Erkki Ahon näyttelyn esittelypuheenvuoro ja valokuvat

Hyvät ystävät!

Kalajoki-näyttelyn ideana on korkeatasoisen taiteen avulla tehdä Kalajoen historiaa tunnetuksi. Kalajoki-näyttelyssä korkea-tasoiset taideteokset alkavat puhua historiikkien kautta. Tietääkseni tämä on Suomen ensimmäinen ”puhuva taidenäyttely”. Olen laatinut Kalajoen historiasta erittäin laajan historia-aineiston, jolla avataan taideteosten taustoja. Tämä taidenäyttely mahdollistaa kotiseutuhistorian ja Kalajoen historian oppimisen ja tuntemisen aivan uudella tavalla. Nyt on jokaisesta itsestään kiinni minkä verran hän haluaa oppia ja tuntea Kalajoen historiaa, sillä historiikit täällä paikanpäällä mahdollistavat syvällisen perehtymisen asioihin. Korkeatasoiset taideteokset parantavat muistiin tallentumista ja muistamista. Myös nettisivuiltani löytyvät samat historia-aineistot.

Olen valinnut taidenäyttelyn toteuttajiksi todelliset alansa huipputekijät. Taitelija Markku Hakola on erikoistunut sellaisten valokuvamaisten muotokuvien maalaukseen, joissa henkilön persoonallisuus tulee kokonaisvaltaisemmin esille, tässä tapauksessa rakennusten ja maisemien avulla. Nämä maalaukset ovat Kalajoki-näyttelyn sielu. Mielestäni taiteilija Markku Hakola on alansa ykkönen Suomessa.

Taitelija Oma Orellin maalaukset kalajokisista historiallisista rakennuksista ovat todellisia venäläisen taidekoulutuksen saaneen ammattitaitelijan upeita, värikkäitä ja loistavia taideteoksia. Mielestäni nämä maalaukset ovat parasta Oma Orellin taidetta. Taideteokset ovat näyttelyn helmiä.

Heikki Myllylahti on puolestaan uusi nouseva taiteilijatähti, joka on maalannut tähän näyttelyyn kotikylänsä Nuorisoseurasta taulun. Historiikin Vasankarin Nuorisoseurasta samoin kuin Vasankarin koulusta on laatinut hänen äitinsä Terttu Myllylahti.

Näyttelyn erikoisuus, ydin ja suola ovat rakennusten pienoismallit. Pienoismalleista 14 on tehnyt jousiampujanakin kuuluisuutta saavuttanut Leo Takalo. Pienoismallit ovat todella korkeatasoista työtä, parasta mitä olen koskaan nähnyt.

Vasankarin koulun pienoismallin on tehnyt Kalajoella asuva bulgarialainen Ivan Georgiev ja näin on saatu tähän kotiseutuaiheiseen Kalajoki-näyttelyyn korkeatasoista kansainvälistä osaamista. Koulujen pienoismallit herättävät entisissä oppilaissa varmasti monia muistoja.

Olen valinnut ensimmäiseen Kalajoki-näyttelyyn 10 eri henkilöä, joista olen halunnut maalauttaa muotokuvat. Kahdeksan muotokuvaa on jo valmiina. Maalauksia on myös kuudesta historiallisesta rakennuksesta. Rakennusten pienoismalleja on 15 sekä Raumankarin pienoismalli. Raumankari on uusinta Kalajokea ja pienoismalli vanhinta Himankaa. Näyttelyn toteutus on periaatteitteni mukaista.

Tämän näyttelyn puhuvaksi tai puhuttelevaksi tekevät historiikit. Kalajoen käräjät on yksi merkkitapaus Kalajoen historiassa. Kun puhutaan oikeudenmukaisuudesta ja sananvapaudesta niin ei voi olla ohittamatta Kalajoen käräjiä. Vasta 1830-luvulta lähtien tämä alue nousi yhdeksi herännäisyyden merkittävistä keskuspaikoista.

Viimeinen oikeudenkäyntipäivä oli 30. päivä heinäkuuta 1839. Kaikki syytetyt papit olivat läsnä tuossa historiallisessa istunnossa, jossa lähes 80 ihmistä oli syytettynä siitä, että he olivat lukeneet ja laulaneet yhdessä Jumalan sanaa ja että heillä oli muutamia säästölippaita lähetystyötä varten.
Eräitten lukemisten ja esiin huutojen jälkeen oikeus ilmoitti, että käräjissä tullaan pitämään tauko, ja että tuomiot tullaan julistamaan vasta 2. päivä syyskuuta.
Kun syytetyt astuivat ulos käräjätalosta Kalajoen kirkolla, he saivat havaita, että käräjätalon pihalle oli kokoontunut suuri joukko heränneitä, mutta myös muuta väkeä. Varsin erikoinen tunnelma vallitsi tuona hetkenä. Koko päivän oli satanut, mutta illaksi oli kirkastunut. Hiljaisuuden vallitessa syytetyt astuivat ulos, sillä he tiesivät ja tunsivat tulevansa tuomituiksi ja että tuomiot eivät tulisi olemaan aivan pienet. Tunnelma oli erittäin voimakas, ja yhtäkkiä puhkesi hiljaisuus virteen ”Jumala ompi linnamme”. Sekä syytetyt, että pihalle kokoontuneet ystävät sen virittivät kuin yhdestä suusta, eikä kukaan häirinnyt tuota veisuuta. Kun virsi oli loppunut, polvistui Paavo Ruotsalainen pihanurmikolle ja alkoi suureen ääneen ylistää Jumalan armoa, ja hänen mukanaan polvistui koko väkijoukko.

Näistä tapahtumista kertovat historiikit Kalajoen käräjistä, Paavo Ruotsalaisesta ja Niilo Kustaa Malmbergista. Kalajoen käräjien keskeisistä henkilöistä, joista on maalattu muotokuvat ja käräjätalosta ja Malmbergin tuvasta on tehty rakennusten pienoismallit.

Kalajoen kirkkoherrat ovat olleet kautta aikain erittäin vaikutusvaltaisia ja merkittäviä henkilöitä. Tässä näyttelyssä esitellään Kalajoen toistaiseksi viimeisen kansanedustajan Vilho Heikki Kiviojan muotokuva ja pienoismallit Jokelan pappilasta ja Kalajoen tapulista.
V.H. Kivioja toimi ansiokkaasti kansanedustajana vuosina 1929-1944. Hän oli maalaisliiton edustaja ja toimi koko kansanedustajakautensa lakivaliokunnan jäsenenä. Ensi töikseen hän kiinnitti huomiota kansanedustajien korkeisiin palkkoihin. Hän ei esitellyt aloitettaan kansanedustajien palkoista edustajatovereilleen ja joutui sen vuoksi eduskuntaryhmänsä ripitettäväksi. Eduskuntaryhmän mielestä Kivioja oli aloitteellaan saanut eduskuntatyön naurunalaiseksi ja näin halventanut eduskunnan arvoa. Vaikka V.H.:n aloite ei saanut kansanedustajien tukea, niin hänellä oli kuitenkin kansan tuki takanaan. Kivioja oli myös tyytymätön kansanedustajien työn verkkaisuuteen. Hän ei hyväksynyt kansanedustajien laiskottelua. Hän vetosikin pappina Raamatun sanoihin: ”Työtä on tehtävä otsansa hiessä”. Mies oli myös suuren valiokunnan jäsen ja perustuslakivaliokunnassa varajäsen.

Eduskuntatalon valmistuessa 1931 nousi meteli Wäinö Aaltosen eduskunnan istuntosaliin tekemistä muotokuvista. V.H. Kivioja vaati epäsiveellisten patsaiden poistamista. Kivioja olisi sijoittanut patsaisiin menneet rahat mieluummin köyhien kotien lapsille. Kivioja puheenvuorossaan totesi, että ”pikemmin ne esittävät hullujenhuonelaisia niin kuin Luukkaan evankeliumissa 8:27 kerrotaan, että mielenvikainen mies ei pitänyt vaatteita päällään.”

Kivioja oli vahvasti kieltolain kannalla loppuun saakka. Eduskunnassa hilpeyttä herättäneessä puheenvuorossaan hän ehdotti, että väkijuomalain 93 §:n täytäntöönpanoasetukseen hallitus sisällyttäisi sellaisen pykälän, että tarjoilija sekoittaisi väkijuomat, esimerkiksi sillisalaattiin tai riisiryynipuuroon, koska on mahdollista, että laivassa matkustava asiakas tilaa aterian, mutta ei syö, vaan juo ainoastaan juoman.

Näistä ja monista muista asioista kertoo historiikit V.H. Kiviojan toiminnasta. Historiikit kertovat myös Jokelan pappilasta seuraavaa:

Venäjän keisari Aleksanteri I vieraili pappilassa 1819.

Kalajokiset luovuttivat Venäjän keisarille ja Suomen suuriruhtinaalle Aleksanteri II:lle ns. keisaripuukon. Tämän niin sanotun keisaripuukon valmisti kolme miestä, joista valtiopäivämies Jaakko Merenoja takoi terän, tupen valmisti eräs taitava haapavetinen mies, jonka nimi ei ole tiedossa, tuohipään ja heloitukset sekä vyön koristeet heloineen sekä solituksen kultauksineen teki Olof Helander. Ensimmäinen keisaripuukko on siis kalajokinen eikä kauhavalainen. Helandereiden toiminnan huippukautena 1860- ja 1870-luvuilla puukkojen valmistus oli keskittynyt Kalajoelle. Vähän myöhemmin Kalajoen puukon valmistusta jatkoi Ylikäännän kylästä oleva Fredrik Haapasaari, joka oli ollut Helandereiden palveluksessa. Haapasaari opetti puukonvalmistusta Friisien metalliteollisuuskoulussa 1890-luvulla. Koulun lopetettua toimintansa puukon valmistus Kalajoella väheni ja vähitellen loppui kokonaan. Puukon valmistus taito siirtyi Kalajoelta Kauhajoelle.

Suomen sodan aikana pappilaan majoittui venäläisten sotapäällikkö Kulnev. Jakov Petrovits Kulnev kävi vuoden 1808 kuluessa ainakin kolme kertaa Kalajoella majoittuen huhtikuun lopulla yhdeksi yöksi Kalajoen pappilaan. Hän nukkui piispankamarina tunnetussa huoneessa ja piti hevostaan viereisessä suuressa salissa. Pappilan ullakolta löytyy jälkiä venäläisten tykin ammuksista, jotka osuivat rakennuksen katon rajaan marraskuussa 1808, jolloin Kalajoella käytiin lyhyt, mutta kiivas taistelu.

Parrakkaalla kasakkaeverstillä oli silmää myös naiskaudelle, mutta ainakin Pyhäjoella hän tuli torjutuksi ruustinna Susanna Magdalena Schroderuksen toimesta. Tyylilleen ominaisesti papin rouvan syliinsä kaapannut Kulnev sai maistaa raikuvan korvapuustin, minkä jälkeen hän herrasmiehenä vetäytyi ja pyysi anteeksi. Kulnev on ainoa venäläissotilas, joka on saanut oman runonsa Vänrikki Stoolin tarinoihin.

Hän harras myös ol` lempimään
nopeesti kullan valitsi,
tulesta tuskin pääsikään, niin tanssit toimitti.

Yön sitten armasteltuaan
hän kengän riisui kullaltaan
ja viiniä sen täynnä toi
ja lähtömaljan joi.

Suomen sotaan liittyy myös taitelija Oma Orellin arvokas maalaus Matturaisen talosta. Siinä talossa Suomen sodan sankari 16-vuotias Wilhelm von Schwerin kuoli. Wilhelm von Schwerin kirjoittaa kirjeessään 17.9.1808 näin:

Tässä taistelussa kaatui väkeä niin kuin heinää. Otti kovalle ja meidän oli peräydyttävä. Kasakat ryntäsivät kolme kertaa minun suojattomia tykkejäni vastaan ja heittivät piikkejään, mutta minä tervehdin heitä raehaulein ja he vetäytyivät. Tuolla tavoin jatkoimme kahakkaa lakkaamattomassa tulessa viisi tuntia ja peräydyimme puolentoista peninkulman päähän, jossa pysähdyimme. Siellä tuli everstiluutnantti Drufva koko upseerikuntansa kanssa ja syleili ja kiitti minua selittäen että olin pelastanut heidät. Väki hurrasi ja toivotti minulle ainaista menestystä.

J.L. Runebergin kirjoittamassa Vänrikki Stoolin tarinoissa on sankariruno Wilhelm von Schwerinistä ja muun muassa taitelija Helene Schjerfbebeck on ikuistanut vuonna 1886 tauluksi Wilhelm von Schwerinin kuoleman Matturaisen talossa.

Palataan vielä Kalajoen pappeihin. Ljungo Tuomaanpoika toimi Kalajoen kirkkoherrana vuosina 1592-1610. Hän oli arvovaltainen, tunnettu mies sekä Pohjanmaan papiston että talonpoikien keskuudessa. Vuonna 1597 hän oli Pohjanmaan papiston edustajana Arbogan valtiopäivillä Ruotsissa. Ljungo Tuomaanpoika käänsi suomenkielelle Ruotsin maalain ja kaupunkilain.

Hyvin monet tietävät nuijasodan, mutta hyvin harvat tuntevat sen. Nuijasota on yksi suomalaisuuden symboleista. Sitä pidetään suomalaisten nousuna vierasta sortajaa edesauttanutta aatelia vastaan. Nuijasotaa edelsi Ruotsin ja Venäjän välillä käyty 25-vuotinen sota (1570-1595) sekä kuningas Sigismundin ja Kaarle-herttuan kamppailu Ruotsin kuninkuudesta.

Nuijamiesten pääideologiksi kutsuttu Kalajoen kirkkoherra Ljungo Tuomaanpoika piti nuijasodan keskeisenä syttymissyynä talonpoikien päätöstä lakata maksamasta laittomiksi katsomiaan linnaleirejä.

Suuressa Pohjansodassa Ruotsi menetti Itämeren herruutensa ja kutistui suunnilleen nykymittoihinsa. Vuonna 1697 Ruotsin kuningas Kaarle XI kuolee ja vallan perii Kaarle XII, 15-vuotiaana. Venäjä, Tanska, Puola-Liettua, Saksi ja myöhemmin Preussin ja Hannoverin liittokunta yhdistivät voimansa Ruotsia vastaan.
Syksyllä 1714 Kalajoelle tulleet venäläiset olivat erityisen raakaa väkeä, ennen muita puolivillit kasakat. He olivat oppineet julmia sodankäyntitapoja taisteluissaan tataareja vastaan.
Etelänkylässä venäläiset surmasivat Naatuksen isännän Jaakko Nikunpojan ja Rautiossa ammuttiin 1714 Sipilän isäntä Martti Erkinpoika. Vuonna 1719 laaditun venäläisen veroluettelon mukaan Taluskylässä oli surmattu Taluksen talojen koko väki, samoin Koutosen ja toisen Tolosen.

Rahjassa riistettiin henki Humalistossa asuneelta merenkulkija Sukka-Matilta eli Matti Rahjalta, koska hän ei suostunut paljastamaan rahakätkönsä paikkaa.
Pahoinpitelyt, kidutukset ja raiskaukset olivat yleisiä. Ehkä kammottavin tapaus tiedetään Alavieskasta joulukuulta 1714. Kasakat tunkeutuivat yöllä Aniaksen taloon ja ottivat vuoteesta Matti Matinpoika Aniaksen nuoren ja kauniin vaimon Marketta Pekantyttären. Kasakan hevosen selkään temmattu nainen katosi pimeään yöhön, eikä hänestä sen jälkeen saatu varmaa tietoa. Sievistä kuitenkin kerrottiin, että kalmukeilla oli ollut siellä seuraavina päivinä mukanaan nainen, jonka he olivat lopuksi surmanneet ja silponeet.
Kalajoelta venäläiset veivät mukanaan 200 alaikäistä lasta.

Kalajoen pappi Gabriel Calamnius kirjoitti runon tapahtumista, joista nämä näytteet:

Muucalainen muulda maalda
Wenäjältä wierahalda,
Tuimuudella tulduansa,
Söi siät sikiöinensä,

Lapsi parat lattialda,
Imewäiset istualda,
Pojat äitin polven pääldä,
Pijät pienet tuolda tääldä,
Otti oi! oi! orjixensa,

Waimot wallitzi wäkisin,
Cauneimmat caikiteckin,
Sydämellä surkialla
Miesten mielellä pahalla,

Wanhimmaiset walkiahan,
Pani pahoin paistumahan,
Kädet köytti kijndiästi,
Capaloitzi calwoisista,

Rakens`raadon riippumahan,
Heikon Hengen heilumahan,
Pääldä waattehet waristi,
Aiwan alcoisen alasti,

Seliän päälle singotteli,
Pijskallansa pingotteli,
Kysyi Cusa cuckarosi,
Hohtawaiset hopeasi,

Näin kirjoitti Gabriel Calamnius.

Tässä näyttelyssä on esillä myös maalauksena Laitalan eli Vanha-Jussilan pihapiiri. Taloon majoittui noin 20-30 hengen venäläinen sotaväenosasto ensimmäisen maailmansodan aikana. Historiikeissa on kerrottu tarkemmin heidän toiminnastaan.

Venäjän vallankumoukseen liittyy erittäin vahvasti kalajokinen Eino Rahja, joka toimi Leninin tärkeimpänä turvamiehenä tämän ollessa etsintäkuulutettuna Pietarissa syksyllä 1917 kansalaissodassa. Rahja henkilökohtaisesti saattoi Leniniä pitkin Pietarin tarkasti vartioituja katuja ja siltoja aloittamaan vallankumouksen bolsevikkien päämajassa Smolnassa.
Kenelläkään muulla kalajokisella ei ole ollut yhtä suurta vaikutusta maailman historiaan kulkuun, sillä Lenin matkan turvaamisen epäonnistuminen olisi todennäköisesti merkinnyt myös vallankumouksen epäonnistumista. Eino Rahja oli lentäjä ja myöhemmin Tampereella punaisten puolustuspäällikkö.

Tässä näyttelyssä on muotokuva Raution pappilassa syntyneestä Elias Simojoesta. Elias Simojoki oli perustamassa Akateemista Karjala Seuraa ( valajäsen numero yksi) ja hän toimi AKS:n varapuheenjohtajana 1922-23, sihteerinä 1923-24 sekä hallituksen jäsenenä 1934-37. Isänmaallisen Kansanliikkeen kansanedustajaksi hänet valittiin kaksi kertaa vuosiksi 1933-39. Hän oli äärioikeistolaisen nuorisojärjestön Sinimustien johtaja vuosina 1933-36 sekä Mustapaita-järjestön perustaja ja päällikkö vuodesta 1937 kuolemaansa saakka.

Simojoki liittyi Isänmaalliseen Kansanliikkeeseen heti, kun se perustettiin 1932 Lapuan liikkeen tultua lakkautetuksi Mäntsälän kapinan seurauksena. IKL meni komeasti eduskuntaan vuoden 1933 vaaleissa saaden 14 kansanedustajaa. Yksi heistä oli Kuopion läänin vaalipiiristä valittu Elias Simojoki, joka sai 3415 ääntä, mikä oli vaalipiirin toiseksi paras tulos. IKL:n edustajat marssivat eduskuntaan mustissa paidoissa ja sinisissä solmioissa. IKL:n äärioikeistolaisen nuorison Sinimustat- järjestö saikin puheenjohtajakseen Elias Simojoen.
Pommisuojan nimen saaneessa Viipurin sinimustien kerhohuoneessa Simojoki lausui:

"Me emme saa hetkeksikään unohtaa, että elämme tulivuoren juurella. Me emme saa unohtaa, että meidän maamme on kytketty militairisoidun suurvallan kupeeseen. Meidän täytyy muistaa, että on myöhä militarisoida Suomen kansaa silloin, kun Venäjän lentokoneskaaderit pommittavat Viipuria ja Helsinkiä soraläjiksi, ja rajaseudun kansa vetää sieraimiinsa vihollisen kaasulaboratorioiden viimeisten keksintöjen tuotteita. Varmaan silloin tämän kansan silmistä unet karisevat, varmaan silloin huulilta parahtaa hätähuuto, mutta se näkee kaupunkiensa ja kyliensä liekkien kirjoittavan taivaalle: Liian myöhä, liian myöhä, ja ryssän divisioonien jalkojen alla kumahtelee maa: Myöhäistä, myöhäistä."

Raution pappilasta on kaunis rakennuksen pienoismalli tässä näyttelyssä. Raution pappila liittyy erikoisella tavalla Suomen historiaan. Arno Anthoni nimitettiin Valtiollisen poliisin päälliköksi 1. helmikuuta 1941. Hänen toimestaan Valpo asettui läheiseen yhteistyöhön Saksan salaisen poliisin Gestapon kanssa. Sisäministeri Toivo Horellin kanssa Anthoni, joka ei salannut saksalaismielisiä ja juutalaisvastaisia mielipiteitään, luovutti Suomesta sodan aikana Saksaan satoja henkilöitä, joiden joukossa oli useita juutalaisia. Anthoni syrjäytettiin Valpon johdosta 1. maaliskuuta 1944, kun Saksan häviö toisessa maailmansodassa alkoi näyttää todennäköiseltä, ja hänen tilalleen nimitettiin Paavo Kastari. Arno Anthoni etsintäkuulutettiin ja hän oli piilossa viranomaisilta Raution pappilassa.

Anthoni pidätettiin Suomen kommunistisen puolueen ja Valvontakomission vaatimuksesta 23. huhtikuuta 1945 ja määrättiin turvasäilöön. Hänet tuomittiin vankeuteen sotarikoksista syytettynä 24. tammikuuta 1946 Valvontakomission poistuttua Suomesta ja sisäministeri Yrjö Leinon jouduttua eroamaan hallituksesta Anthoni vapautettiin toukokuussa 1948 sen jälkeen, kun Ernst von Born oli tehnyt eduskunnassa hänen asiastaan kyselyn Pekkalan hallitukselle.

Näyttelyssä on esillä myös Kalajoen merkkimiesten Antti Santaholman ja Oskari Santaholman muotokuvat. Heistä ja heidän ajastaan on laajat historiikit luettavissa.

Merkkihenkilöihin kuuluu myös lääkäri Untamo Sorasto, joka on yksi Kalajoen historian merkittävimmistä miehistä. Hän toimi Kalajoen sairaalan kirurgian erikoislääkärinä vuosina 1938-1972. Kunnalliselämässä Sorasto oli keskeinen vaikuttaja valtuuston jäsenenä vuosina 1957-1996 ja puheenjohtajana vuosina 1981-1988.

Untamo Soraston ansiolista kalajokisten hyväksi on äärettömän pitkä. Pelkästään leikkauksia hän teki 25 000 ja valvoi 13 000 synnytystä.

Vuonna 1857 perustettiin ensimmäisen kerran apteekkeja maaseudulle. Kalajoen Apteekki sai luvan 19.toukokuuta 1857. Kalajoen apteekki on Suomen vanhin maaseutuapteekki. Tässä näyttelyssä on esillä sekä maalaus että pienoismalli apteekkirakennuksesta.

Kanteleentekijä Efraim Kilpinen opetti myös pojilleen Matille ja Oskarille kanteleitten rakentamisen ja niin Kalajoelle kehittyi kanteleverstas. Pasi Jääskeläinen oli kertonut Kilpisistä Helsingissä musiikkiliike Fazerilla ja sieltä alkoi Kilpisille tulla runsaasti kanteleitten tilauksia, kerrankin yhtä aikaa 100 kannelta. Etenkin 1920- ja -30-luvut olivat hyvin kiireistä aikaa. Kun vielä yksityisetkin tilasivat kanteleita, kysyntä ylitti usein tarjonnan. Kilpisten kanteleet tunnettiin kaunissointisina, niitä käyttivät useat nimekkäät kanteletaiteilijat Suomessa. Kilpiset suunnittelivat kanteleeseen myös monia rakenteellisia uudistuksia, jotta soitinta voisi käyttää monipuolisemmin. He saivat kanteleistaan ensimmäisiä palkintoja. Efraim Kilpinen valmisti jopa 30-kielisiä kanteleita. Kilpiset rakensivat yli 4000 kannelta.
Tässä näyttelyssä on muotokuva Efraim Kilpisestä sekä pienoismalli Kilpisen talosta.

Kalajokeen liittyy olennaisesti myös Kallan karit, joilla on KHO:n vahvistama itsehallinto. Kallan karit ei ole hakenut EU:n jäsenyyttä. Se on siis ainut paikka Suomessa, mikä ei kuulu Euroopan Unioniin.

Hilma ja Jalmari Pahikkala pitivät ravintolaa ja matkustajakotia Kalajoen Hiekkasärkillä yli 30 vuotta. Tästä 1931 alkaneesta täysihoitolatoiminnasta ovat kertomassa vieraskirjat. Erityisen värikäs on Ilmari Kiannon osuus. Kianto löysi Kalajoen 1940-luvun lopulla ja vieraili tuolloin Hilma ja Jalmari Pahikkalan Täysihoitolassa, Hilman hotellissa ja osoitti kirjallisen kykynsä myös vieraskirjan sivuja täyttäessään. Kianto etsi Kalajoelta samalla juuriaan ja tästäkin aiheesta hän sai – rovasti Kiviojan suosiollisella avustuksella – paljon irti.

Kianto kirjoitti: ”Emäntä Hilma on vilkas ja ystävällinen sielu, rupesimme saamaan erinomaista ruokaa. Saimme tuoretta kalaa, viiliä, hylkeenlihaa, sianlihaa, joimme maitoa ja kirnupiimää. Isäntä on entinen jääkäri, ja rakennusmestari, joka nyt kohentelee täällä paikkoja ja tekee parannuksia ja uudistuksia minkä ehtii, kirjoitti Ilmari Kianto. Täysihoitolan päiväkirjasta löytyvät toukokuulta 1947 Kiannon kirjoittamat runot Hilma Pahikkalalle:

Olkoon kaunis tai ruma ilma.
Hilpeä aina on Hiekkarannan Hilma.
Laulellen, veisaten ruuat hän laittaa,
ja täällä jos missään, ruoka maittaa.
Ja sitten on Emännän sisko se Hanna,
jota ei jalat oikein päällänsä kanna!
Ja sitten on Paavo ja Isäntä vääpelijääkäri,
joka naisille pistää kääreen kuin lääkäri!”

Suurimmat murheet Iki-Kiannolle aiheutti Kalajoella hänen sihteerinsä. Iki-Kianto ei aina voinut nauttia sihteerinsä läsnäolosta koko aikaa, sillä näillä oli taipumus lähteä omille teilleen. Kianto kirjoitti päiväkirjassaan näin:

”Voi sitä heilaa, joka herransa jättää.
Voi sitä naista joka miehensä pettää!
Kenenkä nyt pöksyjen ompelet nappia?
Kenenkä nyt housujen hoitelet tappia?
Kenenkä nyt selkää saunassa hankaat?
Kenelle silität paidat ja kankaat?
Kenelle ruuat ja vuoteet laitat?
Kenelle ruusut ja unikukat taitat?
Keneltä parran ajelet parka?
Kenen kynsissä itkenet arka?
Mikä nyt suurimman onnen särki?
Voi hyvä Isä, missä on järki?
Aavistan varmaan, haamun sait harmaan,
aamun saat kokea, katkeran karmaan.
Joka myi ruumiinsa ruumenista,
Jumala kurittaa uumenista.
Ei sitä korvaa kalleinkaan turkki,
ei saa lohdusta rikkainkaan lurkki
Sellainen petturi rauhaa ei saa.
Elävältä hänet nielköhön maa!”


Katso avaustilaisuuden kuvat

http://picasaweb.google.com/htilus/KalajokiNayttelyMetsakulttuurikeskusTapionTupaHiekkasarkat#