaan 27-vuotiaana 1951, nuorempana kuin kukaan sitä ennen tai sen jälkeenkään.[8] Hän tuli SUL:n puheenjohtajaksi 1965, kun suomalainen yleisurheilu oli heikommalla tasolla kuin koskaan ennen, esimerkiksi vuoden 1966 EM-kilpailuista Budapestista ei saatu yhtään mitalia. Puheenjohtaja Uunila käynnisti 1960-luvun lopussa SUL:n kehittämisohjelman, johon liittyivät organisaation uudistaminen, taloustilanteen kohentaminen, valmentajakoulutuksen lisääminen, yleinen johtamiskoulutus myös piiri- ja seuratasolla sekä urheilijoiden harjoitusmahdollisuuksien parantaminen esimerkiksi uuden stipendijärjestelmän avulla. Puheenjohtaja Uunila hankki Suomeen maailmankuulun kestävyysjuoksuvalmentajan Arthur Lydiardin Uudesta Seelannista. Lydiard sai aikaan perinteisen kestävyysjuoksun uuden nousun, jonka tuloksena olivat Juha Väätäisen menestykset Helsingin EM-kisoissa 1971 sekä Lasse Virénin ja Pekka Vasalan voitot Münchenin olympiakisoissa 1972. Uunila jätti SUL:n puheenjohtajuuden 1974, kun Suomi oli saavuttanut laajaa menestystä EM-kilpailuissa Roomassa.

Olympiakomitea

Olympiakomitean puheenjohtajana Uunila samalla tavalla uudisti järjestön organisaatiota ja kohensi sen taloutta. Hän oli 1950- ja 1960-luvuilla olympiajoukkueiden johtotehtävissä (joukkueen ylijohtaja Mexicossa 1968), ja on ollut paikalla kaikkiaan 20 olympiakisoissa.

SVUL

Urheilun keskusjärjestön SVUL:n puheenjohtajana Uunila joutui 1990-luvun alussa näkemään Suomen suurimman aatteellisen järjestön taloudellisen tuhon, kun nousukauden aikana SVUL sijoitti lainarahalla varojaan erilaisiin toimistotaloihin, laskettelukeskuksiin ja kelomajoihin, jotka 1990-luvun alun talouslamassa joutuivat ylivoimaisiin vaikeuksiin. Uunila oli vuosikymmeniä puhunut ja tehnyt työtä sen eteen, että Suomeen saataisiin yksi ja ainoa urheilun keskusjärjestö. Niitä oli 1990-luvun alussa vielä neljä: SVUL, Työväen Urheiluliitto (TUL), ruotsinkielisten urheilujärjestö CIF ja Suomen Palloliitto, jonka ohjelmassa tosin oli vain jalkapallo. Talouslaman takia valtiovalta ryhtyi toimiin säästöjen aikaansaamiseksi ja 1993 perustettiin uusi keskusjärjestö Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU). Uunilan johtama SVUL oli kuitenkin lähes konkurssitilassa, eikä lähtenyt SLU:n jäseneksi. SVUL:n toiminta käytännössä loppui 1993, vaikka järjestöä ei ole koskaan virallisesti lakkautettu. Uunilan loistavaan maineeseen tuli pieni tahra. Hän todisteli vastustaneensa SVUL:n hallituksessa huikeimpia investointisuunnitelmia, mutta jääneensä demokraattisessa päätöksenteossa vähemmistöön.

Veikkaus

Veikkauksen toimitusjohtajana Uunila oli kehittämässä perinteisen vakioveikkauksen ja loton oheen runsaasti uusia pelimuotoja. Veikkauksen liikevaihto ja tuotto moninkertaistuivat hänen aikanaan.

Uunila, Jukka (1923–)

http://www.suhs.fi/uunila-jukka-1923/

Kauppaneuvos, liikuntatieteiden kunniatohtori, Veikkauksen toimitusjohtaja, urheilujohtaja

Jukka Uunila voi sanoa perustellusti 1900-luvun jälkipuoliskon merkittävimmäksi kotimaisilla areenoilla toimineeksi suomalaiseksi urheilujohtajaksi. Hän vaikutti SUL:n, Suomen Olympiakomitean ja SVUL:n johtotehtävissä yli 40 vuoden ajan. Uunila vaikutusvaltaa lisäsi Oy Veikkaus Ab:n toimitusjohtajuus. Uunila on ollut ennen kaikkea yleisurheilumies ja huippu-urheilun edunvalvoja.

---

Jukka Uunila syntyi suojeluskunnan aluepäällikkönä toimineen isän ja opettajaäidin esikoisena valkoisen kenraalin C. G. Mannerheimin syntymäpäivänä 1923. Varhaisimmat vuotensa hän vietti Keski-Pohjanmaan Himangalla. Yleisurheilu ja penkkiurheilu kuuluivat Uunilan ja hänen veljiensä harrastuksiin. Oppikoululaisena Kokkolassa toiseksi tärkeäksi lajiksi tuli jalkapallo.

Uunila lähti suorittamaan asevelvollisuuttaan vapaaehtoisena täytettyään 18 vuotta 1941. Lyhyen koulutuksen jälkeen hänet komennettiin alikersanttina rintamalle Kiestingin suunnalle. Uunila kävi Reserviupseerikoulun jatkosodan aikana ja oli Jyväskylässä kevätkesällä 1944 urheilu-upseerikoulutuksessa, joka keskeytyi Puna-armeijan suurhyökkäyksen alettua. Uunila osallistui myös Lapin sotaan.

Sotien päätyttyä Uunila hakeutui koulutukseen Vierumäen urheiluopiston liikuntaneuvojakurssille, jolta hän valmistui helmikuussa 1946. Hän toimi aluksi lyhyen aikaa SVUL:n Keski-Pohjanmaan piirin piirivalmentajana ja 1946─1949 SUL:n aluevalmentajana. Uunilasta tuli 1949 juuri perustetun Kuortaneen urheiluopiston ensimmäinen johtaja.

Nuoren miehen tarmokkuus kiinnitti huomiota SUL:ssa. Uunila nousi SUL:n hallituksen jäseneksi 27-vuotiaana 1951. Uunila saavutti SUL:ssa nopeasti vahvan aseman. Helsingin olympiakisoissa hän toimi jo Suomen yleisurheilumaajoukkueen varajohtajana. Maaottelumiehistöjä hän johti 1951─1964 yli 50 kertaa ja olympiajoukkuetta Mexico Cityn kisoissa 1968. Uunilasta tuli 1950-luvulla myös SUL:n valmennusvaliokunnan puheenjohtaja.

Kuortaneen urheiluopiston johtajan paikalta Uunila siirtyi lehtiyhtiö Ilkan toimistojohtajaksi 1960. Kaksi vuotta myöhemmin Uunila sai kutsun Oy Veikkauksen Ab:n tytäryhtiön Kvartton johtoon. Muutto Helsinkiin paransi mahdollisuuksia toimia urheilujohtajana. Uunilasta oli tullut SVUL:n varapuheenjohtaja 1961.

SUL:n puheenjohtajaksi Uunila valittiin 1965 ja samana vuonna hänestä tuli myös Olympiakomitean varapuheenjohtaja. Suomen yleisurheilu eli tuolloin taantumakautta ja muun muassa Ruotsi voitti Suomen maaottelussa 12 vuoden tauon jälkeen. Suomen joukkue jäi 1966 Budapestin EM-kisoissa mitaleitta. Uunila koki myös, että yleisurheilu oli menettämässä asemiaan jalkapallolle ja pesäpallolle.

Näytti ilmeiseltä, että vanhoin keinoin ei enää voitu odottaa menestystä. Uunila lähti reippain ottein uudistamaan sekä valmennusta että johtamista. Tavoitteena oli parantaa huipulle tähdänneiden urheilijoiden valmentautumisedellytyksiä. Tilanteeseen oli mahdollista vaikuttaa sekä Uunilan johtoonsa saaman Olympiakomitean valmennusvaliokunnan että SUL:n kautta. SUL:n uudistamiseen hän haki vaikutteita yritysmaailmasta, josta omaksumiaan tavoitejohtamisen oppeja hän ryhtyi soveltamaan.

Uunilan mukaan urheilun arvostus mitataan suomalaisten silmissä nimenomaan yleisurheilussa ja erityisesti kestävyysjuoksumenestyksellä. Hän pestasi tunnetun uusiseelantilaisen juoksuvalmentajan Arthur Lydiardin nostamaan suomalaisen juoksun tasoa. Uunila pohjusti asian niin, että SUL:n luottamusmiehet hyväksyivät 1967 kallispalkkaisen Lydiardin tulon Suomeen. Lydiardin palkkaaminen herätti kuitenkin myös närää ja nähtiin suomalaisen valmennusosaamisen väheksyntänä.

Lydiardin kausi toimi Uunilan käsityksen mukaan ennen kaikkea herätteenä, joka pohjusti sekä 1970-luvun kestävyysjuoksumenestystä että hölkkäinnostusta. Uunilan vuoteen 1974 kestäneelle SUL:n puheenjohtajakaudelle osuivat Juha Väätäisen EM-menestys 1971 ja Lasse Virénin sekä Pekka Vasalan olympiavoitot 1972.

Olympiakomitean puheenjohtajaksi Uunila nousi 1969. Hänen valintansa kohtasi yllättävää vastustusta viime vaiheissa. Komitean väistyvä puheenjohtaja Akseli Kaskela ja Erik von Frenckell yrittivät ajaa paikalle Olavi J. Mattilan, vaikka Uunilalla oli komitean jäsenliittojen vahva tuki. Uunila voitti vaalin äänin 32─22.

Olympiakomitea muuttui Uunilan puheenjohtajakaudella olympiamatkojen järjestelytoimistosta koko olympiadin ajan aktiivisesti toimivaksi järjestöksi. Urheilijoiden valmentautumisen perustaksi luotiin silloisten tiukkojen amatöörisääntöjen ehdot täyttänyt stipendijärjestelmä. Lisäksi Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö aloitti toimintansa.

Uunila olisi halunnut keskittää valmennusta vielä enemmän lajeihin, joissa suomalaisurheilijoiden menestysmahdollisuudet olivat parhaat. Etusijalla olisivat siten olleet yksilölajit tai urheilumuodot, joissa kansainvälinen kilpailu on suhteessa vähäisempää, kuten pohjoismaiset talvilajit. Uunila ei kuitenkaan halunnut unohtaa kiristyvästä kilpailusta huolimatta yleisurheilua ja painia, joilla on pitkät kansalliset perinteet. Vaikutteita ajatteluun antoi Saksan demokraattisen tasavallan mitalimäärän maksimointiin tähdännyt urheilupolitiikka.

Oy Veikkaus Ab:n toimitusjohtaja Uunilasta tuli 1973. Valintaa edelsi poliittinen peli ja viime kädessä sen varmisti pääministeri Kalevi Sorsan (sos. dem.) antama hyväksyntä nimityspaketille, jossa SDP, Keskustapuolue ja SKDL saivat johtajanpaikat. Uunila hoiti toimitusjohtajan tehtävää vuoteen 1990.

Vuoden 1982 alussa Uunila sai johtoonsa urheilun suurimman keskusjärjestön SVUL:n. Urheilun keskusjärjestöt olivat tuolloin valtansa huipulla. Vuoden 1980 alussa voimaantullut liikuntalaki takasi niille pääroolin liikuntatoiminnan järjestäjinä ja rahoituksen vakaan kasvun. Urheilujärjestöjen henkilökunta kasvoikin nopeasti 1970─80-luvuilla Veikkauksen 1971 markkinoille tuoman Lotto-pelin tuoton ansiosta. Keskeisten urheilujohtajien valtaa kuvaa se, että 1980-luvulla Uunila sopi TUL:n puheenjohtajan Matti Ahteen sekä järjestöjen pääsihteerien Mauri Oksasen ja Ossi Sjömanin kanssa järjestömäärärahojen jaosta.

Uunilan toimintaa urheilujohtajana voi luonnehtia käytännönläheiseksi, menestyshakuiseksi ja urheilulähtöiseksi. Uunila varmisti omalla panoksellaan, että SVUL ja TUL saivat aikaan yhteistoimintasopimuksen kesällä 1966. Olympiakomiteassa hän toimi TUL:n edustuksen lisäämiseksi. Kun keskusjärjestöjen yhdistyminen näytti epätodennäköiseltä, niin oli järkevää toimia ristiriitoja lieventäen. Puoluepolitiikasta Uunila pysytteli erossa. Hän on määritellyt ainoaksi puolueekseen ”urheilupuolueen”.

Uunilan asemaa vahvisti se, että hän osasi koota lähipiiriinsä henkilöitä, jotka tukivat hänen päämääriään. Komitean ensimmäiseksi valmennuspäälliköksi Uunila ajoi 1969 Kalevi Tuomisen. Carl-Olaf Homén hoiti Olympiakomitean pääsihteerin tehtäviä oman toimensa ohella 1969─1973. Sittemmin Homén toimi SUL:n ja Olympiakomitean johdossa. Olympiakomitean varapuheenjohtajan tehtävää 1973─1980 hoitaneella Pertti Paloheimolla oli hyvät suhteet Urho Kekkoseen. Olympiakomitean ensimmäiseksi päätoimiseksi pääsihteeriksi Uunila järjesti 1977 eteläpohjalaisen Kosti Rasinperän. Hän oli myös SUL:n ja Olympiakomitean johdossa toimineen Tapani Ilkan taustavoima. Uunilalle oli lisäksi hyvät suhteet Opetusministeriöön. Kokoomuspoliitikko Harri Holkeri kuului Uunilan lenkkiseurueeseen.

Urheilupolitiikkaa tarkasti seuranneeseen Urho Kekkoseen Uunilalla oli etäinen suhde. Hän antaa kuitenkin Kekkoselle tunnustusta ”ainoana presidenttinä”, joka on tosissaan edistänyt urheiluasioita. Uunila ei pannut pahakseen, jos häntä kutsuttiin toisinaan julkisuudessa ”urheilun Kekkoseksi”. Uunilan on myös sanottu olevan hyvä puhuja, mutta huono kuuntelija.

Luottamusmiehiin ja kenttäväkeen on vedonnut Uunilan kiistaton karisma. Kookkaalla ja johtajanoloisella miehellä on ollut kykyä pelkistää asiat iskulauseiksi ja sitkeyttä toistaa viestinsä yhä uudelleen. Uunila kiersi vuodesta toiseen ahkerasti kenttää. Epävirallisissa yhteyksissä Uunila heittää urheilumiehille ominaista, toisinaan kovaakin herjaa. Arvostusta on lisännyt se, että Uunilan laaja-alainen lajituntemus on Suomen ehdotonta huippua. Hän on myös kuntoliikunnan harrastaja, jolle kertyi hiihtokilometrejä 1970-luvulla talvikaudessa yli 2000. Rintamamiehenä hänellä on ollut samat kokemukset kuin suurella osalla aikalaisistaan, mikä on osaltaan lisännyt uskottavuutta.

Uunilalla oli johtajana kentän vankka tuki, minkä vuoksi häntä oli vaikea haastaa puheenjohtajavaaleissa. Tämä kävi ilmi, kun Uunilalle oli tarkoitus löytää vastaehdokas SVUL:n liittokokouksessa 1989 Mikkelissä. Uunila torjui pääsihteeri Mauri Oksasen useiden lajiliittojen avustuksella junaileman yrityksen SVUL:n piirien tuella ja ottamalla esiin urheilun keskusjärjestöjen yhdentymisajatuksen.

Uunilan Mikkelissä pitämä puhe sai urheilun yhdentymiskehityksen liikkeelle. SVUL näytti alkuvaiheessa kykenevän määrittelemään prosessin kulun etenkin sen jälkeen, kun Suomeen muodostettiin Esko Ahon (kesk.) johdolla sinivihreä hallitus 1991. Uunila ja SUL:n puheenjohtaja, työministeri Ilkka Kanerva (kok.) saivat edellisen hallituksen pääministerin Harri Holkerin (kok.) suostumaan Valtion liikuntaneuvoston puheenjohtajaksi. Holkerin päätehtävänä oli viedä läpi urheilun yhdentyminen SVUL:n toivomalla tavalla.

SVUL:n sijoitustoiminnan aiheuttamat talousvaikeudet muuttivat kuitenkin neuvottelujen kulkua, mikä paransi TUL:n asemaa oleellisesti. Velkojien ja valtion kanssa sovituilla järjestelyillä SVUL ja sen omistama Vierumäen urheiluopisto pelastuivat konkurssilta. Uunilan oli kuitenkin myönnyttävä siihen, ettei SVUL lopulta liittynyt marraskuussa 1993 perustetun SLU:n jäseneksi, vaan lakkautti toimintansa. SVUL:n loppuvaiheet ovat himmentäneet Uunilan kuvaa urheilujohtajana. Hän itse on sanonut suhtautuneensa kriittisesti SVUL:n käymiin kasinopeleihin, mutta hän ei toisaalta kuitenkaan käyttänyt arvovaltaansa niiden torjumiseen.

Kansainvälisissä tehtävissä Uunilan toimintaa rajoitti heikko kielitaito. Jukka Rangell toivoi 1966 Uunilan ryhtyvän seuraajakseen Kansainvälisessä olympiakomiteassa, mutta tämä joutui kieltäytymään heikon englannin kielen taidon vuoksi.

Uunila on eläkevuosinaan ottanut kantaa huippu-urheilun tilaan Suomessa. Hänen mielestään arvokisoihin on etenkin 2000-luvulla valittu urheilijoita liian kevein perustein. Työnsä 2010 aloittanut Huippu-urheilun muutostyöryhmä on kuullut Uunilaa asiantuntijana.

---

Liiteosio

Ahti Juhani (Jukka) Uunila S 4.6.1923 Oulu. V Aluepäällikkö Kalle Uunila ja kansakoulunopettaja Sally Siviä Soini.

Ura. Viisi luokkaa keskikoulua Kokkolan Suomalaisessa Yhteiskoulussa; liikuntaneuvoja 1946; SUL:n aluevalmentaja 1946─49; Kuortaneen Urheiluopiston johtaja 1949─60; Ilkka Oy:n toimitusjohtaja 1960─62; Kvartto Oy:n toimitusjohtaja 1962–73; Oy Veikkaus Ab:n toimitusjohtaja 1973─90.

Luottamustoimet. SUL:n johtokunnan jäsen 1951─64 ja puheenjohtaja 1965─74; SVUL:n varapuheenjohtaja 1961─82 ja puheenjohtaja 1982─93; Olympiakomitean varapuheenjohtaja 1965─69, puheenjohtaja 1969─84; Olympiakomitean valtuuskunnan jäsen 1959─96, puheenjohtaja 1985─96; Valtion urheilulautakunnan jäsen 1966─67; Valtion urheiluneuvoston jäsen 1967─73; Yleisurheilun Tukisäätiön hallituksen jäsen 1953─88; Stadion-säätiön hallituksen jäsen 1976─84; edustajiston jäsen 1963─74 ja 1984─; Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön hallituksen jäsen 1972─2004, puheenjohtaja 2004─07.

Ansiomerkit. Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun suuri ansioristi 1982 (kultainen ansioristi 1973); talvisodan muistomitali; jatkosodan muistoristi; SUL:n kultainen ansioristi; SNLL:n kultainen ansiomitali; SVUL:n kultainen ansiomerkki 1966; SVUL:n kunniajäsen 1975; kauppaneuvos 1976; liikuntatieteiden kunniatohtori (Jyväskylä) 1982; Olympiakomitean ja SUL:n kunniapuheenjohtaja; KOK:n Olympic Order 1982; IAAF:n kunniajäsen 1978; Elämänurapalkinto Urheilugaalassa 2008.

Tuotanto. Kansainvälinen 75-vuotias Olympia-aate / Den internationella 75-åriga Olympiska rörelsen / The international 75 years old Olympic movement. Avery Brundagen ja Jukka Uunilan puheet Olympia-aatteen 75-vuotisjuhlassa. Tal av Avery Brundage och Jukka Uuni. Olympiakomitea, Helsinki 1968; Tahkon hengessä. Ideointi ja toteutus Jukka Uunila et al. Suomen Urheilutoimittajain Liitto, Helsinki 1981.

Toimittanut: Pohjanmaan Urheiluopisto 1950, Kuortaneen Urheiluopisto 1970, 20 [vuotta]. Toimituskunta: Matti Lähdesmäki, Jukka Uunila ja Veli Kaakinen. Kuortaneen Urheiluopisto, Kuortane 1970.

Urheilusaavutukset: –

Julkiset muotokuvat ja muistomerkit: –

Henkilön mukaan nimetty: –

Lähteet. Nurmela Kari A. Jukka Uunila, Urheilujohtaja. Weilin+Göös, Helsinki 1979; Kokkonen Jouko, Pyykkönen Teijo. Suomalainen urheilujohtaja itse asiasta kuultuna. Liikuntatieteellisen Seuran Impulssi no. 24. Liikuntatieteellinen Seura, Helsinki 2011; Kulha Keijo K. Urheilujärjestöjen kujanjuoksu – urheilun rakenneuudistus 1989─1993. Suomen Urheilumuseosäätiön julkaisu n:o 14. Suomen Urheilumuseosäätiö, Helsinki 1995.

Kirjoittaja(t): Jouko Kokkonen

Julkaistu 20.12.2017

Artikkelitekstin pituus: 9956 merkkiä
Urheiluvaikuttajat-verkkojulkaisu
Suomen urheiluhistoriallinen seura ry