Mauno Koivisto – tasavallan presidentti – valtiopetoksen tekijä

 

Karikatyyrimaalauksen presidentti Mauno Koivistosta on maalannut taitelija Rositsa Tancheva. Karikatyyrimaalauksen koko on 30 x 50 cm.

Mauno Henrik Koivisto syntyi 25.11.1923 Turussa työläisperheen toisena poikana. Perhe sai vielä kolmannen lapsen, tyttären. Isä Juho Koivisto oli laivapuuseppä. Äiti Hymni Sofia Eskola oli kanttorin tytär. Isä Koivisto oli ollut merillä ja kokenut siellä uskonnollisen herätyksen, joka heijastui perheen elämään. Lapsuuden karuihin kokemuksiin kuului äidin kuolema Maunon ollessa 10-vuotias ja siitä alkaneet kotitalouden hoidon vaikeudet isän ollessa yksinhuoltaja.

Kansakoulun käytyään Maunolla oli useita työpaikkoja. Talvisodan sytyttyä hän liittyi 16-vuotiaana sammutusyksikköön. Jatkosodan puhjettua Mauno ilmoittautui vapaaehtoiseksi kenttäsammutusjoukkoihin. Vuoden 1942 helmikuussa hän oli asevelvollisena ja sitten rintamalla jalkaväkirykmentti 35:n riveissä Itä-Karjalassa aina vuoden 1944 helmikuuhun, josta alkaen hän palveli legendaarisen kapteeni Lauri Törnin johtamassa 1. divisioonan jääkärikomppaniassa. Aikuisena Koivisto kertoi sodan vaikutuksista: ”Kun on ollut mukana pelissä, jossa oma henki on panoksena, niin kaikki muut pelit ovat sen kokemuksen jälkeen pieniä.” Hänestä kehkeytyi tarkkaan harkitseva, asioita monelta puolelta punnitseva pohdiskelija, joka lopputulokseen päästyään puhui painavaa asiaa.

Sodan jälkeen Koivisto kiinnostui toden teolla poliittisesta vaikuttamisesta. Liittyminen Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueeseen (SDP) 1947 tapahtui tilanteessa, joka vaati kannanottoa ja uskallusta. Koivisto käytti Turussa puuseppien lakkokokouksessa lakkoon liittyviä menettelytapoja arvostelevan puheenvuoron, ja turkulaiset sosiaalidemokraatit kiinnittivät häneen huomionsa. Koivisto ja Sosialistin päätoimittaja ja poliitikko Rafael Paasio tapasivat ensi kerran.

Opiskelut ja työura

Sosiaalidemokraattien toimintaan osallistumisen ja satamassa työskentelyn ohella Koivisto opiskeli iltakoulussa ensin keskikoulun ja sitten ylioppilaaksi 1949. Kesällä 1950 Koivisto otti etäisyyttä satamaan. Hän oli mansikanpoimintaleirillä Englannissa ja siirtyi seuraavana vuonna väliaikaiseksi kansakoulunopettajaksi. Tähän vaiheeseen kuului myös 1952 solmittu avioliitto ekonomiksi opiskelevan, satakuntalaisen Tellervo Kankaanrannan kanssa. Vuonna 1953 Mauno Koivisto jatkoi opintojaan Turun yliopistossa suorittaen filosofian kandidaatin ja lisensiaatin tutkinnot. Kolme vuotta myöhemmin hän julkaisi väitöskirjan sosiologian alalta, Sosiaaliset suhteet Turun satamassa, joka perustui hänen omiin kokemuksiinsa. Pariskunta sai Assi tyttären vuonna 1957.

Opiskelu ja väitöskirjan teko tutustuttivat Koiviston yhteiskuntatieteiden opettajiin ja nuoriin tutkijoihin. Hän oli myös Turun Akateemisen Sosialidemokraattisen Yhdistyksen jäsen. Yliopistouraan tähtäävät suunnitelmat muuttuivat, kun Helsingin Työväen Säästöpankista tarjottiin paikkaa ensin varatoimitusjohtajana ja sittemmin johtajana. Uusi tehtävä vei Koiviston suomalaisen talouden arkeen.

Helsingissä Koivisto liittyi nuorten kansantaloustieteilijöiden ryhmään, jotka uskoivat talouspolitiikan mahdollisuuksiin ja Yhteiskuntapoliittiseen Sosialidemokraattiseen Yhdistykseen, jonka tunnetuin jäsen oli 60-luvun sosiaalipolitiikan kirjoittaja Pekka Kuusi. Etsiessään sovintomahdollisuuksia kahtia jakautuneiden sosiaalidemokraattien puolueriidassa Koivisto ymmärsi, että puolueen eristyksistä pääsemiseksi oli solmittava suhteet kolmeen tahoon: Kekkoseen, kommunisteihin ja Neuvostoliittoon.

Poliittinen ura

Koivisto ei pyrkinyt koskaan eduskuntaan. Tärkeä etappi tiellä kohti valtakunnan johtopaikkoja oli nimitys Rafael Paasion hallituksen valtiovarainministeriksi 1966. Paasion hallituksen aikana vuoden 1967 loppupuolella Mauno Koivistolla oli runsaasti kysyntää. Ensin hänet valittiin Elannon pääjohtajaksi ja sitten Suomen Pankin pääjohtajaksi. Kun Sosiaalidemokraatit ja kommunistit saivat vaalivoiton 1968, Koivistosta tuli pääministeri.

Koiviston 1. hallitus joutui tekemään isoja ratkaisuja. Suomalainen yhteiskunta oli muutoksen tiellä. Suuria yhteiskuntapoliittisia ratkaisuja olivat muun muassa uusi alkoholilaki ja siitä erillinen keskiolutlaki sekä aborttilaki. Vuoden 1970 vaaleissa hallituspuolueet menettivät kannatustaan, mutta Koiviston suosio oli korkealla. Osatekijänä suosioon oli uusi väline, televisio. Pääministeri oli esimerkiksi suositun, keveän keskusteluohjelman Jatkoajan vieraana. Hänen esiintymisensä oli avointa, poikamaista ja arkista, mutta samalla vaikutelmaksi jäi pohtiva ja pohjimmiltaan luoksepääsemätön, uudentyyppinen poliittinen johtaja. Televisioon ja elokuviin syntyi jopa hahmo, Vara-Manu, jota esitti turkulainen näyttelijä Ismo Kallio. Vaimo Tellervo oli aktiivinen politiikassa yhden kauden kansanedustajana, valitsijamiehenä ja myöhemmin kunnallispoliitikkona. Hänkin avasi televisiossa kuvaa arkisesta Manusta lakonisella huumorillaan. Koivistot pariskuntana olivat käsite.

Koiviston 1. hallituksen aikaan osui vaikeita ulko- ja kauppapoliittisia asioita. Ensimmäinen oli Neuvostoliiton Tshekkoslovakian miehitys 21.8.1968. Koivisto on kertonut itkeneensä vuolaasti kuullessaan uutisen. Hän totesi, että siinä tulivat esille maailman epävarmuus ja pahuuskin. Koiviston ensimmäinen hallitus päättyi vuoden 1970 vaaleihin. Paasion toiseen hallitukseen 1972 Koivisto nousi jälleen valtiovarainministeriksi. 1970 luvun lopun Koivisto ”kasvoi korkoa” Suomen pankissa ja Kalevi Sorsan ollessa pääministerinä. Seuraava Koiviston hallitus istui keväästä 1979 alkutalveen 1982. Erilaisissa valtapeleissä Kekkonen yritti saada Koiviston eroamaan, mutta tämä varmisti selustansa juridisesti ja totesi, että hallitus nauttii eduskunnan, ei presidentin luottamusta. Kekkosen sanouduttua sairautensa vuoksi irti tehtävistään lokakuussa 1981, Koivisto hoiti presidentin tehtäviä loppuvuoden.

Presidentinvaalit järjestettiin ennenaikaisesti alkutalvesta 1982. Molemmat Tellervo ja Assi Koivisto olivat valitsijamiehinä ja Tellervo sai historialliset yli 50 000 ääntä. Vaalitaistelun kuluessa Mauno Koivistolta kysyttiin neuvostosuhteista. Koivisto vastasi, että ei niissä ollut kehumista. Vastaus lisäsi Koiviston kannatusta entisestään. Hän ei halunnut tulla valituksi Moskovan tuella.

Presidenttinä

Koivisto tuli valituksi jo ensimmäisellä kierroksella. Pohdiskeleva ja kuulijoille tilaa antava presidentti sopi hyvin siihen tyytymättömyyteen, jota pitkäaikainen käskyillä ja myllykirjeillä operoija oli nostattanut. Vuoden 1988 vaaleissa Koivisto lisäsi kannatustaan entisestään kaikissa vaalipiireissä. Tällöin sovellettiin uutta vaalitapaa: kansalaiset äänestivät sekä ehdokasta että valitsijamiestä.

Mauno Koiviston kaksi presidenttikautta 1982–1994 olivat murrosvaihetta. Koivisto korosti aluksi jatkavansa Kekkosen linjaa, vaikka hänen vankka kannatuksensa pohjasi myös siihen, että hän oli erilainen kuin Kekkonen. Ulkopoliittinen linja pysyi kuitenkin varovaisena, puolueettomuuspolitiikkaa noudattaen. Keväällä 1990 Koivisto antoi julkisuudessa lausunnon, jossa hän totesi, että Neuvostoliitossa hajallaan asuvia inkerinsuomalaisia voidaan pitää paluumuuttajina. Tästä seurasi noin 30 000 inkerinsuomalaisen muutto Suomeen. Koiviston sisäpolitiikkaa leimasi muun muassa presidentin valtaoikeuksien rajoittaminen. Presidentin toimikaudet rajattiin kahteen kauteen. Presidentti Mauno Koivisto oli Neuvostoliiton ohjauksen alaisena siten, että hänellä oli oma kotiryssä Felix Karasev nimeltään.

Kun Neuvostoliitto syksyllä 1991 hajosi, ulkopolitiikan suuri kurssinmuutos toteutettiin Koiviston johdolla. Suomi sanoutui irti Suomen ja Neuvostoliiton välisestä ystävyys-, yhteistoiminta- ja avunantosopimuksesta (YYA-sopimus) sekä Pariisin rauhansopimuksen eräistä rajoitteista syyskuussa 1991 ja suuntautui Euroopan unionin jäsenyyteen ja Nato-yhteistyöhön. Näin varman päälle laskijasta tuli radikaalien muutosten johtaja, kun aika oli hänen mielestään siihen kypsä.

Presidentti Koivisto on kirjoittanut muistelmansa ja toistakymmentä muuta poliittista teosta. Häneen mukaansa on nimetty puisto Helsingin Töölössä ja aukio Kampissa.

Vakaan markan politiikka – pankit pelastettiin - valtiopetos

Suomi koki 1990-luvun alussa erittäin syvän taloudellisen laman johtuen vakaan markan politiikasta. Talouspolitiikan virheet moninkertaistuivat liberalisoinnin kanssa. Vahvan markan politiikasta tuli tappava myrkky. Presidentti Mauno Koivisto nimitti Suomen Pankin johtajan Harri Holkerin sinipunahallituksen. Hän oli sinipunahallituksen kätilö. Vahvan markan politiikka kirjattiin Holkerin hallituksen ohjelmaan kuten myös Esko Ahon hallituksen ohjelmaan. Kun vahvan markan politiikan aikana rahaa tuotiin keinottelutarkoituksiin, yhteiskunta salli sen tapahtua. Valvojat eivät valvoneet. Rahoitustarkastus laiminlöi tehtävänsä. Lamasyyllisiä löytyy pankkien ohella Suomen Pankista ja Pankkitarkastusvirastosta. Suomen 1990-luvun alun lama oli Suomen poliittisten ja talouden päättäjien aikaansaama.

Koivisto ei toiminut yksin. Hänen sisäpoliittiseen junttaansa kuuluivat Suomen johtokunnan jäsenet Rolf Kullberg, Markku Puntila, Harri Holkeri ja Kalevi Sorsa. Junttaan kuului myös sinipunahallituksen valtionvarainministeri Erkki Liikanen, jonka kardinaalimunaus oli verotuksen keventäminen noususuhdanteessa.

Vahvan markan politiikalla aiheutettiin Suomeen yli 500 000 ihmisen työttömyys. Ylivelkaantuneita oli yli 280 000. Markkinoilta poistettiin n. 60 000 elinkelpoista yritystä ja itsemurhia tehtiin Stakesin tilaston mukaan 14500. Voidaanko puhua kansanmurhasta?

Koiviston konklaavi on valtiopetos?

Tasavallan presidentti Mauno Koivisto kutsui 06.05.1992 tasavallan presidentin linnaan oikeusjärjestelmän edustajia kokoukseen, jossa heitä ohjeistettiin antamaan pankeille suosituimmuusasema riita-asioissa ja syytesuoja niissä johtuvissa asioissa. Kokouskutsu oli Martti Mannisen allekirjoittama ja päivätty 16.04.1992.

Kokouksessa teemoina olivat
1. Tuomioistuinten yhteiskunnallinen vallankäyttö ja riippumattomuus
2. Tuomioistuimen toiminnan arvostelu

Kokouksessa johti puhetta silloinen KKO:n presidentti Heinonen. Palveriin osallistuivat tasavallan presidentti Mauno Koivisto, rouva Tellervo Koivisto, KKO:n presidentti Olavi Heinonen, oikeusneuvos Erkki-Juhani Taipale, oikeusneuvos Per Lindholm, KHO:n hallintoneuvos Pekka Hallberg, kihlakunnantuomari Markku Arponen, ylituomari Olli Karikoski, pormestari Juha Kettunen, Itä-Suomen HO:n presidentti Esko Kilpeläinen, Vaasan HO:n presidentti Erkki Rintala, oikeusneuvos Mikko Tulokas, professori Aulis Aarnio, apulaisprofessori Jukka Kekkonen, erikoistutkija Jyrki Tala, professori Leena Kartio, professori Olli Mäenpää, dosentti Juha Pöyhönen, professori Kirsti Rissanen, professori Kaarlo Tuori, oikeustieteen lisensiaatti Veli-Pekka Viljanen, Antti Kivivuori, professori Jaakko Uotila, kansliapäällikkö Jaakko Kalela, erityisavustaja Martti Manninen ja Ratan johtaja Jorma Aranko.

Suomen perustuslain 2 §:n mukaan tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet.
KKO:n päätöksistä on todettavissa, että oikeudenkäytön linjaus muuttui Koiviston pitämän tilaisuuden jälkeen pankkeja suosivaksi.

Toukokuun tuomarineuvoston kokous ei ollut ainoa laatuaan. Professori Kekkonen oli – Koivisto-kriittisyydestään huolimatta – erään kokouksen pääalustajana. Tuolloin käsiteltiin lähinnä talousrikoksia ja niiden tutkintaa. Presidentti ei kuitenkaan päässyt paikalle, vaan iltaa isännöi oikeusministeri Matti Louekoski. Lopulta hänellekin tuli kiire, ja emännäksi siirtyi Tarja Halonen.

Iltalehdessä 15.8.2005 Postipankin ex-pääjohtaja Seppo Lindblom tunnustaa syyllisyytensä pankkikriisiin.
Soitin europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäelle ja kysyi ns. Koiviston konklaavista. Jäätteenmäki sanoi ettei hän ole juuri tuohon palaveriin osallistunut, mutta hän on osallistunut vastaaviin palavereihin. Tästä voidaan päätellä, että pankkikriisin ja suuren laman totuuden salaaminen on poliittisesti yhteisesti sovittu salaisuus. Mukana asioiden salaamisessa on kaikki poliittiset puolueet. Oikeuslaitos on alistettu poliittisen valvonnan alaisuuteen. Tästä kirjoitti Lakimiesuutiset lehdessä 2/2002 käräjätuomari Jussi Nilsson.

Asiapaperit salaisiksi

Presidentti Mauno Koiviston presidentin linnassa 6.5.1992 järjestetyn ”tuomarineuvoston” asiakirjat on määrätty salaisiksi Koiviston pyynnöstä ja tasavallan presidentti Tarja Halosen määräyksestä.
- Selvästihän Koivisto halusi vaikuttaa siihen, että oikeuslaitos ei tekisi pankkien kannalta hankalia ratkaisuja, muistaa professori Jukka Kekkonen vuosikymmen takaisen keskustelutilaisuuden ilmapiiristä.
Myös professori Heikki Ylikankaan mukaan Linnan tilaisuuden tarkoituksena oli koolle kutsuttujen arvovallalla painostaa Korkein Oikeus tekemään Koivistolle mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa. Koiviston palaverissa linjattiin pankkikriisiin liittyvä oikeuskäytäntö pankkeja suosivaksi ja velallisia tainnuttavaksi. Terveetkin pienyritykset olivat pankeille lainsuojatonta riistaa. Luotot pantiin kerralla maksuun, vakuudet rosvottiin laillisesti pankeille, jotka realisoivat ne päivän hintaan ja kirjasivat voitot hyväkseen.

Jos Koiviston seminaari kestäisi päivänvalon niin miksi asiakirjat on pitänyt julistaa salaisiksi.

Presidentti Mauno Koivisto menehtyi Alzheimerin taudin uuvuttamana 12.5.2017 korkeassa 93-vuoden iässä.